Purjehdus 2020, päivä #3 ja #4, Bodö Saaristomeri

Lasten ehdoilla ja toiveiden mukaan mennään – ainakin tämä ensimmäinen viikko. Istuimme yhtenä iltana alas ja listasimme kaikkien toivekohteet: Bodö löytyi kaikkien toivelistalta.

Bodö on vanha merivartioasema supersuojaisessa poukamassa pari mailia Björköstä itään. Sitä pyörittää samat yrittäjät, joilla on hoidossaan tästä keväästä alkaen myös Örön toiminnot. Bodö on valittu vuoden vierasvenesatamaksi kaksi vuotta peräkkäin, eikä suotta! Tälle kaudelle paikkoja on lisätty uuden laiturin ja poijujen muodossa reilusti. Lisäksi uusi satamakonttori on valmistumassa. Bodössä parasta on rannan pienen keittiön tarjoilemat burgerit, lauttasauna ja iloinen palveluasenne.

Suomen kesä teki paluun.
Ennen Björköstä lähtöä testasimme vielä uuden septiaseman. Upea, tukeva ja toimiva!

Purjehduksena päivä oli lyhyt ja siten koiramme mieleen. Nostimme silti seilit ylös, vaikka matkaa olikin vain puoleksi tunniksi. Tuuli oli reipas, 8-10 m/s lounaasta ja kovempaa oli luvassa. Siksi päätimme jäädä Bodöseen kahdeksi yöksi.

Bodön lauttasauna.
Kuuluisat burgerit
Aamusämpylät toimitetaan kannelle
Bodössä lienee saariston tyylikkäimmät puuceet.
Aina on hyvä sää grillata!

Päätös kahdesta yöstä oli fiksu, sillä seuraavana yönä tuuli todella kovaa. Se tuntui jopa Bodön suojaisessa satamassa. Siinä kelissä oli todella mielellään kylkikiinnityksessä eikä ankkurin pitoa ihmettelemässä. Ukkonenkin piipahti lähitaivaalla, mutta ei osunut päälle.

Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s