Paahtopaisti italialaisittain – Se on geeneissä

Sometimes wrong, never in doubt!

Eräs sisäpiiriläinen kuvasi kerran väittelytaktiikkaani yllä olevilla sanoilla. Sen voisi suomentaa vaikka seuraavasti: ”mitään ei myönnä, vaikka väärässä olisikin.” Ja jos oikein ilkeillä haluaa, niin yksikin sana riittää: ”besserwisser”. Sen kummemmin ottamatta kantaa väittämän oikeellisuuteen, kerron teille ihan pienen tarinan.

Menin kolmisen viikkoa sitten viisastelemaan autovuokraamoiden vuokraehdoista.

Että pitikin taas viisastella…

Olemme nyt siis Italiassa. Odotettu matka alkoi viime sunnuntaina. Matkustimme perheen kesken ja matkaseuraan kuului myös elämänkokemusta yhden mummin muodossa. Pidän itseäni organisaattorina, joka nauttii haasteista, kuten 1200 hengen risteilyjärjestelyiden hoitamisesta. Usein pyrin ulottamaan järjestelmällisyyttä myös kotielämään ja organisoin mielelläni myös muiden puolesta. Olin siis hyvissä ajoin varannut lennot, autot, yösijan ja muut tarpeelliset asiat. Olin muistuttanut mummia lähtöajasta, passista ja lähes kaikesta muustakin. Matka alkoikin suunnitelman mukaan, hyvissä ajoin aamusella. Kysäisin vielä pikaisesti, että onhan kaikilla passit. No sellainen oli tietenkin tuolta kokeneimmalta reissaajalta unohtunut. Ei ollut ensimmäinen kerta.

Onneksi olin laskenut hyvin varoaikaa, joten kurvasimme mummilan kautta, nappasimme passin matkaan ja suuntasimme kohti Tampereen lentokenttää. Kaikki oli hyvin, kunnes mummi vilkaisi passiinsa ja totesi sen vanhentuneen. Siihenkö matkamme siis kaatuisi?

Vielä mitä! Otin haasteen vastaan ja numeropalvelun avukseni. Haasteellinen homma, koska oli sunnuntaiaamu. Mutta puolessa tunnissa, kymmenen pikaisen puhelinsoiton jälkeen, seisoi hieman hölmistynyt mummi Helsinki-Vantaalle menevän bussin pysäkillä kourassaan kirjalliset ohjeet passivalokuvan ottamisesta, pikapassin hakemisesta, uuden lennon varausnumeroista ja aikatauluista. Matka siis jatkui suunnitelman mukaan – paitsi, että mummi suuntasi eri kentälle ja koneelle kuin muut. Pikkutyttömme hieman ihmetteli, kun mummi jätettiin kesken kaiken tienposkeen…

Rahaa tähän säätämiseen paloi kohtalaisesti, mutta kerrankos sitä lomaillaan! Olin jälleen ylpeä organisointitaidoistani ja ajelin hieman äitini hajamielisyyttä myhäillen kohti Tamperetta. Meilläkö muka samat geenit…

Saavuimme Milanoon ja kännykkäni piippasi: ”Passi kourassa ja kone lähdössä. Nähdään Milanossa! T. Mummi.”

Hienoa! Nyt vain autoa noutamaan ja sitten mummin noutoon toiselta kentältä. ”Saas nähdä, minkä Fiat Punton nämä italiaanot ovat järjestäneet…” mietin itsekseni kohti autovuokraamoa kävellessäni ja muistelin kolmen viikon takaista varausprosessia.

Menin vuokraamon tiskille ja maailmanmiehenä esitin asiani sujuvalla italiallani. Että ollaan sitä ennenkin reissattu! Ystävällinen mieshenkilö otti varausnumeroni, ajokorttini ja passini ja näpytteli tietoja koneelle. Hetken kuluttua hän kysyi, että sattuisiko Herra Perjantaikokilla olemaan tuoreempia asiakirjoja? Ihmettelin, että mitä hän oikein tarkoittaa. ”Katsokaas, kun tuo passinne on vanhentunut vuodenvaihteessa…”

Lienee turha kuvata sitä sisäisen häpeän määrää, jota tunsin tuon pienen ohikiitävän hetken. Onneksi viisasteluni kohteeksi joutuneen autovuokraamofirman miekkonen oli asiakaspalvelija henkeen ja vereen eikä antanut pienen detaljin pysäyttää matkantekoa. Ajellessani mummia noutamaan sieltä toiselta kentältä, mietin, että mistäköhän sitä selittelyn aloittaisi…

Tätä lukiessasi (jos luet perjantaina 18.4.2008 aamupäivästä) on Bergamon kentällä yksi kappale perjantaikokkeja, vanha passi kourassa ja pieni jännityksen hiki päällä. Toivottavasti italialaiset ovat yhtä hutiloja tarkastamaan passeja kuin suomalaiset kollegansa. Muuten tulee eteen matka Roomaan, Suomen konsulaattiin. Konsulaatin nettisivujen mukaan väliaikaisen passin saa sieltä keskimäärin kolmessa viikossa…

Ps. samat geenit on ja vuokra-auto oli parempi, mitä varasin!

