Purjehdus 2020, päivät 21-26. Maarianhamina, Föglö (Degerby), Glada Laxen, Sottunga ja Hyppeis Värdshus

Päivissä on ollut niin paljon ohjelmaa, ettei ole edes blogia ehtinyt kirjoittamaan…

Päivät 21-22: Maarianhamina

Käringsundista suuntasimme kohti Maarianhaminaa. Edelliskerrasta purjeveneellä oli ehtinyt kulua jo seitsemisen vuotta. Käringsundista starttasimme tyynessä ja kuumassa kelissä kohti Maarianhaminaa. Reilun tunnin koneella ajon jälkeen tuuli virisi ja nostimme purjeet. Loppumatkasta muodostui vallan mukavaa purjehdusta. Yhtä halssia, tasaista tuulta ja aurinkoa.

Maarianhaminassa otimme kiinni länsisatamaan, aivan ÅSS:n paviljongin viereen ennakkovaratulle kylkipaikalle. Parempaa paikkaa ei satamasta löydä! Uljas Pommern oli aivan keulan edessä, ravintola parin metrin päässä ja veneen kannelta pystyi seuraamaan ÅSS:n purjehduskisojen kipparikokouksia ja itse kisoja. Lisäksi 9-väyläinen frisbeegolfkenttä oli sadan metrin päässä.

Vietimme Maarianhaminassa kaksi yötä, huolsimme sekä miehistöä että venettä. Täydensimme muonavarastot ja tutustuimme kaupunkiin. Itse pyöräilin ympäri manner-Ahvenanmaata 130 kilometrin verran ja frisbeegolfia pelasimme varmaan kymmenen kierrosta. Pommernin näyttely audiokierroksineen oli mielenkiintoinen, myös lasten mielestä. Indigon terassin ruokaa voi kehua!

Pyöräily Ahvenanmaalla lähentelee täydellisyyttä! Jostain syystä saari on vedetty täyteen pyöräteitä. Jos ei ole pyörätietä, on todella leveä piennar. Ja jos sitä ei ole, on kyseessä jo tosi pieni tie, jolla tulee vastaan yksi auto tunnissa. Ja sekin ohittaa reilusti vastaantulijan kaistalla. Minkä ihmeen autokoulun nämä Åålantilaiset ovat käyneet? Mantereella osa luulee, että pelkääjän puolen peili x 2 on riittävä ohitusetäisyys kahdeksankympin vauhdissa.

Kaiken kaikkiaan Maarianhamina tarjoili meille parastaan.

Päivä 23: Degerby (Föglö)

Maarianhaminasta starttasimme hieman yhden jälkeen iltapäivällä kohti Föglötä ja Degerbyn vierasvenesatamaa. Ajoimme tunnin verran ulos koneella ja nostimme purjeet. Aurinkoa ja sopivaa tuulta tarjoiltiin meille koko nelituntisen matkamme ajan.

Degerbyssä menimme ns. vanhaan satamaan, jossa laiturimaksut maksetaan veneessä päivystävälle vanhalle herralle. Kerrankin satama, jossa oli kunnon kokoiset poijut! Muutoin satama ei viehättävyydellään hurmannut. Harkitsimme hetken rannan ravintolaa, mutta se näytti vähän nuhjuiselta ja lautaselta bongattu pizza tukun kinkkusuikaleineen ja Menu-ananaspaloineen ei luvannut hyvää.

Degerbyssä juhlimme poikamme Oliverin 13-vuotissyntymäpäiviä. Ensiksi ajattelimme grillata veneessä kanansiipiä, mutta naapuriveneen suosituksesta varasimme pöydän uudesta Carlsro Badhotellista. Vain muutama viikko sitten avattu ravintola laajenee hotelliksi ensi vuodeksi. Upeassa miljöössä palveli tanskalaistyyppinen ravintola, joka menee ainakin meillä listalle ravintoloista, joihin menemme varmasti uudelleen. Flatbrød mädillä, porsaan kotletti ja raparperitiramisu veivät kielen mennessään.

Degerbyssä oli myös yllättävän hyvin varusteltu kauppa, josta löysin jopa sulakkeita veneeseen.

Seuraavana aamuna oli taas fillari kaivettava veneen sisältä ja heitettävä lenkki. Kaunis saari on tämäkin!

