Mangosalaattia, grillattua halloum-juustoa ja kunnon pihvi

Ai kuinka mukavaa. Suorastaan laittaa vatsan kurnimaan, kun suunnittelee juhannusmenuuta vierailleen. Laitetaan grilli päälle, nautitaan kesän antimista, valmistetaan saavillinen sangriaa, katsellaan kokkoa ja ihmetellään eloa. Onneksi se tulee joka vuosi!

Jussina kokkaillaan ulkona – satoi tai paistoi
Keskikesän juhla on siitä hieno juhla, että siitä on stressi kaukana. Ei ole joulusiivous mielessä eikä tarvitse miettiä mitä laittaisi päälle, kun ulkona on pakkasta. Sen kun lampsii pihalle ja alkaa grillaamaan. Siksi ei myöskään ruuan tarvitse olla hankalaa.

Tällä kertaa perjantairesepti tipahtaa postiisi jo torstaina, jotta kerkeät ostamaan ainekset hyvissä ajoin. Resepti yhdistää kesän salaatin, grillauksen ilon ja tuulahduksen etelänmaista.

MANGOSALAATTIA, GRILLATTUA HALLOUMIA JA KUNNON PIHVI

Neljälle hengelle tarvitset:

– 4 pihviä (ulkofile, sisäfile, kanan rintafile, ihan mikä tahansa file…)
– yksi iso ja kypsä mango
– iso kerä raikasta ja rapeaa salaattia
– pinjan siemeniä vajaa desi
– paketti halloumia (Kyproslaista grillattavaa juustoa)
– sattumia salaattiin, eli kaikkea mitä kasvispenkistä ylös jo puskee. Kaikki porkkanoista kukkakaaliin käy!
– oliiviöljyä ja vincottoa kastikkeeseen
– suolaa ja pippuria

Valmistus
Huuhtele ja kuivaa salaatti (kuivaaminen on tärkeää, sillä salaattiin jäänyt irtovesi kirjaimellisesti vesittää annoksen!) sekä nypi se suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori mango ja leikka siitä nättejä siivuja. Paahda pinjansiemeniä hetki pannulla, mutta älä polta niitä. Leikkaa halloumi sormen paksuisiksi siivuiksi ja laita grilli kuumenemaan.

Valmista kastike sekoittamalla 4 rkl vincottoa n. 0,5 desiin oliiviöljyä.

Kun grilli kuumenee, kokoa salaatti kaikista muista, paitsi halloumista ja valitsemastasi lihasta. Grillaa tai paista parilapannulla halloumisiivuja aivan hetki kummaltakin puolelta. Grillaa myös liha ja leikkaa sopiviksi palasiksi ja asettele salaatin päälle. Lopuksi rouhaise pinnalle pippuria ja hieman Maldon-suolaa. Ripottele kastiketta sinne tänne – saat taiteellisen vaikutelman 🙂

Mainiota Juhannusta, upeaa kesää ja kaikkea hyvää Perjantaikokilta!

Grillattuja karitsankyljyksiä, aiolia

Kesä ja kärpäset… vai miten olisi kesä, grilli ja karitsa. Jälkimmäinen kuullostaa herkullisemmalta, eikö!

Grillattuja karitsankyljyksiä letkeästi aioliin dippaillen
Tässä ruoka, joka kuuluu yrityksemme ylimmän johdon ehdottomiin suosikkeihin. Ja sieltä resepti on myös saatu sekä hyväksi koettu.

Neljälle hengelle tarvitset

– 16 karitsankyljystä
– ½ dl oliiviöljyä
– 1 tl suolaa
– mustapippuria
– 2 kokonaista valkosipulia murskattuna (kuorineen päivineen)
– ½ dl sitruunamehua
– 2 rkl raastettua sitruunan kuorta
– 2 rkl tuoretta rosmariinia ( tai enemmänkin)

Puhdista luut lihasta ja kalvoista siistiksi. Sekoita kaikki marinadiaineet ja kääntele kyljykset seoksessa. Jätä maustumaan pariksi tunniksi tai mielellään yön yli. Grillaa muutama minuutti kummaltakin puolelta. Pitää jäädä meheväksi roséksi. Eivät saa mennä läpikypsiksi (paitsi jos joku ehdottomasti haluaa, niin voidaan umpigrillata kuivaksi korpuksi – toim.joht.huomauttaa.).

