Miksi (auto)myyjä ei myy?

sorento

Kuvassa olevaa autoa ei ole minulle myyty.

Aina välillä tuskailen sitä, että minulle ei myydä. Tyrkytetään kyllä ja huijattukin on, mutta myyty ammattimaisesti erittäin harvoin.

Kerronpa karmaisevan esimerkin. Jokainen sana tässä on totta, vaikka kaikki toivoisimme, että näin ei olisi. Hukataanhan jo pelkästään tässä tarinassa noin 51 490,13 euroa ja jokunen hetki työaikaa. Takaan, että tällainen tarina toistuu satoja kertoja joka päivä ympäri Suomea.

 Aloitetaan.

Ostin vuonna 2011 upouuden Kia Sorenton suomalaisesta autoliikkeestä. Olimme perheemme kanssa muuttamassa ulkomaille, joten saimme auton ns. muuttoautona ilman Suomen autoveroja. Vallan kannattava diili. Autoa meille ei varsinaisesti tarvinnut myydä, sillä olimme päättäneet minkä haluamme ja tarvitsimme jonkun sen meille toimittamaan ja tekemään paperit. Tämä hoituikin vallan mainiosti ensimmäisen liikkeessä vastaan kävelleen automyyjän avustuksella.

Palasimme Suomeen kesällä 2014 ja auton karenssiaika (aika, jolloin sitä emme saaneet Suomessa myydä) päättyi kesällä 2015.

Kolme kuukautta ennen karenssiajan päättymistä harkitsin, että myisin auton heti karenssin päätyttyä ja päivittäisin uudempaan malliin. Kaivoin sähköpostistani keskustelun automyyjämme kanssa vuodelta 2011 ja vastasin viestiketjuun tällaisella sähköpostilla:

”Terve etunimi,

minkälaisella toimitusajalla ja mihin hintaan uutta 7-paikkaista, nelivetoista Kia Sorentoa on saatavilla?

T. Petri”

 

Olin siis mielestäni kohtalaisen vahva liidi, ellen jopa prospekti. Sain samana päivänä vastauksen

” Tervehdys Pete

 Minkä version haluat EX,Premium vai Luxury .

 Etunimi”

Hienoa toimintaa, ajattelin, sillä myyjä vastasi meiliini välittömästi. Muisti vielä lempinimeni. Itsekin toimin vikkelään, sillä kun autokuume iskee, niin on toimittava nopeasti. Sehän saattaa mennä vaikka ohi ja hävitä järjen äänelle.

”Moi,

varmaan tää: 2,2 CRDi AWD Business Premium A/T 7P

Pete”

Keskustelumme oli siis varsin lyhytsanaista ja meni suoraan asiaan. Mielestäni etenimme kohti maalia lupaavasti. Uusi auto jo vähän kihelmöi vatsanpohjassa. Sitten sain vastauksen:

 

” Näyttäisi menevän Elokuuhun.

 Etunimi”

 

Arvatkaa, mitä sen jälkeen tapahtui?

Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Myyjä ei soittanut, ei kysynyt, haluanko koeajolle, ei kysynyt, että minkä värisenä tilataan. Hän teki tempuista käsittämättömimmän: aloitti radiohiljaisuuden. En tiedä, ehkä kello tuli neljä.

Autokuume laski ja päätimme pitää nykyisen automme toistaiseksi. Järjen ääni voitti huonon myynnin 6-0. Tästä on aikaa nyt yhdeksän kuukautta.

Jatketaan.

Viime viikolla vein autoni kyseiseen liikkeeseen huoltoon ja ajattelin oikein käydä katsomassa tuota uutta mallia. Päätin myös katsoa, miten myynti itse liikkeessä toimii.

Oli torstai ja kello oli 14.30. Jätin autoni huoltoon ja kävelin uusien autojen puolelle. Liike oli aivan tyhjä. Muita asiakkaita ei siellä lisäkseni näkynyt. Infotiskissä istui joku, mutta hän ei kääntynyt katsomaan, mitä ulko-oven aukeamisen johdosta tullut viima kuljetti mukanaan liikkeeseen. Päätin, että nyt minulle saa myydä, mutta en aio aktiivisesti tehdä ostajan töitä.