Päivä 24: Glada Laxen

Föglössä ollessa viestittelimme ystäviemme Pomoellien kanssa, jotka olivat myös suunnanneet Hangosta kohti Ahvenanmaata. Yhteiseksi treffipaikaksi valikoitui jälleen Glada Laxen. Kukaan ei miehistöstä vastustanut ideaa, sillä hyppytorni, lauttasauna ja Henrikin ahvenet ovat kaikkien suosikkilistalla.

Degerbystä starttasimme hieman ennen puolta päivää nostaen purjeen käytännössä heti rannasta lähdön jälkeen. Sininen taivas ja mukava 6 m/s etelätuuli kuljetti meitä kohti pohjoista. Vajaan tunnin jälkeen vahdoimme fokan codeen ja vauhti kasvoi entisestään. Glada Laxenin poijuun saavuimme 15.30 maissa. Pieni satama oli taas täyttymässä vauhdilla ja Pomoellitkin saapuivat vajaan tunnin kuluttua.

Lapset hyppivät ja uivat. Aikuiset uivat ja saunoivat. Ja illalla söimme siikatartaria sekä ahvenia. Ja otimme akvaviitit. Ilta päättyi Kimin tarjoamiin konjakkeihin Finngulfin ”ruokasalissa.” Samalla sovimme seuraavan päivän kohteen ja julistimme Glada Laxen – Sottunga -välille perinteisen kilpailun. Ensimmäisenä perillä oleva voittaa.

Päivä 25: Sottunga

Kello 11.30 oli aika aloittaa purjehduskilpailu. 20 astetta lämpöä ja auringonpaiste sekä 8 m/s lounaasta takasivat täydelliset olosuhteet pieneen kilpaan. Veneemme on Pomoellien Ardeaa hieman pidempi, mutta heidän Finngulfinsa on tunnetusti hyvä nousija. Tänään olikin luvassa kryssipäivä, joten heillä oli mahdollinen etulyöntiasema.

Purjeet nousivat pian satamasta lähdön jälkeen ja kilpa alkoi. Viime vuonna otimme selkäämme oikeastaan kaikilla tuulilla, mutta nyt veneemme tuntui kulkevan erinomaisesti. Viime kautena pohjaamme tarttui väärän maalivalinnan johdosta valtavat määrät merirokkoja ja leväkasvustoa ja tämä heikensi vauhtiamme. Kävi kuin Tapio Lehtisellä hanhenkauloineen. Talvella pohja putsattiin ja maalattiin uudelleen ja nyt ero Finngulfiin ei ollut enää iso. Kun tuuli nousi yli 7 m/s, olimme jopa nopeampia.

Ajoimme peräkanaa vajaa kolme tuntia. Aina välillä pääsimme aivan Ardean peräpeiliin kiinni ja välillä Pomoellit saivat hyödynnettyä parempaa nousukykyään ja he pääsivät karkuun. Sottungaan sisäänajo lännestä tapahtuu erittäin kapeaa väylää pitkin ja myötäiseen mentäessä pääsimme jo heidän rinnalleen. Sitten Kim päätti, että on aika laskea purje, heitti U-käännöksen aivan edessämme ja me puolestamme ajoimme purjeilla satamaan saakka.

Satamassa tarjosimme seurattavaa koko rahan edestä, kun kesän toinen katastrofikiinnitys päätti tapahtua. Kovassa sivutuulessa laitoimme perän poijuun ja ensimmäisen yrityksen tuhosi solmuun mennyt poijuköysi. Totesimme sivutuulen liian kovaksi ja päätimme laittaa keulan poijuun laiturin toiselle puolelle ja perän laituriin. Ehkä jo neljännellä yrittämällä onnistuimme. Mitään ei hajonnut eikä kukaan loukkaantunut. Ainoastaan kipparin merenkävijäego koki kolauksen.

Illalla juhlistimme voittajaa kuohuvalla. Voittaja jäi tosin nimeämättä, koska emme olleet sopineet maalilinjaa etukäteen. Parasta oli kuitenkin rehti kilpailu.

Sottungassa alkoi myös rapukausi. Itse olin ostanut ravut kyytiin jo Maarianhaminasta, sillä en ollut varma, mistä suomalaisia 21.7. saisi. Niinpä avasimme rapukauden sitloodassa ulkolaisilla ravuilla, mutta erittäin maistuvilla sellaisilla.

