Viikko vierähti itsenäisyyttä juhlistaessa, vatsatautista perhettä hoivatessa ja kurkkua potiessa. Koitti jälleen torstai-ilta. Perhe painui untenmaille ja minä tuijottelin tyhjää paperia. Ei se aina ole helppoa. Surffailin netissä aihetta hakien ja keskustelin verkossa ystäväni kanssa apua pyytäen. Keskustelu kulki jotenkin näin.
Petri: Heitäs mulle hyvä aihe huomiselle blogille. Sellainen, johon tää vuosi olis hyvä päättää.
Ystävä: Miten ois: ”Ylämäen jälkeen kivasti rullaava alamäki?” Sä oot tottunu mäkiin pyöräilyssä ja firmakin alkaa olla siinä mallissa, että kauheen polkemisen sijaan alkaa riittää leppoisampi ohjailu. Mut jos jätttää ohjailun sikseen, niin naamalleen siinä päätyy.
Petri: Eli firma menee lujaa alamäkeen. Sitäkö tarkoitat 😉
Ystävä: No mietin, et sanooko ne naimisiin mennessä, et ylä- ja alamäessä? Ja ne kummatkin on tavallaan negatiivisia. Mut se taiskin olla myötä- ja vastoinkäymisissä.
Petri: Mut ei voi firmasta ja työstä kirjoittaa. Joku pitää sitä brassailuna.
Ystävä: Ai niin, yrittäminen on pahasta…
Petri: Mun mielestä aiemmin puhuttiin ylä- ja alamäistä siinä litaniassa. Sit se mäkisyys loukkas jotain ja se muutettiin kiltimmäks. (Varmaan jotain Mäkinen –nimistä?)
Ystävä: Hei! Kirjoita tuosta. Että mitään ei saa sanoa tai tehdä, koska siinä voi joku loukkaantua, mut jos mitään ei sano tai tee, niin mitään ei myöskään tapahdu.
Petri: Jaa… joku voi loukkaantua tuosta teemasta 🙂
Ystävä: Mä pidin mun Hyde-puheen kauppiksessa siitä, miten mielipide muuntuu tilanteen mukaan ja ilmoitin heti kärkeen, että minkkejä luontoon vapauttavat hipit pitäisi pistää minkkien etsinnän ajaksi niihin häkkeihin. Vastustan tarhausta, mutta tarhausta tyhmempää on päästää ne minkit luontoon. Ja sitten se jatkui niin, että kun on yleisöä, joka voi sanoa takaisin, pitää pehmentää sanomaa. Ja kaikki tekee niin tietämättään ja sitten (hyviäkin) asioita jää paljon tekemättä…
Ystävä: Tai kirjoita dieettitrendeistä. Että mitä jos ihmiset lopettaisitte hätäilemästä siitä, mikä on kerman rasvaprosentti ja keskittyisitte syömisen ja liikunnan tasapainoon. Tosin siinä äkkiä sanoma lipsahtaa siihen, että kaikki dietoivat on piilohölmöjä ja sit joku suuttuu sulle. Vaikka et sitä tarkoita.
Petri: Niin, tai joku luulee että puhun karppauksen puolesta tai sitä vastaan ja sit ne kaikki suuttuu.
Ystävä: Ei ole helppoo pitää tollaista poliittisesti korrektia blogia. En taitais kyetä.
Petri: Ei oo aina ei. Siks mä kirjoitankin paljon lapsista… Niistä kaikki tykkää. Paitsi osa. Mut se osa laittaakin sit meiliä, että ennen sun blogi oli hyvä, mut sit sä aloit kirjoittaa sun lapsista.
Ystävä: Tiätty… Tuliko triathlonjutusta palautetta?
Petri: Joo, kannustusta. Siitä ei kukaan loukkaantunut. Mut nyt on ollut kurkku viikon kipee, eikä oo voinut liikkuu sitten lauantain. Ei siitäkään voi kirjoittaa.
Ystävä: Kirjoita siitä, kuinka myös muiden tarinoita lukemalla ja kuuntelemalla pääsee näppärästi eroon omista tunkkaisista ajatuksistaan puolivahingossa. Viime viikolla kirjoitit, että kerrot tarinoita lapsilles paljon ja siitä sitten syntyy ajatuksia. Jatka sitä teemaa, että miten paljon voiskaan oppia, jos olis kuukauden hiljaa?
Petri: Totta. Jos ois kuukauden hiljaa… aika hyvä ajatus. Ramin veljen vaimohan joutuu olemaan jotain 3 kk nyt hiljaa. Lääkäri määräs. Ja se on TODELLA puhelias sekä äänekäs. Sä ja mä yhteensä.
Ystävä: Oho, rajua! Kelaa mua 3kk hiljaa. Tai kelaa sitä päivää, ku saan taas puhua.
Petri: En uskalla.
Ystävä: Pakko ottaa lasi punkkua, mä en itsekään kestä tota ajatusta…
Petri: Kippis.
Ystävä: Jos tuosta kuuntelujutusta päädyt kirjoittamaan, niin pistä se isompaan kontekstiin. Eli mitä kaikkea olis jääny oppimatta, jos et olis ikinä kuunnellu mitään.
Petri: Äh. Mä oon Kim Jong Hollmen. Mitä kaikkea maailmalla olis jäänyt oppimatta, jos en koko ajan puhuis, julkaisis, postais tai bloggais… 🙂 Vai miten se sanonta muuten menee? Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa…
Ystävä: No, veikkasin, että jos olisit ollut koko elämäsi hiljaa, niin köyhyys olis poistettu, kaikilla olis ruokaa ja kukaan ei yrittäis ajaa fiksipyörällä, vaan laitteella, jossa on oikeat jarrut ja vaihteet. (toim. Huom. Fiksi = pyörä, jossa ei ole vaihteita eikä jarruja ja polkimet pyörivät koko ajan ja sillä ajaessa tulee olla pappalippis päässä)
Petri: Hei! Ikinä en oo fiksin puolesta saarnannut. Sitä en tajuu (koska elämä voi olla helmpompaakin).
Ystävä: Eiku nimenomaan sun saarnaaminen ajaa järkevät ihmiset ajamaan fikseillä. Eli ole kuukausi hiljaa, ni homma on korjattu.
Petri: En mä tosta kirjoita. Mut nyt mä keksin. Mä julkaisen tän keskustelun huomisena blogina! Tässä on monta aihetta jo hoidettu paremmalle mallille.
Ystävä: Mitä?
Petri: Mä muuten copypastettelin tämän just wordiin ja alan työstämään.
Ystävä: Tää oli ansa!
Petri: Kyllä. Kiitos avustasi, öitä ja hyvää loppuvuotta
Julian omenainen jälkiruoka
Tämän blogivuoden päättää Julian alusta loppuun ideoima ja valmistama jälkiruoka. Hän pyysi saada tehdä illallisen jälkiruoan ja ideoi kaiken itse. Minä autoin vähän pilkkomisessa ja paistamisessa. Mutta muuten koko ruoka on sunnuntaina kuusi vuotta täyttävän tytön työtä.
AINEKSET
– 2 omenaa
– 1 rkl voita
– kanelia
– sokeria
– vaniljajäätelöä
VALMISTUS
Leikkaa omenat puoliksi ja poista siemenkodat. Siivuta. Ripottele siivuille sokeria ja kanelia riittävästi.
Laita pannulle voita ja kuumenna. Paista omenasiivuja voissa, kunnes omenat hieman pehmenevät. Tarjoa heti vaniljajäätelön kera.
Herkullista loppuvuotta!
Perjantaikokin blogi 