Kiertelin hallia ja katselin uusia autoja. Sitten löysin Kiat. Esillä oli Sorento, Sportage ja joku pienempi. Aivan niiden vieressä oli neljä sermikopperoa. Tiesin ne myyjien reviiriksi, sillä yhdessä sellaisessa teimme paperit aiemmasta autostamme vajaa viisi vuotta aiemmin. Kolme kopeista oli tyhjiä, mutta yhdessä oli elämää. Siellä kolme (ilmeisesti) myyjää keskusteli keskenään. (Päättelin heidät myyjiksi, sillä he olivat uskaltaneet astua tuolle myyjien reviirille ja näyttivät myös viihtyvän siellä). He huomasivat minut. Päättelin sen siitä, että yksi sanoi ”Moro”. Morotin takaisin, mutta en tohtinut häiritä sen enempää heitä, joten tutustuin itsenäisesti autoon.

Avasin kuljettajan oven ja istuin sisään. Vedin oven kiinni. Katselin autoa sisältä. Sitten siirryin takaovelle, avasin sen ja testasin matkustajan tilat. Ja taas ulos autosta. Avasin takaluukun ja tarkistin matkatavaratilan koon. Lopuksi istahdin vielä pelkääjänpaikalle. Renkaita en potkinut. Pyörin autossa ja sen ympärillä ehkä kymmenisen minuuttia. Lopuksi luin vielä auton hintalappua jokusen minuutin aidosti asiasta kiinnostuneena.

Myyjistä joku kertoi hyvän kaskun, sillä kuulin muiden nauravan.

Sorenton jälkeen tutkin Sportagen samalla lailla. Ihan näppärän näköinen peli sekin, mutta meidän perheelle hieman liian pieni, ajattelin.

Katsahdin myyjien suuntaan. Kaskunkertojan näytölle oli ilmestynyt jotain mielenkiintoista, sillä kaikki katsoivat sitä. Lähdin kävelemään ulos tyhjästä kaupasta. Arvatkaa mitä myyjät sanoivat silloin?

Eivät mitään. Eivät kerta kaikkiaan mitään. Tai ainakaan minulle.

Keskenään saattoivat todeta, että ”taas noita hemmetin renkaanpotkijoita, jotka eivät mitään osta.”

Kotiin huolletulla, ja taas huonon myynnin takia jatkoaikaa saaneella viisivuotiaalla Sorentolla ajaessani mietin, että olisi upeaa omistaa niin hieno bisnes, että mitään ei tarvitsisi myydä kenellekään. Todellisuudessa sisäinen yrittäjäni itki isoja kyyneliä. Miten totaalisesti sössitty mahdollisuus. Tämä hedelmä ei roikkunut enää edes matalalla. Se oli täydellisen kypsä ja jo pudonnut poimijan koriin, mutta poimija oli liian laiska edes vilkaistaakseen saaliiseensa. Teki mieli kääntyä takaisin, avata liikkeen ovi ja huutaa

”MYYKÄÄ PERKELE!”

…niin kovaa kuin kurkusta ääntä lähtisi.

Jätin sen tekemättä. Tiedä vaikka olisin häirinnyt taas.

Okei, ei saa kritisoida, jos ei anna parannusehdotuksia. Niinpä tässä on alla viisi vinkkiä ihan mille tahansa myyjälle:

  • Tervehdi aina ja kysy, miten voisit auttaa. Tulee prospektisi sisään sitten ovesta tai internetistä, niin älä nyt ihmeessä ole hiljaa. Tämä koskee eritoten sellaisia liikkeitä, joihin oikeasti kävellään sisään (niitäkin vielä jostain syystä on). Siellä jokaisen henkilökunnan jäsenen tulisi toivottaa tulija tervetulleeksi. Mistä minä tiedän kenen kuuluu sanoa minulle heipat tittelinsä takia. Odotan tervehdystä kaikilta.
  • Ole proaktiivinen. Autokauppa olisi 98% varmuudella tehnyt 51 000€ lisää liikevaihtoa jo huhtikuussa 2015, mikäli myyjä olisi lisännyt vain yhden lauseen viimeiseen sähköpostiinsa. Se lause olisi kuulunut näin: ”Mistä voin hakea sinut huomenna kello 10 koeajolle?”
  • Selvitä oston esteet ja tarjoa ratkaisu. Minulla este olisi ollut likviditeetti. Hyvä myyjä olisi varmasti löytänyt minulle sopivan rahoituksen.
  • Luo luottamus. Vaikka luottaisin merkkiin, niin kalliimmissa hankinnoissa (ja miksei pienemmissäkin) haluan tuntea henkilön, jolta ostan. Edes sillä tasolla, että voin luokitella joko luihuksi tai luotettavaksi. Ensimmäiseltä en ostaisi mitään.
  • Kysy, ostatko. Todella moni meistä toivoo tuota kysymystä – oikealla hetkellä. Se ei ole tungetteleva kysymys, vaan joskus jopa pelastava.

