Aihearkisto: Pääruoka

Tomaatti-mozzarella-kanapasta – Kirjoittaminen on ajattelemista

Posted on by

Törmäsin viikolla erääseen bloggaajaan (siis nettipäiväkirjan pitäjään), joka osui maaliinsa kuin Hirvi olympialaisissa. Eräs merkintä koski kirjoittamista. Bloggaajan mukaan kirjoittaminen on ajattelemista. Kirjoittamisella ei ole mitään tekemistä itse suorituksen, eli näppäimistön näpyttelyn kanssa. Et voi kirjoittaa, ellet osaa ajatella.

Ajatus jäi vaivaamaan ja palasi mieleeni taas torstai-illalla, kun mietin aihetta perjantaireseptille. Mylly jauhoi taustalla, kun selasin Kauppalehteä. Jostain syystä lehti tuntui olevan aiheita pullollaan. Vai oliko mieli vain ylivirittynyt ajattelemaan?

Olimme olleet perheen kanssa uimassa Holiday Club Caribian kylpylässä ja vatsaa kurni. Ahdoin kupuuni varsin hyvällä ruokahalulla vaimon tekemää lasagnea. Se oli eilistä, eli entistä parempaa. Keskiviikkona en ollut kotona, kun olin työporukan kanssa Naantalin Kylpylässä. Ja lauantaina suuntaan Tallinnaan Tourest-matkamessuille. Yövyn Tallink-Siljan uudessa kylpylähotellissa.

Nautin ruuasta ja ihmettelin tämän viikon kylpyläpainotteisuutta. No, saisinpa kerralla kädet kunnolla ryppyisiksi ja kattavan kuvan kylpylämaailman lähimatkailumahdollisuuksista.

Kaadoin itselleni toisen lasin ystäväni Francon tekemää punaviiniä. Tuliaisia oli vielä muutama pullo jäljellä. Muistin, että viinilista pitäisi tehdä Herrankukkaroon vihdoin valmiiksi. Toimme erän italialaista syksyllä ja kaipa se myydäkin pitäisi.

Ajatus harhaili. Kirjoittaminen on ajattelemista. Sormet eivät vielä työskennelleet, sillä tällä ajattelulla ne eivät taatusti tietäisi, mitä kirjaimia naputella. Jatkoin lehden selaamista ja kauhoin taas haarukallisen taivaallista lasagnea lautaselta. Tämän se vaimoni osaa. Ja risoton. Ja itse asiassa pari sataa muutakin ruokaa. Mutta jotenkin erikoisen hyvin juuri lasagnen. Mikäköhän siinäkin on?

Selailin lehteä ja pääsin debattisivulle. Siellä yksi turkulainen mainostoimistojohtaja haastoi riitaa julkisesti jo mitenkä monennetta kertaa puolen vuoden aikana. Miten sekin jaksaa? Ajatus katkesi, kun otin lasagnea ja hörppäsin viiniä päälle.

Tytär ilmestyi pöytään täydessä prinsessatällingissä. Tiaarat, korva- ja kaulakorut, muoviset korkokengät, Disneyn prinsessamekko ja alta pilkottava yöpuku nostivat illallisemme tason kuninkaalliseksi välittömästi. Prinsessa tilasi banaanin. Kuorin sen hänelle, lämmitin pojalle päivän neljännen lautasellisen lasagnea (taitaa tulla isäänsä…) ja jatkoin lehden selaamista.

Saavuin kolmossivulle. Nyt nappasi! Aukeama aiheita pullollaan. American Express hakee parhaan palvelun ravintolaa. Kirjoittaisiko sitä vaikka hyvästä palvelusta? Ehkä joku lukijoista saattaisi äänestää Herrankukkaroa, jos vähän mahdollisuudesta vihjaisen… Luovuin ajatuksesta, kun huomasin viereisen sivun leffa-arvostelun. Tämä on aihe, josta pidän. Robert Kennerin elintarviketeollisuutta, ruokaskandaaleja ja pikaruokakansaa käsittelevästä ”Food.Inc”-dokumentista saisi jutun juurta vaikka puoleksi vuodeksi!

Mutta aihe tuntui juuri nyt kaukaiselta, varsinkin kun lämmitin itselleni toisen lautasellisen vallan mainiota lasagnea ja täytin hieman punaviinilasiani.

