Lihapulla-pecorinopastavuoka – Pullat pannaan?

Perjantaikokki sotkeutui kuluneen viikon aikana kolmesti keskustelemaan kasvatuskulttuurista ja eroista kulttuurissa sekä sukupolvien välillä että alueellisestikin.

Keskusteluiden perusteella oli pakko pysähtyä ja kysyä, että mihin tätä maailmaa oikein ollaan viemässä!

Itse olen maatalon kasvatti ja aloittanut koulutieni maalaispitäjän kyläkoulussa. Siellä keittiössä ruokaa teki ihan aito, elävä emäntä – oman parhaan taitonsa mukaan. Joka syksy järjestettiin ruskaretki, jolloin joka lapsella oli marjapoimuri kourassa. Retken saalis säilöttiin koulun pakkaseen ja marjoja syötiin talven aikana eri muodoissa. Oli upea tunne syödä lapsena koulussa itse poimituista marjoista tehtyä marjapiirakkaa!

Kun tuli synttäreiden aika, kutsuttiin juhliin aina koko luokka ja kouluun tuotiin äidin leipomia pullia ja kasa karkkia. Olihan jollain juhlapäivä.

Kuulin, kuinka eräässä kauniaislaisessa päiväkodissa on luovuttu läheisen pururadan maastoon suuntautuneista metsäretkistä pienen, mutta erittäin huolestuneen vanhempainjoukon vaatimuksesta. He pitävät retkeä liian vaarallisena, sillä saattavathan lapset huomaamattaan laittaa suuhunsa vaikka myrkkysieniä. Eikä sen metsän turvallisuudestakaan ole varmuutta.

Itse teimme vuosi sitten suuren virheen, kun nuorina, ylpeinä vanhempina pakkasimme esikoisemme päiväkotireppuun syntymäpäivänä pussillisen suklaakarkkeja. ”Muista sitten antaa karkkeja kaikille.” – evästimme pienen tyttäremme. Saimme kuulla aiheesta vielä puoli vuotta myöhemmin vanhempainillassa, sillä karkkien tarjoaminen oli asettanut lapset eriarvoiseen asemaan. Kaikki kun eivät saa syödä karkkia. Karkkeja kieltävää sääntöä ei päiväkodissa silloin ollut – mutta nyt on. Emmepä enää näin pahasti kasvatustyössämme erehdy, koska karkkien tuominen on nyt oikein yhteisesti sopien kielletty.

Kauniaislainen ystävämme puolestaan tiesi karkkikiellon voimassaolon päiväkodissaan ja ajatteli leipovansa pojan syntymäpäivien kunniaksi kaikille päiväkodin lapsille. Vastaleivottuja pullia ei päiväkodissa koskaan tarjottu, sillä ”kodin hygieniatasosta ja pullien sisällöstä ei voi mennä takuuseen. Pullat pitäisi olla kaupan avaamattomassa paketissa tuoteselostuksineen.”

Voi taivaan vallat! Pullat pitää siis pakata suojakaasuun ja lisätä kourallinen E- ja säilöntäaineita, jotta ne ovat riittävän turvallisia ja terveellisiä lapsillemme. Ja paras keino opettaa lapset välttämään myrkkysieniä, on olla viemättä heitä sinne vaaralliseen metsään.

Toivon tosissani ammatikseen lapsiamme kasvattaville työn raskaan raatajille rutkasti näkemystä ja selkärankaa. Pitäkää maalaisjärki mukana ja kasvattakaa myös vanhempia. En usko, että metsää pelkäävä ja e-aineilla kyllästetty sukupolvi lienee kenenkään tavoitteena, mutta jos säännöt laaditaan aina sen tiukimman näkemyksen mukaan, niin hyvää vauhtia olemme kohti tuota kyseenalaista tavoitetta menossa.

Maalaisjärjen puolesta – nykymenoo niimpalkauhiast ihmetelle.

