Uuno rautakaupassa vai virkamies valtakunnassaan?

Maassamme on valtavan kokoinen julkinen sektori. Kun sen tehostamisesta puhutaan, on vastaus usein, että jo nyt mennään niukkuutta jakaen kaikkialla. No ei mennä, ainakaan kaikkialla. Kerron kokemukseni Suomen Tullista.

Tausta:

Asuimme perheemme kanssa kolme vuotta Sveitsissä. Sinne muuttaessa vein Suomesta uutena ostetun auton ns. ”muuttoautona” sinne. Nyt toin sen takaisin. Periaatteessa Suomen valtion näkökulmasta homman pitäisi olla yksinkertainen: todetaan, että auto tosiaan on ollut vähintään vuoden ulkomailla ja muuttaja myös. Sen jälkeen autolle myönnetään maksimissaan n. 13 500€ arvoinen alennus autoverosta (ainakin vielä toistaiseksi, poliitikoilla on työn alla tämän veroedun poistaminen). Tämän jälkeen auto rekisteröidään suomalaiseksi autoksi ja siitä aletaan maksamaan käyttövoimaveroa ja muita Suomeen kuuluvia maksuja.

Koska oletusarvoisesti tavallisesta perheautosta ei Suomen valtiolle heru euroakaan verotuloja, voisi kuvitella, että tällaisen tullausprosessi on vedetty niin suoraviivaiseksi kuin mahdollista.

Mitä vielä.

Soitin vielä Sveitsissä ollessani Tulliin ja kysyin, mikä on toimintamalli, kun auton tuon. Sain Helsingin tullista erittäin asiallista palvelua sekä mielestäni selkeät ohjeet. Kysyin lisäksi SoMessa sveitsinsuomalaisten ryhmästä neuvoa, sillä joku oli varmaankin tehnyt saman operaation ennen minua. Sieltä sain vielä parempaa palvelua ja näiden perusteella kirjoitin itselleni muistintueksi sekä muille tarvitseville seikkaperäiset ohjeet Muuttoauton tuonti Sveitsistä Suomeen.

Tulostin kaikki neljä lomaketta valmiiksi ja täytin ne ennen kuin lähdin ajamaan Suomeen. Sain tullilta 10.7.2014 tiedon, että:

– laivalta minun tulee ajaa suoraan tulliin, jossa suoritetaan tuontitullaus
– minulla tulee olla kaikki dokumentit originaaleina mukana
– tulli on Turussa auki aina kun laivat tulevat

Näillä ohjeilla ja mielestäni hyvin valmistautuneena suuntasin muuttomatkalle. Alla raporttini siitä, miten asia sitten oikeasti hoitui. Pahoittelen raportin pituutta – koko Suomen kansalle.

Luku 1: ensimmäinen käynti

Kilttinä suomalaisena tein tismalleen ohjeen mukaan. Saavuin 17.7.2014 Silja Linellä klo 7.00 Turun satamaan. 7.15 olin autoni kanssa Turun tullin edessä. Lappu kertoi, että se aukeaa klo 8.00. Siis ei se olekaan auki silloin kun laivat tulevat. Sattuuhan sitä.

Kävin aamiaisella ja tulin takaisin 7.55. Piha oli autio ja kanssani oven aukeamista odotti yksi, viinalta lemuava venäläinen rekkakuski.

Tasan 8.00 oven sähkölukko napsahti ja marssin kaikkien papereideni kanssa suoraan tyhjään odotusaulaan. Humalainen venäläinen avasi minulle oven ja viittoi, että mene vain ensiksi.

Yksi kuudesta palvelupisteestä oli auki. Siellä istui nelikymppinen tullimies konettaan näpytellen, rintamasuunta sivuttain asiakkaisiin. Koska olin ensimmäinen, kävelin tälle ainoalle auki olevalle luukulle.

 

”Huomenta! Muutin juuri Sveitsistä ja minulla on pihalla muuttoauto tuontitullausta varten.”

”Ota vuoronumero.” totesi asiakaspalvelun ammattilainen nostamatta katsettaan tasaisen kaksisormitekniikan uhriksi joutuneesta näppäimistöstään.

Sinänsä selkeästi ymmärrettävä komento pysäytti minut kannoilleni, sillä jokin (ehkä maalaisjärki?) sanoi minulle, että tämähän on outoa. Olen ensimmäinen juuri avatussa toimipisteessä eikä muita palvelupisteitä ole auki. Mihin tarvitaan vuoronumeroa?

Koska tullimies ei edelleenkään vilkaissutkaan minuun, marssin vuoronumeroautomaatille. Humalainen venäläinen arpoi siellä edelleen, mitä nappia pitäisi painaa. Sitten arvoimme yhdessä. Olisiko tämä nyt siirtokilpiasia, käteistullaus, ajoneuvoveroasia tai tuontitullaus?

Päätin ottaa vuoronumerot sekä ajoneuvoverotukseen että tuontitullaukseen. Venäläinen painoi sokkona jotain ja nappasi oman lappunsa. Sitten istuimme molemmat odottamaan tyhjään aulaan.

Vajaan kymmenen minuutin kuluttua tullimies oli saanut molemmat etusormensa sen verran vetreiksi, että toinen eksyi niistä ilmeisen vahingossa ”seuraava jonossa” –napille. Taululle tuli venäläisen rekkakuskin vuoronumero. Hänen marssiessaan tiskille toivoin, että tullimiehellä on hajuaisti tallella ja kaveri ei tuossa kunnossa lähde liikenteeseen täysperävaununsa kanssa.