Sitten silmäni osuivat jälleen viereiselle sivulle ja Cilla B.:n kolumniin ”Positiivisia uutisia, olkaa hyvät.” Voiko päivä olla näin onnekas, että aiheita toisen perään suorastaan hyppii syliin. Luin kolumnin ja petyin. Se oli positiivis-sarkastiseen sävyyn kirjoitettu pakina taloustilanteemme lohduttomuudesta. Tästä en ainakaan kirjoittaisi. Jos haluan kirjoittaa positiivista uutisista, niin ohjaisin lukijat suoraan Positiivarien Jussin palstoille. Siellä riittää niitä aidosti hyviä uutisia.

Käänsin taas sivua. Lautanen alkoi tyhjentyä. Seuraavalla aukeamalla silmille hyppäsi intoa uhkuva franchise-yrittäjä. Hienoa, ajattelin. Yrittämistä ei varmaan hehkuteta koskaan liikaa! Sivuotsikkonakin oli lupaava: ”Yrittäjänäkin voi rikastua”. Tästä saisin aiheen. Selailin artikkelia ja totesin, että vain myötäkarvaan silittäen en tätä voisi käsitellä. Valmiiseen konseptiin hypännyt yrittäjä totesi jutussa, kuinka on hienoa, että edes juustoa ei tarvitse pizzan päälle valita itse, kun kaikki on valmiiksi mietitty. Noh, meitä on moneen junaan. Itselleni se juuston valitseminen olisi ehkä koko homman suola. Ei siis tästäkään päivän aiheeksi, mutta onnea yrittäjälle kuitenkin. Taas haarukallinen lasagnea suuhun ja ankaraa mietintää. Kohta pitäisi kirjoittaa jo jotain.

Sitten lehdessä seurasi protestilistaa, yhtiökokouskutsuja, taantuman johdosta yllättävän paljon myynnissä olevia kalliita työsuhdeautoja ja sokerin pohjalla pörssiosio. Ne oli nopeasti selattu.

Lautanen tyhjeni, samoin viinilasi. Vatsa täyttyi ja lapset halusivat nukkumaan. Aloin uskoa tätä uusien suosikkiblogieni kirjoittajaa. Kirjoittaminen on ajattelemista. Jos ajatus ei kulje, niin tekstiä ei synny.

Kympin Uutisten loppukevennys heitti vielä viimeisen toivon. Kuvaa suoraan rakkaan kotilukioni pihalta. Klassikon Lyseon abit vuodelta 1959 olivat päättäneet kokoontua penkkariajojen merkeissä ja seitsemänkymppiset papat heiluivat pakettiauton lavalla kuin nykyteinit. Hieno asenne! Mutta ei tästäkään kyllä nyt juttua saa aikaiseksi.

Kirjoittaminen on ajattelemista. Tänään ei tarinaa syntynyt. Harmi.

Tomaatti-mozzarella-kanapasta

Jos joku vielä väittää, että valmiiksi marinoidut kanat ovat kätevämpiä ja maukkaampia, kuin marinoimattomat, niin kokeilkoot tätä!

AINEKSET
– 400 g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 keltasipuli
– 1 rkl oliiviöljyä
– ½ pakettia pekonia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 dl kermaa
– 3 rkl turkkilaista jogurttia
– 2 tomaattia
– 150 g mozzarellaa

– 500 g nauhapastaa (esim. pinaatilla vihreäksi värjättyä tagliatellea)

– 4 kevätsipulin vartta tai ruohosipulia

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko valkosipuli, pekoni ja sipuli pieneksi. Kuullota oliiviöljyssä pannulla hetki. Lisää broilerin suikaleet ja paista hetki. Lisää valkoviini ja kiehauta. Lisää kerma ja kanafondi.

Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Kun pasta kiehuu kunnolla, upota tomaatit sinne viideksi sekunniksi. Nosta ne sitten reikäkauhalla kulhoon, jossa on jääkylmää vettä. Anna jäähtyä hetki. Kuori tomaatit ja pilko suikaleiksi. Lisää kastikkeeseen tomaattisiivut ja jogurtti.

Kun pasta on al dente, valuta se. Lisää kastikkeen joukkoon mozzarella pieninä paloina. Sekoita kastike pastan joukkoon ja pilko pinnalle kevätsipulia.

Tomaatti-mozzarella –akselia ei helpolla voiteta!

Vaikka juttua ei nyt irronnut, niin toivotan mainiota perjantaita ja kolmattatoista päivää!

Perjantaikokki

Kokin linkkivinkkejä

Alla ylimpänä olevan syntymättömän tarinan kootut linkit. Siellä ne tarinat on.

