Kuhanyytit Aurajuustolla

Jälleen on vuorossa siis reseptikilpailun satoa. Tällä kertaa kokille kävi tekninen moka ja kuva reseptistä jäi saamatta, kun mukaan tuli väärä kamera. Mutta resepti itsessään on niin helppo ja hyvä, että tässä tapauksessa tuhat sanaa kertoo enemmän kuin yksi kuva…

Ette muuten arvaa miksi kokki tällä lailla mokasi! Kokilla oli kunnia eilen, torstaina, opettaa tuoreita tangokuninkaallisia Elina Vettenrantaa ja Marko Lämsää toimimaan tarjoilijoina! Luit kyllä oikein, sillä kuningas ja kuningatar olivat yhden illan palveluksessamme tarjoilijoina, s/s Ukkopekan ”Julkkikset tarjoilee”-hyväntekeväisyysristeilyllä. Sen verran olivat mukavia, että meni kamerat sekaisin ja reseptikuvat ovat vielä keittiön hyllyllä. Kotiin tuli kuvat tangokuninkaallisista höyrylaivalla. No, koska niin kävi, niin resepti olkoon ilman kuvaa, mutta katselkaa kuninkaallisia sen sijaan 🙂

AURAKUHANYYTIT
Suomenmaa on loistavia kotikokkeja täynnä – sen voi päätellä kilpailumme reseptisadosta. Tasokkaita, helppoja ja maistuvia ruokia jokaisessa reseptissä! Tällä viikolla esittelemme Eila Villikarin maukkaat Aurakuhanyytit.

NELJÄLLE HENGELLE TARVITSET:

– 8 pienehköä kuhafilettä
– 1 pala Aurajuustoa
– tilliä
– kevätsipulia
– ruoka- tai oliiviöljyä tai voita

Lisukkeeksi uusia perunoita. Paistamiseen tarvitaan foliota.

VALMISTUS
Leikkaa neljä isoa palaa alumiinifoliota. Lorauta kullekin tilkka öljyä tai nokare voita, jotta kala ei tartu kiinni paistettaessa. Aseta kuhafile foliolle. Laita fileen päälle Aurajuustoa sekä tilli- ja kevätsipulisilppua. Asettele toinen file täytteiden päälle ja paketoi nyytti kiinni.

Paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia tai grillissä kunnes ovat kypsiä (kurkkaa välillä nyyttiin!).

Hyvää ruokahalua ja kiitos Eilalle reseptistä. Tämä oli siis toinen kilpailuresepti, joten kaksi vielä tulossa. Hyvää viikonloppua. Kokki valmistautuu kokkailemaan arvovieraille, sillä sunnuntaina saan todellisia VIP-vieraita… Lukekaa lehdistä tai odottakaa ensi reseptiä, jossa voin kertoa, kenelle ruokani maittoivat!

Terveisin

Perjantaikokki

Peruna-savulohiherkku

Lämpömittari huitelee kolmeakymmentä ulkona ja Vaakahuoneen keittiössä lämpöä on lähes tuplat. Turisteja on liikkeellä sen verran, että jäi kokiltakin perjantaireseptin tekeminen viime tinkaan. Mutta sainpas lähtemään aamupäivän puolella!

Nyt siis alkaa reseptikilpailuun osallistuneiden ruokien esittely. Ensimmäisenä reseptinä on Tarun lähettämä ”vierashätävara”. Teimme sen juuri hetki sitten keittiössämme. Valmistui vikkelään ja hyvää oli! Muistakaa, että heinäkuun neljästä reseptistä järjestetään äänestys, joten tarkkailkaa reseptiä sillä silmällä…

Peruna-savulohiherkku Tarun tapaan
Tälläinen resepti pelastaa ruokapulmasta helposti, kun mökille tupsahtaa yllätysvieraita.

