Katkarapuja ja valkosipulimajoneesia – Halvat ovat aidot huvit

Vappu painaa päälle ja siksipä saat Perjantaireseptin jo torstaina. Vappu on minulle aina virstanpylväs, sillä kesäravintolamme aukeaa aattona. Siis tänään. Tekemistä riittää aina viime hetkille saakka ja siksi yritämmekin siviilielämässä valmistautua vappuun ajoissa.

Viime vuodesta viisastuneena veimme lapset tivoliin jo tiistaina. Lämmin sää oli tuonut paikalle populaa, mutta määrä ei ollut lähelläkään aaton jonotusta.

Tärkeimmät asiat elämässä ovat ilmaisia ja suurimman osan huvituksistakin saa veloituksetta tai ainakin halvalla. Kasvoin kuuden pojan perheessä ja totuin siihen, että litran kuutiojäätelö jaettiin viivoittimella tasan ja jakaja sai valita aina viimeiseksi. Maksulliset huvit, kuten huvipuistoreissut kuuluivat toki meilläkin kesään, mutta ei kuuden lapsen kanssa ihan joka viikonloppu reissuun lähdetty. Kesän kohokohdista on jäänyt hyvät muistot ja haluan tarjota samanlaisia myös omille lapsilleni.

Tivoliin siis, maksoi mitä maksoi! Vanhempi, kolmevuotias prinsessa, viihtyi hyvin ja kiersi laitteita useammalla kympillä. Nuorempi, vajaa kaksivuotias, kävi kääntymässä kolmessa karusellissa, kunnes halusi itkien pois ennen kuin laite oli liikahtanutkaan. Huvinsa kullakin. Laskeskelin, että karusellipyörityksen tuntihinta lähentelee satasta lasta kohden, mutta ymmärsin totta kai sesonkiyrityksen hinnoittelua. Lyhyt ja vähäluminen on heidänkin kautensa. Tuhlataan nyt vähän, että saavat lapset muistoja. Kuuden ja puolen euron nahkeita ja ylisuolaisia ranskiksia natustellessa meinasi kyllä sympatiat loppua, mutta en viitsinyt pilata lasten tunnelmaa. Hyviä muistojahan tässä ollaan tuottamassa. Lapsille varsinkin. Nappasin muistoksi videonkin, ettei se ilo vain heti portilla unohtuisi – ikään kuin todistusaineistoksi siis.

Ilo päättyi pieneen itkuun, kun piti jättää hälinä taakse ja suunnata kohti kotia. Reitti kulki seikkailupuiston ohi ja ennen kuin silmä vältti, karkasivat lapset puiston keinuihin, liaaneihin ja muihin härveleihin roikkumaan ja kieppumaan. Nuorempikaan ei itkenyt, vaan nautti täysin rinnoin.

Lasten intoa seuratessa kävi mielessä pieni ilo – hinta –vertailu, mutta jätin sen tekemättä turhana. Puolensa kullakin.

Katkarapuja ja valkosipulimajoneesia

Koska rahat menivät tivoliin, oli illalla pakko säästää ruoan hinnassa – mutta ei nautinnossa! Klassinen kasariruoka, katkaravut, ovat loistavia seurusteluruokana tai vappupiknikillä tarjottaviksi. Eikä annoksen hinta huimaa päätä.

AINEKSET
– 1 kg isoja kuorellisia katkarapuja

– 1 keltuainen
– 1,5 – 2 dl rypsiöljyä
– 1 rkl sitruunamehua
– 1 tl Dijon-sinappia
– 1 – 2 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– hyvää, rapeakuorista leipää
– kosteuspyyhkeitä käsien pyyhintään

VALMISTUS

Valmista majoneesi. Vatkaa keltuaisen joukkoon öljy. Aloita vain muutamalla tipalla ja kaada lisää öljyä pikkuhiljaa ohuena nauhana valutellen. Näin majoneesi ei leikkaa. Kun koostumus on sopiva, lisää mausteet. Jos majoneesi menee liian löysäksi, voit vatkata joukkoon lisää öljyä.

