Paistettua lohta kermaviilikastikkeessa

Torikauppiaat kunniaan!

Nyt viimeistään on aika avata torikausi ja käydä ruokaostoksilla sillä perinteisemmällä tavalla. Käteistä kouraan ja torille! Kasvikset ovat aina juuri maastanostettuja ja hinnat aivan eri tasolla kauppoihin nähden. Turun torilta haettiin tähänkin annokseen porkkanat, parsat, kevätsipulit ja lohi.

Lohta kermaviilikastikkeessa
Kokilla painaa hieman tuo kesäsesongin alkaminen töissä päälle, joten tämä resepti kuuluu taas sarjaan ”helppoa, nopeaa, maistuvaa” – mutta sellaisena ruuanlaitto onkin mielestäni parhaimmillaan. Pääosassa ovat hyvänmakuiset ja tuoreet raaka-aineet. Neljän hengen ateriaan tarvitset:

– neljä lohimedaljonkia tai n. 600g lohifilettä
– 4 isoa tai 8 pienehköä porkkanaa
– yksi iso parsakaali
– 1 prk kermaviiliä
– yksi kevätsipuli
– teelusikallinen sitruunamehua
– teelusikkallinen hunajaa
– suolaa ja valkopippuria myllystä
– voita paistamiseen

ESIVALMISTELU
Pilko kevätsipuli pieneksi ja sekoita se kermaviiliin. Mausta kermaviili suolalla, valkopippurilla, sitruunamehulla (antaa happoa) ja hunajalla (antaa rakennetta) ja laita kastike jääkaappiiin tekeytymään.

Irrota parsakaalista nuput, kuori varsi ja leikkaa varsi ohueksi ”nauhaksi” (vinkki. voit käyttää kuorimaveistä myös pieniä siivuja tehdessäsi). Pese porkkanat ja siivuta ohuiksi, pitkiksi nauhoiksi. Laita kasvisten höyrytysvesi jo lämpenemään.

Kasviksia höyrytetään vain hetki, ja ne jäähtyvät nopeasti, joten ne tulee myös tarjoilla heti. Siksi kalan täytyy valmistua samaan aikaan kasvisten kanssa. Ainoa hankaluus tässä reseptissä onkin saada sekä kasvikset ja kala samanaikaisesti lautaselle, sopivan kypsinä, mutta ei ylikypsinä. Paista kala voissa ja tarjoa höyrytettyjen ”al dente” -kasvisten sekä kylmän kermaviilikastikkeen kanssa.

Herkullista perjantaita!

Ricotta-jokiraputäytteiset kuharullat

Tämän perjantain reseptistä menee taas kunnia vaimon innovaatiokyvylle. Jääkaappiin oli jäänyt purkillinen jokiravunpyrstöjä tilliliemessä, eikä tällaista herkkua voinut hukkaan heittää. Joten ei muuta kuin kehittelemään. Eikä vaimo turhaa kehitellyt! Tätähän kehtaisi tarjota vaikka äitienpäivänä 🙂

Ricotta-jokiraputäytteiset kuharullat
Kuharullia varten (neljälle) tarvitset:

– 4 reilun kokoista kuhafilettä
– desilitra jokiravunpyrstöjä tai katkarapuja
– 125 g ricottajuustoa
– 2 rkl smetanaa
– 1 iso tomaatti
– 1 kevätsipuli
– suolaa
– valkopippuria

Kalttaa tomaatit (eli kasta hetkeksi kiehuvaan veteen, jotta kuori irtoaa helpommin) ja kuori ne. Poista siemenet ja pilko tomaatin liha pieneksi. Pilko myös ravunpyrstöt ja kevätsipuli. Sekoita ainekset smetanan ja ricottajuuston kanssa ja mausta massa suolalla ja valkopippurilla.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Poista kuhafileistä ruodot. Laita kunkin fileen päälle reilu ruokalusikallinen massaa ja kääri rullalle. Sulje rulla hammastikulla. Paista uunissa 10 -15 minuuttia.