Hajuaisti ei ilmeisesti toiminut, leimojen hakija olikin vain apukuski tai tiukasti asiakkaasta poispäin pysyvä rintamasuunta esti vanhan viinan hajun joutumisen tullimiehen sieraimiin ja niinpä rekkakuski sai leimansa ja poistui. Itse jatkoin odottamista, edelleen yksin.

Odotellessa huomasin, että toisessa jonotuslapussa numeroni oli 402 ja toinen, ajoneuvoverojonolappu, oli tyhjä. Käytin aikaani seinällä olevia tiedotteita lukien ja huomasin, että tulli on lopettanut henkilökohtaisen asiakaspalvelun ajoneuvoveroasioissa. Siksipä vuoronumeroni oli tyhjä. Vuoronumerokoneesta ei kuitenkaan vielä oltu ehditty teipata ko. vaihtoehtoa piiloon. Näin myös ohjeen, että ajoneuvoveropäätöstä varten seinällä olevaan postilaatikkoon tulee toimittaa tullin vaatimat lomakkeet. Ei muuta. Ja ehdottomasti kopioina, ei originaaleina. No, minulla on mukana originaalit, eiköhän näistä täällä kopiot saa, ajattelin.

Postilaatikkoon vaadittavista dokumenteista puuttui kuitenkin kaikki tullin minulle puhelimessa ohjeistamat todistukset, kuten kopiot passista, todistukset maassa, eli Sveitsissä oleskelusta ja laivalipuista.

Jonkun minuutin kuluttua vuoronumerotaulu taas välkähti ja toisen lappuni numeroa kutsuttiin. Marssin samaiselle herralle, jonka rintamasuunta tai katse ei edelleenkään kääntynyt lähestyvää asiakasta kohti. Todella huonosti suunnitellut työpisteet, ajattelin, kun ne estävät rintamasuunnan kääntymisen.

Kerroin taas asiani: muuttoauto Sveitsistä, haluaisin suorittaa tuontitullauksen.

”Ei sellaista tarvita. Tuossa on postilaatikko, johon jätät lomakkeet. Oliko muuta?”

”Ahaa… no, minulle neuvottiin puhelimessa ajamaan suoraan laivalta tänne tuontitullausta varten… Mutta jos ei tuontitullausta tarvita, niin eihän se mitään. Minulla onkin nämä kaikki ajoneuvoveropaperit tässä mukana, mutta sain teiltä eri listan kuin tuossa postilaatikossa mainitaan. Että minkä mukaan minun pitäisi näitä papereita jättää?”

”Jätät sen, mitä tuossa postilaatikossa sanotaan.”

”Mites nämä todistukset ulkomailla oleskelusta, laivaliput jne.”

”Kyllä suhun sitten otetaan yhteyttä, jos jotain muuta tarvitaan.”

”Selkeä homma. Jätän mitä laatikossa lukee, mutta minulla on nyt vain originaalit mukana, koska näin minua ohjeistettiin ja postilaatikossa lukee, että pitää jättää ehdottomasti kopiot. Että onnistuisiko näistä ottaa kopiot täällä?”

”Kopiot? Mitä sulla ois niinku kopioitavaksi?”

”No, ne tullin lomakkeet, jotka tuossa postilaatikossa mainitaan.”

Vihdoin katse kääntyi kohti minua, eli asiakasta!

”Kopiointi on kyllä aika kallista täällä…” sanoi tullimies, jonka oikean käden ulottuvilla on kopiokone.

”Okei… no mitäs se maksaisi, kun haluaisin nyt jättää nämä paperit tänne?”

”Ei… Kyllä sun nyt kannattaa mennä jonnekin muualle kopioimaan.”

Ymmärsin yskän. Virkamiehen työpäivää oli jo liikaakin häiritty. Sääliksi kävi, kun kellokin oli vasta puoli yhdeksän. Heinäkuu ja kaikki. Pitkä päivä vielä edessä. Kuin Uunolla rautakaupassa.

Poistuessani huomasin, että aulaan oli saapunut lisää häiritsijöitä. Heitä ei tosin toviin palveltaisi, sillä molemmilla oli kourassaan tyhjät numerolaput ajoneuvoveropuolelle. En ollut tyhmä yksin.

Ajoin tullista uuteen kotiini ja tyhjensin autoni muuttotavaroista. Sitten ajoin katsastuskonttorille suorittamaan rekisteröintikatsastusta. Se sujui näppärästi ja maksoi pari sataa euroa. Katsastus tuotti tosin hylätyn leiman, koska ajoneuvoveropäätös puuttuu. Ajoneuvoveropäätökseen taas tarvitaan dokumentti rekisteröintikatsastuksesta. Loogista, mutta kansalaiselle kallista.

Iltapäivällä ajoin yritykseni toimistolle kopioimaan lomakkeita. Vaikka postilaatikossa ei mainittukaan kaikkia papereitani, päätin ottaa kopiot kaikesta mahdollisesta: vaimon työtodistuksesta, Sveitsin kuntamme todistuksista oleskelustamme, Sveitsin oleskeluluvista, laivalipuista jne. Strategiani oli minimoida käynnit tullissa. En haluaisi enää turhaan rasittaa siellä työskenteleviä ihmisiä.

Pistin paperit kuoreen, ajoin takaisin tulliin ja jätin kuoren postilaatikkoon.