Pölli Tästä
www.sissimarkkinointi.fi
Holiday Club Caribian kylpylä
Naantalin Kylpylä
Tallink Spa Hotel
Fattoria le Poggette
Äänestä parhaan palvelun ravintolaa
”Food.Inc”-dokumentti Turun Sanomissa
Cilla B.:n kolumnit
Positiivarien Jussin uutispalsta

 

Poroa punaviinissä ja bataattipyree – Kulttuurieroja

Posted on by

Aina silloin tällöin sitä jää kiinni ennakkoluuloista, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Onneksi, sillä kokemus kasvattaa.

Eilen torstaina oli meille Herrankukkaroon tulossa päiväkylään sadan hengen venäläisryhmä. Tavoitteena heillä oli nauttia virkistävästä saaristolaisilmasta ja viettää neljän päivän työvierailun viimeiset hetket leikkimielisten pelien merkeissä. Olimme valmistautuneet huolella. Lajeiksi olimme valinneet liaanin, tandemhiihtoa, sokkorataa ja muita hyviksi todettuja, vauhdikkaita ja mukavia ulkoilupuuhia.

Meillä oli kielimuurin murtajina kaksi paikallista venäjänkielentaitajaa, joten sekin asia oli varmistettu. Odottelin ryhmää hyvillä mielin ja valmistautuneena.

Kun näin joukon kävelevän kylänraittia pitkin kohti rantalaavua, en oikein tiennyt mitä ajatella. 92 tyylikästä, keski-iän ylittänyttä leidiä piikkikorkoisissa nahkasaappaissaan ja pitkissä turkeissaan oli näky, jota en suoraan yhdistänyt hetken päästä metsän siimeksessä alkavaan rymyämiseen. Tiesin heidät kosmetiikka-alan yrityksen edustajiksi, mutta meikitkin olivat kuin linnanjuhlista. Tällainen ryhmä ei aivan joka päivä saaristoraitilla vastaan kävele.

Manasin omaa tyhmyyttäni. Miksi en ollut varmistanut hotellista ryhmän luonnetta? Yhdellä soitolla olisin selvittänyt, että meille tulee kylään kaksi bussillista todellista VIP-väkeä. Eihän sellaisia voi minnekään metsään viedä! Nyt pitäisi homma laittaa uusiksi, ennen kuin katastrofi olisi valmis.

Alkoi hirveä säätäminen. Mietimme lajeja uusiksi. Puoli tuntia aikaa, ennen kuin homman pitäisi pyörähtää käyntiin. Mitä voisimme toteuttaa ja mikä olisi liian urheilullista? Olisiko parempi vain tarinoida saaristosta siististi sisätiloissa? Ehkä vähän kierrättää tutustumassa kalastajakylään ja tarjota sitten teetä?

Onneksemme syntyperältään venäläiset oppaamme keskeyttivät meidät ihmeissään. Mitä oikein olemme tekemässä? Tietenkin menemme alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vieraat tulevat nauttimaan siitä.

Hetken epäilin, mutta uskoin heitä. Kylmä hiki otsassa aloin esittelemään rasteja ja toimintamallia vieraillemme. Kuin taikaiskusta oli porukka touhua täynnä, jakoivat itseään joukkueisiin ja keräsivät voitontahtoa venäjänkielisillä kannustushuudoilla.

Sellaista menoa ja meininkiä ei ole ennen Herrankukkarossa nähty, kun sata venäläistä kosmetiikka-alan leidiä painaa tandemhiihtoa mäkeä ylös alas muiden kannustaessa vieressä. Kolme leidiä tukee reunoilta hiihtäjiä ja kaksi työntää perästä vauhtia. Turkit hulmusivat ja hajuvesi tuoksui. Tunnelma oli iloinen.

Ryhmä lähti kohti kotia muutamaa tuntia myöhemmin. Kaksi bussilastillista todellisia VIP-vieraita poistui ja kiitti venäläiseen tapaan antaen bussissa raikuvat aplodit.

Kuinka väärin olinkaan tulkinnut ihmiset ulkoisen olemuksen perusteella. Oppaamme selitti minulle ryhmän lähdettyä, että venäläinen nainen käyttää turkkia, koska se on perinteinen talviajan asuste. Lämmin ja käytännöllinen – kuten on suomalaiselle nykyään GoreTex ja fleece. Ja jos kotoa poistutaan, niin meikittä ei kulje kukaan. Kaunistautuminen kun on kunnianosoitus kanssaihmisiä kohtaan.

