Lihapulla-pecorinopastavuoka – Pullat pannaan?

Perjantaikokki sotkeutui kuluneen viikon aikana kolmesti keskustelemaan kasvatuskulttuurista ja eroista kulttuurissa sekä sukupolvien välillä että alueellisestikin.

Keskusteluiden perusteella oli pakko pysähtyä ja kysyä, että mihin tätä maailmaa oikein ollaan viemässä!

Itse olen maatalon kasvatti ja aloittanut koulutieni maalaispitäjän kyläkoulussa. Siellä keittiössä ruokaa teki ihan aito, elävä emäntä – oman parhaan taitonsa mukaan. Joka syksy järjestettiin ruskaretki, jolloin joka lapsella oli marjapoimuri kourassa. Retken saalis säilöttiin koulun pakkaseen ja marjoja syötiin talven aikana eri muodoissa. Oli upea tunne syödä lapsena koulussa itse poimituista marjoista tehtyä marjapiirakkaa!

Kun tuli synttäreiden aika, kutsuttiin juhliin aina koko luokka ja kouluun tuotiin äidin leipomia pullia ja kasa karkkia. Olihan jollain juhlapäivä.

Kuulin, kuinka eräässä kauniaislaisessa päiväkodissa on luovuttu läheisen pururadan maastoon suuntautuneista metsäretkistä pienen, mutta erittäin huolestuneen vanhempainjoukon vaatimuksesta. He pitävät retkeä liian vaarallisena, sillä saattavathan lapset huomaamattaan laittaa suuhunsa vaikka myrkkysieniä. Eikä sen metsän turvallisuudestakaan ole varmuutta.

Itse teimme vuosi sitten suuren virheen, kun nuorina, ylpeinä vanhempina pakkasimme esikoisemme päiväkotireppuun syntymäpäivänä pussillisen suklaakarkkeja. ”Muista sitten antaa karkkeja kaikille.” – evästimme pienen tyttäremme. Saimme kuulla aiheesta vielä puoli vuotta myöhemmin vanhempainillassa, sillä karkkien tarjoaminen oli asettanut lapset eriarvoiseen asemaan. Kaikki kun eivät saa syödä karkkia. Karkkeja kieltävää sääntöä ei päiväkodissa silloin ollut – mutta nyt on. Emmepä enää näin pahasti kasvatustyössämme erehdy, koska karkkien tuominen on nyt oikein yhteisesti sopien kielletty.

Kauniaislainen ystävämme puolestaan tiesi karkkikiellon voimassaolon päiväkodissaan ja ajatteli leipovansa pojan syntymäpäivien kunniaksi kaikille päiväkodin lapsille. Vastaleivottuja pullia ei päiväkodissa koskaan tarjottu, sillä ”kodin hygieniatasosta ja pullien sisällöstä ei voi mennä takuuseen. Pullat pitäisi olla kaupan avaamattomassa paketissa tuoteselostuksineen.”

Voi taivaan vallat! Pullat pitää siis pakata suojakaasuun ja lisätä kourallinen E- ja säilöntäaineita, jotta ne ovat riittävän turvallisia ja terveellisiä lapsillemme. Ja paras keino opettaa lapset välttämään myrkkysieniä, on olla viemättä heitä sinne vaaralliseen metsään.

Toivon tosissani ammatikseen lapsiamme kasvattaville työn raskaan raatajille rutkasti näkemystä ja selkärankaa. Pitäkää maalaisjärki mukana ja kasvattakaa myös vanhempia. En usko, että metsää pelkäävä ja e-aineilla kyllästetty sukupolvi lienee kenenkään tavoitteena, mutta jos säännöt laaditaan aina sen tiukimman näkemyksen mukaan, niin hyvää vauhtia olemme kohti tuota kyseenalaista tavoitetta menossa.

Maalaisjärjen puolesta – nykymenoo niimpalkauhiast ihmetelle.

Perjantaikokki

Ps. jos sinulla on vastaavia kokemuksia tai eriävää mielipidettä, niin keskustelua voi jatkaa kommentoimalla blogiani (sivun alareunassa: ”Lähetä kommentti”

Lihapulla-pecorinopastavuoka

Näissä pullissa ei e-aineita pahemmin ole. Ja hyviäkin ne ovat – vaimon tekeminä tietenkin.

