Örö | Perjantaikokin blogi

Otsikossa on kompa. Svedja ei ole satama, eikä meren rannalla, mutta sielläkin saimme viettää yhden yön ystävien kesäasunnolla. Pyhätunturille ei myöskään pääse veneellä, mutta sekin osui tämän reissumme varrelle.

Högsårassa tuuliennusteet näyttivät mitä parhainta purjehduskeliä kohti itää ja tällä kertaa ennuste piti paikkaansa. Kaksi kertaa piti jiipata, mutta muutoin reilu 20 mailin matka sujui varsin tapahtumaköyhästi. Mutta mikäs siinä, kun tuuli vei meitä kahdeksaa solmua kohti Hankoa.

Hangossa kummipoikamme Arttu poistui miehistöstä. Reissu oli meidän 18-vuotislahja ja kiersimme useitakin sellaisia paikkoja, joissa olemme olleet purjehtimassa aikoinaan, kun Arttu oli pieni lapsi. Monet paikoista kuulemma muistuivat etäisesti mieleen.

Pääsimme myös tutustumaan Astridiin kaverini J-P:n alusta esitellessä. Mahtava kulttuuriteko ylläpitää vanhaa puulaivaa ja tarjota aivan tavallisille ihmisille mahdollisuuksia päästä kokemaan purjehdusta isolla laivalla! Täällä olisi upeaa järjestää vaikka rapujuhlat.

Hangossa söimme ravintola Origossa, mutta nyt ei maine riittänyt korjaamaan puutteita keittotaidossa. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä, mutta ruoka aika mautonta. Kuvatkin jäi ottamatta.

Pyöräilyä ja purjehdusta

Olen jo useasti hehkuttanut fillarointia saaristossa. Hangon toisena päivänä suuntasimme ystäviemme luokse Svedjaan, Karjaalle ja nyt pääsin nauttimaan taas Hangon ja Raaseporin upeista pyöräreiteistä. Saimme kavereilta (kiitos Kaius!) auton lainaan, joten muu perhe siirtyi sillä. Itse poljin perjantaina Hangosta pikkuteitä Svedjaan.

56 kilometriä ja vain muutaman jouduin polkemaan Hanko-Lohja -tietä.

Perillä odotti ystäviemme uusi kesäparatiisi sekä ruokaharrastajien pieteetillä rakentama lounas ja illallinen. Söin ensimmäistä kertaa itsetehtyjä viininlehtikääryleitä ja jopa viininlehdet olivat itse kasvatettuja! Muutenkin välimerellinen illallinen sopi sekä paikan että sään henkeen täydellisesti.

Vaikka päivä oli lämmin, alkoi ilta jo viiletä. Lämpöä rakastava koiramme piti pukea kylmyyttä vastaan 😂

Vietimme keinumattoman yön Svedjassa ja aamulla suuntasimme takaisin kohti Hankoa. Tosin miehistömme pieneni jälleen, kun keskimmäisemme suuntasi Helsinkiin serkkujen luoksi skeittaamaan. Hän ei paljoa lähtöä vetistellyt, vaan tuskin pystyi peittämään intoaan jättää purjehdusta kesken.

Minä sain taas polkea takaisin ja rakensin reitin, joka ei mennyt metriäkään pääteitä. Matkaa kertyi 82 kilometriä, josta iso osa sorateitä. Poljin Pohjankurun kautta ja sieltä Hankoniemelle. Kerrassaan upeita maisemia koko kolmetuntinen täynnä! Viimeiset parikymmentä kilometriä sain puhua Italiaa ajettuani samaan suuntaan polkevan kuskin kiinni. Aksentti paljasti kotimaan välittömästi ja meillä oli oikein mukavat 20 kilometriä jutustellessa Gigin (taisi oikea nimi olla Luigi) kanssa.

Hanko – Rosala

Lauantaina 24.7. otimme irti alkuiltapäivästä ja nostimme purjeet heti Tulliniemen jälkeen ja suuntasimme Hangon läntiselle selälle, pienempää väylää pitkin. 2,4 metrin väylä pujottelee kauniiden luotojen ja saarten välistä ja tällaisena päivänä liikennettä riitti. Siis aktiivista purjehdusta! Paikoitellen kryssimme tiukastikin ja keli oli taas mitä parhain. Vene kulki jatkuvasti yli kahdeksaa solmua ja pian olimme jo kääntöpisteessä. Loppumatkalla heitimme varmaankin parikymmentä vendaa, kun luovimme Hiittisen pohjoispuolella kohti Rosalaa.

Yllättävä Rosala

Rosalassa olemme käyneet viimeksi varmaan 15 vuotta sitten ja silloin paikasta jäi jotenkin huonot ”vibat.” En tiedä, mikä oli syynä, mutta tämän takia emme saarella poikenneet siis pitkään aikaan. Kunnes some-kaverini Matti-Pekka ja Petti kehuivat paikkaa tämän kesän kokemusten perusteella. Sain kuin sainkin perheen taivuteltua siis Rosalaan.