Lisukkeeksi parmesaanigratinoitua fenkolia
Voit tarjota lisukkeena esim. parmesaanigratinoitua fenkolia. Se on helppo, nopea ja perunoita kevyempi lisuke. Neljälle tarvitset:

– kaksi isoa fenkolia
– parmesaania raastettuna 2 dl
– suolaa ja pippuria

Leikkaa fenkolit puoliksi. Poista tummat kohdat ja huuhtele ne. Keitä tai höyrytä ”al dente”. Kun ovat kypsiä, laita uunivuokaan leikkuupuoli ylöspäin. Peitä parmesaanilla ja gratinoi uunissa, kunnes juusto hieman rusehtaa.

Oikein erinomaista ruokahalua ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille.

Terveisin

Perjantaikokki

Runsaan herkullinen maalaissalaatti

Kevät on edennyt jättiharppauksin parissa viikossa ja nyt lämpötilat lähentelevät jo kahtakymmentä. Pikkuhiljaa toreilta alkaa saada uuden sadon suomalaisia kasviksia. Omia suosikkejani ovat hennot kevätsipulit, makeat pikkuporkkanat, raikkaat retiisit ja alati kasvava valikoima rapeita salaatteja. Talvi kuluu jäävuorisalaattia ja lentotomaatteja popsiessa, joten kotimaisia vihanneksia odottaa viimeistään maaliskuussa jo vesi kielellä. Siksi, kun niitä vihdoinkin kasvihuoneista saa, täytyy kesäkausi aina aloittaa kunnon maalaissalaatilla!

Runsaan herkullinen maalaissalaatti
Kunnon maalaissalaattiin voit käyttää lähes kaikkea, mitä maasta, merestä ja ilmasta on keittiöösi siunaantunut. Olennainen osa on kuitenkin tuoreet, raikkaat ja maukkaat kasvikset. Tässä salaatissa käytettiin:

– kerä rapeaa jääsalaattia ja esim. vuonankaalia, lollorossoa tai vastaavaa antamaan väriä ja vaihtelua
– pari punaista tomaattia
– kaksi kananmunaa
– kolme kanan rintafilettä (naturel, siis ei marinaadia)
– neljä siivua pekonia
– pari isoa kaprista per syöjä
– oliiveja
– parmesaania höylättynä juustohöylällä

Lisäksi tarvitset hieman oliiviöljyä ja pestoa.

VALMISTUS
Huuhtele kasvikset raikkaalla vedellä. Kuivaa salaatti salaattilingossa tai valuttamalla liinan päällä. Revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi (kokin kunnia-asia on, että vieraan ei tarvitse käyttää veistä salaattia syödessään, vaan kaikki on sopivina suupaloina). Leikkaa tomaatit (tai mitä oletkaan pellolta löytänyt) pieneksi. Sekoita kasvikset isossa kulhossa ja jätä viileään odottamaan.

Keitä kananmunia 8 minuuttia ja jäähdytä. Pilko pekoni pieneksi ja paista rapeaksi. Laita talouspaperille kuivumaan (salaattiin ei saisi valua pekoneista rasvaa). Kaada suurin osa pekonin rasvasta pois pannulta ja paista kanan rintafileet kypsiksi siinä. Mausta kana suolalla ja pippurilla.

Valmista kastike sekoittamalla 3 rkl vihreää pestoa ja 0,5 dl oliiviöljyä. Kaada kastike salaattikulhoon ja sekoita.

KOKOA KOMEUS

Nostele lautaselle salaattia, leikkaa kananmunat neljään osaan ja laita lautaselle. Siivuta kana ja asettele sekin lautaselle. Ripottele pekonin siivuja, oliiveja ja parmesaanilastuja sinne tänne ja kruunaa kapriksilla. Loppusilauksen annat mustapippurilla ja sormisuolalla.

Herkullista viikonloppua!