Nauvo – Sottunga – Glada Laxen – Hyppeis – Airisto, eli isä-tytär -gourmetpurjehdus

Posted on 7.8.2021 by Petri Hollmén

Viimeinen lomaviikko oli laatuaikaa kahdestaan tyttären kanssa. Kesältä jäi väliin pari lempipaikkaamme, eli Glada Laxen ja Hyppeis, joten niistä muodostui selkeät kaksi käyntikohdetta. Tyttäreni on suuri urheilun ja hyvän ruuan ystävä ja tällä reissulla voisi yhdistää molemmat.

Nauvo ja l’Escale

Nauvo on kuin toinen kotisatamamme. Maanantaina hoidin muutamat työ- ja rakennusprojektiasiat kaupungilla ja iltapäivällä suuntasimme veneelle. Airistolta Nauvoon purjehdimme kauniissa säässä ja tietenkin vastatuuleen. Airisto-Nauvo -väli menee jostain syystä aina kryssiessä. Koska olimme liikkeellä kaksistaan, olin varannut kylkipaikan jo etukäteen. Se helpottaa rantautumisia paljon.

L’Escale on aina luotettava. Alkuruokana ollut Nagu Gin -maustettu riimihärkä herätti nälän ja pääruokana ollut boullabaisse oli erinomainen. Jälkkärinä ollut pannacotta viimeisteli illan ja olin valmis nukkumaan.

Sitä ennen piti kuitenkin tutkia sääennuste. Se lupasi varsin voimakasta tuulta luoteesta, mutta mikäli halusimme Glada Laxeniin, olisi Kihti ylitettävä tiistaina. Onneksi meillä on kokemusta kovemmistakin keleistä ja päätimme seuraavana päivänä suunnata Ahvenanmaalle. Kelin muuttumisen huomasi jo yöllä, kun köydet ja vantit alkoivat satamassa laulaa. Tuuli yltyi.

Aamulla valittu kylkipaikka osoittautuikin sataman hankalimmaksi paikaksi, sillä kova sivutuuli painoi meitä laituriin ja lähtö oli kovin ahdas. Oli aika treenata springilähtöjä. Ilahduttavasti saimme apuja naapureilta köysien kanssa ja springillä käänsin perän tuulee ja pakittelin pois aisojen välistä.

Tuuli oli kohtalainen. 8-10 m/s luoteesta ja puuskissa 14-15 m/s, joten lähdimme iso ykkösreivissä ja fokka vain osittain ulkona. Rullafokka ei mielestäni reivattuna toimi, vaan paukkuu, joten aika pian otimme sen kokonaan ulos. Välillä mentiin aikamoista kylkimyyryä, kun puuska iski saaren takaa. Pari kertaa broachaus oli lähellä, ellei jopa ihan tapahtunutkin.

Kihdille päästyämme tuuli pysyi tasaisena 8-9 m/s ja suorastaan lensimme aukon yli. Tein siitä myös videon. Aallot olivat sitä luokkaa, että olimme iloisia siitä, ettei epälaivakoiramme Miisa ollut matkassa mukana. Tai vaimo 😉 Julia puolestaan nautti vauhdista (sekä vene että tytär) ja kokkasipa hän meille herkulliset hodaritkin tuossa merenkäynnissä. Kuivatut sipulit eivät oikein tahtoneet pysyä kyydissä tuulessa.

Kihdin ylittäminen oli kivaa tällaisella tuulella!

Sottunga

Satamat alkavat selkeästi jo hiljentyä, eli paras aika liikkua saaristossa on käsillä. Sottungassakin oli tilaa reilusti, vaikka saavuimme vasta iltasella. Saimme sataman parhaan paikan ison L-laiturin sisäpuolelta, aivan hyppytornin vierestä. Harmo, ettei pojat olleet mukana, sillä heille tämä paikka olisi ollut hyppimisen kannalta optimi.

Suuntasimme välittömästi ravintolaan. Yhdessä sataman myyntikojussa myytiin onneksemme kalaa ja päätimmekin muuttaa seuraavan päivän menua pastasta fisuun. Ravintolan erikoisuus on schnitzel, joka piti taas testata. Olihan se hyvä!