Satama oli lähes täynnä saapuessamme, mutta isäntä osoitti meille varsin erinomaisen kylkipaikan päälaiturin kaakkoispuolelta. Saavuimme vasta illalla seitsemän maissa, joten keskityimme lähinnä ruokailuun ja uintiin. Naapuriveneemme kippari huikkasi meille vinkin heti saavuttuamme: ”Rannalta saa just nyt savusiikaa. Kannattaa olla nopea!” Niinpä marssin maksamaan satamamaksun ja ostamaan uunituoretta savusiikaa, loimulohta ja graavilohta. Paikallinen savustaja oli ne nuoren apulaisensa kera juuri valmistanut ja ai että, maku oli taivaallinen.

Rosalan Viikinkikylä ja panimon ravintola

Aamuni alkoi taas pyörälenkillä. Rosalan ja Hiittisten tiet yllättivät: päätie oli asfalttia! Maisemat olivat kauniit ja mittaakin lenkille sai kerrytettyä reilu kolmekymppiä. Peuroja laskin ainakin 14.

Fillarilenkin jälkeen otimme koko perheelle pyörät alle (Jopo, 5€/3h) ja vierailimme sekä viikinkikylässä että Rosalan panimon ravintolassa. Viikinkikylässä oli menossa viikonlopun kestävät viikinkipäivät ja ne tarjosivat mukavasti nähtävää ja koettavaa. Varsinkin 11-vuotiaamme mielestä kylässä oli kivaa. Hauskinta oli jousiammunta ja kirveenheitto. Myös näyttelijöiden taistelu- ja laulunäytökset olivat vallan mukavaa seurattavaa.

Rosalan panimolla on reilun parin kilometrin päässä kylästä pieni rantaravintola, joka oli käymisen arvoinen. Paikassa on rento, beach resort-henkinen tunnelma. Lounaaksi oli kaksi vaihtoehtoa: paahtopaistilla täytetty burger ja savulohta uusien perunoiden kera. Molemmat maistuivat erinomaiselta. Juomaksi otimme tietenkin oman panimon olutta. Minä maistoin Strawberry Saison-oluen, eli mansikkaisen bissen ja vaimo otti sitruunaisen oluen. Herkullista!

Rosalasta ajoimme koneella lyhyen siirtymän Öröseen, jossa meillä oli treffit muutaman ystäväseurueen kanssa. Örö on sen verran tuttu, että tällä kertaa nautimme vain rantasaunasta ja rantaelämästä sekä rannan ravintolasta.

Sandön

Öröstä suuntasimme taas kohti pohjoista, sillä seuraava kohteemme oli Pyhätunturi ja Unplugged-festivaali. Vene jäisi tosin Airistolle. Matkalle osuu oivallisesti Helsingholmenin koillispuolella oleva Sandön, joka on saari vailla vertaa.

Lähestyimme Sandöniä idän kautta särkän kiertäen. Saarihan näyttää uskovaisten paratiisilta, sillä siellä kuka tahansa voi kävellä vetten päällä. Saaren koilliskulmasta lähtee nimittäin pieni sorakannas, joka kiemurtelee pari sataa metriä kadoten yhtäkkiä syvyyksiin. Kannas on varsin suosittu kuumana kesäpäivänä – samoin kuin molemmat poukamat. Olo oli kuin Kroatiassa, sillä niin paljon veneitä oli redillä. Hyvin harva jäi kuitenkaan yöksi, joten rauhassa sai yönsä nukkua.

Sandönissä uimme, kiersimme saaren ja nautimme auringosta. Ja tietenkin grillasimme!

Airisto – Pyhätunturi – Airisto

Sandönistä matka jatkui täydellisessä purjehduskelissä kesälomapurjehduksemme toisen osion päätöstä kohden, eli kotisatamaan Airistolle. Tälläkin kertaa oli hyvä syy palata kotisatamaan, sillä Pyhän Unplugged – festivaali kutsui.

Pyhä Unplugged

Pyhä Unplugged on jotain yhtä kaunista kuin saaristommekin. Loistavia taiteilijoita keskellä luontoa, Aittakurussa ja Tajukankaalla. Ja tällä kertaa myös yksityiskonsertissa naapurilla brunssilla. Vietimme vaimoni kanssa Pyhällä 25. vuosipäiväämme, 17. hääpäiväämme ja Maijan syntymäpäiviä. Pyöräilimme Luostolta Pyhälle, juoksimme Noitatunturin lenkin ja nautimme upeista konserteista sekä hyvästä ruuasta ja seurasta. Suosittelemme!

Purjehdus jatkuu…

Ei. Ei se vielä päättynyt! Pyhältä paluun jälkeisenä päivänä oli aika hypätä taas veneeseen ja jatkaa matkaa. Tällä kertaa isä-tytär -laatuajan merkeissä vajaan viikon verran. Suuntana Glada Laxen!

Ensimmäisenä iltana suuntasimme Nauvoon ja l’Escaleen. Joka toimii aina!