Muutaman päivän päästä sain tullin ajoneuvoverokäsittelijältä lisätietopyynnön: autostani puuttui tullauspäätös. Siis se tuontitullauksesta saatava dokumentti, jota ensimmäisellä kerralla koitin tullissa heikolla menestyksellä suorittaa. Sattuuhan näitä virheitä ensi kertaa muuttoautoa maahantuovalle, ajattelin. Olisi pitänyt yrittää enemmän!

Soitin kuitenkin ajoneuvoverokäsittelijälle ja kysyin, miksi tällainen päätös tarvitaan, kun ajoin laivalta suoraan (aamupalalla poiketen) tulliin ja yritin autoa tullata ja silloin sanottiin, että ei autoa tarvitse tullata.

”Jaa, no ne olivat siellä neuvoneet virheellisesti.”

Sattuuhan tuota. Eihän Suomeen muuttoautoja varmaan edes joka vuosi tuoda.

Lisäksi dokumenttini eivät riittävän kattavasti todistaneet, että myös minä olin oleskellut Sveitsissä. Dokumenteissa oli kopiot oleskeluluvistani, kunnan antamat todistukset ja vaimon työtodistus. Tulli olisi halunnut jotain lisää ja kysyin, mitä se voisi olla. No, esim. sellainen työtodistus, jossa sinutkin mainitaan.

Kerroin olevani yrittäjä ja tein siellä töitä yritykseni eteen, että voinko kirjoittaa sellaisen itse? No, luonnollisesti itse kirjoitetut todistukset eivät kelpaa. Vaimoni soitti sittemmin työnantajalleen ja pyysi lisäämään työtodistukseensa lauseen, että myös perhe oleskeli maassa tämän ajan. Työnantajaa en koskaan tavannut henkilökohtaisesti, mutta tämä lisälause riitti tullille.

 

Luku 2: Toinen käynti

 

Ajoin taas, noin viikko Suomeen saapumisestani, tulliin ja marssin suoraan vuoronumeroautomaatille. Otin lapun tuontitullaukseen. Odottelin ja jonkun ajan kuluttua vuoroni tuli. Tällä kertaa minua palveli ystävällinen rouva. Kohtaamisemme oli toki lyhyt:

”Päivää. Minulla on muuttoauto, josta puuttuu tullauspäätös. Eli sellaisen tarvitsen.”

”Aha. Tuota, otit väärän vuoronumeron. Sinun pitäisi ottaa se kakkonen, eli käteistullaus.”

”Käteistullaus? Eikö tämä olekaan auton tuontitullausasia?”

”No, onhan se, mutta täällä meillä sitä kutsutaan käteistullaukseksi.”

”Okei, loogista. No, kaipa minä menen tästä ottamaan vuoronumeron käteistullaukseen.”

Palvelutiskejä oli tällä kertaa auki kaksi, joten jännityksellä odotin, että päädynkö uuden numeroni kanssa takaisin samaiselle rouvalle, joka olisi varsin koomista. Odotukseni kuitenkin katkaisi minua palvellut rouva, joka osoitti ensimmäistä kertaa tullaushistoriassani proaktiivista asiakaspalvelua. Hän toi minulle vielä yhden uuden lomakkeen täytettäväksi. Lomake oli tullauslomake, kun tuodaan jotain Suomeen EU:n ulkopuolelta. Neljä tullin lomaketta jo täyttäneenä en kuitenkaan tästä lomakkeesta tajunnut yhtään mitään. Termistö oli täysin eri kuin missään muussa lomakkeessa. Kuka on viejä? Entä tuoja? Mikä on alkuperämaan ja lähtömaan ero?

Tuijottelin sitä hetken ja yhtäkkiä takaoikealta ilmestyi pöydälle avattu mappi, jossa oli ohje lomakkeen täyttämiseen. Sen toi toinen tullimies, joka oli kuullut keskustelumme.

”Tässä ois ohjetta. Muistelin, että joskus on tällainen tehty, kun toi lomake on vähän haastava…”

Kiitin ja täytin lomakkeen. Aidosti ystävällinen herra. Omat ja autoni tiedot kirjoittelin nyt siis ehkä seitsemänteen paperilomakkeeseen. Aina välillä kävi mielessä, että enkö voisi kertaalleen vaikka näpytellä näitä netissä jonnekin tullin tietokantaan ja sieltä ne olisivat sitten kaikkien käytettävissä.

Vihdoin tuli minun vuoroni ja siirryin kolmannen henkilön palveltavaksi. Hän oli oikein asiallinen ja katsoi jopa silmiin. Palvelu tarkoitti sitä, että hän alkoi kaksisormitekniikalla siirtämään paperilta harakanvarpaitani tullin järjestelmään. Itse täytin lomaketta kynällä vartin. Sitten katsoin toisen mokoman, kun sitä siirrettiin suomalaisen virkamiehen toimin ns. manuaalisiirtona tietokantaan. Yhdessä tavasimme ääneen, miten Keimlerweg (Sveitsin osoitteeni) kirjoitetaan. Tietokantaan kyläni Urdorf tallentui Urdoffina. R-kirjaimessani on siis skarppaamista.

Minulla oli mukana auton kauppakirja, koska se piti olla. Tosin se ei nyt kelvannutkaan, sillä siitä ei käynyt ilmi auton autoverotonta alkuperäistä ostohintaa. Arvoimme sitä yhdessä hetken ja tietokantaan oli siihen joku luku saatava. Muistelin nähneeni sellaisen luvun kolme vuotta sitten autoa ostaessani autoliikkeen tekemässä tarjouksessa, mutta en ajatellut sen olevan virallinen asiakirja.