Päivä 26: Hyppeis Värdshus

Aikataulullisista syistä meidän oli jätettävä Ahvenanmaa nyt taakse ja suunnattava kohti mannerta. Maija pitäisi jättää jonnekin autotien päähän 23.7. torstaina ja meidän muidenkin pitää käydä kaupungissa lauantaina 25.7.

Tuuli oli noussut ja ennuste lupasi kovaa tuulta koko Saaristomerelle. Silti oli lähdettävä ylittämään Kihdin aukkoa.

Hyvästelimme Pomoellit aamulla ja irroitimme köydet kello 9.30. Nostimme isopurjeen reivattuna kakkosreiviin ja jätimme fokan rullalle. Ennuste lupasi 11 m/s luoteesta. Suunnaltaan tuuli oli meille hyvä ja tuli takaa vasemmalta. Mutta kova tuulihan tuo on.

Hetken seilauksen jälkeen otimme myös fokan ulos ja saimme s/ y Julia II:n lentämään yli yhdeksää solmua. Jouduimme kuitenkin nostamaan kurssia kohti tuulta ja purjeita oli liikaa ylhäällä. Aallot keräsivät voimaansa koko Kihdin aukon matkalta ja olo oli kuin lastulla laineilla. Pian fokka oli laskettava, sillä kallistukset alkoivat olla jo liiallisia.

Seuraavat kaksi ja puoli tuntia pompimme aalloissa vain pienellä isopurjeella ja silti vauhti oli seitsemän solmun molemmin puolin. Pikkuhiljaa useimmiten kannen alla viihtyvät miehistön jäsenetkin tulivat sitloodaan – aaltoja ihailemaan ja etsimään katseellaan turvaa horisontista. Aallot murtuivat tuulessa ja kastelivat meidät säännöllisesti.

Purjeen laskimme Fiskön länsipuolella, pienen luodon suojassa ja ajoimme loppumatkan koneella Hyppeis Värdshusin laituriin. Sisäänajo näyttää merikortissa mahdottomalta, mutta ei sitä ole. Matalat on hyvin merkattu ja pitävät paikkaansa. Meidän luotaama matalin kohta oli vajaa viisi metriä.

Hyppeis Värdshus on vanha kyläkoulu, joka remontoitiin hotelliksi vuonna 2010. Nykyiset yrittäjät ovat toimineet tiloissa nyt kolme vuotta. Ainakin tänä kesänä teemana on ollut vierailevat keittiömestarit, jotka tekevät oman menunsa. Kalat, lihat ja kasvikset hankitaan niin läheltä kuin mahdollista. Tosin tänä vuonna esim. lampaanlihaa on jouduttu ostamaan tukkurin kautta, mutta saatu kuitenkin ahvenanmaalaista.

Itse satama on pieni, kymmenen poijua. Lisäksi ankkuriin mahtuu ehkä viitisen venettä ja 1-2 kylkiparkkiin. Satama on suojainen. Meidän oleskelun aikana tuuli puhalsi 12 m/s luoteesta. Toki tuuli osui mastoon, mutta aallokkoa ei lahdella ollut. Sähköä, vettä tai muita vierassatamapalveluita ei ole. Mutta sitäkin parempi ravintola sekä vuokrattava rantasauna.

Nautimme kolmen ruokalajin menun hintaan 55€/ hlö. Alkuun söin riimihärkää, pääruuaksi karitsan paahtopaistia ja jälkiruuaksi matalalämmössä kypsytettyä raparperia. Riimihärkä toimi savustetun smetanan kanssa loistavasti. Karitsanpaisti oli taivaallista ja jälkiruoka viimeisteli setin. Viinivalikoima on suppea, mutta laadukas.

Ilokseni huomaan, että saaristoon on syntynyt viimeisten vuosien aikana todella korkeatasoista keittotaitoa. Pieniä, vielä tuntemattomia helmiä löytyy jo melkein joka saarelta. Hyppeis kuuluu ehdottomasti niihin.

– Pete

Purjehdus, päivät #18-#20, Bärö (Glada Laxen), Djupviken (Getaberget) ja Käringsund (Eckerö)

Päivä 18, Glada Laxen

Lapposta matka jatkui lyhyellä legillä Bärön pohjoiskärkeen, jossa vanhalla merivartioasemalla toimii yksi saariston ehdottomista huipuista: Glada Laxen.