Tekemällä edes nuo viisi perusasiaa aina ja oikein, olet parempi kuin 99% tapaamistani (auto)myyjistä.

Petri

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokkikurssille!

Perjantaikokki @ köket 26.4. klo 16 Turussa

Kiinnostaako, kuinka italialainen risotto oikeasti valmistetaan?

Ystäväni sai minut innostumaan melkein 5 vuoden tauon jälkeen organisoimaan kokkikurssia. Olen innoissani ja ”tämän kevään ainoa livekeikka” järjestetään sunnuntaina 26.4. klo 16.00 alkaen Turussa.

Illan menu on seuraavanlainen:

Itämaista tempurahaukea
***
Minttu-limerisottoa ravunpyrstöjen kera

Ensin opitaan, sitten kokataan ja lopuksi syödään 🙂

Tule kokkailemaan ja herkuttelemaan hyvällä fiiliksellä yksin, kaksin tai porukassa. Ruoka valmistetaan retrohengessä kotitalousluokassa. Lupaan opettaa myös, miten meremme parhaimmistosta, hauesta, fileoidaan ruodotonta, mahtavaa raaka-ainetta.

Kurssimaksu on 58 e / hlö (sis. raaka-aineet). Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään 21.4.2015 tämän linkin kautta: www.lyyti.in/perjantaikokki_atkoket (linkin kautta myös maksu)

Lisätietoja tapahtumasta saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen atkoket@gmail.com.

Tervetuloa viettämään hauskempaa illallishetkeä!

Huom! Tapahtuma järjestetään, mikäli vähintään 40 innokasta kokkailijaa ilmoittautuu mukaan. Toivottavasti saadaan iso ja mukava tapahtuma aikaiseksi!

Saarison rengastie polkupyörällä – kesällä ja marraskuussa

Kesällä toteutin yhden haaveeni: ajoin Saariston Rengastien fillarilla. Viime vuonna poljimme Lyytiläisten kanssa Jäämereltä Turkuun kolmessa päivässä, joten 200 kilometrin lenkki saaristossa hoitui luonnollisesti yhdessä päivässä. Yhden päivän reissuun ei tarvitse anoa kotoa edes yövapaata.

Sain houkuteltua seuraksi neljä muuta polkijaa, joten vetoapuakin löytyi. Yhden polkijan, Team Rynkebyn kapteenin Heikki Lähteenmäen pyöräkaveri oli jopa laatinut excelin , jossa on kaikki reitin lautat ja osuudet. Voit ladata excelin käyttöösi tästä. Siinä voi jopa vaihtaa keskinopeutta, jolloin tiedät, mihin lauttaan ehdit omalla vauhdillasi. Huom! Aikataulu oli pätevä kesällä 2014. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan.

Porukkamme starttasi 5.8.2014 Turusta hieman aamuseitsemän jälkeen ja poimi minut sekä pk-seudun vahvistuksemme Ollin mukaan Kaarinasta. Taivas oli pilvetön ja ennuste lupasi kuumaa päivää. Garminin kello näytti 7.25, kun käynnistin ajanoton.

Kaikki porukassamme harrastavat maantiepyöräilyä, mutta olimme sopineet, että vedämme reitin ”kohtuullista” vauhtia. Vauhti olikin kohtuullista aina Nauvon lautalle saakka, sillä Kaarinasta Paraisille vievä pyörätie on niin järkyttävässä kunnossa, että siinä ei varsinkaan porukalla paljoa kaahailla. Paraisilta lautalle jatkuva osuus on puolestaan todella loistavassa kunnossa, siis autotien osalta. Aivan uusi päällyste ja hienot maisemat hellivät pyöräilijää. Mikäli siis haluat ajaa autotiellä. Samalla osuudella kulkee myös surullisen kuuluisa ”kevytpolku”, jota myös pyörätieksi joissakin foorumeissa kehutaan. Käsittelen sitä myöhemmin marraskuun osiossa, mutta todettakoon, että maantiepyörä ja kevytpolku eivät sovi yhteen.

Päällyste ennen Nauvon lauttaa on huippukunnossa. Oikealla näkyvä kinttupolku on ns. pyörätie. Sinne ei juuri ole pyörällä asiaa.

Päällyste ennen Nauvon lauttaa on huippukunnossa. Oikealla näkyvä kinttupolku on ns. pyörätie. Sinne ei juuri ole pyörällä asiaa.

Päästyämme Nauvon puolelle totesimme, että jos poljemme hieman kovempaa, ehdimme yhtä aikaisempaan lossiin kohti Korppoota. Siispä poljimme vuorovedolla aika lujaa. Jopa niin lujaa, että Korppoon lossia odottaessa ehdimme nauttia munkkikahvit aamiaiseksi.