”En voi laittaa tätä asiaa eteenpäin, ellen saa sitä verotonta hintaa tietooni.

”Eikös sitä voisi laskea tuosta verollisesta hinnasta? Eikö teillä ole suomalaisen autoveron määrä tiedossa?

”Tarvitsen siitä dokumentin.”

”No, jos toimitan jälkikäteen ja laitetaan siihen nyt vaikka 24 500€. Sen verran muistaakseni autosta maksoin.”

”Tehdään sitten niin. Laita se tarjousdokumentti minulle postilla”

”Käy hyvin. Mihin osoitteeseen?”

”Tänne Turun tulliin. Tällä on joku postiosoitekin, mutta en sitä nyt muista…”

”Onko se tämä, joka lukee näissä lomakkeidenne alaosissa?

”Joo! Just se! Laita sinne.”

”Käviskö, jos skannaan sen lomakkeen ja laitan sinulle sähköpostina?”

Tullimies selkeästi innostui!

”Joo! Hei, se on vielä näppärämpi! Laita sähköpostilla!”

Näin pääsimme yhteisymmärrykseen, saimme luvun tietokantaan ja asian eteenpäin. Sain tullattua autoni! Sain siitä myös dokumentin ja tullimies ehdotti jopa, että hän ottaa minulle siitä pari kopiota (hinnasta ei puhuttu), jos tarvitsen johonkin.

Laitoin tullauspäätöksen kirjekuoreen vaimon työnantajan toimittaman uuden työtodistuksen kera (se, jossa myös minut mainitaan) ja tipautin kuoren ajoneuvoveron postilaatikkoon.

Pakko myöntää, mutta unohdin toimittaa tarjouspaperin, sillä en sitä muuttotavaroiden joukosta löytänyt. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä viikon päästä sain ajoneuvoveropäätöksen.

Maksettavaa veroa Suomen valtiolle tuli 0 euroa.

Joku viitseliäämpi voi laskea, kuinka kauan seitsemän eri lomakkeeni naputtelu tietokantaan on työaikaa vienyt ja kuinka kauan minä omalla tietämättömyydelläni tullimiesten ja –naisten aikaa Turun tullissa kulutin ja mitä se maksoi. Joka tapauksessa se maksoi paljon enemmän kuin valtion tästä saama hyöty. Ja kuinka monta kertaa vuodessa tämä prosessi toistuu?

Joko prosessia on tehostettava, meitä muuttoauton tuovia koulutettava paremmin tai johtamista ko. tullin toimipisteessä parannettava. Yhtä kaikki, väitän, että julkisessa taloudessamme on satoja vastaavia esimerkkejä, joissa räjäyttämällä nykyinen prosessi osiin ja kyseenalaistamalla vanhat käytännöt, voitaisiin saavuttaa huomattavia säästöjä ja samalla parantaa asiakkaan kokemusta.

Petri Hollmén

 

 

 

 

 

29 thoughts on “Uuno rautakaupassa vai virkamies valtakunnassaan?

  1. Voi elämän kevät! Etten paremmin sano, Petri. Hyvä kun kirjoitit ja kerroit tulliseikkailustasi. Nyt ehdotan, että tämä sama pannaan jakoon facebookissa. Jos sinulle sopii, minäkin kopioin tämän ja panen sen omalle aikajanalleni, josta sitä varmasti jaetaan ja kommentoidaan. Ei mikään ihme, että Suomen asiat ovat siinä jamassa kuin ovat.

    Terkkuja ja tervetuloa takaisin!

    Marjukka

    Marjukka Luomala
    Louhentie 8b C 10
    02130 Espoo
    S-posti:marjukka.luomala@gmail.com
    Matkapuh. +358 400 301601

  2. Ei ole tulli yksin ongelmansa kanssa. Vastaavaa, täysin tehotonta ja kulurakenteeltaan täysin käsittämätöntä toimintaa löytyy rakkaan yhteiskuntamme palveluista vähän joka puolelta. Sen sijaan, että koko ajan kiristetään verotusta ja karsitaan tukia, voisi Oy Suomi Ab kuntineen tsekata omat rakenteensa ja toimintatapansa kuntoon.

  3. Olen käynyt samanlaisen prosessin läpi 3 vuotta sitten. Tosin yksi tullin henkilö oli kohtelias, avulias ja palveluhenkinen, muut edelläkerrottua tasoa. Yksityinen katsastusasema taas suoritti osuutensa kiitettävästi rekisteröinnissä ja avusti muussakin ihan pelkällä kiitoksella. Hyvä, että tämäkin asia tulee esiin ja toivottavasti korjaantuu. Venäjällä asia korjaantuisi varmaan kynnysrahalla – hyvä kuitenkin ettei niin meillä.