Seuraavana aamuna oli sportin vuoro. Ahvenanmaan satamat ovat täynnä erilaisia EU-hankekylttejä. Tavallaan on hienoa, että maksamaamme rahaa saadaan myös takaisin, mutta välillä tuntuu, että toimintaa voisi kehittää ilman hankehakemusten satuilua. Smart Marina-hankkeen joku interaktiivinen infonäyttö lojui vajan takana näyttö pimeänä, mutta Pyhän Olavin pyhiinvaelluspolut vielä maastosta löytyivät.

Käsi pystyyn, kuinka moni on vieraillut Sottungassa, koska se on osa reittiä, jota pitkin aikoinaan vaellettiin Norjaan Pyhän Olavin haudalle? Aika harva varmaan. Itsekin olen uran alkuvaiheilla ollut työllistyneenä erilaisten EU-hankkeiden kautta matkailualalla. Hanke vaihtui parin vuoden välein, maksajan nimi muuttui, mutta työ pysyi samana.

Sottungan vierasvenesatamasta lähtee siis Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitin polut. Reittiä pitkin vaellettiin kuulemma jo keskiajalla Norjaan pyhiinvaellushengessä. Kartassa näkyy vain kolmen kilometrin vaihtoehto, mutta maastossa on kyltit myös kahdeksalle kilometrille. Päätimme juosta sen aamulenkkinä. Reitti on kaunis ja hyvin merkattu. Sitä juostessa ihmettelimme toki, että miksi ne pyhiinvaeltajat päättivät heittää Sottungassa ylimääräisen ympyrän matkalla Norjaan.

Aamulenkin ja -uinnin jälkeen otimme irti ja ajoimme koneella kohti Glada Laxenia. Tuuli ei virinnyt missään vaiheessa, joten homma meni konemarssiksi. Meitä se ei sinänsä haitannut, sillä oli mukavaa syödä lounasta keikkumattomassa veneessä 🙂

Glada Laxen

Glada Laxenin ystävät saivat suru-uutisia viime talvena, kun Henrik oli nukkunut pois. Hänen muistonaan ravintolassa on kuva ja kynttilä. Mutta Henrikin henki ja perintö näkyy paikan entisenlaisessa hyväntuulisuudessa ja palvelussa.

Kielikylvyssä

Vuokrasimme tynnyrisaunan, mutta siinä oli tapahtunut tuplabuukkaus. Se ei onneksi haitannut, sillä toisen varauksen tehnyt ruotsalaispariskunta ilmoitti heti, että eiköhän saunota yhdessä simmarisaunassa. Sehän kävi. Tunnin ajan juttelimme purjehduksesta, satamista ja vinkeistä sekä Suomen että Ruotsin saaristoihin. Tyttäreni sai kesken loman erinomaisen kielikylvyn. Tai kielisaunan.

Hyppeis Värdshus

Hyppeis on viime kesän tuttavuutemme, johon emme tänä kesänä aikataulusyistä ehtineet. Mutta nyt oli tilaa. Hyppeis Värdshus on vanhaan kyläkouluun restauroitu hotelli ja ravintola. Tavallaan sitä toivoisi, ettei sitä enää kukaan kehuisi, että itsekin sinne vielä heinäkuussa mahtuisi. Sen pitäisi olla vaiettu salaisuus. Mutta eihän se ole mahdollista, joten siksi kaikille kerrottakoon: menkää, menkää!

Satamassa oli tilaa, joten laitoimme aika kovassa sivutuulessa kylkiparkkiin. Tiedustelin ravintolasta, että onko se OK. Kuulemma poijuton sivu on pääsääntöisesti varattu ankkurointiin ja illalliselle tuleville pikkuveneille, mutta totesivat, että satama tuskin täyttyy ja voimme veneen siinä pitää. Lupasin päivystää ja siirtää hyvissä ajoin poijuun tai ankkuriin. Tällä kertaa yötä satamassa ei ollut kanssamme kuin nelisen muuta venettä, joten tilaa oli ja tyhjiä poijujakin vielä seitsemän.

Iltapäiväsauna, päiväunet sitloodassa ja pari erää korttia tyttären kanssa valmisti meidät illalliselle. Tarjoilija kehui tämän viikon menua näin:

”What you read on the menu is something different than you see on your plate and that tastes different what you thought by the looks of the food. But at the end, it all makes perfect sense.”

