Perjantaikokki palkittu

Tiedote:

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma palkitsi Perjantaikokin

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma valitsee joka kuukausi Kuukauden ruokablogiksi blogin, joka edistää toiminnallaan ruoasta käytävää keskustelua, kerää kiinnostuneita ruoka-aiheiden ympärille ja toimii hyvänmakuisen ruoan puolesta.

Perjantaikokin -blogissa yhdistyy toimivalla tavalla perinteinen reseptiblogi ja ruoka-aiheiden pohdinta. Viikonlopuksi tilattava resepti on tuore ja oivallinen idea, jonka soisi leviävän muuallekin. Blogi tuo myös ansiokkaasti esille ruokaan liittyvää nautintoa ja kertoo mainioita tarinoita pöydän ympäriltä.

Marja Innanen

pääsihteeri
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma

Ps. Perjantaikokki kiittää tunnustuksesta ja jatkaa samalla linjalla!

Lihamakaronilaatikko – Kuoleva kulttuuri

Sain kutsun itseäni kokeneempien ja viisaampien joukkoon valmistelemaan Turun tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden ruokakulttuurinäkökulmaa. Istuimme tiistai-iltapäivän pitkän pöydän ääressä eri alojen edustajien kanssa miettien miten tämä kulttuurin osa-alueista maistuvin siivittäisi vuoden 2011 kulkua.

Oman ammattini puolesta olen tekemisissä lähinnä ravintoloiden edustajien kanssa. Siksi oli erittäin innostavaa kuulla myös mm. keittokirjailijoiden, ruokatieteen- ja laitosruokailun edustajien näkökulmia. Koin kulttuuritilaisuudessa kulttuurishokin, kun kuuntelin kaupungin kouluruokailuista vastaan henkilön hurjia kertomuksia tosielämästä.

Kouluruokailu nousee keskusteluihin vähän väliä ja useimmiten tyydytään kauhistelemaan ateriointiin käytettävän rahan pienuutta. Turussa herkkuaterioita varten on varattu 61 senttiä päivässä oppilasta kohden. Kyseessä on varsinaisesta niukkuuden jakamisesta, mutta tällä rahalla taiotaan kuitenkin kohtalaisen maistuvaa pöperöä lasten lautasille. Ei minua tuo summa pöyristyttänyt, vaan tarinat, joita kuulin kouluunkin heijastuvasta kotien ruokakulttuurin muuttumisesta.

Kuulin, että kouluruoan menekki on suurinta maanantaisin ja laskee tasaisesti loppuviikkoa kohden. Ihmettelin, miksi lihapatojen äärellä vietetyn viikonlopun jälkeen oikein ahmitaan laitoskeittiön antimia. Totuus on kuvitelmaani karumpi – on suuri määrä lapsia, jotka eivät saa kunnolla kotona syödäkseen ja maanantaina aloitetaan energiavarastojen täydennys. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ei tässä vielä kaikki. Keittiöiden koko laitoksissa vain kasvaa, kun tuotantoa keskitetään. Kohta suurtalouskokin pienin mittayksikkö reseptissä on yksi trukkilava. Kannatan, että ruokaa valmistettaisiin pienemmissä erissä lähellä ruokailijoita, lähikeittiöissä. Mutta en arvannut, että lähikeittiöitä vaaditaan päiväkoteihin takaisin, koska muuten monet lapset eivät näe ikinä, että ruokaa oikeasti valmistetaan. Päiväkodin keittäjä voi siis olla lapsen ainoa havainto ruoan laittamisesta – monet kun kuvittelevat, että se vain tulee aina erilaisissa mikropaketeissa ilman sen kummempaa työtä. No nyt sain oikein tukista kaaliin!