    • Itse kävin prosessin läpi Lappeenrannassa. Nuijamaalta tullipassitus, siirtokilvet ja seuraavana päivänä tulliin. Olin etukäteen täyttänyt kaikki bumahskat ja vein ne tulliin. Lappeenrannassa todellakin muuttoautot ovat harvinaisia. Koko operaatioon yksi tunti. Ei ollut vaikeaa yhtään. Työantajan todistuksen ulkmailla töissä olemisesta lähetin sähköpostiin. Samana päivänä maahantulokatsastus ja kahden viikon päästä veropäätös. Siinä kaikki: 20000 euroa säästin tunnin työllä

  4. Samanlaista vuoronumeropelleilyä oli Tampereen maistraatissa. Katselin ikkunan läpi työntekijöitä kunnes kello 9 lukko naksahti auki. Ainoana asiakkaana painelin lähimmälle tiskille jossa kaksi työntekijää olivat juttelemassa mutta malttoivat keskeyttää pienen odottelun jälkeen kertoakseen että tarvitsen vuoronumeron. Hain vuoronumeron ja menin seisomaan saman tiskin eteen odottelemaan kellon kilahdusta. Odotin viisi minuuttia virkailijoiden keskusteltua jostakin kolmannesta henkilöstä. Keskustelua kuuntelemalla kävi selvästi ilmi että työasiasta ei ole kyse.

  5. Kaikki tietävät että autot pitää tuoda maahan Hangon tullin kautta. Tämän opin Helsingin tullissa vuonna 1998. Muut eivät osaa.

  6. Täysin tavatonta mielestäni on se, että kansalainen tuo auton maahan samassa yhteydessä kun muuttaa maahan. Jopa poikkeuksellista, koska auto on jo kerran Suomeen verotettu. Muualta ostetun muuttoauton tuominen maahanhan on ollut aikoinaan sentään suoranaista yleisyydeltään Viron viinaralliin verrattavissa olevaa kansanhuvia.

    Mutta asiaan. Itse olen siinä asemassa, että joudun hoitamaan lapsen odotettavissa olevaan syntymään liittyvää byrokratiaa taloudessani. Siihen liittyy erinäisiä hakemuksia, joissa mm. äidin erilaisia vapaapäiviä (korjaus, aikaa jonka voi olla töistä pois) ilmoitetaan. Myös isän osalta opastetaan, mitä erilaisia vapaita on mahdollista pitää ja kuinka paljon rahallisesti niitä tuetaan.

    Äidin osalta kaavakkeiden täyttäminen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla. Ensinnäkin liitteenä laitettu PDF-tiedosto ei kelvannut (Kela ei saanut tiedostoa auki). Kummallista, sillä sähköinen järjestelmä tukihakemuksia varten on olemassa. Myöskin ensimmäisessä ilmoituksessa, jossa äidin töistä poissaolosta ilmoitettiin, soitettiin takaisin. Kuulemma oli jotakin väärin täytetty ja päivien määrä ei täsmännyt. Korjaustoimenpiteisiin meni aikaa. Olen tuttavieni kanssa jutellut myös tästä kokemuksesta. Yksikään pariskunta ei ole ensimmäisellä yrittämällä kyennyt tuottamaan hyväksyttäviä dokumentteja, otos on tosin vain yhden käden sormilla laskettavissa oleva. Kaikki pariskunnat olivat käyttäneet tunteja näihin dokumentteihin.

    Jos lapsen syntymä on niin poikkeuksellinen tapahtuma yhteiskunnassamme, että sen vaatima byrokratia ei onnistu akateemisen koulutuksen saaneilta ihmisiltä hyväksyttävästi, vaikka asiaan panostetaan useita tunteja, on jotain vialla. Toisaalta meillä on ihmisiä, jotka päivät pääksytysten tarkistavat, että kaikki byrokratian koukerot näissä papereissa täyttyvät.

    Onneksi tämä asia on jollakin valtionhallinnon tasolla tunnistettu, ja neuvolasta annetaan erinäisiä opaskirjasia, jotka on kirjoitettu selkeyttämään näitä prosesseja. Niistä ei ole juurikaan apua, ja samoihin asioihin harvoin viitataan kahta kertaa samalla nimellä. Täten olen tullut siihen lopputulokseen, että ainoastaan ohjeistuksessa ja viranomaisbyrokratiassa ei ole vika. Myös sovituissa toimintatavoissa on liiallista monimutkaisuutta ja poikkeuksen poikkeuksia.

    Voisipa olla lopulta syytä tutkia erilaisia viranomaisprosesseja, ja selvittää, mikä on se haluttu lopputila, johon tietyissä tilanteissa pyriotään. Sen jälkeen voidaan suunnitella, millä prosessilla haluttu lopputulema mahdollistetaan. Näin voisimme kenties joskus siirtyä pois mallista, jossa lisääntyneen byrokratian vaatimusten vuoksi byrokratiaa on lisättävä.

  7. Ajoneuvovero ja autovero ovat eri veroja.
    Kuten olet todennut, prosessia ollaan tehostamassa: ”(ainakin vielä toistaiseksi, poliitikoilla on työn alla tämän veroedun poistaminen)” eli 0-veropäätöksien määrä vähenee.

  8. Itselläni hieman samanlainen, mutta kevyempi kokemus kesältä 2013. Silloin Trafin neuvontapuhelin oli vielä Rovaniemellä (nythän palvelu taidetaan toteuttaa Espanjasta) ja vaikka mikään veroneuvonta ei ole antajia sitovaa, olivat ohjeet aika hyvät.

    Auto tuli Tukholmasta Katajanokalle Helsinkiin, tullimiehiä oli laiturilla muistaakseni parikin kappaletta. Johonkin paperiin piti saada tuontileima, mutta ko. leima olikin Jätkäsaaren tullauspisteessä (kai niitä on vähemmän kuin autolauttalaitureita Hgissä) – ajelin sitten Jätkäsaareen, jossa leima lyötiin papereihin autoa katsomatta.

