Täytettyä poronpaistia ja halloumipaistos – Pienet ihmeet

Lapsen saaminen on ihme, sanotaan. Suurempi ihme on seurata niiden kasvua ja kehitystä, väitän. Yhä uudestaan tapaan itseni hämmästyksestä onnellisena, kun pienet lapsemme osoittavat ajattelevansa paljon syvällisemmin kuin voimme kuvitellakaan. Kuinka usein aliarvioimmekaan lastemme kyvyn ymmärtää ja nähdä asioita, pitäen heitä vain lapsina?

Nuorempi lapsemme, Oliver, on tomera yksivuotias ja aloitti päiväkodin reilu kuukausi sitten. Vaikka hampaita on suussa vain toisella puolella ja sanavarasto suppea sekä artikulaatio epäselvä, on hän saanut päiväkodin tädeiltä itselleen lempinimen ”Pomo”. Etusormitekniikalla ja töh töh-äänteillä hän komentaa jo ryhmäänsä – ja selkeästi nauttii toimestaan.

Tyttäremme Julia puolestaan viettää kolmivuotissynttäreitään kolmen kuukauden päästä ja on alkanut kasvaa sisälle isosiskon rooliin. Hän pitää huolta veljestään äidiltä opituilla maneereilla. Löydämme hänet usein hölmistyneen veljensä edestä paasaamassa ja harjoittelemassa jo äidin roolia. Etusormi ojossa hän ojentaa pikkuveljeään: ”Oliver, tiedäthän, että EI SAA istua pöydällä. Heti alas sieltä!” tai ”Oliver, mitä sinulla on suussa? Hyi hyi, ei saa laittaa arpakuutiota suuhun!” Nämä ovat opittuja repliikkejä, jotka voidaan mieltää enemmänkin lapsen leikiksi kuin aidoksi huolenpidoksi. Mutta kun hän huolehtii isästään, niin siinä on aitoa ajattelua ja välittämistä taustalla. Vai mitä sanotte näistä esimerkeistä?

Jään silloin tällöin Herrankukkaroon yöksi työvuoron jälkeen, sillä ensinnäkin unet linnunpöntössä ovat makoisat ja, toiseksi, näin säästän edestakaista ajelua, jos aamulla pitää taas olla aikaisin paikalla. Julia on oppinut jo arvaamaan reppuni pakkaamisesta, milloin aion olla yön poissa. Kaksi viikkoa sitten, tehdessäni lähtöä saaristoon, kysyi hän, että mihin olen menossa. Vastasin meneväni Herrankukkaroon töihin ja palaavani vasta seuraavana iltana. ”Jaahas…” sanoi tyttö, antaen ehdollisen hyväksynnän toimilleni, mutta jatkoi kuitenkin: ”Muista sitten pitää huolta myös Ukkopekasta!” Annoin tytölle ison halin ja lupasin huolehtia Herrankukkaron lisäksi myös Ukkopekasta.

Viime tiistaina vietimme perheen kanssa syksyn sateisinta iltapäivää tutustuen uuteen Ikeaan. Ajaessamme sieltä pois, huomasin urheilutarvikeliikkeen ja muistin tarvitsevani tennispalloja erääseen leikkiin Herrankukkarossa. Poikkesin ostamaan niitä vaimon ja lasten odottaessa hetken autossa. Julia tietenkin kysyi mihin tarvitsen kassillisen tennispalloja, johon vastasin, että vien ne töihin.

Kun sitten eilen aamulla kuuden jälkeen tein lähtöä töihin, heräsi tyttömme hyvin epätyypilliseen aikaan. Yleensä tämä prinsessa pitää kantaa sängystään peittoineen päivineen aamiaispöytään, mutta tällä kertaa hän pomppasi pystyyn kukonlaulun aikaan ja kiipesi äitinsä viereen makoilemaan. Kun olin jo marssimassa ulos ovesta, kuulin kuinka tomera tytön ääni makuuhuoneessa sanoi: ”äiti, mä meen muistuttamaan iskää!”. Sitten kuulin pienten jalkojen töminää ja makuhuoneen oven avautuvan. Odotin jo innolla, mistä minua muistutetaan. Kirkas lapsen ääni huusi alakerrasta täydellä volyymillä kuuden aikaan aamulla: ”ISKÄ! MUISTA NE TENNISPALLOT!!”

Tämä on aitoa huolenpitoa. Ja iskä muisti tennispallot.

Täytettyä poronpaistia ja halloumipaistos

Tiesittekö, että tänä syksynä on aivan erinomainen herkkutattisato! Minä tiedän sen siitä, että lempisienipaikassani on aina uutta satoa tarjolla. Äitini pakastimesta nimittäin löydän aina sieniä ja tänä syksynä näyttää olevan tarjolla erityisen paljon herkkutatteja. Tällä kertaa pakastimesta mukaan tarttui tosin poroa. Muistakaahan silti käydä sienimetsässä!

AINEKSET

Paisti
– 800 g poronpaistia
– 4 kpl salottisipulia
– 2 rkl rosmariinia
– 4 rkl persiljaa
– 4 rkl timjamia
voita
merisuolaa ja valkopippuria myllystä

Halloumipaistos
– 1 kpl pataatti
– 2 kpl rosamunda-perunaa
– 1 kpl punasipuli
– 1 kpl keltainen paprika
– 1 kpl punainen paprika
– ½ kpl valkosipuli
– 4 rkl oliiviöljy
– 1 paketti Halloumi-juustoa
mustapippuria myllystä

Leikkaa paistiin pieniä taskuja. Pilko sipulit ja yrtit. Kuullota sipuleita ja yrttejä hetki voissa. Lusikoi täytettä lihan taskuihin ja sido paisti kiinni keittiölangalla tai hammastikuilla. Paista paistiin kauniin ruskea pinta voissa pannulla ja laita sen jälkeen 120 asteiseen uuniin noin tunniksi.

Pilko juurekset, laita uunipellille ja pirskota päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa 45 minuuttia ja laita
ohuiksi siivuiksi leikattu halloumi-juusto pinnalle. Gratinoi vielä 10 minuuttia uunissa.

Ihmeellistä viikonloppua toivottaen

Perjantaikokki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s