AINEKSET
– 400 g nauta-sika –jauhelihaa
– 1 valkosipulinkynsi raastettuna
– 1 muna
– ½ dl korppujauhoja
– 2 rkl rypsiöljyä
– 2 dl kirsikkatomaatteja puolitettuina
– 400 g simpukkapastaa
– 1 dl vettä
– 2 dl kermaa
– ½ rkl vasikanfondia
– 1 tl soijaa
– ½ dl pecorinojuustoa raastettuna
– kourallinen basilikanlehtiä
– Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Sekoita jauhelihasta, valkosipulista, munasta ja korppujauhoista lihapullataikina. Mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta pieniä lihapullia ja paista hetki rypsiöljyssä. Siirrä pullat syrjään ja lisää pannulle vesi, kerma, fondi ja soija. Keitä puoleen.

Keitä pastat al dente. Kaada pastat, lihapullat ja liemi pannulta uunivuokaan. Sekoita joukkoon tomaatit. Ripottele pinnalle pecorino ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta rusehtaa.

Ota uunista ja sirottele pinnalle revittyä basilikaa.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Myy lippuja tapahtumaan helposti netissä. Tutustu!

Punajuuri-lammascarpaccio – Kasvukipuja

Finanssikriisi iskee silmille kaikista tuuteista. Vähääkään asiaa seurannut tietää, että talouskehityksen lähitulevaisuuden ennustaminen on tällä hetkellä mahdotonta. Taloudet ympäri maailman odottavat jännityksellä poliitikkojen päätöksiä Yhdysvalloissa. Tietoa tilanteesta janotaan kaikkialla.

Silmiini osui I. Heilän piirtämä sarjakuvan pätkä, jossa B. Virtasen esimies, ronskinlainen Murikka, kertoo tyytyväisenä livahtaneensa johtajan järjestämästä firman tilaa koskevasta luennosta pois. B. Virtasen mielestä tällaiset luennot ovat hyviä, sillä viimeajat ovat olleet muutoksia täynnä. Täysin ajankohtaisesta luennosta ei kuitenkaan ole ollut kyse, sillä sarjakuvan kolmannessa ruudussa johtaja käy läpi firman historiaa osastopäällikkö Nilkenin ollessa ainoa kuulija. Johtaja muistelee kaiholla vuotta -63, jolloin firman varastoon hankittiin uudet nokkakärryt, mallia ”Skrunze”.

Itse olen viihtynyt yhdessä ja samassa yrityksessä jo 12 vuotta. Meiltä löytyy muutamia, jotka ovat olleet kauemminkin. Ja kerran meilläkin oli ”Skrunze”-merkkiset nokkakärryt. Yhdessä olemme eläneet ja kokeneet monet mullistukset ja muutokset. Silloin tällöin, sopivan hetken tullen, unohdumme muistelemaan yhteisten vuosien aikana koettuja kommelluksia.

Viimeiset 12 vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän tasaisen kasvun aikaa yrityksissämme. Vauhdikkainta meno oli alkuvaiheessa, jolloin aina ennen kesäsesonkia piti kiireellä ja tohinalla saada jotain uutta vieraitamme ilahduttamaan. Useimmiten se tarkoitti muutamaa metriä lisää baaritiskiä, esiintymistelttaa artisteineen tai festivaaleja ja teemaviikkoja

Eräs hauskimmista muistoista on vuodelta 1997, jolloin Vaakahuone oli vasta toista kesää avoinna. Laajensimme silloin terassia vauhdilla ja myös palvelutiloja tarvittiin lisää. Hartwallin asentajat kävivät tiuhaan vetämässä uusia putkia, jotta olutta saataisiin janoiselle kansalle. Eräs ikimuistoisimmista päivistä oli, kun asentajat olivat aamulla käyneet ottamassa mitat tarvittavista letkuista ja liittimistä ja lähtivät sitten noutamaan osia lounastaukonsa aikana. Heidän poissa ollessaan tiski ideoitiin uudelleen ja muutokset toteutettiin samoin tein. Iltapäivällä asentajat palasivat työmaalleen, sovittivat letkuja ja alkoivat sättiä toisiaan väärien mittojen ottamisesta. Kuka ihmeessä oli tilannut kaksi metriä liian lyhyet letkut!

