Grillattua poron ulkofileetä ja raikas minttusalaatti – Äitinä olemisen taito

On se hieno taito, se äitinä olemisen taito! Vaikka eihän sitä ennen ymmärrä, ennen kuin on itse äiti (tai vähintäänkin isä, joka saa sitä taitoa vierestä ihailla). Itsekään en oikein äidin toimia ja vastuita ymmärtänyt, ennen kuin tulin isäksi ja huomasin, minkälaista palettia ne äidit oikein pyörittävät. Olen lasteni myötä havainnut, että jos pelkän isän panoksella mentäisiin, niin kyllä hukassa oltaisiin – ainakin meidän perheessä.

Mitä jos äitiä ei olisi? Asian tärkeyden ymmärtää usein vasta, kun se puuttuu. Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi aloin pohtimaan, mitä meidän perheen kolmelle muulle jäsenelle kävisi, jos äiti ottaisi vaikka kolmen viikon kesäloman äidin roolistaan. Potentiaalisia uhkia tilapäisessä äidittömyydessä on helppo listata.

Kolmen viikon aikana:

– veisin väärän lapsen päiväkotiin ainakin kerran – veisin lapsen myöhässä päivittäin ja noutaisin sitäkin myöhemmin. Ainakin kahdesti unohtaisin noutaa kokonaan tai kiireessä ottaisin väärän lapsen väärästä päiväkodista – lapsilla ei olisi koskaan oikeita vaatteita päällä. Vaatteita olisi joko liikaa, liian vähän tai ainakaan ne eivät sopisi kauden väreihin – jo viikon jälkeen loppuisivat kaikilta puhtaat vaatteet (en vain ymmärrä, missä välissä äidit pyykinkin pesevät!) – kahden viikon päästä kaikki vaatteet olisivat vaaleanpunaisia. Paitsi tummat, jotka olisivat harmaita – muutamaan otteeseen unohtaisin ainakin toisen lapsen autoon tai kauppaan kauppareissulla – neljästi hukkaisin autonkin kaupan parkkipaikalle – kertaakaan en muistaisi kaupunkireissulle ottaa varavaippoja, pyyhettä, vaatteita tai muutakaan tähdellistä mukaan – kauppareissut tehtäisiin aina kahdesti, kun suurin osa tavaroista unohtui. WC-paperi olisi alituiseen loppu ja kotiin saakka kannetut vaipat väärän kokoisia – toisen viikon jälkeen ei asuntoomme mahtuisi ovesta sisään sekamelskan johdosta – meillä syötäisiin vain ”juttuja grillistä” – kesät talvet
Onneksi tätä ei pääsisi tosielämässä käymään, koska jo ensimmäisen viikon puolivälissä soittaisin mummit apuun…

Äidit, onneksi olette olemassa! Toivotan sunnuntaille kaikille arkemme sankareille erittäin hyvää äitienpäivää. Nauttikaa ja laittakaa miehet pyörittämään arkea, edes kerran vuodessa…

Grillattua poron ulkofileetä ja raikas minttusalaatti

Voi kuulostaa siltä, että valmistusmenetelmät ja raaka-aineet alkavat toistaa itseään. Viime viikolla oli lammasta ja salaattia, nyt poroa ja salaattia. Mutta niinhän se on, että kauden parhaista tuotteista täytyy ottaa kaikki irti! Kolmisen kuukautta pakkasessa riippunut poro on juuri nyt taivaallisen mureaa ja torin tuoreet salaatit puolestaan superhyviä. Pidetään grilli kuumana ja salaattilinko pyörimässä! Haudutettavien pataruokien aika tulee sitten syksymmällä.

AINEKSET

– 600 g poron ulkofileetä
– 1 punasipuli
– 1 limen mehu
– ¼ vesimeloni
– 1 paketti Patros-fetaa
– ½ purkkia mustia oliiveja
– kourallinen tuoretta minttua
– kaksi kourallista lehtipersiljaa
– tilkka oliiviöljyä salaattiin
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sipuli siivuiksi ja purista päälle limen mehu. Anna marinoitua kymmenisen minuuttia. Pilko vesimeloni, minttu sekä lehtipersilja ja sekoita keskenään. Murusta joukkoon feta ja ripottele pinnalle limemarinoituja sipuleita, merisuolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä.