Näin tosiaan oli. Alkuruuassani oli kuhaa ja popkornia. Pääruuassa lihaa ja palsternakkaa. Jälkiruuassa lakritsia. Herkullinen kokonaisuus upeassa miljöössä.

Purjehduskaverini suosituksesta testasimme myös aamiaisen, joka on vertaansa vailla. Paikallisia herkkuja tarjoiltuna puutarhaan.

Hyppeis – Torasviken – Airisto

Hyppeisistä oli edessä viikon viimeinen legi kohti kotisatamaa. Pläkässä matka alkoi ja puolivälissä saimme purjeetkin ylös. Kesken matkan meille oli luvassa miehistönvaihdos, sillä ystämme Sveitsistä olivat maisemissa. Sumplimme heille meripäivän siten, että he hyppäsivät vaimoni kyytiin Kaarinassa, josta siirtyivät Airistolle. Siellä siirryttiin moottoriveneeseen, jolla vaimo ajoi heidät sovittuun lounaspaikkaan Torasvikenin pohjukkaan. Me suuntasimme sinne purjeveneellä ja vaikka kauppa ja merenkulku on arvaamatonta, olimme molemmat veneet siellä muutaman minuutin erolla toisistamme. Ankkuri mereen, vieraat kyytiin, piknik pystyyn ja nauttimaan kesästä. Pienen tauon jälkeen vaimo nappasi förstini, eli tyttäremme, kyytiin ja lähti viemään häntä treeneihin. Me puolestaan purjehdimme veneen kotisatamaan.

Kesälomapurjehdus oli tänä vuonna kolmessa osassa. Kelit hellivät ja tuultakin riitti. Pohdin matkalla marraskuuta. Siihen on enää alle kolme kuukautta aikaa. Olisikohan kesä meille suomalaisille niin merkityksellinen ilman marraskuun pimeyttä, märkyyttä sekä luihin ja ytimiin tunkeutuvaa kylmyyttä?

Ilta venyi yöhön grillatessa ja jutellessa. Olisipa aina kesä.

Pete

Högsåra – Hanko – Svedja – Rosala – Sandön – Airisto – Pyhätunturi – Airisto – Nauvo

Posted on 2.8.2021 by Petri Hollmén

Otsikossa on kompa. Svedja ei ole satama, eikä meren rannalla, mutta sielläkin saimme viettää yhden yön ystävien kesäasunnolla. Pyhätunturille ei myöskään pääse veneellä, mutta sekin osui tämän reissumme varrelle.

Högsårassa tuuliennusteet näyttivät mitä parhainta purjehduskeliä kohti itää ja tällä kertaa ennuste piti paikkaansa. Kaksi kertaa piti jiipata, mutta muutoin reilu 20 mailin matka sujui varsin tapahtumaköyhästi. Mutta mikäs siinä, kun tuuli vei meitä kahdeksaa solmua kohti Hankoa.

Hangossa kummipoikamme Arttu poistui miehistöstä. Reissu oli meidän 18-vuotislahja ja kiersimme useitakin sellaisia paikkoja, joissa olemme olleet purjehtimassa aikoinaan, kun Arttu oli pieni lapsi. Monet paikoista kuulemma muistuivat etäisesti mieleen.

Pääsimme myös tutustumaan Astridiin kaverini J-P:n alusta esitellessä. Mahtava kulttuuriteko ylläpitää vanhaa puulaivaa ja tarjota aivan tavallisille ihmisille mahdollisuuksia päästä kokemaan purjehdusta isolla laivalla! Täällä olisi upeaa järjestää vaikka rapujuhlat.

Hangossa söimme ravintola Origossa, mutta nyt ei maine riittänyt korjaamaan puutteita keittotaidossa. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä, mutta ruoka aika mautonta. Kuvatkin jäi ottamatta.

Pyöräilyä ja purjehdusta

Olen jo useasti hehkuttanut fillarointia saaristossa. Hangon toisena päivänä suuntasimme ystäviemme luokse Svedjaan, Karjaalle ja nyt pääsin nauttimaan taas Hangon ja Raaseporin upeista pyöräreiteistä. Saimme kavereilta (kiitos Kaius!) auton lainaan, joten muu perhe siirtyi sillä. Itse poljin perjantaina Hangosta pikkuteitä Svedjaan.