Hei haloo, me kaikki pienten lasten vanhemmat! Minkälaista kulttuurintuhoamista oikein harrastamme ostamalla ruoan kotiin erilaisiin mikromuoveihin pakattuna? Kuinka suuren muutoksen tämä elintärkeä kulttuurinala onkaan kokenut muutamassa sukupolvessa. Perinnetietoa ja –taitoa katoaa kansaltamme vauhdikkaammin kuin sademetsää päiväntasaajalta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten taito siirtyi äidiltä tyttärelle, ja välillä pojillekin, luontaisessa kanssakäymisessä illallisen valmistelun ja nauttimisen yhteydessä. Reseptit periytyivät sukupolvelta toiselle – syntyi perinneruokia. Olemmeko me kiireisessä itsekkyydessämme katkaisemassa tämän ja siirrämme ruokakulttuurin vetovastuun valmisruokateollisuudelle? Jos me emme tee ruokaa, opettele tuota jaloa taitoa ja vie sitä omalla esimerkillämme lapsillemme, niin kuka sen tekee? Ohjatut emännänkatseluhetket päiväkodissako? Minä en ainakaan halua kuulua sukupolveen, joka eväsi lapsiltaan mahdollisuuden syödä itse perinteisten reseptien mukaan valmistettua ruokaa.

Lapset keittiöön – ja aikuiset edellä! Tehkää vaikka makaronilaatikkoa. Pääasia, että teette alusta saakka itse.

Lihamakaronilaatikko

Tiistain ideariihestä sydämistyneenä marssin kauppaan ja kaivoin Kotitalouden kirjasta makaronilaatikon reseptin esiin. Tuunasin sitä hieman italomieltymykseni mukaiseksi. Lapset istuivat hellan molemmin puolin kapustat kourassa ja keittivät minkä ehtivät. Lasten avulla isikin onnistui.

AINEKSET
– 5 dl makaroneja
– 400 g jauhelihaa
– ½ pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 1 valkosipulin kynsi
– 2 tomaattia
– 10 basilikan lehteä
– 2 kananmunaa
– 4 – 5 dl maitoa
– 200 g mozzarellaraastetta
– 100 g parmesaania raastettuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– rypsiöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä pussin ohjeen mukaan. Pilko sipulit ja pekonit. Paista rypsiöljyssä, kunnes pekonit ovat kypsiä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada makaronit, liha, pilkotut basilikanlehdet ja raastettu parmesaani uunivuokaan. Sekoita varovasti. Sekoita kananmunat ja maito ja kaada muna-maitoseos joukkoon. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste. Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia, lisää pinnalle pilkotut tomaatit, laske lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä toinen puoli tuntia.

Koristele basilikalla.

Arkiruoan seuraksi rentoa arkiviiniä kantokassista

Perjantaireseptikyselyssä 57% vastaajista toivoi Perjantaireseptiin myös viinisuosituksen. Minut tuntevat tietävät, että en ole perso tuolle jumalten juomalle, joten pitkin hampain ryhdyin tähänkin urakkaan… Jatkossa kirjeessä on siis aina silloin tällöin viini- tai juomavinkki reseptille. Tällä viikolla vuorossa on miellyttävä tuttavuus Etelä-Afrikasta.

Viini on pehmeä, kuin Afrikan yö ja varsin näppärä tarjoiluastia houkuttaa toiseenkin lasilliseen. Pakkaus on 1,5 -litrainen ja näin ollen pullohinnaksi Alkossa tulee hieman alle 6,5€ / plo. Tämä on aivan ykkönen kesän ulkoilmaruokailussa, kun näitä voi fillarin tarakalle pinota narulla vaikka viisi, eikä lasin rikkoutumisesta ole vaaraa. Suosittelen!

Lisätiedot viinistä

Perinteistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Tummalla suklaalla täytetty marenki – Lohturuokaa

Vaimoni on viisas nainen. Ihminen, jolla on jalat maassa ja järki päässä. Hän tietää mitä tekee ja tekee mitä haluaa.

Vaimoni naisellinen ”hömppäkerroin” on erittäin matala. Puhelinmyyjät eivät kauaa juorulehtitarjouksista lepertele eikä kaappiemme hyllyt täyty etelänlomilta raahatuista posliinikissakokoelmista. Suuntavaisto on parempi kuin minulla ja työkalutkin pysyvät tarvittaessa kädessä. Silti hän on kaunis ja naisellinen. Nainen minun mieleeni.

