#satasyytäollaonnellinen #24 #perjantai

Need I say more?

Perjantai on ollut minulle erityinen jo kahdeksan vuotta, varsinkin bloggausmielessä. Mutta perjantaissa on myös paljon muuta hyvää.

Erinomainen työviikko on voiton puolella ja edessä on vapaa ja huoleton viikonloppu. Huomenna aamulla on tosin luvassa aikainen herätys, sillä Oliverilla on kotiturnaus jalkapallossa. Minut on miehitetty turnauskahvioon tekemään hodareita ja rouva leipoo myyntiin mokkapaloja. Hallilla on oltava jo 7.15, joten aikaiset aamuherätykset saavat jatkoa huomennakin!

Treenin puolesta kulunut viikko oli onnistunut. Joka ikinen aamu sain raahattua kroppani sängyn lämmöstä pimeään ja kylmään maailmaan – usein jo ennen kuutta. Kaksi juoksulenkkiä, kaksi kertaa maastopyörällä Üetlibergille ja pari kilometriä altaassa riittänevät tälle viikolle. Paitsi jos viikonloppuna on hyvä ilma…

Urheilu antaa energiaa päivään, mutta tuo myös henkistä tyydytystä. Jos itselleen lupaa jotain ja jättää sen tekemättä, on olo kuin Michelangelolla Sixtuksen kappelin freskossa. Jos taasen pitää kiinni lupauksestaan, niin pönkittää itsetuntoaan kuin paalutuskone. Hiiri (se, joka jää sänkyyn) hävisi Miehelle (sille, joka raahaa itsensä lenkille) 5-0!

Ennen lounasta sain haasteen Afrikantähteen ja olihan se vastaanotettava. Haastavamman pelistä teki uudet säännöt. Pelin johtaja (Albert) sai järjestää nappulat haluamaansa järjestykseen. Ja jos tuli rosvo, mutta sille antoi suukon, ei menettänytkään rahojaan! Toimisikohan tosielämässä? Tai verottajaan?

Iloa viikkoon toi myös tulevan matkan valmistelu. Lähden helmikuun alussa työmatkalle erittäin eksoottiseen kohteeseen, Turkuun. Käyn myös Helsingissä. Kukapa ei olisi moisesta innoissaan!

Järjestämme 5. ja 6.2. kolme tapahtumanhallinnan ja sähköisen viestinnän seminaaria, joissa olen puhumassa. Ilmoittautumisia on tullut jo lähemmäs kolme sataa (Lyytillä tietenkin), joten asia kiinnostaa kansaa! Hieno fiilis! Jos tarvitset kutsun, niin laita meiliä petri@lyyti.fi. Lisäksi pitäisi käydä innostamassa Kaarinan opettajia yrittäjyyskasvatukseen sekä Turun Kauppakorkeakoulun opiskelijoita yrittäjiksi. Painatan käyntikorttiini jatkossa ”matkasaarnaaja”.

Turussa käydessä täytyy käydä ehdottomasti syömässä Pizzariumissa. Lanseerasimme Lyytissä yhdessä Pizzariumin kanssa pizzamaanantain ja ensi viikolla toimistoomme saapuu taas pizzataiteilijan herkullisia luomuksia. Skypen kautta en pääse pizzoista nauttimaan, mutta porukan naamasta näkee, että maistuu!

Molto volentieri!

Jos et ravintolaa tunne, niin suosittelen tutustumaan! Vaikka vain yrittäjän vuoksi. Salla on ilostuttanut maailmaa vasta 26 vuoden ajan mutta on niin täynnä energiaa, että on saanut paljon aikaan. Äiti, opiskelija ja yrittäjä – nuoresta iästään huolimatta. Kirjoittaa muuten myös hyvää blogia.

Perjantain kohokohtia oli ehdottomasti myös Sallan kanssa käyty chat-keskustelu. Yrittäjien ajatustenvaihtoa, sparrausta ja ideointia – puolin ja toisin. Parissa tunnissa noin kaksisataa viestiä! Kasvokkain olen tavannut hänet kerran, hyvin lyhyesti, mutta SoMessa jatkuvasti. Teknologian iloja. Meissä on paljon samaa, vaikka olenkin kahdeksan vuotta vanhempi. Rakkaus Italiaan, yrittäjähenki, sosiaalisuus. Silloin on hauska vaihtaa ajatuksia.