56 kilometriä ja vain muutaman jouduin polkemaan Hanko-Lohja -tietä.

Perillä odotti ystäviemme uusi kesäparatiisi sekä ruokaharrastajien pieteetillä rakentama lounas ja illallinen. Söin ensimmäistä kertaa itsetehtyjä viininlehtikääryleitä ja jopa viininlehdet olivat itse kasvatettuja! Muutenkin välimerellinen illallinen sopi sekä paikan että sään henkeen täydellisesti.

Vaikka päivä oli lämmin, alkoi ilta jo viiletä. Lämpöä rakastava koiramme piti pukea kylmyyttä vastaan 😂

Vietimme keinumattoman yön Svedjassa ja aamulla suuntasimme takaisin kohti Hankoa. Tosin miehistömme pieneni jälleen, kun keskimmäisemme suuntasi Helsinkiin serkkujen luoksi skeittaamaan. Hän ei paljoa lähtöä vetistellyt, vaan tuskin pystyi peittämään intoaan jättää purjehdusta kesken.

Minä sain taas polkea takaisin ja rakensin reitin, joka ei mennyt metriäkään pääteitä. Matkaa kertyi 82 kilometriä, josta iso osa sorateitä. Poljin Pohjankurun kautta ja sieltä Hankoniemelle. Kerrassaan upeita maisemia koko kolmetuntinen täynnä! Viimeiset parikymmentä kilometriä sain puhua Italiaa ajettuani samaan suuntaan polkevan kuskin kiinni. Aksentti paljasti kotimaan välittömästi ja meillä oli oikein mukavat 20 kilometriä jutustellessa Gigin (taisi oikea nimi olla Luigi) kanssa.

Hanko – Rosala

Lauantaina 24.7. otimme irti alkuiltapäivästä ja nostimme purjeet heti Tulliniemen jälkeen ja suuntasimme Hangon läntiselle selälle, pienempää väylää pitkin. 2,4 metrin väylä pujottelee kauniiden luotojen ja saarten välistä ja tällaisena päivänä liikennettä riitti. Siis aktiivista purjehdusta! Paikoitellen kryssimme tiukastikin ja keli oli taas mitä parhain. Vene kulki jatkuvasti yli kahdeksaa solmua ja pian olimme jo kääntöpisteessä. Loppumatkalla heitimme varmaankin parikymmentä vendaa, kun luovimme Hiittisen pohjoispuolella kohti Rosalaa.

Yllättävä Rosala

Rosalassa olemme käyneet viimeksi varmaan 15 vuotta sitten ja silloin paikasta jäi jotenkin huonot ”vibat.” En tiedä, mikä oli syynä, mutta tämän takia emme saarella poikenneet siis pitkään aikaan. Kunnes some-kaverini Matti-Pekka ja Petti kehuivat paikkaa tämän kesän kokemusten perusteella. Sain kuin sainkin perheen taivuteltua siis Rosalaan.

Satama oli lähes täynnä saapuessamme, mutta isäntä osoitti meille varsin erinomaisen kylkipaikan päälaiturin kaakkoispuolelta. Saavuimme vasta illalla seitsemän maissa, joten keskityimme lähinnä ruokailuun ja uintiin. Naapuriveneemme kippari huikkasi meille vinkin heti saavuttuamme: ”Rannalta saa just nyt savusiikaa. Kannattaa olla nopea!” Niinpä marssin maksamaan satamamaksun ja ostamaan uunituoretta savusiikaa, loimulohta ja graavilohta. Paikallinen savustaja oli ne nuoren apulaisensa kera juuri valmistanut ja ai että, maku oli taivaallinen.

Rosalan Viikinkikylä ja panimon ravintola

Aamuni alkoi taas pyörälenkillä. Rosalan ja Hiittisten tiet yllättivät: päätie oli asfalttia! Maisemat olivat kauniit ja mittaakin lenkille sai kerrytettyä reilu kolmekymppiä. Peuroja laskin ainakin 14.