Perjantaikokki

Ps. jos sinulla on vastaavia kokemuksia tai eriävää mielipidettä, niin keskustelua voi jatkaa kommentoimalla blogiani (sivun alareunassa: ”Lähetä kommentti”

Lihapulla-pecorinopastavuoka

Näissä pullissa ei e-aineita pahemmin ole. Ja hyviäkin ne ovat – vaimon tekeminä tietenkin.

AINEKSET
– 400 g nauta-sika –jauhelihaa
– 1 valkosipulinkynsi raastettuna
– 1 muna
– ½ dl korppujauhoja
– 2 rkl rypsiöljyä
– 2 dl kirsikkatomaatteja puolitettuina
– 400 g simpukkapastaa
– 1 dl vettä
– 2 dl kermaa
– ½ rkl vasikanfondia
– 1 tl soijaa
– ½ dl pecorinojuustoa raastettuna
– kourallinen basilikanlehtiä
– Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Sekoita jauhelihasta, valkosipulista, munasta ja korppujauhoista lihapullataikina. Mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta pieniä lihapullia ja paista hetki rypsiöljyssä. Siirrä pullat syrjään ja lisää pannulle vesi, kerma, fondi ja soija. Keitä puoleen.

Keitä pastat al dente. Kaada pastat, lihapullat ja liemi pannulta uunivuokaan. Sekoita joukkoon tomaatit. Ripottele pinnalle pecorino ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta rusehtaa.

Ota uunista ja sirottele pinnalle revittyä basilikaa.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Myy lippuja tapahtumaan helposti netissä. Tutustu!

Punajuuri-lammascarpaccio – Kasvukipuja

Finanssikriisi iskee silmille kaikista tuuteista. Vähääkään asiaa seurannut tietää, että talouskehityksen lähitulevaisuuden ennustaminen on tällä hetkellä mahdotonta. Taloudet ympäri maailman odottavat jännityksellä poliitikkojen päätöksiä Yhdysvalloissa. Tietoa tilanteesta janotaan kaikkialla.

Silmiini osui I. Heilän piirtämä sarjakuvan pätkä, jossa B. Virtasen esimies, ronskinlainen Murikka, kertoo tyytyväisenä livahtaneensa johtajan järjestämästä firman tilaa koskevasta luennosta pois. B. Virtasen mielestä tällaiset luennot ovat hyviä, sillä viimeajat ovat olleet muutoksia täynnä. Täysin ajankohtaisesta luennosta ei kuitenkaan ole ollut kyse, sillä sarjakuvan kolmannessa ruudussa johtaja käy läpi firman historiaa osastopäällikkö Nilkenin ollessa ainoa kuulija. Johtaja muistelee kaiholla vuotta -63, jolloin firman varastoon hankittiin uudet nokkakärryt, mallia ”Skrunze”.

Itse olen viihtynyt yhdessä ja samassa yrityksessä jo 12 vuotta. Meiltä löytyy muutamia, jotka ovat olleet kauemminkin. Ja kerran meilläkin oli ”Skrunze”-merkkiset nokkakärryt. Yhdessä olemme eläneet ja kokeneet monet mullistukset ja muutokset. Silloin tällöin, sopivan hetken tullen, unohdumme muistelemaan yhteisten vuosien aikana koettuja kommelluksia.

Viimeiset 12 vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän tasaisen kasvun aikaa yrityksissämme. Vauhdikkainta meno oli alkuvaiheessa, jolloin aina ennen kesäsesonkia piti kiireellä ja tohinalla saada jotain uutta vieraitamme ilahduttamaan. Useimmiten se tarkoitti muutamaa metriä lisää baaritiskiä, esiintymistelttaa artisteineen tai festivaaleja ja teemaviikkoja

Eräs hauskimmista muistoista on vuodelta 1997, jolloin Vaakahuone oli vasta toista kesää avoinna. Laajensimme silloin terassia vauhdilla ja myös palvelutiloja tarvittiin lisää. Hartwallin asentajat kävivät tiuhaan vetämässä uusia putkia, jotta olutta saataisiin janoiselle kansalle. Eräs ikimuistoisimmista päivistä oli, kun asentajat olivat aamulla käyneet ottamassa mitat tarvittavista letkuista ja liittimistä ja lähtivät sitten noutamaan osia lounastaukonsa aikana. Heidän poissa ollessaan tiski ideoitiin uudelleen ja muutokset toteutettiin samoin tein. Iltapäivällä asentajat palasivat työmaalleen, sovittivat letkuja ja alkoivat sättiä toisiaan väärien mittojen ottamisesta. Kuka ihmeessä oli tilannut kaksi metriä liian lyhyet letkut!