Paahtopaisti italialaisittain

Oliko matka sitten kaiken tämän vaivan arvoista? Taatusti! Alla ensimmäisen iltamme yksi ruokalaji. Erittäin yksinkertaista, erittäin hyvää.

AINEKSET

– 600 g naudanpaistia
– 1 sipuli
– 2 dl oliiviöljyä
– 3 kpl laakerinlehtiä
– 2 rkl voita
– kourallinen yrttejä (persilja, timjami, rosmariini yms.)
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Sekoita öljystä, viipaloidusta sipulista, pippurista, laakerinlehdistä ja pilkotuista yrteistä marinadi. Anna lihan maustua – mielellään yön yli – kylmässä.

Laita lihan pinnalle muutama ruokalusikallinen voita ja nosta liha uunivuoassa 225 asteiseen uuniin ruskistumaan. Ruskista n. 20 minuuttia. Valele lihaa paistamisen aikana lihasta valuvalla liemellä ja sulaneella voilla (lisää tarvittaessa tilkka vettä). Ota uunista, mausta suolalla ja laita takaisin uuniin n. 150 asteeseen. Kypsennä, kunnes sisälämpötila on n. 57 astetta (noin 1,5 tuntia). Lihan kuuluu jäädä sisältä punertavaksi.

Nosta paisti uunista ja ota paistinliemi talteen. Anna lihan jäähtyä, leikkaa erittäin ohuiksi siivuiksi ja tarjoa kuuman liemen kera. Voit tarvittaessa suurustaa liemen voi-jauho-seoksella.

Avajaisiin on enää kaksi ja puoli viikkoa!

Perjantaikokin suuri toive tänään on päästä Suomeen ennen kuin Vaakahuoneen Paviljonki aukeaa vapunaattona. Kerron sitten ensi perjantaina, että olenko Roomassa vai toisessa seitsemän kukkulan kaupungissa, Turussa. Pysy siis kanavalla.

Erinomaista viikonloppua!

Perjantaikokki

Pinaatti-papupaistos ja paneroitua kuhaa – Tiimityön voimaa

Uuden luominen on erittäin mielenkiintoista. Sesonkiliiketoiminnassa on omat haasteensa, mutta mielenkiintoiseksi sen tekee juuri säännöllinen ja perinpohjainen uusiutuvuus. Vaikka toimintakonsepti onkin jo olemassa, odottaa jokaista käynnistyvää purjehduskautta tai Vaakahuoneen kesäsesonkia aina kuin ensimmäistä. Uudet ihmiset tuovat uudet mahdollisuudet!

Aurajokirannassa on täysi tohina päällä kesän valmisteluiden osalta. Avajaisiin on enää vajaa kolme viikkoa. Siitä eteenpäin neljä kuukautta mennään täysillä – asiakkaitamme palvellen. Huhtikuu on meille valmistelijoille kuin kuumilla hiilillä kävelyä. Ajatukset vaihtelevat innostuksesta epäilyyn. Löysimmekö hyvän kesähenkilökunnan? Onko kesälistamme mistään kotoisin? Paistaakohan kesällä aurinko vai sataako taas koko heinäkuun?

Kakku tuntuu isolta kerralla haukattavaksi. Neljässä kuukaudessa pitäisi tehdä töitä koko vuoden edestä. Kyllä hartiat painuisivat kasaan, jos yksin pitäisi ahertaa. Onneksi meillä on jälleen kasassa erikoisen hyvä porukka, jonka kanssa siirretään vaikka vuoria.

Purin eilen pomon kamerasta Sri Lankan avustustyökuvia. Hän oli näppäilyn lomassa taltioinut myös videonpätkän, joka avaa kertaheitolla yhteistyön tärkeimmän olemuksen. Ne vuoretkin siirtyvät, kun paikalla on oikea porukka ja kaikki tietävät mitä tekevät!

Suosittelen videon vilkaisua… Videon latautuminen saattaa kestää hetken, joten kärsivällisyyttä! Se on sen arvoinen.

Pinaatti-papupaistos ja paneroitua kuhaa

Keväisen kevyttä apetta, kesää kohti kun mennään.

AINEKSET
– 4 kuhan fileetä
– 1 kananmuna
– 2 dl korppujauhoja
– 200g neulapapuja
– 200g tuoretta pinaattia
– ½ kiinankaali
– pieni chilipalko (miedohko)
– 1 lime
– lehtipersiljaa
– 1 rkl soijaa
– voita paistamiseen
– merisuolaa ja mustapippuria maustamiseen

VALMISTUS

Poista pavuista päät ja keitä ne lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Pilko kiinankaali pieneksi. Poista pinaateista lehtiruodit ja paista voissa pannulla, kunnes ovat mehustuneet kokoon. Lisää chili, pavut sekä kiinankaali ja laske lämpöä. Mausta soijalla ja pippurilla sekä limen mehulla. Hauduta hetki. Varo, että kiinankaali ei mene ylikypsäksi. Sen pitäisi vielä rasahdella hampaissa.