Fillarilenkin jälkeen otimme koko perheelle pyörät alle (Jopo, 5€/3h) ja vierailimme sekä viikinkikylässä että Rosalan panimon ravintolassa. Viikinkikylässä oli menossa viikonlopun kestävät viikinkipäivät ja ne tarjosivat mukavasti nähtävää ja koettavaa. Varsinkin 11-vuotiaamme mielestä kylässä oli kivaa. Hauskinta oli jousiammunta ja kirveenheitto. Myös näyttelijöiden taistelu- ja laulunäytökset olivat vallan mukavaa seurattavaa.

Rosalan panimolla on reilun parin kilometrin päässä kylästä pieni rantaravintola, joka oli käymisen arvoinen. Paikassa on rento, beach resort-henkinen tunnelma. Lounaaksi oli kaksi vaihtoehtoa: paahtopaistilla täytetty burger ja savulohta uusien perunoiden kera. Molemmat maistuivat erinomaiselta. Juomaksi otimme tietenkin oman panimon olutta. Minä maistoin Strawberry Saison-oluen, eli mansikkaisen bissen ja vaimo otti sitruunaisen oluen. Herkullista!

Rosalasta ajoimme koneella lyhyen siirtymän Öröseen, jossa meillä oli treffit muutaman ystäväseurueen kanssa. Örö on sen verran tuttu, että tällä kertaa nautimme vain rantasaunasta ja rantaelämästä sekä rannan ravintolasta.

Sandön

Öröstä suuntasimme taas kohti pohjoista, sillä seuraava kohteemme oli Pyhätunturi ja Unplugged-festivaali. Vene jäisi tosin Airistolle. Matkalle osuu oivallisesti Helsingholmenin koillispuolella oleva Sandön, joka on saari vailla vertaa.

Lähestyimme Sandöniä idän kautta särkän kiertäen. Saarihan näyttää uskovaisten paratiisilta, sillä siellä kuka tahansa voi kävellä vetten päällä. Saaren koilliskulmasta lähtee nimittäin pieni sorakannas, joka kiemurtelee pari sataa metriä kadoten yhtäkkiä syvyyksiin. Kannas on varsin suosittu kuumana kesäpäivänä – samoin kuin molemmat poukamat. Olo oli kuin Kroatiassa, sillä niin paljon veneitä oli redillä. Hyvin harva jäi kuitenkaan yöksi, joten rauhassa sai yönsä nukkua.

Sandönissä uimme, kiersimme saaren ja nautimme auringosta. Ja tietenkin grillasimme!

Airisto – Pyhätunturi – Airisto

Sandönistä matka jatkui täydellisessä purjehduskelissä kesälomapurjehduksemme toisen osion päätöstä kohden, eli kotisatamaan Airistolle. Tälläkin kertaa oli hyvä syy palata kotisatamaan, sillä Pyhän Unplugged – festivaali kutsui.

Pyhä Unplugged

Pyhä Unplugged on jotain yhtä kaunista kuin saaristommekin. Loistavia taiteilijoita keskellä luontoa, Aittakurussa ja Tajukankaalla. Ja tällä kertaa myös yksityiskonsertissa naapurilla brunssilla. Vietimme vaimoni kanssa Pyhällä 25. vuosipäiväämme, 17. hääpäiväämme ja Maijan syntymäpäiviä. Pyöräilimme Luostolta Pyhälle, juoksimme Noitatunturin lenkin ja nautimme upeista konserteista sekä hyvästä ruuasta ja seurasta. Suosittelemme!

Purjehdus jatkuu…

Ei. Ei se vielä päättynyt! Pyhältä paluun jälkeisenä päivänä oli aika hypätä taas veneeseen ja jatkaa matkaa. Tällä kertaa isä-tytär -laatuajan merkeissä vajaan viikon verran. Suuntana Glada Laxen!

Ensimmäisenä iltana suuntasimme Nauvoon ja l’Escaleen. Joka toimii aina!

Ensi kertaan 🙂

Pete

Brännskär – Airisto

Posted on 15.7.2021 by Petri Hollmén

s/y Julia II:n kesän 2021 purjehduksen ensimmäistä osaa voisi kuvailla lämpimäksi. Viime vuonna heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa olivat säiden puolesta kamalia. Kylmiä, sateisia ja tuulisia. Nyt kuluneet viikot ovat olleet lähes täydellisiä. Hieman enemmän olisi tuulta joinakin päivinä toivonut, mutta en lähde siitäkään valittamaan 🙂 Tosin sinilevää näkyi tänään jo enemmän rannassakin.