Jos joku pitäisi firman tilaa käsittelevän luennon, jossa kävisimme kaikki kahdentoista vuoden kommellukset läpi, niin minä lupaisin istua siellä koko ajan – ilomielellä! Tulevaisuudesta en tiedä, mutta kun menneisyyteen katson, niin tiedän, että jos joku selviää, niin me! Kasvukipumme ovat jo takana.

Punajuuri-lammascarpaccio

Vuorossa on viimeinen resepti säästöviikkomme menusta. Nyt on jo esitelty lampaanpaisti ja borssikeitto. Viimeisin on siis kylmä alkuruoka – punajuuri-lammascarpaccio.

AINEKSET

– 2 isoa punajuurta
– 200 g lampaanpaistia (ks. resepti täältä)
– 2 dl kermaviiliä
– 1 rkl piparjuuritahnaa
– 1 purkki rucolaa
Maldonsuolaa ja mustapippuria myllystä
VALMISTUS

Keitä punajuuret kuorineen, jotta ne säilyttävät värinsä ja makunsa. Anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa niin ohuiksi siivuiksi, kuin vain saat. Leikkaa myös lampaanpaisti erittäin ohuiksi siivuiksi. Sekoita piparjuuritahna kermaviiliin. Lado lautaselle tasainen kerros punajuurisuikaleita ja sitten päälle lammassuikaleita. Rouhi päälle mustapippuria ja mausta Maldon-suolalla. Ripottele pinnalle rucolaa ja lisää kastikkeeksi kermaviiliä.
Nostalgista viikonloppua Perjantaikokki

Juttua Antaa Palaa-kirjasta
Aromi-lehti tipahti luukusta keskiviikkona ja heidän kirjakriitikkonsa oli lukaissut myös meidän Antaa Palaa-keittokirjan. Tämän arvostelun otan nöyränä vastaan. Totta joka sana. Lue juttu alta.

Täytettyä poronpaistia ja halloumipaistos – Pienet ihmeet

Lapsen saaminen on ihme, sanotaan. Suurempi ihme on seurata niiden kasvua ja kehitystä, väitän. Yhä uudestaan tapaan itseni hämmästyksestä onnellisena, kun pienet lapsemme osoittavat ajattelevansa paljon syvällisemmin kuin voimme kuvitellakaan. Kuinka usein aliarvioimmekaan lastemme kyvyn ymmärtää ja nähdä asioita, pitäen heitä vain lapsina?

Nuorempi lapsemme, Oliver, on tomera yksivuotias ja aloitti päiväkodin reilu kuukausi sitten. Vaikka hampaita on suussa vain toisella puolella ja sanavarasto suppea sekä artikulaatio epäselvä, on hän saanut päiväkodin tädeiltä itselleen lempinimen ”Pomo”. Etusormitekniikalla ja töh töh-äänteillä hän komentaa jo ryhmäänsä – ja selkeästi nauttii toimestaan.

Tyttäremme Julia puolestaan viettää kolmivuotissynttäreitään kolmen kuukauden päästä ja on alkanut kasvaa sisälle isosiskon rooliin. Hän pitää huolta veljestään äidiltä opituilla maneereilla. Löydämme hänet usein hölmistyneen veljensä edestä paasaamassa ja harjoittelemassa jo äidin roolia. Etusormi ojossa hän ojentaa pikkuveljeään: ”Oliver, tiedäthän, että EI SAA istua pöydällä. Heti alas sieltä!” tai ”Oliver, mitä sinulla on suussa? Hyi hyi, ei saa laittaa arpakuutiota suuhun!” Nämä ovat opittuja repliikkejä, jotka voidaan mieltää enemmänkin lapsen leikiksi kuin aidoksi huolenpidoksi. Mutta kun hän huolehtii isästään, niin siinä on aitoa ajattelua ja välittämistä taustalla. Vai mitä sanotte näistä esimerkeistä?