Päivän huipennukseksi satoi vielä lunta! Lasten into lumisateen alkaessa on käsinkosketeltavaa. Lumi tuli ja lumi suli parissa tunnissa, mutta sekin riitti lapsille ulkotouhuihin.

Need I say still more?

No, maistuuhan tämä proseccokin aika hyvälle 🙂

Siis loistavaa perjantaita ja upeaa viikonloppua kaikille!

Perjantaikokki

Yrttiset kana-kevätsipulivartaat – Eläimellinen juhannustarina

Silloin tällöin sattuu sellaista, jota ei usko, ellei itse näe. Tämä tarina on kerrottava nyt, sillä juhannuksen jälkeen luulisitte perjantaikokin hengittäneen vahingossa sateessa savuavaa kokkoa ja nähneen näkyjä.

Olen joskus kirjoittanut salanimistä ”appi” ja ”anoppi”. Olen myös tainnut mainita, että heillä on piilopaikka saaristossa, jonne perjantaikokkikin silloin tällöin vetäytyy. Jälleen kerran viime viikonloppuna suuntasimme anopin hellään huomaan. Appi tuli pihatiellä velmusti hymyillen vastaan ja pyysi meitä heti tarkastamaan hiekkarannan. Yleensä rannalla on suvun pelihimoisimpia varten kaksi jalkapallomaalia ja kasa palloja. Nyt palloja ei näkynyt, ranta oli kuin jyrsijällä ajettu ja toinen maali oli tiessään.

Tuo velmusti hymyilevä salanimi ”appi” kertoi saapuneensa saarelle päivää aiemmin ja huomanneensa rannan tuhon. Sappi oli kiehunut ja mieli oli listannut potentiaalisia tihutyöntekijöitä. Kuka kehtaa tulla saareen saakka varastamaan lasten leluja ja sotkemaan jalkapallokentän! Totuus oli selvinnyt tutkimalla hiekkaan jääneitä jälkiä. Rannalla oli käyty taistelu saariston jalkapalloherruudesta, pelaajina olivat tosin jäljistä päätelleen olleet naapurien sijaan hirvet ja peurat.

Pallot löytyivät sieltä täältä ympäri tonttia ja mikä ihmeellisintä, oli toisesta maalista revitty verkko riekaleiksi ja maali oli raahattu viitisenkymmentä metriä alkuperäiseltä paikaltaan, polven syvyiseen veteen.

Emme tiedä ottelun lopputulosta, mutta hävinneeltä osapuolelta näytti puuttuvan juhannusmieli…

Yrttiset kana-kevätsipulivartaat

Jos joskus kuuluu grillata, niin jussina. Tässä siihen maistuva vinkki neljälle.

Löydät reseptin tulostettavassa muodossa alempaa.

AINEKSET
– 4 kpl kanan marinoimattomia rintafileitä (tai esim. 8 kpl Kariniemen minuuttipihvejä)
– 1 pkt halloum-juustoa
– 1 pkt pekonia
– 4 kevätsipulia
– 1 paprika

Kastike
– 1 dl oliiviöljyä
Tuoreita yrttejä:
– kourallinen basilikaa
– kourallinen persiljaa
– vajaa kourallinen rakuunaa
– vajaa kourallinen oreganoa

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– 8 kpl varrastikkuja

VALMISTUS
Liota (mikäli puiset) varrastikkuja vedessä puolisen tuntia, etteivät ne pala. Puolita rintafileet (elleivät ”Minuuttipihvejä”) siten, että saat yhdestä kaksi samankokoista filettä, mutta puolet alkuperäistä ohuempina. Leikkaa sipulit, paprikat ja halloum-juusto isohkoiksi paloiksi, jotka voit pujottaa vartaaseen.

Laita yrtit ja oliiviöljy astiaan ja soseuta sauvasekoittimella.

Laita siivu pekonia kunkin broilerinpalasen päälle ja pujota vartaaseen aaltoillen. Lisää jokaiseen väliin vuorotellen paprikaa, halloumia ja sipulia. Valele vartaat yrttiöljyllä ja grillaa kypsiksi. Lisää yrttiöljyä kaksi – kolme kertaa grillauksen aikana. Tarjoa uusien perunoiden, kesän salaatin ja juhannusmielen kera.

Hyvää juhannusta

Perjantaikokki