Pinaatti-papupaistos ja paneroitua kuhaa – Tiimityön voimaa

Uuden luominen on erittäin mielenkiintoista. Sesonkiliiketoiminnassa on omat haasteensa, mutta mielenkiintoiseksi sen tekee juuri säännöllinen ja perinpohjainen uusiutuvuus. Vaikka toimintakonsepti onkin jo olemassa, odottaa jokaista käynnistyvää purjehduskautta tai Vaakahuoneen kesäsesonkia aina kuin ensimmäistä. Uudet ihmiset tuovat uudet mahdollisuudet!

Aurajokirannassa on täysi tohina päällä kesän valmisteluiden osalta. Avajaisiin on enää vajaa kolme viikkoa. Siitä eteenpäin neljä kuukautta mennään täysillä – asiakkaitamme palvellen. Huhtikuu on meille valmistelijoille kuin kuumilla hiilillä kävelyä. Ajatukset vaihtelevat innostuksesta epäilyyn. Löysimmekö hyvän kesähenkilökunnan? Onko kesälistamme mistään kotoisin? Paistaakohan kesällä aurinko vai sataako taas koko heinäkuun?

Kakku tuntuu isolta kerralla haukattavaksi. Neljässä kuukaudessa pitäisi tehdä töitä koko vuoden edestä. Kyllä hartiat painuisivat kasaan, jos yksin pitäisi ahertaa. Onneksi meillä on jälleen kasassa erikoisen hyvä porukka, jonka kanssa siirretään vaikka vuoria.

Purin eilen pomon kamerasta Sri Lankan avustustyökuvia. Hän oli näppäilyn lomassa taltioinut myös videonpätkän, joka avaa kertaheitolla yhteistyön tärkeimmän olemuksen. Ne vuoretkin siirtyvät, kun paikalla on oikea porukka ja kaikki tietävät mitä tekevät!

Suosittelen videon vilkaisua… Videon latautuminen saattaa kestää hetken, joten kärsivällisyyttä! Se on sen arvoinen.

Pinaatti-papupaistos ja paneroitua kuhaa

Keväisen kevyttä apetta, kesää kohti kun mennään.

AINEKSET
– 4 kuhan fileetä
– 1 kananmuna
– 2 dl korppujauhoja
– 200g neulapapuja
– 200g tuoretta pinaattia
– ½ kiinankaali
– pieni chilipalko (miedohko)
– 1 lime
– lehtipersiljaa
– 1 rkl soijaa
– voita paistamiseen
– merisuolaa ja mustapippuria maustamiseen

VALMISTUS

Poista pavuista päät ja keitä ne lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Pilko kiinankaali pieneksi. Poista pinaateista lehtiruodit ja paista voissa pannulla, kunnes ovat mehustuneet kokoon. Lisää chili, pavut sekä kiinankaali ja laske lämpöä. Mausta soijalla ja pippurilla sekä limen mehulla. Hauduta hetki. Varo, että kiinankaali ei mene ylikypsäksi. Sen pitäisi vielä rasahdella hampaissa.

Pyöritä kalat kananmunassa ja leivitä korppujauhoilla. Paista pannulla voissa kullanruskeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle reilusti pilkottua lehtipersiljaa. Tarjoa pinaatti-papupaistoksen kera.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s