    Tuontikatsastus meni Aleksis Kiven kadulla ihan ok, jonka jälkeen autoveropäätöstä odottelin n kuukauden. Verottomana meni, niin kuin pitikin. Muistan, että ulkomaille maksettujen autoverojen todistamiseksi etsin toisenkin paperipinon arkistoista, kaikenlaista paperia tarvittiin.

    Autovero on samanlainen ongelmariippa kuin alkoholi, molempiin liittyy liian paljon lisättyä monimutkaisuutta – siksi työmäärän kustannus on samaa tasoa kuin jos Skattalla heittäisi nipun satasia suoraan laiturilta mereen. Näillä mennään, kun kerran varaa tuntuu olevan.

  9. No vuoden vaihteessa tämäkin pelleily loppuu kun muuttoauton verohelpotuksesta luovutaan. Sen jälkeen kukaan tuskin muuttaa autoaan Suomeen uudelleen verotettavaksi (siinä tapauksessa, että on ostanut autonsa ulkomailta). Suomesta autoa ei jatkossa kannata viedä mukanaan, koska vastaavan auton saa suurella todennäköisyydellä halvemmalla kohdemaaasta. Samalla jää VM:n 15M€ verotulojen korotus pelkäksi haaveeksi ja Suomen autokauppiailta ja katsastusasemilta loppuu ne vähäisetkin tulot, jotka ovat muuttoautoista tähän saakka saaneet.

  10. Mainio teksti!
    Jotenkin sattui tuo Turun tulli itselle silmään, nimittäin työskenneltyäni 2007 balkanilla toin samaista kautta auton Suomeen. Olin ajellut EUhun ja Eusta pois pariin kertaan ilman mitään haasteita -paitsi kun tulin Turkuun ja yritin ihan samaa tuontitullausta (muuttoauton tullaus).

    Sattui olemaan vappu eikä silloinkaan itseni lisäksi muita asiakkaita. Eräs Saksan vientikilvissä autoa tuonut kaveri oli tosin minua ulkona neuvonut, että: ”Älä tänne turhaan mene. Aja vain kotiin ja sitten lähimpään paikkaan”. Lainkuuliaisena menin kuitenkin Turun tulliin hoitamaan paperiasiat kuntoon.

    Tunsin menettelyn aika hyvin, sillä olin tehtävieni puolesta jo neuvonut n. 150 palvelustoveria, mitä asiakirjoja pitää olla mukana ja miten kuviot pitää lain ja tullin ohjeiden mukaan hoitaa. Omat olivat mielestäni kunnossa, ihan PDFstä tulostetuina ja allekirjoitettuina. Ei tarvinnut edes harakanvarpaita tulkita kun oli jollain Tullin määrittelemällä fontilla tulostettuina kaikkine tietoineen.

    Menin sitten esittämään omat dokkarini odoteltuani n. 30 minuuttia, että pääsisin asioimaan. Paikalla oli tuo yksi heppu, joka ei ainakaan näkyvästi ketään siellä palvellut.

    Katsottiin sitten papereita hetken ja ne olivat virkamiehen mielestä ”väärät”. Heppu ohjeisti täyttämään jonkun toisen lomakkeen joka jo siinä vaiheessa oli mielestäni väärä. Ei siinä muukaan auttanut, sillä käsittely ei jatkunut ilman tuota lomaketta. Lomakkeita oli pöydillä ja siitä vierestä löysin lyijykynän, muita kyniä ei ollut. AIkani sitä täyttelin ja menin tyhjälle tiskille takaisin.

    ”Ota vuoronumero” oli ohje
    Kiltisti siis vuoronumeron kanssa odottamaan 15 min, että näkymättömät muut asiakkaat oli hoidettuna.

    Tiskillä tuomio oli tyly: Pitää olla täytettynä mustekynällä. Itselläni kun ei tätä ollut mukana, niin sain onneksi lainata virkamiehen välinettä.

    Uusi täyttäminen, nyt älysin ottaa vuoronumeron jo ennen kuin yritin uudestaan tiskille.

    Luulisi, että homma olisi nyt ollut kunnossa kun oli ohjeistuksen mukainen lomake ohjeiden mukaan täytettynä. Eipäs ollutkaan! Lomake, jonka kahteen kertaan täyttämiseen ja vuoron odottamiseen olin kuluttanut n. tunnin koskikin vain tuontiautoja, ei muuttoautoja.

    Mitäs sitten: Kaivoin jo heti ensi kohtaamisella esittämäni lomakkeet esiin ja ne olivat (tietenkin) oikeat.

    Tästä sitten selvittiin, mutta melkoisen monen valtakunnan rajan matkalla jo ylittäneenä p…a maku jäi vain Turusta.
    Heikki

    P.s itsekin työskentelen valtiolla ja koetan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että muut eivät joutuisi kokemaan vastaavaa.

  11. Joko turkulaiset on tyhmiä tai sitten tullin henkilökunta on tyhmää…tai turkulainen tullin työntekijä on tyhmä…joka tapauksessa enpä ole tullissa fiksua ja asiakaspalvelu henkistä työntekijää vielä tavannut.