Sulata katkaravut ja tarjoa sellaisinaan majoneesin, hyvän leivän ja kylmän valkoviinin kera.

Valkoviiniä vappupiknikille

Katkarapujen seuraksi valitsin kuivan chardonnayn Chilestä. Hinta Alkossa 8,69€, joten viini sopii päivän linjaan täydellisesti. Hyvää, mutta kohtuuhintaista.

Lisätiedot viinistä Alkon sivuilla

Hyvää vappua!

Perjantaikokki

 

Paistettuja muikkuja, sattumasalaattia ja aїolia – Unelmien kesäduuni?

Erinomaista perjantaita, hyvä ystäväni! Pidän iloisten asioiden kirjoittamisesta. Sen lienee joku huomannutkin. Tällä viikolla halusin kirjoittaa kahdesta ihmisestä, jotka ovat saaneet minut ja monet muut iloiseksi kuluneen kuukauden aikana – useammankin kerran. Haimme maaliskuussa pariskuntaa Loistokarin saarellemme. Työtehtävä on mitä erikoisin: elä ja asu viisi kuukautta pienellä puuttomalla saarella, tyrskyjen ja tuulten armoilla ja savusta kesän aikana useampi tuhat kiloa kalaa. Ja kestitse siinä sivussa 6000 iltaristeilyvierasta. Voisi kuvitella, että työ kiehtoo vain entisiä, elämästä karaistuneita merimiehiä ja heidän pitokokkivaimojaan. Vielä mitä, me löysimme jotain ihan muuta!

Löysimme saarellemme nuorenparin Pohjanmaalta. Ikää neidillä on 19-vuotta ja herralla mahtavat 22. Työhaastattelussa vakuutuin ensi sekunnilla, mutta pitkään pohdin, miten voin palkata ”Loistokarin Ukon ja Akan” tehtäviin parikymppiset nuoret. Eihän heitä yksikään asiakas usko vanhaksi saaristolaiskalastajapariskunnaksi! Varsinkaan, kun pariskunta kommunikoi sujuvasti pohojaalaasittain…

Hiiteen ennakkoluulot! Väliäkö sillä näyttääkö kalastajalta tai osaavatko vakuuttavaa saaristosvenskaa, kun sydämet sulavat valloittavaan hymyilyyn heti ensi kättelyssä!

Pääset tutustumaan Loistokarin Ukkoon ja Akkaan tarkemmin s/s Ukkopekan kyydissä viitenä iltana viikossa. Tai voit lukea alla olevasta linkistä pariskunnan haastattelun. Siinä on sellainen pari, että asenne on kohdallaan ja pilkettä silmäkulmassa vaikka naapurisaareen jaettavaksi!

Haastattelussa Loistokarin Ukko ja Akka

Paistettuja muikkuja, sattumasalaattia ja aїolia

Nyt menee jo toistoksi, mutta perjantaikokki on armoton salaattifani! Voisin popsia kokonaisen torikojun, jos vaan lupa annettaisiin. Minkäs sitä luonteelleen mahtaa. Tämä salaatti on evoluution tulos. Vaimollani on tapana popsia tavallisesta salaatista sattumat (kurkut, tomaatit jne.) pois, ennen kuin salaatti ehtii pöytään. Ratkaisu ongelmaan: tehdään salaattia, jossa ei ole muuta kuin sattumia.

Perinteisesti muikut ovat idän herkkua, mutta aivan Turunkin läheltä, Säkylän Pyhäjärvestä, nousee erinomaisia muikkuja. Kalat voit syödä kokonaisina, mutta jotkut haluavat poistaa selkäruodin. Tyttäreni sen sijaan rouskuttelee rapeaksi paistuneet pyrstöt ”kalasipseinä”.

