Kova jätkä soittaa perään – Kananuudeliwok

Sitä niin harvoin yllättyy ja jää sanattomaksi. Onneksi kuitenkin joskus.
Vajaa vuosi sitten, tammikuussa, kirjoitin 22-vuotiaasta Harjoittelijasta, joka ilmiselvästi hukkasi kykyjään väärällä alalla.

Jouduin silloin tilanteeseen, josta en totta vie nauttinut. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin – jopa odottamattoman hyvin. Siitä lähtien olen pitänyt linjanani kertoa asiat mieluummin suoraan kuin säälien vastakarvaan silitellen. Välillä se on toiminut – toisinaan taas ei.

Viime keskiviikkona olin juuri palannut kirkonkyliltä kauppareissulta (kuten eräs puutarhurituttavani Helsinkiin suuntautuvia neuvottelumatkoja nimittää). Oli jo myöhä, mutta puhelin soi. En kerinnyt heti vastaamaan, mutta soitin numeroon takaisin. Tuttu ääni menneisyydestä vastasi. Harjoittelijahan tammikuulta se siellä mutisi tervehdyksensä. Olinkin miettinyt, mitä mahtaa miehelle kuulua, mutta en odottanut soittoa. Keskustelu oli lyhyt, asiallinen ja vähäeleinen, kuten Harjoittelijan luonteeseen kuului. Dialogi eteni kutakuinkin näin:

– Noo, mä nyt sitten tein kuten sä sanoit. Eli mä sitten luin koko kevään ja nyt mää opiskelen tätä englannin filologiaa täällä yliopistolla
– Siis teit! Lopetit koulun ja tsemppasit tosissasi pääsykokeisiin?
– Noo, joo. Mää luin koko kevään. Heti kun olin teiltä lähtenyt, niin aloitin. Oli tosi tiukat kokeet ja mää pääsin sisään just ja just. Mut pääsin kuitenkin. Et täällä mää nyt oon, Åbo Akademissa.
– Vau! Hienoa! Että nyt sitten olet siellä mihin halusit. Onnea!
– Noo. Kiitos. Mutta en mä tehnyt silleen kun sää sanoit. Tai siis neuvoit.
– Jaa. Eli mitä sitten teit?
– Noo, tai tein mä siten, että aloin heti lukemaan ja luin paljon. Mutta en mää sitä turistikoulua lopettanut kesken. Et mää painoin senkin loppuun ja nyt mää oon sieltäkin valmis.
– No sehän on vielä parempi! Miten kävi perheesi kanssa? Sitähän jännitit aika paljon, että miten vanhempasi ajattelevat, kun tulet maitojunalla harjoittelusta kotiin.
– Noo, miten sen ny sanois. Noo, isä on lääkäri ja äiti kielten ope, et kyl mää uskon, et ne on nyt musta tosi ylpeitä. Tai siis on ne ylpeitä. Et halusin vaan kiittää, et juteltiin.

Voitte arvata, että oli kirkonkylillä käynyt kauppaneuvotteluissa miten päin tahansa, niin masentuneena en untenmaille matkannut. Nostin hiljaa hattua Harjoittelijalle ja toivoin, että itsellänikin riittäisi aina rohkeus tehdä kuten sydän sanoo – eikä niin, kuin järki tai ympäristö sanelevat.

Tunnehommia – sanoi insinööriystäväni auton ostosta.

Kananuudeliwok

Tunteella se on tämäkin ruoka tehty. Ilman etukäteissuunnittelua, varsinkin tuo maustaminen. Onneksemme kaapistamme löytyy oriental-mausteita yllin kyllin aikoinaan Sri Lankaan suuntautuneen häämatkan jäljiltä. Mikäli näitä kaikkia ei omassa kaapissasi ole, niin ei hätää. Mausta rohkeasti tunteella – sillä mitä käsillä on!

AINEKSET

– 4 broilerin rintafileetä
– 2 paprikaa
– 150 g fetajuustoa
– 1 parsakaali
– 4 kevätsipulin vartta
– 300 g munanuudeleita
– öljyä paistamiseen
– keltaista currya
– paahdettua, tummaa currya
– fenkolinsiemeniä
– curryn lehtiä
– suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Kuumenna vettä isossa kattilassa kiehuvaksi. Pilko kanat, paprika, feta, parsa ja sipuli pieniksi paloiksi. Laita wokkipannuun tilkka öljyä, kuumenna se lähes savuavaksi ja paista kanat melkein kypsiksi pannulla. Lisää kasvikset ja pyörittele aineksia tiheään. Lisää mausteet – kutakin noin teelusikallinen.
Laita nuudelit kiehuvaan veteen ja ota levy pois päältä. Odota muutama minuutti, kaada vesi pois ja valuta nuudelit esimerkiksi siivilässä. Lisää nuudelit wokkipannuun samaan aikaan pilkotun fetan kanssa. Pyörittele muutama kerta ja tarjoa kuumana.