  12. Ei näitä lukiessa tiedä itkeäkö vai nauraa… Suomi on Suomi, vaikka voissa paistaisi.

  13. Mun kokemus tullista on aivan vastaava. Mun piti todistaa että asuin Suomessa, mutta siihen kelpasi vain työnantajan todistus tai työvoimatoimiston todistus. Yrittäjänä en sellaista tietenkään saanut kirjoittaa. No kahden vuoden jälkeen menin töihin muualle ja sain homman hoidettua. Nyt auton ollessa viidettä vuotta maassa mulla on tullin päätös ja enää vaaditaan rekisteröintilomakkeen kakkososa katsastuskonttoriin joka tekee rekisteröintikirjauksia niin kaikki on kunnossa. Tullissa kävin useamman kerran kokeilemassa eri dokumenttien kanssa oisinkohan asunut Suomessa vai en, silloin vielä sentään palvelivat… kyllä munkin auton tullaukseen on kulunut jo pelkästään bensaa muutaman kympin verran.

  14. Hieno kirjoitus asiasta josta jaksan vaahdota. Monien mielestä meillä ei ole mitään ylimääräistä byrokratiaa. Olen täysin sanaton, mutta samalla iloinen että kirjoitit jaoit tämän. Pistin eteenpäin. Tämän tuhlaamisen pitää loppua.

  15. Hieman vastaavaa tehottomuutta löysin neuvolasta kun muutettiin kunnasta toiseen. Lähtöpaikan neuvolassa kysyttiin saako sähköiset asiakastiedot siirtää uuden kunnan neuvolaan. Tämä kuulosti helpolta hommalta, kunnes täti tulosti kaikki sähköiset asiakastiedot (eli ihan kunnon nipun papereita, mittaustuloksia ja käytyjä keskusteluita). Nämä sähköiset asiakastiedot sitten pistettiin postipakettiin ja kohti uutta neuvolaa. Määränpäässä sitten sähköiset asiakirjat joku naputtelee takaisin tietokoneelle omaan järjestelmäänsä sana sanasta.

    Minulle tämä oli hyvinkin vaivaton tapahtuma, mutta en voi kuin ihmetellä että miten tähän on tultu.

  16. Rikosrekisteriotteen voi Oikeusrekisterikeskuksen mukaan saada 1) ”työskennelläkseen tai harjoitellakseen lasten ja nuorten kanssa” tai 2) ”esittäväksi ulkomailla”. Ei muihin tarkoituksiin.

    Hassua kyllä, saadakseen adoptioluvan viranomainen ainakin paikoin vaatii rikosrekisteriotteen. Eikä hakijalla ole muuta mahdollisuutta kuin tilata ote muka ”esitettäväksi ulkomailla”, vaikka se ei menekään ulkomaille vaan adoptioneuvontaa suorittavan virkamiehen katsottavaksi. Sitten kun lupa on saatu ja tulee lapsiesitys, haetaan *uusi* rikosrekisteriote, joka sitten syynätään uudelleen Suomessa ja lapsen lähtömaassa. Syy kuvioon on ilmeisesti adoptiolautakunnassa, joka ei ole tiedottanut että rikosrekisteriotteen tilaaminen hakijasta neuvontavaiheessa ei ole hakijan oma tehtävä.

  17. Joku tässä sanoikin että ainoastaan Hangon tulli osaa muuttoautojen tullauksen. Sepä kävikin näppärästi 3 vuotta sitten kun muutin 20 v vanhan Saabini kanssa Suomeen.
    Heinäkuun alussa tänä vuonna toin Saksasta Golfin Vuosaaren kautta maahan, ja kokemus oli lähes yhtä kafkamainen kuin sinulla, vuoronumeroineen päivineen vaikka olen ainoa asiakas. Isoin ongelma oli katsastusaseman löytäminen joka tekee maahantuontikatsastuksia heinäkuun lomaviikkoina. Muuten Tullin kirjeenvaihto (paperilla) oli yllättävänkin nopeata.
    Kiitos Petri että kirjoitit tästä. Toivottavasti jaksat muistakin virkamiseten hölmöilyistä raportoida. Se viimevuotinen työmaatarkastusjuttu oli – spot on!

  18. Juupa juu – ei ole näköjään Suomessa meno muuttunut 20vuodessa. Silloin poikaystäväni (nykyinen mieheni) tuli Suomeen opettamaan osa-aikaisena Kauppakorkeassa. Verotoimiston mielestä hän oli kuitenkin opiskelija (silloin oli eri verotuskohtelu opiskelijan ja opettajan välillä). Eivät auttaneet Kauppakorkean viralliset paperit ja todistukset siitä, että hän on opettaja eikä opiskele. Verotoimiston virkailija vaan totesi, että ”opiskelet kuitenkin jossain” ja vaati todistusta Suomen jokaisesta oppilaitoksesta, ettei poikaystäväni ole kirjoilla opiskelijana… että silleen. Ei tullut todistuksia hankittua ja verot siis maksettiin moninkertaisena…

  19. En ota itse aiheeseen kantaa, mutta alkaa pelottavalla tavalla tuntua siltä, että Suomi on surullisesti muuttumassa virkamies-vastaiseksi valtioksi. Ennen saattoi olla ylpeä ollessaan poliisi, opettaja, ylitarkastaja, rajavartiomies, terveystarkastaja, mutta nyt virkamiehet ovat pahoja ihmisiä, jotka pahoilla säännöillään kiusaavat hyviä ”kansalaisia” (ollaan me virkamiehetkin kansalaisia). Joka puolelta löytyy blogeja ja uutisia, joissa virkamies kielsi tämän, virkamies varoitti, virkamiehiä vähennettävä.