Brännskäristä pääsimme lähtemään ensimmäistä kertaa koko loman aikana jo heti kymmenen jälkeen. Jopa teinipoikamme oli hereillä ja yllättävän avulias. Into edistää aikaista saapumista kotiin oli suuri. 13 vuotta sitten muistamme kirjoittaneemme lokikirjaan tarinan siitä, kuinka ylivilkas yksivuotias oli suorastaan raskasta seuraa veneessä. Hetkeäkään hän ei silloin ollut tyytyväinen, paitsi jos hän sai tehdä juuri niin kuin halusi. Ja se siis tarkoitti puomin päällä kiipeilyä tai yksinään kannella juoksemista. Teini-ikä kaiken muuttaa voi. Herääminen tapahtuu yleensä muiden lounasajan jälkeen ja aktiviteetin määrä on minimissä. Jurmossa nuori mies poistui kerran hytistään: käymään huussissa. Seuraavana päivänä hän kysyi, että minkälainen saari se Jurmo oikein on. Kerrottiin, että vietimme siellä juuri lähes vuorokauden. Jos kannella tarvitaan apua akuutisti, on ihan turha teinin perään haikailla. Tilanne oli ja meni ohi jo kolmesti, ennen kuin teinin pää ilmestyy sitloodaan kysymään, että miksi häntä huudetaan. Kirjattakoon tämäkin muistiin, ettei ole jälkikäteen vääriä muistoja siitä, kuinka kaikki lapsemme aina rakastivat purjehdusta. Meillä vanhemmilla kun on tapana päällystää muistot ainakin lehtikullalla. No, on tuo teinimme myös nauttinut: uimisesta, hyppimisestä ja mikäs siinä, jos nauttii yksinolosta. Ja hienosti hän auttaa aina ruokailuissa ja varsinkin tiskaamisessa.

Tänään oli sellainen päivä, josta myös teini piti: Sandön edustalla laskimme taas veneen perään köyden, jonka päässä on fendari ja halukkaat saivat hyppiä uimaan.

Itsekin uin, tällä kertaa matkaa. Pari kilometriä meni veneen vierellä, perässä ja edessä vapaauintitekniikalla ohi ajavien veneiden ihmetellessä liikkuvaa oranssia poijua.

Noin kilometrin uinnin jälkeen huomasin, että veneemme kiihdyttää vauhtia ja loittonee aika kauas. Orpo olo iskee aika nopeasti, kun huomaa, ettei uimalla enää saa venettä kiinni. Ensiksi mietin, että unohtiko perhe, että isä puuttuu ja lähtivät ajamaan vauhdilla kotisatamaan. Kyllähän minä uida jaksan, mutta kymmenisen kilometriä kohtalaisen vilkkaalla väylällä voisi olla vähän liikaa. Kävi myös mielessä, että onkohan tämä vaimon tapa kertoa mielipiteensä harrastuksistani 🙂

Onneksi vene oli vielä huutomatkan päässä ja pyynnöstä se hidasti vauhtia ja sain sen lopulta kiinni.

Airistolla oli edessä reissun hikisin urakka: välisiivous. Kuumuutta riitti kannen alla, kun sulatteli aivan umpijäähän mennyttä pakastelokeroa ja pesi vessoja. Mutta kyllä tulee hyvä fiilis jättää vene siistiin kuntoon seuraavaa legiä varten, joka siis starttaa sunnuntaina.

Airistolla pojat tilasivat pizzat ravintolasta ja kehuivat ne hyväksi. Airisto on muutenkin uudistunut hienosti tälle kaudelle, joten kannattaa käydä pistäytymässä! Itse vedin parit proteiinipatukat ja hyppäsin fillarin selkään. Kaikki hyvät päivät sisältävät pujehdusta, uintia ja pyöräilyä 🙂 Etupyörä kohti kotia ja äidin synttäreitä! Lauantaina viedään teinipoikamme omien synttäreidensä kunniaksi Särkänniemeen ja sunnuntaina palataan taas elämän perusasioiden äärelle: purjehtimaan.

Pete