Aihearkisto: Pääruoka

Makkarapastaa á la Oliver – Elämää yksipyöräisellä

Posted on by

Saimme eilen mieluisia vieraita, kun kummityttömme perheineen marssi ovesta sisään. Oli myöhästyneiden syntymäpäiväjuhlien aika. Karkeloista muodostui varsin urheilulliset, sillä kummitytön veli toi mukanaan yksipyöräisen, tuon useimmiten sirkuselämään liitettävän kapistuksen.

Olin kokeillut vekotinta kerran aiemmin ja innostuin heti. Tuli lapsuus mieleen, sillä eteneminen ei polkupyörällä enää ollutkaan itsestään selvän vaivatonta. Päinvastoin. Haasteellista, mutta harjoittelulla kenties mahdollista.

Tahkoin itseäni hikeen ja koin onnistumisen tunteita jo muutaman metrin yhtämittaisista suorituksista. Illan päätteeksi oli paita märkä ja naapurit hämmästyneitä, mutta pisin pystyssä pysytty matkani oli jo kolmisenkymmentä metriä. Olin varsin ylpeä.

Illalla blogia kirjoittaessani selailin nettiä ja huomasin, että lauantaina vietetään Valtakunnallista Yrittäjän Päivää. Oma, toistaiseksi varsin lyhyt, urani yrittäjänä muistuttaa huomattavasti iltapuhdettani yksipyöräisen päällä. Uran tai polkupyöräilyn aloittaminen jännittää. Alussa horjuttaa jo pelkkä pyörän päällä istuminen. Päätös liikkeellelähdöstä on välttämätön, mutta olo on kuin tyhjän päälle kaatuisi. Kun vauhtiin pääsee, niin asentona pitäisi olla ronski etukeno, jolloin liike ei pysähdy, vaan tulosta syntyy. Paikallaan ei yksipyöräisellä voi olla, vaan vääjäämättä alkaa liike viedä joko taakse- tai eteenpäin, riippuen pyöräilijän asennosta – tai asenteesta.

Uskon, että moni muukin yrittäjä tunnistaa itsestään pienen yksipyöräilijän. Pystyssä pysyminen ei haastavissa olosuhteissa ole mitenkään varmaa. Varmaa on vain se, että makuun päästyään, ei elämää yksipyöräisen päällä enää muuhun vaihda.

Onnekseni sain lainaan yksipyöräisen viikonlopuksikin. Juhlistan kaikkia Suomen yrittäjiä lauantaina sillä fillaroiden. Tiukassa etukenossa. Vaikka sitten lamaa päin.

Valtakunnallinen Yrittäjänpäivä

Makkarapastaa á la Oliver

Ensimmäinen lapsemme syö kaikkea. Rakastaa kasviksia ja hedelmiä, herkuttelee mädillä ja ostereilla – kokeilee ennakkoluulottomasti mitä vaan. Olimme ylpeitä itsestämme keittiökasvattajina ja tiesimme heti lapsen hyvän ruoka-asenteen olevan täysin ansiotamme. Sitten saimme toisen lapsen. Ruokakasvatuksemme on ollut identtistä. Tulos? Poika ei laita suuhunsa mitään vihreää, marjoista, hedelmistä tai hieman oudommista aineksista puhumattakaan. Lempiruokaa on pasta ja makkara. Jouduimme toteamaan, että maku lienee synnynnäistä, eikä kasvatuksen tulosta, vaikka niin kuvittelemmekin.

Pojan viettäessä kaksivuotissynttäreitä, emme yllättyneet ruokatoiveesta. Makkaraa ja pastaa, pliis… Ja sitä tehtiin.

AINEKSET
– 400 g spagettia
– 400 g italialaista raakamakkaraa (tai esim. mausteista bratwurstia)
– 400 g paseerattua tomaattia
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– tilkka oliiviöljyä
– pinnalle tuoretta persiljaa koristeeksi

VALMISTUS
Pilko sipuli ja valkosipuli. Paista hetki oliiviöljyssä ja lisää makkarat. Ruskista. Lisää tomaattikastike, mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua puolisen tuntia.

Keitä pasta al dente. Valuta ja sekoita kastikkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla. Nauti.

Yritteliästä viikonloppua!