Grillaa poroon kaunis pinta. Laske lämpötilaa, rouhi pinnalle suolaa ja mustapippuria. Grillaa, kunnes sisälämpötila on n. 55 astetta. Kääri folioon vetäytymään kymmeneksi minuutiksi. Tarjoa raikkaan minttu-lime-vesimeloni-fetasalaatin kera.

Erinomaista äitien viikonloppua!

Perjantaikokki

Kotijuusto-naurissalaatti basilikaöljyn kera ja grillattua karitsan entrecotea – Kesän merkit

Kuu kiurusta kesään, pääskysestä ei päivääkään. Vanhan kansan lorussa kesän lähestymistä aikataulutettiin havaittujen lintulajien perusteella. Tänä vuonna loru menetti viimeistään ennustearvonsa, kun lämmin talvi sotki lintujen kalenterit.

Sen sijaan on yksi kesän varma merkki, joka toistuu vuodesta toiseen tismalleen samaan aikaan. Nimittäin vaaleat poplaritakit! Linnut tulevat ja menevät lämpötilan ja säiden mukaan, mutta vaaleat poplarit ilmestyvät katukuvaan parveilemaan aina, kelissä kuin kelissä, huhtikuun viimeisenä päivänä. Näin myös tänä keväänä.

Kesä katsotaan kalenterista

Eräs entinen työkaverini käytti pitkiä kalsareita aina lokakuusta maaliskuun loppuun. Oli ulkona kylmä tai ei. Joka kevät ensimmäisten lämpimien päivien saapuessa huomaan vastaavan ilmiön – vaatteet valitaan kalenterin, ei lämpötilan mukaisesti. Katselin hiljattain kuvia vuoden 2002 vapun päivästä. Sää Turussa oli silloin kylmä ja sateinen. Kuvat olivat täynnä vaaleita poplareita – kesän merkkejä. Tänä vuonna lämpömittarin elohopea huiteli lähellä kahtakymmentä. Ja taas vappukuvat täyttyivät vaaleista poplareista. Olihan vasta toukokuun alku…

Hei, se on kesä jo! Shortsit jalkaan ja terassille. Kesän kestoa ei kukaan ennusta, joten nauti nyt.

Kotijuusto-naurissalaatti basilikaöljyn kera ja grillattua karitsan entrecotea

Vappua valmistellessa löysin Kauppahallista Reino Jokisen lihaliikkeestä karitsan entrecotea. Se on hieman rasvaisempaa kuin sisäfilee ja maistuu grillissä käytyään taivaalliselta! Jos sitä saat, niin tartu kiinni. Voit käyttää myös karitsan sisäfileetä tai syödä salaatin sellaisenaan.

Ehdottoman tärkeää on, että nauriit ja kyssäkaalit ovat kevään ensisatoa, jolloin ne ovat supermehukkaita, raikkaita ja rapeita.

AINEKSET
– 600 g karitsan entrecotea
– 1 sitruuna
– 3 valkosipulinkynttä
– 2 oksaa rosmariinia
– 2 oksaa timjamia
– 2 dl oliiviöljyä
– 1 rkl balsamicoviinietikkaa

– 200 g kotijuustoa
– 1 pieni kerä lehtisalaattia
– 1-2 naurista
– 1 kyssäkaali
– 6 retiisiä
– 3 kevätsipulia varsineen
– 20 basilikan lehteä
– 1 dl oliiviöljyä

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sitruuna ja valkosipulit pieneksi. Pilko yrttejä hieman. Sekoita oliiviöljyn, suolan ja mustapippurin kanssa marinadiksi. Laita lammas marinoitumaan mielellään vuorokaudeksi.

