En usko, että kohtalomme olisi kirjoitettu tähtiin. Uskon enemmänkin omaan työhön, asenteeseen ja puhtaaseen sattumaan. Onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä? Se on jännä testi, joka kertoo vastaajasta paljon.
Mutta joskus tuntuu siltä, että hetkinen, nyt palaset loksahtelevat liian hyvin paikoilleen. Kuka tätä peliä oikein pelaa? Tiedät varmasti tunteen. Ajattelet jotain henkilöä ja seuraavan kulman takana törmäät häneen. Tai olet päättänyt hakea uutta työtä ja sitten soi puhelin. Minulle sattuu ennen kaikkea tuota harvemmin tapaamieni ihmisten yllättäviä kohtaamisia. Juuri kun minusta tuntuu siltä, että täällä näen jonkun tutun, astelee kyseinen henkilö eteeni. Vanhat lappalaiset nimittävät ilmiötä ”etiäisiksi”. Jokaisella ihmisellä on etiäinen, joka kulkee hänen edellään ja kun vastaanottajan aistit ovat kohdillaan, voi etiäisen aistia ja aavistaa kulman takaa marssivan henkilön saapuvan.
Tällä kertaa en aistinut etiäisiä (ja oikeasti olen varsin skeptikko näissä asioissa, vaikka vaimoni isoisä saikin aikoinaan Suomen parhaan kaivonkatsojan kunniakirjan…), mutta liian monta asiaa nivoutuivat toisiinsa muutaman päivän sisällä, että eikö niillä olisi merkitystä tulevaisuuden kannalta.
Toinen juonenkulku liittyy Sveitsiin, mutta kerron siitä joskus myöhemmin. Toinen taas viime viikon blogiini kivisestä Källskäristä (anteeksi kirjoitusvirheeni viikko sitten – saaren nimi kirjoitetaan kahdella l-kirjaimella) ja kreivistä, joka raijasi kiviä lihasvoimin ja toteutti unelmaansa.
Oma elämäni muuttui (ei mullistunut, sillä tärkeimmät perusasiat, kuten perhe ja terveys, pysyivät muuttumattomina) viime keväänä. Lähdin mukavasta palkkajohtajan työstä yrittäjäksi – ja vielä vapaaehtoisesti. Olin aina halunnut järjestää ruokamatkoja Italiaan, mutta aiemman työni tahti ei haavettani tukenut. Tiesin, että osaisin ja voisin, mutta olosuhteet tai itse luodut rajoitukset estivät. Kun lähdin omilleni, päätin, että teen vain asioita, joista nautin ja hyppään haasteisiin työmäärää ajattelematta. Niinpä löimme päämme (en sano viisaat) yhteen taiteilija-Variksen kanssa ja ideoimme ruoka- ja kulttuurimatkan Italiaan. Se starttaa huomenna yhdeksän matkalaisen kera. Pakata kai pitäisi, mutta sen sijaan kirjoittelen blogia ja nautiskelen italialaista punaviiniä. Kuten sanoin – teen vain asioita, joista nautin.
Nyt siis toteutan erästä unelmaani. Kreiviin verrattuna oma panokseni on vain pieni lentolaukullinen kiviä, sillä hän siirsi 18 vuoden aikana kiviä yhden kokonaisen lentokentän verran tehdäkseen unelmastaan totta. Mutta kuten kreiviltä opin – unelmat toteutetaan kivi kerrallaan.
Miksi jatkan kivistä? Siksi, koska kohteenamme on upea kivilinna – Villa Lecchi – Toscanassa ja siellä meitä odottaa jo sympaattinen emäntä Laura. Hän on urakoinut omaan linnaansa viime vuonna porealtaan, trooppisen suihkun ja aidon suomalaisen saunan. Mutta yksi asia puuttuu. Ja ilman sitä ei Lauran mukaan voi täydellisesti palvella suomalaisia vieraita. Nimittäin aidot suomalaiset kiuaskivet!
Niinpä sain muutama päivä kivi-blogini kirjoittamisen jälkeen Lauralta lyhyen meilin: ”voitko tuoda tänne Suomesta hyviä kiuaskiviä?”
Laura ei puhu suomea, eikä lue blogiani. Joku juju tässä on. Unelmat on toteutettava kivi kerrallaan – tai tässä tapauksessa lentolaukullinen kiviä kerrallaan!
Huomenna voi Helsinki-Vantaalla bongata perheenisän, joka kirjaimellisesti vetää kivirekeä perässään.
Perjantaikokki
Reseptit
Työtahti ei taida olla työpaikasta, vaan työntekijästä kiinni. Sen verran on tällä viikolla tullut tunteja, että uuden reseptin sijaan tarjoilen teille potpurin parhaista italialaisista ruoistani. Olkaa hyvä!
Alkuruoka: Vitello Tonnato
Italialaisen illallisen aivan klassikko alkuruoka on Vitello Tonnatto, eli vasikkaa kera tonnikalan! Nyt kun opin, että Suomestakin saa oivaa vasikkaa, niin tätä ruokaa tulee syötyä varsin usein. Et pety, kun satsaat myös hyvään tonnikalaan euron enemmän.
Pääruoka: Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto
Meillä on kisa vaimoni kanssa: kumpi tekee paremmat risotot. Vaimo voittaa aina, mutta haastan silloin tällöin, jotta perheen taso pysyy yllä. Tässä yksi lemppareistani, jättikatkaravunpyrstöt, yhdistettynä herkulliseen risottoon.
Jälkiruoka: Limoncello – hedelmäsalaatti
Aivan loistava suun raikastaja kesken, tai jälkeen ruokailun, on Limoncello. Se on toki varsin vahvaa viinaa, mutta sitruunaisen raikas ja pirteä maultaan. Jos haluat jälkiruoan, joka jättää kevyen ja raikkaan olon, niin kokeile tätä!
Buon appettito!
Ps. ensi viikolla olen Italiassa, joten ehkä bloggaaminen jää väliin. Ehkä ei.
Perjantaikokin blogi 