Perjantaikokki

 

Kalakukkokeitto – Kohtaamisia

Posted on by

Elämän suola on erilaiset persoonat. Tutustuin vajaa vuosi sitten varsinaiseen persoonaan, erääseen turkulaiseen kuvataiteilijaan. Silloin tällöin käy vain niin, että kaksi tuntematonta ja varsin erilaista ihmistä löytävät yhteisen huumorin muutamassa sekunnissa. Näin kävi minulle ja taiteilijalle.

Tämä taiteilija pursuaa ideoita ja intoa. Tall Ships’ Racen aikana bongasin hänet ihmisvilinästä päällystettynä omaa näyttelyä promoavilla postikorteilla. Varsin taiteellinen näky. Joskus luovuus on tosin lomalla ja into päiväunilla. Keskiviikkona oli taiteilijalla sellainen päivä. Päätin viedä hänet lounaalle piristääkseni palaveriamme. Kulkumme kävi vasta-avattuun ”Smör” –ravintolaan. Söin kalakeittoa. Keitto oli hyvää, näin ohimennen sanottuna. Tosin tilaan tuodut taulut meinasivat viedä taiteilijalta ruokahalun. Ehkä, koska eivät olleet omia.

Ruokaa saatuaan alkoi taiteilijankin luovuus taas kukkia ja kehitimme innolla ideaa taidesuunnistuksesta Turun kulttuuripääkaupunkivuotta varten. No, aika näyttää miten idea kehittyy. Potentiaalia siinä kyllä on. Kuulette siitä joskus myöhemmin perjantaireseptissä.

Lounaan aikana, toisen viinilasillisen jälkeen, alkoi taiteilija puhua ruuasta ja vannotti minua kokeilemaan erästä reseptiään. Lupasin näin tehdä. Juttu polveili, poikkesi Italiassa ja kääntyi kulttuurin kautta perjantaireseptiin. Kävi ilmi, että taiteilijakin on innokas lukijani. Hän vaati minua kutsumaan kaikki perjantaireseptiläiset tutustumaan uuteen näyttelyynsä Turun linnaan. Hän tarjoaa! Kun kerroin, että aivan kaikki eivät taida mahtua, sillä viikkolukijoita on jo yli 22 000, meinasi taiteilijalta tippua leuka lautaselle. Pienen nikottelun jälkeen päätti hän hieman rajata kutsuttavien määrää. (Kaikki ne, joille perjantairesepti tulee sähköpostiin, saavat itsellensä kutsun tänään perjantaina.)

Lounas venähti kaksituntiseksi. Töitä olisi ollut, mutta keskustelu oli hedelmällistä. Poistuessamme taiteilija kiitti ruoasta, kehui sitä ja vaati samassa lauseessa omistajia vaihtamaan taulut.

Persoonat. Ne tekevät elämästä mielenkiintoisen.

Kalakukkokeitto

Vaimon suvun juuret yltävät kauas Keski-Suomeen, josta johtuen silloin tällöin meidänkin ruokapöytään saadaan aitoa Hanna Partasen kalakukkoa. Myönnän, että minulla ei ole käsitystä siitä, tarjotaanko kukkoa koskaan näin, mutta ummikolle sallittakoon kaikenlaiset kokeilut. Perinteet ovat tärkeitä, mutta maku ratkaisee. Eikö?

Tilaa itsellesi resepti sähköpostiisi tuolta oikean puolen linkeistä, niin saat reseptin helposti tulostettavassa muodossa itsellesi.

AINEKSET
– 4 paksua siivua kalakukosta
– 400 g lohta
– ½ lanttu
– 4 porkkanaa
– 8 kpl uutta perunaa
– 1,5 l kalalientä (tai 1,5 l vettä ja 3 rkl kalafondia)
– 6 kokonaista mustapippuria
– merisuolaa

VALMISTUS Valmista ensiksi keitto. Pilko juurekset suupalan kokoisiksi paloiksi. Keitä kalaliemessä kypsiksi. Mausta liemi suolalla ja mustapippureilla. Lisää aivan lopuksi suupalan kokoisina paloina lohi. Kalan ei tarvitse kiehua keitossa, sillä se ylikypsyy helposti.

Laita lautasen pohjalle paksuhko siivu kalakukkoa. Nostele päälle muutama kauhallinen kalakeittoa. Anna maustua hetki ja tarjoa kuumana.

Persoonallista viikonloppua

Perjantaikokki

Kanttarellipizza – Alaston kokki

Posted on by

Nyt meitä on virallisesti kaksi. Minä ja se hieman tunnetumpi engelsmanni. Mutta ennen kuin perustelen tämän, kerron vähän viime viikosta.