Jos joku pitäisi firman tilaa käsittelevän luennon, jossa kävisimme kaikki kahdentoista vuoden kommellukset läpi, niin minä lupaisin istua siellä koko ajan – ilomielellä! Tulevaisuudesta en tiedä, mutta kun menneisyyteen katson, niin tiedän, että jos joku selviää, niin me! Kasvukipumme ovat jo takana.

Punajuuri-lammascarpaccio

Vuorossa on viimeinen resepti säästöviikkomme menusta. Nyt on jo esitelty lampaanpaisti ja borssikeitto. Viimeisin on siis kylmä alkuruoka – punajuuri-lammascarpaccio.

AINEKSET

– 2 isoa punajuurta
– 200 g lampaanpaistia (ks. resepti täältä)
– 2 dl kermaviiliä
– 1 rkl piparjuuritahnaa
– 1 purkki rucolaa
Maldonsuolaa ja mustapippuria myllystä
VALMISTUS

Keitä punajuuret kuorineen, jotta ne säilyttävät värinsä ja makunsa. Anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa niin ohuiksi siivuiksi, kuin vain saat. Leikkaa myös lampaanpaisti erittäin ohuiksi siivuiksi. Sekoita piparjuuritahna kermaviiliin. Lado lautaselle tasainen kerros punajuurisuikaleita ja sitten päälle lammassuikaleita. Rouhi päälle mustapippuria ja mausta Maldon-suolalla. Ripottele pinnalle rucolaa ja lisää kastikkeeksi kermaviiliä.
Nostalgista viikonloppua Perjantaikokki

Juttua Antaa Palaa-kirjasta
Aromi-lehti tipahti luukusta keskiviikkona ja heidän kirjakriitikkonsa oli lukaissut myös meidän Antaa Palaa-keittokirjan. Tämän arvostelun otan nöyränä vastaan. Totta joka sana. Lue juttu alta.

Borssikeitto – Onnellisen liiton resepti

Polkiessani eilen aamulla töihin, oli sankka sumu laskeutunut Aurajokilaaksoon. Se roikkui oksissa ja sähkölangoissa kiinni eikä häiriintynyt läpiajavien pyöräilijöiden tai autojen aiheuttamasta ilmavirrasta. Sumu oli niin sankka, että eteensä näki vain yhden sähkötolpan verran. Ei satanut, mutta kosteus tiivistyi tipoiksi, jotka roikkuivat kypäräni lipassa aina tärinästä tipahtaen. Tuskin jaksoi Förin sijaisena toiminut Ruissalo-lauttakaan puskea sumun läpi. Ja vain kokeneen kipparinsa ansiosta se löysi joen toiselle puolelle.

Jostain syystä olen aina nauttinut sumusta – jopa merellä. Se peittää kaiken ylimääräisen ja paljastaa vain lähellä olevat asiat. Siinä on jotenkin rauhoittavaa kulkea, kun ei näe, mitä kulman takana odottaa. Sumun tuoma rauha on toki petollista, mutta silti rauhoittavaa. Se on kuin sankka lumisade, jonka jälkeen kaikki kaupungin äänet vaimenevat ja olo on kuin unessa.

