Uuden vuoden lupaus: #satasyytäollaonnellinen

Onni ja onnellisuus ovat kiinni enemmän ihmisen asenteesta ja luonteesta kuin ympäröivästä todellisuudesta. Ihminen, jolla asiat ovat hyvin (kuten vaikka minulla), voi silti kokea kaiken negatiivisesti, eikä näe ympärillään olevia onnen aiheita. Hyväosaisia valivali-persoonia on maailma (ja varsinkin keskustelupalstat sekä uutisten kommentointiketjut) täynnä.

Toisaalta joku, jolta on kaikki onnen perusrakennusaineet riistetty, voi iloita suunnattomasti pienistä asioista.

Väitän, että mitä yltäkylläisemmässä maailmassa elämme, sitä hankalammaksi onnen löytäminen ja onnellisuuden kokeminen pienien asioiden kautta tulee. Kaiken tulee olla isoa, järisyttävää, eeppistä ja ainutkertaista.

Itse koitan löytää onnellisuuden joka päivä pienistä asioista. Jos faktat ladotaan pöydälle, niin myönnän täysin avoimesti: olen enemmän kuin onnekas. Olen terve, minulla on mukava, kaunis ja viisas vaimo sekä kolme tervettä, iloista ja kaunista lasta. Olen yrittäjä ja tätä kirjoittaessa on yrityksenkin tulevaisuudennäkymät erittäin lupaavat. Asun maapallomme lintukodossa, Sveitsissä, Zürichin kupeessa ja saan toteuttaa itseäni suunnilleen juuri siten kuin haluan. En tiedä, kuulunko maailman mittakaavassa hyväosaisimpaan prosenttiin vai promilleen, mutta tiedän, että kaikilla eivät asiat ole läheskään näin hyvin. Osaan on osuutensa kovalla työllä, osaan oikealla asenteella mutta käsi sydämellä myönnän, että myös satumaisella tuurilla on osuutensa. Tuskin kirjoittaisin tästä aiheesta, jos elämäni koostuisi jatkuvasta taistelusta elämän perusasioiden puolesta.

Olen siis mitä suurimmassa vaarassa ajautua sivuraiteelle. Sille, jossa pienet asiat eivät enää tuo onnea. Sille, jossa ruoan on oltava tajunnan räjäyttävää maistuakseen joltain ja jokainen lomakuva on photoshopattava, jotta sen voi näyttää naapurille (tai jakaa someen). Sille, jossa onnen voi löytää vain huutamalla pahaa oloaan toisia haukkumalla netin keskustelupalstoilla.

Onnellisuuden perusrakennusaineet ovat minulla kasassa (terveys, työ ja perhe), mutta niin ne ovat sadoilla tuhansilla (ellei miljoonilla) muillakin suomalaisilla. Silti liian moni käyttää aikaansa lähinnä valittamiseen. Jos kaikki on hyvin, on ihmisellä oltava myös kyky kokea onnellisuutta ja kyky löytää aihe onneen pienistä asioista. Aina välillä tekisi mieleni huutaa turhastavalittajille, että ”MITÄ VALITAT, KUN SINULLA ON KAIKKI HYVIN!” Joskus koen tätä myös lasteni kanssa.

Lupaukseni vuodelle 2014 on löytää ja julkistaa sata syytä olla onnellinen. Yksi aihe joka päivä, eikä koskaan samaa. Onnellisuuden aiheet ovat omasta elämästäni, arjen pieniä tai isoja asioita. Sata päivää peräkkäin, ei arvojärjestystä. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Muille ne voivat olla täysin toisarvoisia, mutta onnihan koetaan hyvin henkilökohtaisesti.

Miksi?

Muistuttaakseni itseäni ja kannustaakseni muita. Oma asenteesi ratkaisee paljon ja silmäsi avaamalla löydät valtavasti syitä olla onnellinen!

Osallistu

Tee oma listasi. Listaa viisi tai viisisataa syytä. Tai vieläkin enemmän. Julkaise listasi tai pidä omana tietonasi. Itse julkaisen listan täällä blogissa päivittäin ja twitterissä hashtagilla #satasyytäollaonnellinen. Seuraa listan kehittymistä osoitteessa: http://twitter.com/petrihollmen

Enpä tiedä, olenko koskaan sitoutunut haastavampaan ja samalla mielenkiintoisempaan haasteeseen. Mutta olen jo aloittanut!