WP_20140805_09_49_59_Pro

Aamumunkit Korppoon lauttaa odotellessa.

Sama ”poljettaisko kovempaa, ehdittäis aiemmin” –kuvio tuntui toistuvan jokaisella lauttavälillä. Korppoon puolelle päästyämme oli osa porukasta vielä puskassa aamuasioilla, kun tuli komento ”KIIRE!”. Satuimme vilkaisemaan taas aikataulua ja totesimme, että jos runttaamme kampia todella lujaa, säästämme puolisentuntia odotusaikaa. Niinpä vedimme vajaan kymmenen kilometrin pätkän reidet tuskaa ulvoen ja ehdimmekin tavoittelemaamme lauttaan. Keskinopeus lauttarannasta lauttarantaan oli melkein 40 km/h.

Team Skärgård jollakin lautalla.

Team Skärgård jollakin lautalla.

Ehdottomasti kauneimmat osuudet rengastiellä ovat Houtskärin ja Iniön osuudet. Siellä ei juuri pyöräteitä ole, mutta ei niitä siellä kaipaakaan. Kivempi se on ajaa hyvää maantietä kuin huonoa pyörätietä.

WP_20140805_10_38_14_Pro

Reitin kaunein lauttanäkymä.

WP_20140805_12_24_22_Pro

Ryhmäselfie jollain lautalla.

Lautat ja lossit tauottavat matkaa aika tiheään, joten lepoa tulee riittävästi. Pisin lautta kesti reilu puolituntia ja oli maksullinen. Pyörä + kuski maksaa ko. lauttaan 15€, joka on mielestäni aika paljon huomioiden, että viiden hengen porukkamme maksoi yhtä paljon kuin iso matkailuauto. Viisi fillaria mahtuu kuitenkin lautan nurkkaan, murto-osaan siitä tilasta mitä matkailuauto vie. Samaa mieltä hinnasta oli myös kaveri, joka liput myi. Kun tilasimme viisi fillarilippua, totesi hän, että laskuttaa vain neljästä, sillä ”meillä on täällä niin sikahinnat.” Ihailtavaa lojaaliutta työnantajaa kohtaan 😉

Pisimmän tauon pidimme Iniön kylällä ja ruokailimme vallan mainiossa GrillKafe Skagenissa. Muut vetivät purilaiset, itse otin jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä katkarapuleivän.

Kun on sata kilometriä takana, maistuu tällainen!

Kun on sata kilometriä takana, maistuu tällainen!

Ei sinänsä, hyvä sekin oli, mutta kavereiden hampurilaiset aiheuttivat hillittömän annoskateuden, jonka takia itkin sisäisesti koko lopputauon.

Saaristoidylliä fillarilla

Saaristoidylliä fillarilla

Purilaistauko päätettiin ajoissa, jottei tarvitsisi taas polkea hirveää kyytiä seuraavalle lossille. Olimme kaikki fillareillamme ajoissa, paitsi joku, joka oli vessassa. Ja sitten joku toinen meni vessaan. Kierre oli valmis ja kun pääsimme lähtemään, oli taas sotkettava reilusti yli kolmenkympin keskaria seuraavalle lossille. Tässä kohtaa katkarapuleipämies pärjäsi silminnähden paremmin kuin purilaispojat. Heillä oli ns. burgeri kurkussa.

Lossia saa rengastiellä venailla. Paitsi jos polkee todella lujaa.

Lossia saa rengastiellä venailla. Paitsi jos polkee todella lujaa.

Iniöstä oli vielä pari lauttaa mantereelle ja Kustaviin. Kustavista Turkuun on ehdottomasti reitin tylsin osuus. Varsinkin Mietoisten suoran voisi mielellään vaihtaa toiseen Iniö-pätkään. Onneksi reitti poikkeaa pian isolta tieltä kohti Louhisaaren kartanoa ja Naantalia. Tämä osuus on vielä varsin kaunista ja mukavasti polveilevaa maastoa. Tässä kohtaa meinasi homma myös loppua eräältä jäseneltämme. Oli jäsenet ns. loppu.

WP_20140805_16_48_30_Pro

Jalat ylös, viisi energiageeliä ja pari desiä juomaa ja matka jatkuu!

WP_20140805_15_13_30_Pro

Saaristotien kuningas: kaveri itse polkee kevyellä maantiepyörällä tiimin verkkareissa ja rouva perässä retkipyörällä ja tennareilla kantaen kaikki tavarat. I DON’T KNOW HOW YOU DID IT, BUT I WAN’T TO LEARN IT!