Kesällä ensitapaamisesta tulee kuluneeksi jo 12 vuotta. Aika vastaa 42% elämästämme. Aika aika! Voisin väittää, että tunsimme toisemme jo kohtalaisen hyvin. Mutta sitten tuli äitiys.

Ennen nukkumista ja joutenoloa rakastanut tyttö muuttui vastuuntuntoiseksi, väsymättömäksi työmyyräksi. Äidiksi. Miten väärässä olinkaan aikoinaan miettiessäni tulevaisuuttamme ja pohtiessani, että kyllä tuon unikeon tulee olemaan hankalaa tottua yösyöttämiseen ja valvomiseen. Kyllä se äitiys on ihmeellinen asia, kun se voi muuttaa hyvän ihmisen entistä upeammaksi.

Äitiyden myötä tuli äitiyslomat. Ja äitiyslomilla hän löytää kahden lapsen hoitamisen lisäksi aikaa kokkailuun. Kertoo jopa löytäneensä itsestään ihan uuden kipinän – ”Nyt kun aikaa on”.

Perjantaikokki vietti keskiviikon kuumeessa sängynpohjalla ja vaimo piti huolta. Teki lohturuokaa, lämpimiä keittoja ja makeita herkkuja. En ole suuri sokerileipuri tai erityinen makean ystävä, mutta kuumeisena ja surkeana alla oleva marenki maistuu mainiolta. Vaikka teen ja sympatian kera.

Kuume oli ohi päivässä.

Ps. vaimo paljasti löytäneensä reseptin Glorian Ruoka&Viini-lehdestä. Eli kyllä joku puhelinmyyjä on päässyt tervehdystä pidemmälle. Onneksi.

Tummalla suklaalla täytetty marenki

Tämän reseptin salaisuus on valkuaisten lämmittämisessä. Näin kuulemma toimivat kondiittorit. Kun valkuaisia ja sokeria lämmitetään ennen vatkaamista, saadaan todella kuohkea ja kova vaahto.

AINEKSET
– 4 kpl valkuaista
– 1,5 dl Siro-sokeria (erittäin hieno sokeri)
– 40 g tummaa suklaata (paras tähän on Taloussuklaa)

VALMISTUS
Laita valkuaiset ja sokeri kattilaan. Sekoittele rauhassa esim. puukauhalla. Lämmitä juuri ja juuri polttavaksi. Valkuaiset eivät saa hyytyä! Ota kattila pois liedeltä, kun sormella ei enää voi lämpötilaa kokeilla.

Kaada seos kulhoon ja vatkaa viileäksi, kunnes vaahto on kovaa. Sulata suklaa esim. mikrossa tai kattilassa miedolla lämmöllä. Kaada sula suklaa marenkivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Tarkoitus on, että marenkiin jää kunnon raidat ja suklaataskuja sinne tänne.

Paista 125 asteessa 1-1,5 tuntia ja jätä jälkilämmölle, uunin luukku raollaan, vielä puoleksi tunniksi.

Ulkokuori on rapea ja sisältä marenki on taivaallisen suklaisen pehmeä – kuin hyvä vaimo konsanaan!

Mukavaa viikonloppua ja muistakaahan – ystävänpäivä on jo torstaina!

Perjantaikokki

Sain puhelun aamu-TV:stä…

Sain muuten viikolla puhelun aamu-TV:n juontajalta. Hän oli keskustellut ruokakulttuuriasiamies Jaakko Nuutilan kanssa adressistani marinoimattoman lihan puolesta ja kysyi, koska 6000 nimen tavoite täyttyy. Hän haluaisi haastatella aiheesta, kun tavoittelemani määrä on kasassa…

Auttaisitko vähän? Jos olet samaa mieltä, klikkaa alta ja allekirjoita. Jos jo allekirjoitit, vinkkaa kavereitasi. Olisi kiva soittaa takaisin vain pari päivää puhelusta, että nyt tuli ensimmäinen tavoite täyteen…

Ei muuten paljoa puutu!

Tästä adressiin – ihan vaikka kurkkaamaan tilannetta