Iloinen lohi on ravintola, jonka ahvenfileitä parempia en ole maistanut. Yhdeksän mailin legi sujui purjeilla Virtasten Finngulfia vastaan kisaten. Vaikka piti olla ”meidän tuuli”, niin hävisimme kohtalaisen selvästi. Kaaduimme kipparin laiskuuteen, sillä rullasimme auki vain ison coden ja jätimme isopurjeen puomille. Ajattelin coden riittävän, mutta noin solmun verran jäi maksimista saamatta.

Näin kauniille veneelle kehtaa hävitäkin.

Minkä vauhdissa häviämme, sen satamassa voitamme, onkin mottomme 🙂

Glada Laxeniin kannattaa ehdottomasti soittaa ja varata pöytä ravintolasta. Näin yrittäjä Henrik tekee kaikkensa järjestääkseen paikan myös pienestä, mutta suojaisesta satamasta. Ja ehdottomasti kannattaa kiivetä vanhaan merivartiotorniin sekä saunoa tynnyrisaunassa!

Glada Laxenissa on kaikilla hyvä ja iloinen palveluasenne. Ja se on pakko päteä myös kokkeihin, sillä niin hienoja ja hyviä annoksia keittiö taikoo. Henrikin ahvenien lisäksi söin siikatartarin ja jo se oli viedä kielen mennessään. Illan kruunasi hyvä seura, jota saimme sattumalta vielä lisää, kun Annakaija ja Juha ilmestyivät satamaan.

Illallisen jälkeen suuntasimme saunaan ja lapset vastapäiselle rannalle hyppytelineeseen. Hyppyteline on yksityinen, joten sen käyttöön tulee aina kysyä lupa.

Jälleen kerran hieno vierailu Glada Laxenissa, jonne tulemme varmasti vielä monta kertaa uudelleen!

Päivä 19, Djupviken

Glada Laxenin jälkeen päätimme yrittää onneamme toisen suositun ravintolasataman, Havsviddenin kanssa. Havsvidden sijaitsee upealla paikalla, aivan Ahvenanmaan pohjoisimmassa kolkassa ja kallioilta avautuu avomerinäkymä kauas pohjoiseen. Olimme viimeksi käyneet Havsviddenissä kymmenisen vuotta sitten ja silloin kova pohjoisesta tuleva aallokko teki yöstä yhden vähäunisimmista. Nyt oli luvassa kevyttä etelätuulta. Tuuria meillä ei kuitenkaan käynyt, sillä koko satama oli aivan täynnä ja päätimmekin jatkaa matkaa Havsviddenin länsipuolella sijaitsevaan Djupvikenin luonnonsatamaan.

Djupvikenistä löysimme ystävämme Suvin ja Sakun lapsineen. Ankkuroimme viereen, keula vasten pystysuoraa kalliota ja keulaköydet pitkälle kiinni puihin.

Djupviken on suojainen, vuonomainen lahti. Ainoastaan pohjoistuulilla ei satamaa voi suositella. Djupvikenin rannasta lähtee noin viiden kilometrin mittainen luontopolku, joka lakipisteessään käy Geta-vuoren huipulla. Aivan rannan tuntumassa on myös Getan kuuluisat luolat. Olimme ensimmäistä kertaa näissä maisemissa ja ne tekivät kyllä vaikutuksen. Vuori ei nyt aivan ole vuori, mutta lappimaiset maisemat kukkulan päältä avautuvat. Ja luolat on kyllä komeat!

Reippailimme illalla Getan huipulle, jossa on myös aivan kelpo ravintola. Toast skagenin, pulled pork-purilaiset ja Ahvenanmaan pannukakut maistuivat tyynessä ja lämpimässä illassa kauas horisonttiin katsellen. Lasten kanssa pelasimme erän minigolfia ja päätimme seuraavana päivänä tulla testaamaan uunituoreen, 18-väyläisen frisbeegolfradan.

Maailman suurin frisbeegolfpuisto?

Korona kun iski ja uhkasi Ahvenanmaan turismia, pistivät paikalliset toimeksi. Millä houkuttelemme uutta turismia? He keksivät brändätä Ahvenanmaan maailman suurimmaksi frisbeegolfpuistoksi ja saivat pikavauhtia 16 alueen kuntaa rakentamaan 9- tai 18-väyläiset radat. Yhden näistä pelasimme jo Lappossa. Kiertämällä kaikki, tulee kierrettyä ensinnäkin koko Ahvenanmaa ja samalla pelattua 180 väylää fribaa. Ihailen paikallisten toimeenpanokykyä! Lisää voit lukea täältä: https://www.discgolf.ax/

Samalta sivulta voit tarkistaa kaikkien ratojen tilanteen myös.