#satasyytäollaonnellinen

#1 Nuorimmaiseni oppi tänään laskettelemaan: katso video

20140101-223331.jpg

Periamerikkalainen Chili Soup – Kuormalavoja kaapissa

Naapurimme aloitti talonlaajennusprojektin vajaa kaksi vuotta sitten. Entiselle takapihalle ilmestyi ammottava monttu, josta tulisi uuden osan kellari. Näin päättelimme. Sitten seuraavaksi, eräänä kauniina kesäpäivänä, keskelle etupihaa ilmestyi kuormalava, jossa oli uudisrakennuksen ulko-ovet. Kun näin ulko-ovet, ajattelin, että naapurilla on vauhti päällä. Talohan saadaan valmiiksi pikapikaa, kun ovetkin tulivat jo.

Ovitoimittaja jätti painavan kuormalavan keskelle pihaa. Siten harmillisesti, että perheen toinen auto jouduttiin ajamaan parkkiin hullunkurisesti ojan päälle. Vasemman puolen renkaat olivat pihanurmikolla, auton ali kulki oja ja oikean puolen renkaat olivat kadulla. Seurasimme parkkeerausmanöveerejä aina mielenkiinnolla, sillä pienikin virheliike johtaisi auton kellahtamiseen ojaan.

Kesä meni, lehdetkin tippuivat. Satoi lunta ja monttu takapihalla oli edelleen auki. Etupihan ulko-ovet odottivat kuormalavalla muoviin käärittyinä.

Tuli uusi kesä. Monttu sai seurakseen seinät ja katon. Totesimme, että projekti etenee. Mutta edelleen etupihan kuormalava ulko-ovineen keräsi huomiomme. Mahtoi naapuri saada ovet hyvällä tarjouksella, koska tilasi ne yli vuoden etukäteen.

Vihdoin syksyllä alkoi laajennus näyttää talolta. Katto sai tiilet ja ovetkin pääsivät paikalleen. Tyhjä kuormalava jäi kuitenkin paikalleen. Yli vuoden olimme seuranneet, kuinka naapuri parkkeerasi autonsa ojan päälle. Ajattelimme jo, että naapuri hankkiutuu pikapikaa eroon pihan tukkivasta kuormalavasta, jotta autot mahtuisivat taas pihaan.

Toisin kävi. Auto ajettiin edelleen ojan päälle. Kuormalava keräsi kaverikseen muitakin hylkytavaroita. Kasasta tuli osa pihaa. Kukaan ei enää kyseenalaistanut sen olemassaoloa. Paitsi ihmettelevät naapurit – mutta eihän asia meille kuulunut. Eikä meidän varsinkaan tulisi puuttua asiaan.

Kuormalava haittasi arkielämää. Kun lumi satoi, loi naapuri lumet pihalta, mutta kiersi kuormalavan. Aivan kuin hän ei enää näkisikään sitä. Toinen auto parkkeerattiin edelleen liukkaille ojanpenkereille. Ulkopuolisen tarkkailijan silmiin lumipeitteinen kuormalava keskellä pihaa suorastaan hyppää, mutta naapurille se oli pikemminkin pihan luontainen ominaisuus.

Päädyin pohtimaan naapurin kuormalavaa kohdattuani omassa elämässäni ongelman, jonka annoin olla omillaan liian pitkään. Ongelmat, ne kuormalavat, keräävät seurakseen toisia. Pian niistä tulee niin isoja pinoja, että pelkkä ajatuskin ryhtyä kantamaan niitä muualle tuntuu raskaalta. On helpompaa luoda vain lumet ympäriltä ja pysäköidä auto jonnekin muualle – sulkea silmänsä todellisuudelta ja totutella elämään ongelman kanssa.