Pese, kuivaa ja revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori ja pilko nauriit ja kyssäkaalit. Pilko retiisit ja kevätsipulit. Sekoita salaattiainekset. Sekoita sauvasekoittimella basilikasta ja öljystä tasaista yrttiöljyä. Mausta öljy suolalla ja pippurilla. Grillaa kotijuustopalaa kuumassa grillissä muutama minuutti per puoli, pilko ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoamista. Ripottele päälle basilikaöljy.

Pyyhi lampaista ylimääräinen marinadi. Grillaa niitä, kunnes ovat sisältä roseita (sisälämpötila n. 58 astetta) ja kääri folioon vetäytymään noin kymmeneksi minuutiksi. Pirskottele lopuksi päälle vielä balsamicoa. Tarjoa salaatin kera.

Parsaa ja italialaista perunasalaattia – Matkustaminen avartaa

Huojentunutta perjantaita! Jos satuit lukemaan viime viikon reseptin, tiedät että Perjantaikokki vietti viime viikon Italiassa – todellisena turistina, oikein isolla T-kirjaimella.

Matkasta muodostui lopun viimein erinomaisen viihdyttävä – ainakin sitä sivustaseuranneille. Kommelluksia ei puuttunut ja loppuhuipennuskaan ei jättänyt Perjantaikokkia kylmäksi. Kylmä hiki tosin tuli. Lopputulos oli kuitenkin armollinen ja seikkailumme sankari, Turisti isolla T:llä, päästettiin palaamaan kotimaansa kamaralle. Sylissä passintarkastuksessa väsyneiltä ja (pyydettyinä) anovilta näyttäneet lapsukaiset koituivat maailmanmatkaajamme pelastukseksi. Hieman hävetti, mutta tarkoitus pyhitti keinot. ”Lähde!” oli viimeinen italiankielen sana, joka korvissamme kaikui. Ja mehän lähdimme.

Matkailu avarsi – ainakin minäkäsitystä. Myöhäinen uudenvuodenlupaukseni on välttää julkista viisastelua toistaiseksi. Lähipiirini tietää, että lupaus ei pitkään pidä, mutta pitäköön ainakin sen aikaa, kuin kestää nolostumisen punan katoaminen poskiltani. Tai uuden passin saaminen.

Parsaa ja italialaista perunasalaattia

Huojentunut mieli kaipaa keväistä purtavaa. Parsa on parhaimmillaan ja uusia perunoitakin saa jo kasvihuoneesta.

AINEKSET

– 16 vihreää parsaa
– 8 siivua kylmäsavulohta
– 4 kananmunaa
– 8 keskikokoista uutta perunaa
– 4 paksua siivua italialaista salamia
– 3 rkl raastettua parmesaania
– 1 korkillinen etikkaa
– oliiviöljyä paistamiseen
– tuoretta basilikaa, merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pese perunat ja keitä lähes kypsiksi. Jäähdytä ja pilko neljään osaan. Pilko salami siivuiksi. Paista perunoita ja salamia keskilämmöllä oliiviöljyssä, kunnes perunat ovat kullankeltaisen rapeita. Mausta pippurilla ja suolalla. Lisää aivan lopuksi parmesaani ja basilika. Pidä lämpimänä.

Valmista uppomunat. Lämmitä vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää veteen etikka, riko munat esim. kauhaan yksi kerrallaan ja kumoa kiehuvaan veteen. Keitä kolme ja puoli minuuttia ja nostele yksitellen reikäkauhalla jäähtymään.

Kuori parsat nupun alapuolelta. Katkaise paksu, puumainen kanta ja keitä tai höyrytä parsat al dente. Kypsyys on hyvä, kun parsaa tarttuu esim. kokkipinseteillä keskeltä ja parsa hieman taipuu, mutta ei kuitenkaan roiku velttona.

Kokoa annos. Kääri neljä kappaletta parsoja kahteen kylmäsavulohen siivuun. Laita viereen perunasalaattia. Nosta muna päälle ja halkaise se. Koristele basilikalla.