Aioli

– 4 valkosipulin kynttä murskattuna
– kolme keltuaista
– 3 dl rypsiöljyä
– puolikkaan sitruunan mehu
– hieman cayennepippuria
– suolaa hyppysellinen

Sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa keltuaiset, suola ja cayennepippuri sekaisin. Kaada öljyä joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen, kunnes majoneesi on koostumukseltaan sopiva. Lisää lopuksi vielä sitruunamehu ja tarkista maku.

Lisukkeena voit tarjota esim. kasviksia grillattuna tai folionyytissä grillissä haudutettuna. Tarjoile aioli erillisessä astiassa, johon kyljyksiä voi sitten dippailla (eli syödä sormin).

Parhaimmillaan ruoka on nautittuna kiireettömästi auringonpaisteessa parvekkeella, terassilla tai missä tahansa ulkona hyvässä seurassa. Hyväksi seuraksi kelpaa esim. pullollinen Oregonilaista Pinot Noiria 😉

Herkullista viikonloppua!

Grillattua bratwurstia ja vuohenjuustoperunoita

Kokkaaminen purjeveneessä on helppoa, mutta se vaatii vain vähän enemmän etukäteissuunnittelua kuin kotikeittiössä. Viime kesänä kokki sai haasteen: paatin täyteen herkkusuita ja tehtävänä pitää koko poppoo tyytyväisenä viikon ajan. Purjehdusseurueen palautteen kannustamana esittelen nyt kuluvan kesän aikana muutaman viime purjehduskauden tuotoksen – ruokia, jotka valmistuvat myös pienellä uunilla ja pienissä tiloissa. Kuinka helppoja ne kotikeittiössä sitten ovatkaan!

Grillattua bratwurstia ja vuohenjuustoperunoita
Ja miksei tätä ruokaa voisi tarjota kesäisenä iltana grillijuhlissakin. Neljälle hengelle tarvitset:

– valikoiman makkaraa grilliin. Itse suosin kunnon lihaisia bratwursteja.
– hyvää sinappia (jos et tee itse, niin osta esim. Dijonin hunajaisempaa versiota).
– perunoita, esim. yksi iso Rosamunda per syöjä
– 200g vuohenjuustoa
– purkki hapankaalia
– pippuria
– suolaa
– oliiviöljyä

VALMISTUS
Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Pese perunat ja siivuta ne n. 3 mm paksuiksi siivuiksi. Lado perunat limittäin uunipellille (mitä vähemmän menevät päällekkäin, sitä parempi). Ripottele chevreä perunoiden päälle, sinne sun tänne. Osan juustosta voit myös laittaa perunasiivujen väliin. Pirskottele perunoiden päälle vielä hieman oliiviöljyä, jauha myllystä suolaa ja pippuria ja laita uuniin n. 20 minuutiksi. Perunoista saa tulla hieman rapsakoita reunoiltaan, silloin ovat valmiit.

Grillaa tällä välin bratwurstit siten kuin vain itse parhaaksi tiedät. Purjeveneessä suosin kertakäyttögrillejä. Ne maksavat halvimmillaan euron kappale ja hoitavat homman moitteettomasti. Mutta älä grillaa kannella tai puulaiturilla, vaan lähetä joku keittiön apumiehistöstäsi rantakalliolle grillimestariksi.

Tarjoa lämmitetyn hapankaalin ja hyvän sinapin kera. Ja ehkä olutkin maistuu tämän ruuan kanssa 🙂

Hyvää kesäkokkailukautta!