Jään silloin tällöin Herrankukkaroon yöksi työvuoron jälkeen, sillä ensinnäkin unet linnunpöntössä ovat makoisat ja, toiseksi, näin säästän edestakaista ajelua, jos aamulla pitää taas olla aikaisin paikalla. Julia on oppinut jo arvaamaan reppuni pakkaamisesta, milloin aion olla yön poissa. Kaksi viikkoa sitten, tehdessäni lähtöä saaristoon, kysyi hän, että mihin olen menossa. Vastasin meneväni Herrankukkaroon töihin ja palaavani vasta seuraavana iltana. ”Jaahas…” sanoi tyttö, antaen ehdollisen hyväksynnän toimilleni, mutta jatkoi kuitenkin: ”Muista sitten pitää huolta myös Ukkopekasta!” Annoin tytölle ison halin ja lupasin huolehtia Herrankukkaron lisäksi myös Ukkopekasta.

Viime tiistaina vietimme perheen kanssa syksyn sateisinta iltapäivää tutustuen uuteen Ikeaan. Ajaessamme sieltä pois, huomasin urheilutarvikeliikkeen ja muistin tarvitsevani tennispalloja erääseen leikkiin Herrankukkarossa. Poikkesin ostamaan niitä vaimon ja lasten odottaessa hetken autossa. Julia tietenkin kysyi mihin tarvitsen kassillisen tennispalloja, johon vastasin, että vien ne töihin.

Kun sitten eilen aamulla kuuden jälkeen tein lähtöä töihin, heräsi tyttömme hyvin epätyypilliseen aikaan. Yleensä tämä prinsessa pitää kantaa sängystään peittoineen päivineen aamiaispöytään, mutta tällä kertaa hän pomppasi pystyyn kukonlaulun aikaan ja kiipesi äitinsä viereen makoilemaan. Kun olin jo marssimassa ulos ovesta, kuulin kuinka tomera tytön ääni makuuhuoneessa sanoi: ”äiti, mä meen muistuttamaan iskää!”. Sitten kuulin pienten jalkojen töminää ja makuhuoneen oven avautuvan. Odotin jo innolla, mistä minua muistutetaan. Kirkas lapsen ääni huusi alakerrasta täydellä volyymillä kuuden aikaan aamulla: ”ISKÄ! MUISTA NE TENNISPALLOT!!”

Tämä on aitoa huolenpitoa. Ja iskä muisti tennispallot.

Täytettyä poronpaistia ja halloumipaistos

Tiesittekö, että tänä syksynä on aivan erinomainen herkkutattisato! Minä tiedän sen siitä, että lempisienipaikassani on aina uutta satoa tarjolla. Äitini pakastimesta nimittäin löydän aina sieniä ja tänä syksynä näyttää olevan tarjolla erityisen paljon herkkutatteja. Tällä kertaa pakastimesta mukaan tarttui tosin poroa. Muistakaahan silti käydä sienimetsässä!

AINEKSET

Paisti
– 800 g poronpaistia
– 4 kpl salottisipulia
– 2 rkl rosmariinia
– 4 rkl persiljaa
– 4 rkl timjamia
voita
merisuolaa ja valkopippuria myllystä

Halloumipaistos
– 1 kpl pataatti
– 2 kpl rosamunda-perunaa
– 1 kpl punasipuli
– 1 kpl keltainen paprika
– 1 kpl punainen paprika
– ½ kpl valkosipuli
– 4 rkl oliiviöljy
– 1 paketti Halloumi-juustoa
mustapippuria myllystä

Leikkaa paistiin pieniä taskuja. Pilko sipulit ja yrtit. Kuullota sipuleita ja yrttejä hetki voissa. Lusikoi täytettä lihan taskuihin ja sido paisti kiinni keittiölangalla tai hammastikuilla. Paista paistiin kauniin ruskea pinta voissa pannulla ja laita sen jälkeen 120 asteiseen uuniin noin tunniksi.

Pilko juurekset, laita uunipellille ja pirskota päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa 45 minuuttia ja laita
ohuiksi siivuiksi leikattu halloumi-juusto pinnalle. Gratinoi vielä 10 minuuttia uunissa.

Ihmeellistä viikonloppua toivottaen

Perjantaikokki