Yllätysvierraitten varalle tarpeet löytyvät melkein mökiltä kuin mökiltä. Jääkaapissa on helppo pitää tuorejuustoa ja vakuumipakattua kylmäsavukalaa. Tilliä ja perunoita saattaa löytyä jopa omalta kasvimaalta. Hätätilanteessa tuorejuusto on korvattu Aurajuustolla tai pelkällä voilla. Tillin puuttuessa käy myös ruohosipuli tai kesäsipulin varret. Ainoa, mikä on todellinen MUST, on ne perunat. Mutta kuka nyt voisi olla missään mökillä ilman perunoita?

Valmistusprosessi on niin helppo, että se kannattaa tehdä salassa, sillä kokin katu-uskottavuus kärsii, jos kaikki näkevät valmistuksen helppouden.

VALMISTUS
Keitä iso kattilallinen uusia perunoita hiukan ylikypsiksi merisuolalla ja tillillä maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja kuivata hiukan kansi avoinna. Riko perunat haarukalla painellen. Perunoita ei saa muussata, vaan kevyesti rikkoa haarukalla.

Lisää perunoiden sekaan kattilaan pieni paketillinen kylmäsavulohta pieneksi silpuksi leikattuna. Silppua uutta tilliä sekaan.

Laita purkillinen valkosipuli- tai yrttimaustettua tuorejuustoa peruna-kala-tilliseokseen. Sekoittele haarukalla hiukan. Ravistele kattilaa kansi suljettuna voimakkaasti ja anna sen hetki maustua ja kalan kypsentyä.

Kun avaat kannen, tarjolla on huumaavan tuoksuva peruna-savulohi-herkku, joka suorastaan riistetään käsistä viimeiseen muruun. Ainoa ongelma on ymmärtää määrien suhteettomuus, sillä valmistaa tätä kuinka paljon tahansa, se loppuu aina kesken. Kerran on tosin vähän jäänyt yli ja yön myöhäisinä tunteina maistui tämä huikopala kylmänäkin.

Herkullisia hetkiä toivottaa Taru sekä kokki Aurajokirannasta!

Yrttikuorrutettua kuhaa ja uudet perunat

Kokki on aika itsekäs olio. Siis sillä tavalla itsekäs, että nauttii kiitoksen saamisesta. Ja tänä kesänä kiitosta on tullut enemmän kuin kotitarpeiksi, sillä niin paljon ovat vieraamme ruuista tykänneet. Kokki kiittää ja kumartaa – ja suuntaa rinta rottingilla takaisin hellan ääreen.

Kiitosta on tullut monilta sähköisiltä palautteen antajilta. Viimeksikin eräs kirjoitti San Fransiscosta asti. Ja palautetta on tullut myös ihan kasvokkain. Lienee siis ruoka maistunut. Kiitos teille, jotka palautteellanne motivoitte tekemään parastaan!

Mutta nyt itse asiaan
Ja asianahan on ruuanlaitto. Hyvän ruuan laitto.

AINEKSET
Neljälle hengelle tarvitset:
– neljä isohkoa kuhafilettä
– purkin täysmajoneesia (light pilaa tunnelman…)
– yrttejä riittävästi (mitä tahansa penkissä kasvaakaan: basilicaa, persiljaa jne.)
– oliiviöljyä
– suolaa myllystä tai Maldonia sormin sirotellen

– lisukkeeksi uusia perunoita tai raikasta salaattia

VALMISTUS
Laita sauvasekoittimen kulhoon tilkka oliiviöljyä (siten, että terät yltävät möyhentämään öljyä). Laita perään valitsemiasi yrttejä kunnon kourallinen. ”Poraa” eli sauvasekoittele yrtit ja öljy paksuksi yrttiöljyksi. Jos tulee löysää, niin lisää yrttejä.

Sekoita yrttimassa n. desilitraan majoneesia (aloita hieman pienemmästä määrästä, ettei tule liian majoneesivoittoista). Tarkista maku ja mausta suolalla.

Taita kuhafilee keskeltä puoliksi ja laita fileet uuniastiaan. Kuorruta fileet yrttimajoneesilla ja paista 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Ravintolassa paistamme 8,5 minuuttia, mutta tarkka paistoaika riippuu uunista.

Nauti!

Oikein hauskaa viikonloppua ja tapaamme taas ensi perjantaina.

Terveisin

Perjantaikokki