Samaan aikaan manner-Suomessa uumoiltiin ”kaikkien aikojen kotimaanmatkailukesää” ja luonnollisesti oli nähtävillä, että saaristo tulee täyttymään matkailijoista. Saariston Rengastien pitäisi olla yksi vetonauloistamme ja kun sinne vihdoin saatiin väkeä tulemaan, ei mantereella osattu reagoida lainkaan, vaan tilanne johti ruuhkiin ja pullonkauloihin lautoilla (https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006572348.html). Jos sama tilanne olisi Ahvenanmaalla, olen varma, että jostain oltaisiin hommattu lisää lauttakapasiteettia – nyt kun niitä matkailijoita vihdoin tuli.

Getan rata kulkee luonnollisesti hienoissa maisemissa ja itse nautin siellä pelaamisesta todella paljon. Tällä kertaa pojilla loppui ”moti” ensimmäisen kymmenen väylän jälkeen, kun puut ja oksat olivat aina väärissä paikoissa. Loppukierros pelattiin siis aika hiljaisissa tunnelmissa… 🙂

Päivä 20, Käringsund

Djupvikenin jälkeen suuntasimme kohti länttä ja sitten sisäväylää pitkin etelään. Olin varannut Eckerön Käringsundista paikan seuraavaksi yöksi ja sama oli suunnitelma Suvilla ja Sakulla. On hauskaa törmätä tuttuihin, joilla on samanikäisiä lapsia. Yksikin ulkopuolinen lapsi leikeissä ja peleissä mukana muuttaa dynamiikkaa aina siten, että homma ei mene (niin nopeasti) sisäiseksi nahisteluksi.

Tuulta ei ollut nimeksikään, joten ihailimme punertavia rantakallioita vasemmalla ja aavaa merta oikealla aurinkoisessa kelissä moottorimarssilla. Jossain vaiheessa päivää hommasimme hieman vaihtelua laskemalla suplaudan veneen perään. Lapset surffasivat sillä s/y Julia II:n kulkiessa tasaista 7,5 solmun vauhtia.

Käringsund on Eckerön laivasataman pohjoispuolella oleva monipuolinen vierasvenesatama. Rannassa on gastropub, uusi palvelurakennus saunoineen ja pesutupineen, sähkö ja vesi on laiturilla. Todella viihtyisä ja suojainen satama. Satamaa reunustaa parikymmentä venevajaa, joista ainakin osa näytti olevan vielä käytössä.

Välittömästi kiinnittäytymisen jälkeen oli fillari kaivettava päivälevolta. Ahvenanmaan punainen asfaltti kutsui. Poljin aivan Eckerön eteläisimpään kärkeen, Degersandin leirintäalueella. Hiekkarantainen laguuni katsoo suoraan etelään ja edessä on vain aavaa merta. Kaunista! Rannalla oli uimareita ja isohko moottorivene oli laguunissa ankkurissa. Melkein kuin Välimerellä.

Degersand

Koska fillari kulki mukavasti, päätin kokeilla, kuinka monta kilometriä tuntiin ehtii. 60 minuutin jälkeen kilometrejä oli kertynyt 32,2. Aika hyvä määrä, varsinkin kun viimeinen kymppi oli soratiellä, joka oli vastikään päällystetty pienen nyrkin kokoisella murskeella.

Illallisen ja kauniin illan kunniaksi avasimme viimeisen pullon viimevuotisten nelikymppistemme lahjapulloista: vuoden 2008 Dom Perignonin. Tyyni ja lämmin ilta, hyvä seura ja maukas ruoka omasta grillistä – mitä muuta voi toivoa? No, päivän ensimmäistä olutta tietenkin. Kävimme rannan pubissa vielä yksillä (tai no, kaksilla) Sakun kanssa aistimassa tunnelmaa. Terassilla kuului sekä paikallista murretta että suomea. Kaikki tuntuivat olevan lomamoodissa.

Seuraavana päivänä suuntana olisi Maarianhamina.

– Pete