Pyöritä kalat kananmunassa ja leivitä korppujauhoilla. Paista pannulla voissa kullanruskeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle reilusti pilkottua lehtipersiljaa. Tarjoa pinaatti-papupaistoksen kera.

 

Perunalettuburgeri – Elintarvikemuseossa

Kuluneen viikon vietin Ylläksellä tarkoituksena kiskoa ahkiota ristiin rastiin latuverkostoa. Kunnon työntekijän tavoin sairastan vain viikonloppuisin ja lomilla. Niinpä alkoi tämäkin viikko mukavalla flunssalla. Onneksi satoi räntää, joten hyvillä mielin saatoin keskittyä kaikkeen muuhun kuin urheiluun.

Mökkimme on neljän perheen yhteiskäytössä, joten sen keittiönkaappeihin kertyy muutakin kuin oman maun mukaisia elintarvikkeita. On itse asiassa aika kiinnostavaa tutkia, mitä muut ovat jälkeensä jättäneet. Kaapin sisällöstä saattaa taikoa ruokia, joita ei ikinä kotona tekisi. Ja kuten arvata saattaa, ei kukaan tohdi heittää toisten kuiva-aineita pois, vaikka päiväykset olisivat paukkuneet kuukausia sitten. Eihän sitä tiedä, kuinka vanhoja muroja Virtaset syövät… Saattavat vielä suuttua ensi pääsiäisenä, kun lähes tuore muropaketti on tuhottu.

Yläkaapin takimmaisena oli paketti, josta tulvahti mieleen yläasteen ruokala ja peltimukien kolina. Hyllyltä löytyi paketti Koulunäkkiä, jonka ”parasta ennen” –päiväys oli painunut jo lähihistoriaan. Paketin kyljessä komeili vuosiluku 1995. Näkkärillä on luonnostaankin pitkä myyntiaika, joten veikkaukseni mukaan paketti on vuodelta 1994. Olin silloin yhdeksännellä luokalla!

Pakkohan sitä oli maistaa, sillä harvoin tulee nautittua yli 14 vuotta vanhoja elintarvikkeita! Jos siis viiniä ei lasketa mukaan… Hämmästyttävää kyllä, maku oli pysynyt muuttumattomana ja maistui aivan kuin koulun puuropäivinä. Herkullista maksamakkaran ja juuston kanssa!

Kimppamökki on hankittu vuonna 1994 neljän ystäväpariskunnan kesken. Kenties joku toi yhteismökin lamanjälkeisiin avajaisjuhlallisuuksiin tupaantuliaisena vaatimattomasti paketin näkkäriä ja paketti on siitä saakka odottanut ottajaansa. Avajaisiin sitä ei kelpuutettu, mutta museoarvon saavutettuaan kelpasi sitä maistella!

Söin kaksi palaa ja laitoin paketin takaisin – ylähyllylle takimmaiseksi. Tavoitteena on, että kun tyttäreni on yhdeksännellä luokalla (13 vuoden päästä), aion tarjota hänelle pääsiäislomalla pari palaa näkkäriä isin kouluajoilta…

Ankanrintaa á la Anoppi (siis perunalettuburgeri)

Tiistaina oli ruokanamme ankanrintaa. Anoppi oli sitä jo tovin hehkuttanut. Loppujen lopuksi ankkaa ei löytynyt jääkaapista, autosta eikä Oulun Stockmannin kuitistakaan. Oli siis jäänyt haaveilutasolle. Ruokaa piti saada ja eilisen perunamuusista sekä jauhelihasta muodostui loistava burgeri.

AINEKSET

Perunaletut
– 4 dl eilistä perunamuusia
– 2 kananmunaa
– 1 dl vehnäjauhoja
– voita paistamiseen

Jauhelihapihvit

– 200 g lampaan- tai peuranjauhelihaa
– 200 g sika-nautajauhelihaa
– 1 dl korppujauhoja
– 1 kananmuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Väliin

– 4 paksua siivua mozzarellaa
– tomaattisiivuja
– salaattia

VALMISTUS

Valmista ensiksi pihvitaikina. Sekoita korppujauhot ja kananmuna ja anna turvota. Lisää jauhelihat ja mausta. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista uunissa 220 asteessa paksuudesta riippuen 10-15 minuuttia. Lisää pihvien pinnalle lopuksi mozzarellasiivut ja gratinoi ne uunissa.

Sekoita perunalettujen kaikki ainekset keskenään ja paista pannulla voissa kullanruskeiksi, paksuhkoiksi letuiksi. Kokoa purilainen: alle perunalettu, väliin juustolla gratinoitu pihvi, salaattia ja tomaattia ja päälle taas perunalettu.

Kyllä tällä pysyy ladulla!

Keväistä viikonloppua,

Perjantaikokki