Kun vihdoin roudasin oman kuormalavani kaatopaikalle, tunsin itseni typeräksi kierreltyäni ja kaarreltuani asian ympärillä melkein kaksi vuotta. Olisinpa tarttunut toimeen heti – ajattelin jälkikäteen. Pienistä ongelmista kasvaa valtavia kasoja, jos niille antaa mahdollisuuden.

Naapurin kuormalava odottelee tulevaa kevättä ja kesää tutulla paikallaan. Omani on kadonnut taivaan tuuliin ja pihan tulevaisuus näyttää paremmalta kuin koskaan. Enää ei ole kuormalavat kaapissa.

Periamerikkalainen chili-keitto

Tämä keitto on helppo ja lämmittävä talvipäivän ruoka. Esivalmistele ja laita liedelle ennen hiihtolenkkiä tai pihan lumitöitä. Anna hautua lenkin ja saunan ajan, niin maku vain paranee.

AINEKSET
– 500 g jauhelihaa
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– 1 rkl rypsiljyä
– 2 purkkia tomaattimurskaa
– 1 purkki ruskeita papuja
– ½ palko punaista chiliä
– 1 tl sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Lisäksi tarjolle
– 150 g cheddar-juustoa
– 1 pussi maissilastuja

VALMISTUS
Pilko sipulit ja paista niitä hetki öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Kun jauheliha on kypsää, lisää tomaattimurska, pavut, mausteet ja chili. Ole varovainen chilin kanssa, sillä tarkkaa määrää on mahdoton antaa. Lisää aina vähän chiliä ja maistele.

Anna hautua hellalla miedolla lämmöllä parisen tuntia. Tarjoa raastetun cheddarin ja maissilastujen kera.

Maistuvan talvista viikonloppua.

Perjantaikokki

Lohipullat ja nuudeliwok – Mitä sinä OIKEASTI haluaisit tehdä

Jouduin tasan viikko sitten epämiellyttävään johtamistilanteeseen. Meillä oli Herrankukkarossa 22-vuotias matkailualan harjoittelija, joka selvästi oli väärällä alalla. Pojasta näki, että hän oli ahkera, sisukas ja erittäin lahjakas – mutta ei asiakaspalvelijaksi. Aivot raksuttivat kolme kertaa enemmän kuin mitä suu tuotti. Ulkopuolinen sai hänestä hitaan ja epävarman kuvan, vaikka näin ei ollut. En tarkoita, että asiakaspalvelijan suun pitäisi tuottaa kolme kertaa nopeammin mitä aivot raksuttavat – en missään nimessä – mutta tiettyä supliikkia kuitenkin vaaditaan.

En nauti tilanteesta, jossa joudun kyseenalaistamaan toisen koko uravalinnan. Olin kuitenkin päättänyt keskustella hänen kanssaan, sillä en uskonut, että hän tulisi nauttimaan sosiaalisesti vaativasta asiakaspalvelutyöstä tulevaisuudessa. Jonkunhan sen on hänelle kerrottava, järkeilin.

Puhuimme niitä näitä. Sain kuulla, kuinka hän oli hampaat irvessä pinnistellyt hänelle haastavat kurssit koulussa läpi. Puolitoista vuotta oli jo takana ja vain puolivuotinen harjoittelu meillä edessä. Sitten hän vihdoin valmistuisi matkailualalle. Vatsaani kivisti, koska olin kysymässä erittäin epämiellyttävää kysymystä.

”Mitä sinä oikeasti haluaisit tehdä?”

Poika oli ymmällään eikä vastannut hetkeen mitään. ”Mitä tarkoitat?” – hän kysyi.

”Et selvästikään ole syntynyt asiakaspalvelijaksi, kerroit kuinka hampaat irvessä painat koulua läpi ja et nauti alasta. En usko, että unelmasi toteutuu valmistuttuasi. Jos taivas olisi avoinna ja kaikki mahdollista, niin mitä sinä ihan oikeasti haluaisit tehdä?”

Seurasi pitkä hiljaisuus. Poika painui kyyryyn ja rapsutti hermostuneesti peukalolla toista kämmentään. Oli erittäin epämiellyttävä olla, sillä en voinut arvata reaktiota. Mietin, miltä tuntuisi, jos joku tulisi minulle sanomaan rivien välissä, että olen väärällä alalla. Valmistauduin pahimpaan.