Herkullista viikonloppua

Perjantaikokki

Videoviihdettä – Jallulla glaseerattua suppilovahverokanaa

Maailma muuttuu vauhdilla – tekniikka varsinkin. Monilla on hankaluuksia pysyä tahdissa mukana. Sitä ei kannata juuri murehtia, sillä näinhän on aina ollut. Uusi sukupolvi on aina edeltäjäänsä taitavampi. Muutenhan kulkisimme takaperin.

Eräs hauskimmista puheluistani on ollut, kun olen yrittänyt etänä opettaa äitiäni käyttämään tietokonetta. Lopetimme projektin yhteisestä päätöksestä varsin lyhyeen. Oma operaationsa on ollut myös videoiden ajastuksen ohjelmoinnin opettaminen – DVD-laitteen käytöstä puhumattakaan. Omat lapseni ovat jo kaksivuotiaasta osanneet ladata soittimeen lempi Muuminsa kesken iltauutisten tai laittaa läppärini DVD-asemaan oman levynsä kesken laskujen maksamisen. Välillä toivoisi jopa hieman taitamattomampaa jälkikasvua tässä asiassa.

Tekniikka ei ole pelkästään pahasta, sillä esimerkiksi muistojen tallentaminen jälkipolville on tullut mahdolliseksi lähes missä vain. Toki kännykkäkameroiden olemassaololla on myös nurja puolensa, mutta millä ei olisi. Itse kuvaan kännykälläni kaikennäköistä. Usein nappaan kännykän kouraan kuvaamista varten, kun eteen tulee joku uusi idea ja kirjoittaminen olisi liian hidasta. Myös lasten seikkailuja tulee tallennettua aivan eri tavalla, kun kamera kulkee aina taskussa. Oma lukunsa on laitteen hyödyntäminen nukutusprosessissa. Itselle on suotu laulutaitoa vähemmän kuin flunssaiselle norsulle, joten youtube auki ja 90-luvun Tenavatähdet kehiin, niin johan toimii. Konsta Hietasen vetämää ”Yleisessä saunassa”-rallia kun luukuttaa kolmatta kertaa, niin on jo usein voiton puolella! Kukapa ei siihen nukahtaisi…

Päätin tämän perjantain kunniaksi tarjoilla teille muutaman helmen kännykkäni videogalleriasta. Ensimmäinen on ehdotonta parhaimmistoa. Siitä käy ilmi varsin selkeästi pojan ja tytön erot. Pääosissa ovat omat lapsemme ja uskokaa tai älkää, näyttelijätyö on täysin spontaania. Toisen videon laitoin todisteeksi taannoiselle kirjoitukselleni, sillä väitteeni yksipyöräisellä ajelusta sai monet epäilemään Perjantaikokin laskevan luikuria.
Katsokaa ja ihmetelkää 🙂

Tytön ja pojan ero

Köyhän miehen fillarointia

Jallulla glaseerattua suppilovahverokanaa

AINEKSET
–    4 broilerin rintafileetä luulla
–    ½ pkt pekonia
–    2 dl suppilovahveroita
–    1 sipuli pilkottuna
–    2 rkl kuoretonta chevreä tai maustamatonta tuorejuustoa
–    merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Kastike
–    4 siivua pekonia
–    ½ dl *-Jaloviinaa tai konjakkia
–    2 valkosipulinkynttä
–    oliiviöljyä

VALMISTUS
Valmista täyte: paista pilkotut sipulit, sienet ja pekonit pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sidosaineeksi chevre tai tuorejuusto.
Kastike: paista toisella pannulla pekonisiivut rapeaksi (laita kylmään pannuun oliiviöljyn ja valkosipulinkynsien kera). Kun pekonit ovat rapeat, poista ne pannulta ja kaada kuumaan pannuun Jaloviina. Kiehuta kasaan.

Laita täytettä rintafileisiin nahan alle. Laita nahan alle yksi pekonisiivu (siivuja, joita juuri paistoit kastiketta varten). Voit myös täyttää sisäosan seuraavasti. Tee fileen kylkeen pisto veitsellä ja taita veistä vasemmalle ja oikealle siten, että veitsi ei puhkaise fileetä toiselta puolelta eikä reikä suurene. Voit sormella laajentaa fileen sisään jäävää ”taskua”. Tunge täytettä myös fileen sisään tästä reiästä.

Laita fileet uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Paista 35 minuuttia 200 asteessa.

Kuumenna lopuksi vielä kastike ja nostele sitä lusikalla siivuiksi leikattujen kanafileiden päälle. Tarjoa salaatin ja uunissa valmistettujen lohkoperunoiden kera.

Herkullista viikonloppua!


Perjantaikokki

Elätkö syödäksesi vai syötkö elääksesi? – Vasikkaa tomaattibasilikapedillä

Kaksi sanaa, joilla on eri järjestyksessä täysin päinvastainen merkitys – sekä itselle että koko kansakunnalle. Onko ruoka energian lähde vai nautintoaine?