AINEKSET
– 24 pientä perattua muikkua
– 1 dl ruisjauhoja
– merisuolaa ja mustapippuria
– voita ja rypsiöljyä paistamiseen

Salaattiin
– ½ kyssäkaali
– 2 pientä hunajanaurista
– nippu retiisejä
– 2 kourallista pilkottuja kevätsipulin varsia
– 2 avomaan kurkkua
– paketti sinimailasen ituja
– oliiviöljyä ja Maldon-suolaa sekä mustapippuria

Aїoli
– 1 keltuainen
– 1,5 – 2 dl rypsiöljyä
– 1 rkl sitruunamehua
– 1 tl Dijon-sinappia
– 1 – 2 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Valmista majoneesi. Vatkaa keltuaisen joukkoon öljy. Aloita vain muutamalla tipalla ja kaada lisää öljyä pikkuhiljaa ohuena nauhana valutellen. Näin majoneesi ei leikkaa. Kun koostumus on sopiva, lisää mausteet. Jos majoneesi menee liian löysäksi, voit vatkata joukkoon lisää öljyä.

Pilko kaikki salaattiainekset suupalan kokoisiksi paloiksi (paitsi sipulinvarret, jotka leikkaat hyvin hienoiksi rinkuloiksi ja idut, joita et pilko). Sekoita ainekset keskenään ja ripottele pinnalle suolaa, oliiviöljyä ja mustapippuria.

Lämmitä pannulla reilusti voita ja rypsiöljyä (suhteessa 50/50). Pyörittele kalat suolalla ja pippurilla maustetuissa ruisjauhoissa. Paista kullankeltaisiksi ja tarjoa kuumina aїolin ja salaatin kera.

Kesä oli, kesä meni. Mutta silti huomenna on viikonloppu!

Perjantaikokki

Grillattua lammasta ja lämmintä salaattia paprikoista ja perunoista, aiolia – Asenne ratkaisee. Aina.

Tällaisen puskuritarran saatat nähdä liikenteessä. Kyseessä on Positiivarien oivallisen osuva slogan.

Kun kerroin muutamalle ihmiselle kokkailuharrastuksesta purjeveneessä, sain ihmetteleviä katseita. Eihän niissä tiloissa mitään voi tehdä. Väitin, että voipas. Lisäsin vettä myllyyn ja kerroin, että siinä 37-jalkaisessa veneessä kokkailtiin lounaat ja kolmen aterian illalliset joka päivä ja lisäksi annokset kuvattiin. Oman lusikkansa soppaan laittoivat vielä kolme lasta, iät kuukaudesta neljään vuoteen. Ja kuusi aikuista.

Ja valmisruokaa ei käytetty.

Olen monesti miettinyt, että miksi ihmeessä sitä jaksaa aina säätää näin paljon. Miksi ei lomalla tyytyisi lekottelemaan ja hörppimään pussikeittoa?

Taitaa hyvä ruoka olla vain niin lähellä sydäntä, että ilmankaan ei oikein osaa olla.

Niin tai näin – asenne ratkaisee! Myös kotikeittiössä. Aina.

Grillattua lammasta ja lämmintä salaattia paprikoista ja perunoista, aiolia
Tämä lammasresepti on ehdoton grillisuosikkini. Salaatti puolestaan pitäisi alkuperäisen! ohjeen mukaan tarjota kylmänä, mutta se on erittäin maukasta myös kuumana. Valmistusjärjestys: laita lampaat marinadiin esim. päivää ennen. Valmista aioli, eli valkosipulimajoneesi. Valmista salaatti ja grillaa lampaat.

Aikaa tähän menee jonkin verran, mutta takaan, että et pety!

AINEKSET LAMPAASEEN
– 16 kpl lampaan tai karitsan kyljyksiä (4 kpl / syöjä)
– 1,5 dl oliiviöljyä
– sitruuna
– kolme valkosipulin kynttä
– 2 rkl pilkottua timjamia
– 2 rkl pilkottua rosmariinia
– suolaa ja pippuria myllystä

LAMPAIDEN VALMISTUS
Puhdista lampaiden luut (ellei lihakauppias ole tehnyt sitä puolestasi). Raasta sitruunan kuori. Sekoita kuori öljyn ja yrttien sekä suolan ja pippurin kera. Purista joukkoon vielä sitruunan mehu. Murskaa valkosipun kynnet sellaisenaan (niitä ei tarvitse edes kuoria) ja laita mukaan marinadiin. Pyörittele lampaat marinadissa ja anna maustua mielellään yön yli.