Kulttuurieroja. Tällaisista VIP-ihmisistä minä pidän! Tervetuloa uudelleen. Opin läksyni kerrasta.

Poroa punaviinissä ja bataattipyree

Vaimon veli, hiano mies muuten, vietti etsikkovuoden Lapin perukoilla ja hullaantui poroon. Hänen kauttaan on avautunut väylä laadukkaaseen poronlihaan ja varsin mieluista joululahjaa olemme kokkailleet pakkasesta useampaan kertaan. Erinomaista tuli tästäkin vaimon tuotoksesta.

AINEKSET

Poro punaviinissä
– poron paahtopaistia 600 g (tai nautaa)
– 2 rkl rypsiöljyä
– 3 valkosipulinkynttä
– 2 timjaminoksaa
– 2 tl paprikajauhetta
– 1 tl kuivattua minttua
– 1 tl pilkottua, kuivattua chiliä
– 1 punasipuli
– 1 dl punaviiniä
– 2 dl lihalientä (tai 1 rkl lihafondia ja 2 dl vettä)
– 1 dl tomaattimurskaa
– 1 tl sokeria
– 1 rkl maizenaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Bataattipyree
– 4 isohkoa bataattia
– 2 isohkoa jauhoista perunaa
– 2 rkl voita
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

– lisukkeeksi parsakaalia

VALMISTUS
Pilko poron paisti ohuehkoiksi, suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori ja pilko punasipuli krouveiksi paloiksi. Laita kylmään kattilaan tai pataan öljy, murskatut valkosipulinkynnet, timjami, paprikajauhe, minttu, chili ja punasipuli. Laita levy päälle. Sekoittele ja kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää liha. Ruskista ja lisää punaviini sekä lihaliemi. Kiehauta ja lisää tomaattimurska, sokeri, suola ja pippuri. Ripottele joukkoon vielä maizena ja laita uuniin 150 asteeseen noin tunniksi.

Kuori ja pilko bataatit ja perunat. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois, mausta voilla, suolalla ja mustapippurilla. Soseuta esim. vatkaimella. Vinkki: pyreekattilan päällä saat kätevästi höyrytettyä parsakaalit, jos käytössäsi on esim. höyrykattilan höyryosa tai kiinalainen bambusta tehty kasvisten höyrytin.

Herkullista viikonloppua,
Perjantaikokki

Lohipullat ja nuudeliwok – Mitä sinä OIKEASTI haluaisit tehdä

Posted on by

Jouduin tasan viikko sitten epämiellyttävään johtamistilanteeseen. Meillä oli Herrankukkarossa 22-vuotias matkailualan harjoittelija, joka selvästi oli väärällä alalla. Pojasta näki, että hän oli ahkera, sisukas ja erittäin lahjakas – mutta ei asiakaspalvelijaksi. Aivot raksuttivat kolme kertaa enemmän kuin mitä suu tuotti. Ulkopuolinen sai hänestä hitaan ja epävarman kuvan, vaikka näin ei ollut. En tarkoita, että asiakaspalvelijan suun pitäisi tuottaa kolme kertaa nopeammin mitä aivot raksuttavat – en missään nimessä – mutta tiettyä supliikkia kuitenkin vaaditaan.

En nauti tilanteesta, jossa joudun kyseenalaistamaan toisen koko uravalinnan. Olin kuitenkin päättänyt keskustella hänen kanssaan, sillä en uskonut, että hän tulisi nauttimaan sosiaalisesti vaativasta asiakaspalvelutyöstä tulevaisuudessa. Jonkunhan sen on hänelle kerrottava, järkeilin.

Puhuimme niitä näitä. Sain kuulla, kuinka hän oli hampaat irvessä pinnistellyt hänelle haastavat kurssit koulussa läpi. Puolitoista vuotta oli jo takana ja vain puolivuotinen harjoittelu meillä edessä. Sitten hän vihdoin valmistuisi matkailualalle. Vatsaani kivisti, koska olin kysymässä erittäin epämiellyttävää kysymystä.

”Mitä sinä oikeasti haluaisit tehdä?”

Poika oli ymmällään eikä vastannut hetkeen mitään. ”Mitä tarkoitat?” – hän kysyi.

”Et selvästikään ole syntynyt asiakaspalvelijaksi, kerroit kuinka hampaat irvessä painat koulua läpi ja et nauti alasta. En usko, että unelmasi toteutuu valmistuttuasi. Jos taivas olisi avoinna ja kaikki mahdollista, niin mitä sinä ihan oikeasti haluaisit tehdä?”