Viime viikolla jokemme rannat näet täyttyivät puolesta miljoonasta vieraasta. Olimme ravintolamme kanssa keskellä menoa ja meininkiä, joten kiirettä totta vie riitti. Uskomattoman upeaan suoritukseen henkilökuntamme ylsi tapahtumassa. Kaikki painoivat pitkää päivää, mutta jaksoivat silti hymyillä. Iltavuoro vaihtoi aamun kanssa lennossa ja itse muutin viikonlopuksi jokirantaan asumaan charter-alukseemme. Julkinen kiitos henkilökunnallemme jaksamisesta! Olette loistavia!

Kokemus oli kaikille fyysisesti rankka, mutta jo nyt muistot naurattavat. Väitän, että yhdessä tiukasti töitä painettu neljä vuorokautta hitsasi meitä yhteen paremmin kuin koko kuukausi tykyilyä.

Kun päivät täyttyvät työstä ja kiireestä, saattaa joillekin jäädä työasiat mieleen myös yöksi. Eräskin vuorovastaavamme joutui avomiehelleen selittelemään, miksi unissaan hoki miespuolisen esimiehensä nimeä. Oli nähnyt unta tukkutilauksista.

Itse en juuri unia töiden takia menetä, mutta silloin tällöin akuutit asiat tunkevat mieleen. Kun Tall Ships’ Races oli ohi, ”muutin” taas jokirannasta kotiini ja omaan sänkyyn. Ensimmäisenä kotona vietettynä yönä heräsin kesken unieni viluun. Löysin itseni takapihaltamme järjestelemästä terassikalusteita ja ohjailemasta olemattomia ihmisiä istumaan. Olisi siinä ollut naapureilla ihmettelemistä, jos olisivat heränneet kolinaan. Touhusin töitä pihalla täydessä unessa – alasti. Onneksi vain vaimo heräsi. Eikä ihmetellyt lainkaan.

Alastonta kokkiaan.

Kanttarellipizza

Paras pizza syntyy silloin, kun sisältöä ei juuri suunnittele, vaan käyttää jääkaapista kaikkien juustojen, makkaroiden ja muiden ylijääneiden pizzaan sopivien täytteiden jämät. Mikäli pinnalle löytää vielä tuoreita kantarelleja (joita metsästä jo löytyy!), niin luomus on täydellinen.

AINEKSET

Pizzapohja
– 2 dl vettä
– 25 g hiivaa (tai kaksi teelusikallista kuivahiivaa)
– riittävästi jauhoja
– tilkka oliiviöljyä

Tomaattikastike
– 4 dl paseerattua tomaattia (Mutti)
– 1 teelusikallinen oreganoa
– 1 teelusikallinen sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Täytteet
– 100 g meetvurstia
– 6 keitettyä uutta perunaa siivuina
– 50 g keittokinkkua
– 2 sipulia siivuina
– 200 g mozzarellaraastetta
– 2 dl kanttarelleja

VALMISTUS
Valmista pohja. Sekoita veteen hiiva ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää tilkka oliiviöljyä, jotta taikina irtoaa käsistä. Keitä pienessä kattilassa tomaattikastike, eli sekoita kaikki ainekset ja anna hautua puolisen tuntia. Paista tuoreita kantarelleja viitisen minuuttia kuumalla pannulla, jotta neste haihtuu sienistä. Kauli taikina leivinpaperille. Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin saat. Levitä tomaattikastike pohjalle tasaisesti ja sen päälle täytteet. Levitä juusto päällimmäiseksi. Paista uunin keskiosassa, kunnes pizza on kypsä. Ps. italofanina olen sitä mieltä, että pizza kirjoitetaan kahdella z-kirjaimella, eikä ts-yhdistelmällä. Sana ”pitsa” viittaa mielestäni vain tehtaassa valmistettuihin valmispitsoihin.

Viinisuositus
Ensimmäiset italian sanani, jotka opin, olivat ”un litro di vino merlot, perfavore”, eli litra merloota, pliis. Minulle ”merlot” oli siis yhtä kuin viini. Tämän pizzan kanssa on siis ehdottomasti suositeltava italialaista, Merlot-rypäleestä valmistettua viiniä.

Lisätiedot viinistä

Elämyksellistä elokuuta!

Perjantaikokki