AINEKSET SALAATTIIN
– 2 kpl isoa rosamunda- perunaa (tai muuta jauhoista perunaa)
– 2 kpl paprikaa, keltainen ja punainen
– 1/2 dl oliiviöljyä
– 50 g fetaa
– 1 kpl kurkkua
– 1 kpl punasipulia silputtuna
– 12 kpl varrellisia kapriksia
– 2 rkl balsamiviinietikkaa
– suolaa ja mustapippuria myllystä

SALAATIN VALMISTUS
Leikkaa perunat n. 2 cm kuutioiksi. Älä kuori niitä, vaan pese ne. Poista paprikoista siemenet ja leikkaa saman kokoisiksi kolmioiksi. Pyörittele oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa 200 asteessa, kunnes perunat ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. Kuori kurkku, halkaise ja poista siemenet lusikalla. Suikaloi juustohöylällä tai kuorimaveitsellä n. 5 cm mittaisia lastuja. Murusta feta haarukalla. Sekoita ainekset keskenään. Tarjoa joko kuumana tai kylmänä.

AIOLIN AINEKSET
– kaksi keltuaista
– n. 2 dl öljyä
– 0,5 rkl etikkaa
– kaksi valkosipulinkynttä murskattuna
– 1 tl dijon-sinappia
– suolaa

AIOLIN VALMISTUS
Vatkaa öljyä keltuaisten joukkoon pikkuhiljaa. Kun majoneesi saa oikean koostumuksen, mausta se etikalla, sinapilla ja suolalla sekä valkosipulilla.

Grillattuja karitsankyljyksiä, aiolia

Kesä ja kärpäset… vai miten olisi kesä, grilli ja karitsa. Jälkimmäinen kuullostaa herkullisemmalta, eikö!

Grillattuja karitsankyljyksiä letkeästi aioliin dippaillen
Tässä ruoka, joka kuuluu yrityksemme ylimmän johdon ehdottomiin suosikkeihin. Ja sieltä resepti on myös saatu sekä hyväksi koettu.

Neljälle hengelle tarvitset

– 16 karitsankyljystä
– ½ dl oliiviöljyä
– 1 tl suolaa
– mustapippuria
– 2 kokonaista valkosipulia murskattuna (kuorineen päivineen)
– ½ dl sitruunamehua
– 2 rkl raastettua sitruunan kuorta
– 2 rkl tuoretta rosmariinia ( tai enemmänkin)

Puhdista luut lihasta ja kalvoista siistiksi. Sekoita kaikki marinadiaineet ja kääntele kyljykset seoksessa. Jätä maustumaan pariksi tunniksi tai mielellään yön yli. Grillaa muutama minuutti kummaltakin puolelta. Pitää jäädä meheväksi roséksi. Eivät saa mennä läpikypsiksi (paitsi jos joku ehdottomasti haluaa, niin voidaan umpigrillata kuivaksi korpuksi – toim.joht.huomauttaa.).

Aioli

– 4 valkosipulin kynttä murskattuna
– kolme keltuaista
– 3 dl rypsiöljyä
– puolikkaan sitruunan mehu
– hieman cayennepippuria
– suolaa hyppysellinen

Sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa keltuaiset, suola ja cayennepippuri sekaisin. Kaada öljyä joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen, kunnes majoneesi on koostumukseltaan sopiva. Lisää lopuksi vielä sitruunamehu ja tarkista maku.

Lisukkeena voit tarjota esim. kasviksia grillattuna tai folionyytissä grillissä haudutettuna. Tarjoile aioli erillisessä astiassa, johon kyljyksiä voi sitten dippailla (eli syödä sormin).

Parhaimmillaan ruoka on nautittuna kiireettömästi auringonpaisteessa parvekkeella, terassilla tai missä tahansa ulkona hyvässä seurassa. Hyväksi seuraksi kelpaa esim. pullollinen Oregonilaista Pinot Noiria 😉

Herkullista viikonloppua!