Euroopassa tällä akselilla mennään laidasta laitaan. Valitettavasti Suomi sijoittuu arvoakselilla eittämättä sen funktionaaliseen päätyyn. Insinöörikansaa kun olemme, niin ruoan hyvyys voidaan mitata numeroina ja todentaa kemiallisesti, eikö vain? Kertoohan tästä jo rasvaverokeskustelummekin. Miksi ei ehdoteta lisäaineveroa? Tai veroa tuotteille, jotka tuhoavat ruoanlaittotaidon? Tai veroa turhille pakkauksille?
Ruoanlaittotaito lienee kuitenkin yksi ihmisen tärkeimmistä hengissäselviytymistaidoista.
Eteeni kannettiin mennäviikolla kahdeltakin taholta Helena Petäjistön Suomen Kuvalehdessä ilmestynyt naseva artikkeli, jossa tuo ikinuori kirjeenvaihtaja pakinoi Ranskan ja Suomen ruokakulttuurieroista. Ranskalaiset elävät kuulemma syödäkseen – ovat nautiskelijoita ja osaavat arvostaa raaka-aineita.

Petäjistö kirjoitti asiasta, joka sujahti hyväksymissiiviläni läpi kuin osteri kuorestaan. Pysähdyin tavaamaan useaan otteeseen lausetta, jossa väitettiin, että ranskalaiset supermarketit ovat hädissään, koska eivät pysty tuoretiskiensä tarjonnassa kilpailemaan erikoistuneiden lihakauppojen kanssa. Siis – niinku – täh? Suomessahan erikoiskaupat kuihtuvat pois ja tilalle syntyy keskustojen ulkopuolelle yhä isompia marketteja, joissa tarjotaan sitä mitä kansa kuulemma vaatii. Miksi ranskalaisten vaatimukset eroavat niin totaalisesti pohjoisesta kanssaeurooppalaisistaan? Elämmekö me edes samalla ruokaplaneetalla?

Tilanne on absurdi. Meillä mediassa surffataan tuoretiskiskandaalista toiseen ja hypermegamarketeissa lapataan hyllyihin tasaiseen tahtiin ah-niin-nopeaa-helppoa-ja-vaivatonta valmismarinaadiapetta. Tätäkö se kansa todella vaatii? Ruokaa, jonka alkuperällä ei juuri ole väliä, jonka tärkein ominaisuus on nopeus ja näppärä pakkaus ja joka mieluiten on valmiiksi maustettu ja mureaksi myllätty. Jos vielä ois mikrovalmis, niin kaupat tehdään!

Onneksi tiedän, että on syntynyt pieni, mutta pikkuhiljaa voimistuva vastaliike. Merkkejä tästä näkyy jo, kun nuoretkin ovat innostuneet entistä enemmän ruoanlaitosta ja ravintolaruokailusta. Niin, tiesithän, että ruoanlaittotaito ja ravintolaruokailu eivät ole toisensa poissulkevia asioita – pikemminkin toisiaan täydentäviä.

Pienet merkit paremmasta tulevaisuudesta tuovat valoa lokakuun pimeyteen. Ja jos välillä todella masentaa, niin onneksi aina välillä voi häippästä Välimeren maihin ruokaturistiksi!

Vasikkaa tomaattibasilikapedillä
Vasikkaa ei Suomesta juuri löydä, mutta voi tätä kokeilla myös karitsan sisäfileellä.  Tässä jos missä raaka-aineet ratkaisevat, kuten niin usein yksinkertaisissa ja hyvissä ruoissa.

AINEKSET
–    neljä n. 150g palaa vasikan sisäfileestä
–    6 kypsää tomaattia
–    3 kourallista basilikanlehtiä
–    hyvää oliiviöljyä
–    Maldonsuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Kalttaa tomaatit, eli kuumenna pieni kattilallinen vettä kiehuvaksi ja laita viereen kattila, jossa on jääkylmää vettä. Tee tomaatteihin kevyet ristiviillot, upota muutamaksi sekunniksi kiehuvaan veteen ja siirrä sitten kylmään veteen. Kuori tomaatit. Poista siemenet ja pilko hedelmäliha kuutioiksi. Pilko basilikanlehdet krouvisti ja sekoita tomaatin kanssa. Lorauta joukkoon pieni tilkka hyvää oliiviöljyä.
Paista tai grillaa lihat mediumiksi. Tarjoa tomaatti-basilikapedillä. Ripottele lopuksi pinnalle Maldon-suolaa ja rouhi mustapippuria. Viimeistele tilkalla oliiviöljyä.

Maistuvaa viikonloppua
Perjantaikokki

Ps. ruoka kuvassa on Il Laghetto –ravintolasta Piemonten La Morrasta. Ei siis omaa tuotantoa.