    Tämä virkamiesviha pesiytyy erityisesti kahteen ryhmään, joista uudempi on perussuomalaisten nouseva uho, ja vanhempi on perujaan vasemmistolaisesta perinteestä, jossa nykyinen virkamieskaarti (erityisesti poliisi) nähdään kansan orjuuttajien välikappaleena ja korruptoituneena.

    Varmaankin ratkaisu näille sitten olisi, että virkamiehistö lopetettaisiin, lait kumottaisiin ja Suomi olisi onnellisten ihmisten anarkia.

  20. Tullin kanssa en ole ollut koskaan tekemisissä. Kelan kanssa valitettavasti sitäkin enemmän. Ei valitettavasti siksi, etteikö Kelan palvelut toimisi. Päin vastoin. Olen ollut positiivisesti erittäin hämmästynyt siitä, että kaikki asiat toimii heillä netissä, kuinka selkeät nettisivut/kaavakkeet/prosessit heillä on ja siitä, että kaikki päätökset ovat tulleet ajallaan ilman säätöä. Heidän toimistolla ei ole tarvinnut käydä kertaakaan. Tähän saakka Kelan toiminnasta ei ole kuin positiivista sanottavaa. Voisi moni viranomaistaho tai jopa yksityinen yritys ottaa mallia varsin hyvin toimivasta palvelusta!

  21. Mielenkiintoinen tarina. Itse tuoin auton EU:n ulkopuolelta muuttoautona 2007. Auto matkusti laivalla perässä ja saapui suomeen ennenkuin olin ehtinyt haalia kaikki paperit kasaan. Menin sitten noutamaan auton Länsi-satamasta josta pyydettiin menemään lähimpään tulliin. Helsingin tullissa oli ”asiakas”palveliana erittäin ikävä naishenkilö kenen päivän olin ilmeisesti tullut pilaamaan. Siinä hetken uhkailtuaan että jos oikeita papereita ei ole niin he laittavat koko autoveron maksuun. Pikku kyyneleet tirautettuani hän myöntyi antamaan autolle siirtoluvan Kouvolan tulliin. Muutaman päivän päästä menin Kouvolan tulliin jossa autoa tarkasteltiin. He myöskin kertoivat juurta jaksaen mitkä paperit täytyy tuoda sekä mitä papereissa tulee lukea. Kun paperit olivat valmiina, vein auton takaisin tulliin jossa vanhemman herrasmiehen kanssa oikein ihailtiin ”erikoisvarustelua” josta otetiiin kuvia auton arvon arviointia varten. Muutaman viikon kuluttua sain kilvet autoon ja muuttoautolle veropäätöksen. Ihmettelin jo silloin että kuinka ”yleistä” muuttoautojen tuonti on koska asia oli Helsingin tullissa niin vaikea? Kouvolassa ilmeisesti on totuttu asioita hoitamaan tai sitten osattu lukea oikeat käsikirjat🙂

  22. Heipa hei,

    Voin kertoa tältä kesältä vastaavaa tarinaa, joka toki poikkeaa tekstissä esitetystä siten, että meitä oli yhteensä viisi samasta työyhteisöstä Suomeen muuttoauton tuonutta. Toimme kaikki autot noin puolentoista viikon aikana eri Helsingin satamien kautta kotimaahan – kaikki autot olivat alunperin 6-9kk aiemmin lähteneet Suomesta ajamalla EU:n ulkopuolelle.

    Kaikilla viidellä yhteistä kokemuksissa oli jossain kohtaa tullin kyykyttämisen kokeminen. Eroavaisuuksia olikin sitten kaikessa muussa. Olimme yhdessä selvittäneet tullin vaatimat asiakirjat ja menettelyt, ja laatineet valmiiksi kaikki lomakkeet (tarkistettuna tullin verkkosivuilta noin kuukautta ennen muuttoa). Yllätys olikin melkoinen, kun osalle auton tuojista lomakkeet kelpasivat, osalle ei. Osa ajeli Suomen vientikilvillä tullin virkamiesten ohjeistamana kunnes auto saatiin ”normaaleihin kilpiin”, osa joutui hankkimaan tilapäiset kilvet (”tarrakilvet”).

    Hauskinta mielestäni kuitenkin oli se, että täysin identtisillä papereilla samalla laivalla tuoduille autoille toinen joutui toimittamaan lisäselvityksiä, kun toinen auto sai veropäätöksen. Tasa-arvoista ja läpinäkyvää…

    Itseäni kaikista eniten häiritsi tullin toiminnassa se, ettei yksiselitteistä ohjetta ole viitsitty tehdä esimerkiksi tullin nettisivulle – sellaista ei myöskään pyynnöstä toimiteta. Puskaradio toki osaa neuvoa, mutta lähtökohta virkakoneistolla pitäisi olla viimeistään pyynnöstä asiakkaan auttaminen parhaiden kykyjen mukaan.

  23. Onneksi minun ei tarvinnut tuhlata muuttoautobyrokratiaan aikaa, ratti oli väärällä eli oikealla puolella joten myin autot pois ja ostin Pölhölästä käytetyn romun autoveron minimoimiseksi.

  24. Itse tullin autoverotuksessa työskentelevänä voin todeta, että osa tullilaisista todellakin työskentelee ns. suojatyöpaikassa! Pyytäisin toimittamaan jutun tullin autoverotuksen päällikölle Marja-Leena Lähteelälle. sähköposti etunimi.sukunimi@tulli.fi . Toivottavasti saatte jatkossa parempaa palvelua tullissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s