Ensi kertaan 🙂

Pete

Seitsemäs päivä merellä alkoi kirjaimellisesti rytinällä. Seisoskelimme laiturilla parin kaverin kanssa jutellen, kun yhtäkkiä rannalta kuului hirveää rytinää. Luulin, että jollain oli kovassa tuulessa keulapurje auennut rullalta ja hakkasi edestakaisin, mutta vielä mitä!

Rannan venevaja, joka oli vuosi vuodelta kallistunut pikkuhiljaa yhä enemmän kohti merta, tuli viimein alas rytinällä. Se siis romahti! Onneksi alla ei ollut ihmisiä ja veneitäkin vain yksi soutuvene. Mutta kovan äänen se mennessään piti.

Lähdimme puoliltapäivin kohti etelää ja Kasnäsiä, joka sijaitsee vain parin mailin päässä. Jääkaapit huusivat tyhjyyttään, vesitankissa oli enää tilkka vettä jäljellä ja jo toinen poijuhakamme oli vääntynyt mutkalle. Satamakaupassa pitäisi onneksi olla myös poijuhakoja.

Perheen naiset hoitivat kauppareissun ja pojat pelasivat odotellessa kierroksen minigolfia. Minä ostin jo kolmanne poijuhaan ja pidin – taas toistaiseksi viimeisen – onlinepalaverin ennen loman totaalista alkua 🙂

Vierailu Kasnäsissä jäi tällä kertaa lyhyeksi, vaikka kylpylää voikin ilolla suositella! Örö kutsui.

Ajoimme Kasnäsistä länteen vievän sokkeloisen sisäväylän koneella ja avoimelle vedelle päästyämme nostimme jälleen pelkän pienen keulapurjeen. Tuuli puhalsi 8-11 m/s lounaasta ja kiidätti venettämme kahdeksaa solmua kohti etelää.

Vajaan parin tunnin päästä saavuimme Örön satamaan, jossa erittäin ystävällinen henkilökunta oli vastassa ja auttamassa rantautumisessa. Oli perjantai-ilta ja heinäkuu, mutta silti satama oli puolityhjä. Olemme aiemminkin huomanneet saman ilmiön: kovat tuulet pitävät ulkosaariston satamat tyhjinä. Harmi, sillä Öröseenkin pääsee hyvin suojaista reittiä ja itse satama on erittäin suojainen vallitsevalle lounais- ja länsituulelle.

Päivämme kului aika tyypillisesti: urheilua, saunomista ja ruuanlaittoa. Örössä on hienot rantasaunat, jotka ovat varauskäytössä. Satamamaksuun kuuluu puolestaan hotellin vieressä oleva varusmiessauna. Varasimme rantasaunan kahdeksi illaksi peräkkäin, joten tulisimme viihtymään tällä vanhalla linnakesaarella pari vuorokautta. Mikäs siinä, kun saaren ravintolatkin oli testaamatta.

Parin päivän aikana tuli suoritettua Örön ”minitriathlon”, sillä juoksin, pyöräilin ja uin saarella. Tosin suoritusten välillä oli useita tunteja ja ne menivät väärässä järjestyksessä. Mutta tulipa avattua myös avovesiuintikausi.

Uinti. Päätin uinnin saunalaiturille ja pääsin suoraan saunaan 🙂

Joku saattaa pitää minua hulluna, kun poljen tunnin ympäri saarta, jossa teitä on tasan 10 kilometriä ja nekin pääosin mukulakiveä tai soraa. Mutta minulle se on henkireikä. Ja urheilun päälle voi syödä paremmalla omallatunnolla myös jälkkärin 🙂

Testasimme myös 12” ravintolan, jonka carte-menu vaikutti lupaavalta.

Myös ravintolassa kuten satamassakin, palvelu oli nopeaa, luontevaa ja ystävällistä. Jännää, miten yrittäjien oma asenne ja suhtautuminen näkyy koko henkilökunnassa! Myös kokkivalinta oli onnistunut, sillä kaikki annokset olivat kehun arvoisia. Itse söin alkuun härkäcarpacciota, pääruoaksi haukikvenellejä rapukastikkeessa ja jälkkäriksi tilasimme koko listan, eli maistoimme kaikkia kolmea vaihtoehtoa. Suussasulavaa ruokaa!

Juomista suosittelen maistamaan paikallista, kemiöläistä vehnäolutta!

Vaimo ja tytär ottivat alkuun kalalautasen, jonka savustettu mätimousse oli huippua.

Vaimon savusärki-rapukakku, uppomuna ja hollandaise

Mustikkajuustocrumble oli jälkkärilistan voittaja!

Viimeksi kävin Örössä toukokuussa, jolloin koronarajoitukset sallivat ainoastaan take away-annokset ja silloin jäi ravintola testaamatta. Kyllä todella kannatti seilata tänne asti uudelleen!

Käyttäkää mahdollisuuksienne rajoissa satamien ravintolapalveluita, niin ne pysyvät pystyssä, kehittyvät ja ovat ilonamme myös tulevina kesinä!

– Pete