Sumussa ajatus kulkee omaa rataansa. Ajatukseni veivät minut viime viikonlopun häihin, jossa nuorimmainen veljeni lupautui valitulleen. Tapasin siellä pitkästä aikaa isosetäni ja hänen vaimonsa. Ikää molemmilla on reippaasti yli 80, mutta asenne on kuin kolmikymppisillä. Isosetäni on intohimoinen tenniksenpelaaja. Hän käy edelleen kahdesti viikossa ”poikien” kanssa pelaamassa. Sain häneltä koulun ensimmäisellä luokalla lahjaksi tennismailan ja siitä lähtien hän on kuvitellut, että olen haka lajissa. En ole kehdannut tunnustaa, että ei minusta tullut hääviä pelaajaa.

Silloin tällöin hän soittaa minulle ja kysyy, pääsenkö tuuraamaan, kun joku heidän vakionelikosta on estynyt. Kerran aikataulu sopi ja lupauduin, kun kuulin, että saan parikseni toisen ”pojan”. Saavuin hallille ja huomasin, että toinen poika on jo aikoja sitten eläköitynyt pankinjohtaja. ”Pojaksi” häntä kutsuttiin, koska ikää oli mittarissa alle seitsemänkymmentä. Muut kaksi kun olivat silloin jo päälle kahdeksankymppisiä. Minä olin hieman yli kaksikymppinen.

Niinpä me ”pojat” haastoimme papat. Juoksin kuin hullu (tai minua juoksutettiin) ja pelin jälkeen hikoilin ja huohotin kuin mikäkin. Vanhat herrat olivat voittaneet meidät, eivätkä oikeastaan edes hengästyneet touhussa. Hävisimme minun vuokseni, mutta se ei haitannut, sillä sain kehuja: ”Oli kiva pelata, kun kerrankin joku kentällä liikkui!” sanoivat papat yhteen ääneen.

Isosetäni on ollut onnellisesti naimisissa jo viisi vuosikymmentä. Häissä tunsin sopivaksi kysyä onnellisen liiton salaisuutta. Isosetäni vaimo vastasi.

”Helppoa se on, kun toinen on melkein kuuro ja toinen puolisokea! Emme häiritte toisiamme!”

Isosetäni höristi kuulevaa korvaansa ja huusi:

”Mitää sää sanoit!”

Ja sitten molemmat aloittivat naurunremakan, jolle häissä soittava pianistikin jäi toiseksi.

Borssikeitto

Tämä keitto on vaimon oma muunnelma ja aivan taivaallisen hyvää. Resepti on jatkoa viime viikon teemalle, eli kuinka hyvää ruokaa tehdään edullisesti. Tämän keiton ainekset eivät montaa euroa maksa – varsinkin kun lampaana käytetään jo edellisessä ruoassa käytettyä paistia.

AINEKSET

– 4 isoa punajuurta
– 2 porkkanaa
– 2 pientä hapanta omenaa
– ¼ kaali
– 2 sellerinvartta
– 1 sipuli
– ½ tl kuminansiemeniä
– 1 l vettä
– 1 rkl vasikanfondia
– 2 rkl rypsiöljyä
– 1 laakerinlehti
– 1 tl kuivattua timjamia
– 300 g lampaanpaistia suikaleina
– 300 g chilibratwurstia siivuina
suolaa ja pippuria
smetanaa keiton pinnalle

VALMISTUS

Silppua vihannekset pieniksi ja paista öljyssä hetki. Lisää liemi ja mausteet ja anna kiehua hiljalleen n. 45 minuuttia. Lisää lopuksi makkaran- ja lampaanpaistinsiivut.

Tarjoa keitto kera smetanalusikallisen.

Jälkikirjoitus

Uskokaa tai älkää – kirjoittaessani tätä eilen aamupäivällä, sain puhelun. En tunnistanut numeroa. Vastasin ja ääni kysyi kovaan ääneen:
”Onko se Petri puhelimessa?!”
Vastasin, että kyllä.
”Noo hyvää! Pauli tässä. Lähdetkö kuule tennistä pelaamaan!”

Pakko oli lupautua…

Sumuista viikonloppua

Perjantaikokki

***

Lyyti: myy lippuja netissä helposti