Seurasi pitkä hiljaisuus. Poika painui kyyryyn ja rapsutti hermostuneesti peukalolla toista kämmentään. Oli erittäin epämiellyttävä olla, sillä en voinut arvata reaktiota. Mietin, miltä tuntuisi, jos joku tulisi minulle sanomaan rivien välissä, että olen väärällä alalla. Valmistauduin pahimpaan.

Sitten poika avasi suunsa. Hän katsoi minua suoraan silmiin, vaikka yleensä vältteli katsekontaktia ja sanoi: ”Olet ensimmäinen, joka kysyy tuota minulta. Jos oikeasti saisin päättää, niin minusta tulisi englanninkielenkääntäjä. Rakastan kieliä ja olen niissä lahjakas. Pyrin aikoinaan yliopistoonkin.”

Kysymykseni, jonka hieman peloissani esitin, avasi pojan lukon ja hän alkoi miettiä elämäänsä omanaan. Seurasi muutama ääneen mietitty ajatus ja sitten hän sanoi. ”Pakkaan tavarani. Vie minut juna-asemalle. Menen kotiin ja ilmoitan, että ensi kesänä pyrin yliopistoon ja minusta tulee kielenkääntäjä!”

Vein pojan juna-asemalle, maksoin kotimatkan ja toivotin onnea. Sain tervehdykseksi kädenpuristuksen ja hymyn. Ensimmäisen, jonka näin pojan kasvoilla kahteen viikkoon.

Kotiin ajellessani aloin miettimään, että kuinkahan moni meistä painaa hampaat irvessä läpi työpäivien, joista ei oikeasti nauti. Kuinka monelta meistä on kysytty, että ”mitä sinä oikeasti haluaisit tehdä?” Tunnen lääkärin, joka olisi mieluummin kokki. Ja kokin, joka olisi mieluummin fysioterapeutti. Sitten tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat eläkkeellä kouluttautuneet uudelleen – siihen haaveiden ammattiinsa. Ehkä taantuma avaa uuden mahdollisuuden monelle saavuttaa se unelmien ammatti. Kun se eteen tulee, niin älä pelkää tarttua siihen!

Nostan harjoittelijalle hattua. Hän uskalsi muuttaa elämänsä suuntaa ajoissa ja varsin radikaalilla tavalla. Kova jätkä.

Lohipullat ja nuudeliwok

AINEKSET

Lohipullat
– 500 g lohta
– 1/3 kesäkurpitsa
– 2 kevätsipulin vartta
– 1 kananmuna
– 2 rkl korppujauhoja
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– voita paistamiseen

Nuudeli-wok
– 4 pikkupakettia maustamattomia nuudeleita
– 1 punainen paprika
– 1 porkkana
– 2/3 kesäkurpitsaa
– ½ purjo
– 1 valkosipulin kynsi
– oliiviöljyä paistamiseen

Kastike
– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl riisiviinietikkaa
– 1 tlk seesamiöljyä

VALMISTUS

Valmista lohipullat. Pilko kaikki ainekset peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja jauha monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pullia ja paista pannulla voissa kypsiksi.

Keitä nuudelit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä ja valuta. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Pilko paprika ja kesäkurpitsa suupalan kokoisiksi paloiksi ja porkkana sekä purjo ohuiksi siivuiksi. Murskaa valkosipulinkynsi. Wokkaa kasviksia hetki öljyssä ja lisää nuudelit. Pyöräytä vielä muutama kerta. Kaada kastike wokkiin ja tarjoa lohipullien kera.

Hiihtolomalla tai pääsiäisenä Herrankukkaroon!

Ennen en ole voinut paljoa Herrankukkaron mahdollisuuksista perjantaireseptiläisille kertoa, sillä toimimme pääsääntöisesti ryhmävarausperiaatteella.

Nyt kuitenkin vastaamme siihen kysymykseen, johon olemme vastanneet hieman kierrellen ja kaarrellen tuhansia kertoja vuosien saatossa: ”Miten voisimme tulla teille vaikka perheen kera?”

Yleensä vastaamme, että valitettavasti se ei oikein onnistu. Mutta nyt onnistuu! Järjestämme kevään 2009 aikana yhdeksän Herrankukkaron perhepäivää, jonne kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Yksin, kaksi tai vaikka koko perheen kera.

Lue lisää alla olevan linkin takaa. Ehkä tapaamme Herrankukkarossa.

Herrankukkaron perhepäivät