Sitten poika avasi suunsa. Hän katsoi minua suoraan silmiin, vaikka yleensä vältteli katsekontaktia ja sanoi: ”Olet ensimmäinen, joka kysyy tuota minulta. Jos oikeasti saisin päättää, niin minusta tulisi englanninkielenkääntäjä. Rakastan kieliä ja olen niissä lahjakas. Pyrin aikoinaan yliopistoonkin.”

Kysymykseni, jonka hieman peloissani esitin, avasi pojan lukon ja hän alkoi miettiä elämäänsä omanaan. Seurasi muutama ääneen mietitty ajatus ja sitten hän sanoi. ”Pakkaan tavarani. Vie minut juna-asemalle. Menen kotiin ja ilmoitan, että ensi kesänä pyrin yliopistoon ja minusta tulee kielenkääntäjä!”

Vein pojan juna-asemalle, maksoin kotimatkan ja toivotin onnea. Sain tervehdykseksi kädenpuristuksen ja hymyn. Ensimmäisen, jonka näin pojan kasvoilla kahteen viikkoon.

Kotiin ajellessani aloin miettimään, että kuinkahan moni meistä painaa hampaat irvessä läpi työpäivien, joista ei oikeasti nauti. Kuinka monelta meistä on kysytty, että ”mitä sinä oikeasti haluaisit tehdä?” Tunnen lääkärin, joka olisi mieluummin kokki. Ja kokin, joka olisi mieluummin fysioterapeutti. Sitten tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat eläkkeellä kouluttautuneet uudelleen – siihen haaveiden ammattiinsa. Ehkä taantuma avaa uuden mahdollisuuden monelle saavuttaa se unelmien ammatti. Kun se eteen tulee, niin älä pelkää tarttua siihen!

Nostan harjoittelijalle hattua. Hän uskalsi muuttaa elämänsä suuntaa ajoissa ja varsin radikaalilla tavalla. Kova jätkä.

Lohipullat ja nuudeliwok

AINEKSET


Lohipullat

– 500 g lohta
– 1/3 kesäkurpitsa
– 2 kevätsipulin vartta
– 1 kananmuna
– 2 rkl korppujauhoja
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– voita paistamiseen

Nuudeli-wok
– 4 pikkupakettia maustamattomia nuudeleita
– 1 punainen paprika
– 1 porkkana
– 2/3 kesäkurpitsaa
– ½ purjo
– 1 valkosipulin kynsi
– oliiviöljyä paistamiseen

Kastike
– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl riisiviinietikkaa
– 1 tlk seesamiöljyä

VALMISTUS

Valmista lohipullat. Pilko kaikki ainekset peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja jauha monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pullia ja paista pannulla voissa kypsiksi.

Keitä nuudelit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä ja valuta. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Pilko paprika ja kesäkurpitsa suupalan kokoisiksi paloiksi ja porkkana sekä purjo ohuiksi siivuiksi. Murskaa valkosipulinkynsi. Wokkaa kasviksia hetki öljyssä ja lisää nuudelit. Pyöräytä vielä muutama kerta. Kaada kastike wokkiin ja tarjoa lohipullien kera.

Hiihtolomalla tai pääsiäisenä Herrankukkaroon!

Ennen en ole voinut paljoa Herrankukkaron mahdollisuuksista perjantaireseptiläisille kertoa, sillä toimimme pääsääntöisesti ryhmävarausperiaatteella.

Nyt kuitenkin vastaamme siihen kysymykseen, johon olemme vastanneet hieman kierrellen ja kaarrellen tuhansia kertoja vuosien saatossa: ”Miten voisimme tulla teille vaikka perheen kera?”

Yleensä vastaamme, että valitettavasti se ei oikein onnistu. Mutta nyt onnistuu! Järjestämme kevään 2009 aikana yhdeksän Herrankukkaron perhepäivää, jonne kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Yksin, kaksi tai vaikka koko perheen kera.

Lue lisää alla olevan linkin takaa. Ehkä tapaamme Herrankukkarossa.

Herrankukkaron perhepäivät