Sain kutsun itseäni kokeneempien ja viisaampien joukkoon valmistelemaan Turun tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden ruokakulttuurinäkökulmaa. Istuimme tiistai-iltapäivän pitkän pöydän ääressä eri alojen edustajien kanssa miettien miten tämä kulttuurin osa-alueista maistuvin siivittäisi vuoden 2011 kulkua.

Oman ammattini puolesta olen tekemisissä lähinnä ravintoloiden edustajien kanssa. Siksi oli erittäin innostavaa kuulla myös mm. keittokirjailijoiden, ruokatieteen- ja laitosruokailun edustajien näkökulmia. Koin kulttuuritilaisuudessa kulttuurishokin, kun kuuntelin kaupungin kouluruokailuista vastaan henkilön hurjia kertomuksia tosielämästä.

Kouluruokailu nousee keskusteluihin vähän väliä ja useimmiten tyydytään kauhistelemaan ateriointiin käytettävän rahan pienuutta. Turussa herkkuaterioita varten on varattu 61 senttiä päivässä oppilasta kohden. Kyseessä on varsinaisesta niukkuuden jakamisesta, mutta tällä rahalla taiotaan kuitenkin kohtalaisen maistuvaa pöperöä lasten lautasille. Ei minua tuo summa pöyristyttänyt, vaan tarinat, joita kuulin kouluunkin heijastuvasta kotien ruokakulttuurin muuttumisesta.

Kuulin, että kouluruoan menekki on suurinta maanantaisin ja laskee tasaisesti loppuviikkoa kohden. Ihmettelin, miksi lihapatojen äärellä vietetyn viikonlopun jälkeen oikein ahmitaan laitoskeittiön antimia. Totuus on kuvitelmaani karumpi – on suuri määrä lapsia, jotka eivät saa kunnolla kotona syödäkseen ja maanantaina aloitetaan energiavarastojen täydennys. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ei tässä vielä kaikki. Keittiöiden koko laitoksissa vain kasvaa, kun tuotantoa keskitetään. Kohta suurtalouskokin pienin mittayksikkö reseptissä on yksi trukkilava. Kannatan, että ruokaa valmistettaisiin pienemmissä erissä lähellä ruokailijoita, lähikeittiöissä. Mutta en arvannut, että lähikeittiöitä vaaditaan päiväkoteihin takaisin, koska muuten monet lapset eivät näe ikinä, että ruokaa oikeasti valmistetaan. Päiväkodin keittäjä voi siis olla lapsen ainoa havainto ruoan laittamisesta – monet kun kuvittelevat, että se vain tulee aina erilaisissa mikropaketeissa ilman sen kummempaa työtä. No nyt sain oikein tukista kaaliin!

Hei haloo, me kaikki pienten lasten vanhemmat! Minkälaista kulttuurintuhoamista oikein harrastamme ostamalla ruoan kotiin erilaisiin mikromuoveihin pakattuna? Kuinka suuren muutoksen tämä elintärkeä kulttuurinala onkaan kokenut muutamassa sukupolvessa. Perinnetietoa ja –taitoa katoaa kansaltamme vauhdikkaammin kuin sademetsää päiväntasaajalta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten taito siirtyi äidiltä tyttärelle, ja välillä pojillekin, luontaisessa kanssakäymisessä illallisen valmistelun ja nauttimisen yhteydessä. Reseptit periytyivät sukupolvelta toiselle – syntyi perinneruokia. Olemmeko me kiireisessä itsekkyydessämme katkaisemassa tämän ja siirrämme ruokakulttuurin vetovastuun valmisruokateollisuudelle? Jos me emme tee ruokaa, opettele tuota jaloa taitoa ja vie sitä omalla esimerkillämme lapsillemme, niin kuka sen tekee? Ohjatut emännänkatseluhetket päiväkodissako? Minä en ainakaan halua kuulua sukupolveen, joka eväsi lapsiltaan mahdollisuuden syödä itse perinteisten reseptien mukaan valmistettua ruokaa.

Lapset keittiöön – ja aikuiset edellä! Tehkää vaikka makaronilaatikkoa. Pääasia, että teette alusta saakka itse.

Lihamakaronilaatikko

Tiistain ideariihestä sydämistyneenä marssin kauppaan ja kaivoin Kotitalouden kirjasta makaronilaatikon reseptin esiin. Tuunasin sitä hieman italomieltymykseni mukaiseksi. Lapset istuivat hellan molemmin puolin kapustat kourassa ja keittivät minkä ehtivät. Lasten avulla isikin onnistui.

AINEKSET
– 5 dl makaroneja
– 400 g jauhelihaa
– ½ pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 1 valkosipulin kynsi
– 2 tomaattia
– 10 basilikan lehteä
– 2 kananmunaa
– 4 – 5 dl maitoa
– 200 g mozzarellaraastetta
– 100 g parmesaania raastettuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– rypsiöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä pussin ohjeen mukaan. Pilko sipulit ja pekonit. Paista rypsiöljyssä, kunnes pekonit ovat kypsiä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada makaronit, liha, pilkotut basilikanlehdet ja raastettu parmesaani uunivuokaan. Sekoita varovasti. Sekoita kananmunat ja maito ja kaada muna-maitoseos joukkoon. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste. Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia, lisää pinnalle pilkotut tomaatit, laske lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä toinen puoli tuntia.

Koristele basilikalla.

Arkiruoan seuraksi rentoa arkiviiniä kantokassista

Perjantaireseptikyselyssä 57% vastaajista toivoi Perjantaireseptiin myös viinisuosituksen. Minut tuntevat tietävät, että en ole perso tuolle jumalten juomalle, joten pitkin hampain ryhdyin tähänkin urakkaan… Jatkossa kirjeessä on siis aina silloin tällöin viini- tai juomavinkki reseptille. Tällä viikolla vuorossa on miellyttävä tuttavuus Etelä-Afrikasta.

Viini on pehmeä, kuin Afrikan yö ja varsin näppärä tarjoiluastia houkuttaa toiseenkin lasilliseen. Pakkaus on 1,5 -litrainen ja näin ollen pullohinnaksi Alkossa tulee hieman alle 6,5€ / plo. Tämä on aivan ykkönen kesän ulkoilmaruokailussa, kun näitä voi fillarin tarakalle pinota narulla vaikka viisi, eikä lasin rikkoutumisesta ole vaaraa. Suosittelen!

Lisätiedot viinistä

Perinteistä viikonloppua!

Perjantaikokki