Viimeisen tauon pidimme Merimaskun rantamakasiinissa, jossa kokki taikoi meille muna-anjovisleivät. Siitä Turkuun tuova osuus ei jää muistiin luonnonkauniina, vaan aika urbaanina. On aika palata siis kaupunkiin.

Viimeinen taukopaikka.

Viimeinen taukopaikka.

Rantamakasiinin leivät. Ai että ne maistuivat!

Rantamakasiinin leivät. Ai että ne maistuivat!

Turkuun saavuimme loppuiltapäivästä. Kokonaisuudessaan aikaa kului reilu kymmenen tuntia, mutta aktiivista polkemista oli 6h 12min, keskinopeuden ollessa 31 km/h. Garmin väitti reitin nousumetreiksi 1500, mutta sitä en aivan usko. Kuluneet 4000 kaloria otimme varmasti takaisin ”Post Ride Partyssa” Aurajoen erilaisissa ravitsemusliikkeissä.

Post Ride Bar

Post Ride Bar

Yön viimeinen kaloritankkaus, Mantulla tietenkin.

Yön viimeinen kaloritankkaus, Mantulla tietenkin.

Tätä reissua kelpaa kyllä muistella – ja ensi vuonna uusiksi!

Tässä vielä Garminin data reissusta: http://connect.garmin.com/activity/558347946

Saaristotie marraskuussa

Ei ole huonoja ilmoja, on vain väärää asennetta ja luokattomia varusteita

Mökkimatkani on tasan 50 kilometriä Kaarinasta Nauvon Sandöseen. Kesällä liikuin lähtökohtaisesti polkien rouvani kuljettaessa lapset ja itsensä autossa. Lokakuun tullessa jäi pyöräily pois, mutta eilen päätin, että on taas aika hypätä fillarin selkään.

Torstaina satoi lunta ja vielä aamulla oli maa Kaarinassa osittain valkoinen. Ajattelin sotkea maasturilla, mutta koska en löytänyt siihen lokareita (tavarat ovat vielä muuttolaatikoissa heinäkuun Sveitsi-muutosta odottaen joulun muuttoa omaan kotiin), valitsin cyclocrossarin lokasuojilla.

Ilma oli ehkä asteen plussalla ja tiet sulia. Mitään estettä en siis fillarointiin keksinyt, vaikka kovin koitin miettiä. Niinpä päätin tehdä etätyöpäivän mökillä. Vaimo ja lapset tulisivat perästä.

Päätin lisäksi, että ajan vihdoinkin sen kuuluisan ”kevytpolun” alusta loppuun. Aiemmin olen aina ajanut autotiellä välittämättä vihaisista katseista. Mutta pakkohan se on testata!

Kevytpolku herätti aikanaan paljon vastustusta, eikä syyttä. Kaikkihan kannattavat uusia pyöräteitä, paitsi omille mailleen. Validi oli kyllä myös argumentti kevytpolun järkevyydestä. Kevytpolkuun, aidon pyörätien sijaan, päädyttiin käsittääkseni aikoinaan kustannussyistä: asfaltoitu pyörätie olisi ollut nelisen kertaa kalliimpi rakentaa ja sitä olisi pitänyt hoitaa talvisinkin. Loogista: kuinkahan monta pyöräilijää kiertää rengastietä talvella, kun lautatkaan eivät kaikilla osuuksilla liiku. Niinpä päädyttiin kevytpolkuun.

Olen polkua ihaillut pyörän ja auton kyydistä useasti. Olen joskus jopa nähnyt joitain urheita sitä polkevan. Kerran viime kesänä lossilla espoolainen pariskunta kehui, että ”tuo teidän metsäpolku on tosi siisti!”

Metsäpolku tottavie! Saariston Rengastien pitäisi olla maamme yksi vetovoimaisimmista pyörämatkailukohteista ja kaikessa pitkänäköisyydessään sen vilkkaimpaan osuuteen päätettiin rakentaa metsäpolku, jolla ei ole minkäänlaista ylläpitoa. Kuvista voi päätellä, kuinka umpeenkasvanut polku on kesäisin.

Kyltti kertoo kaiken: "Ei ylläpitoa." Ei siis edes kesäisin. Mutta onneksi mopot saavat ajaa tätä leveää väylää fillareiden kanssa samaan aikaan. Tekee kaikkien elämästä jännempää.

Kyltti kertoo kaiken: ”Ei ylläpitoa.” Ei siis edes kesäisin. Mutta onneksi mopot saavat ajaa tätä leveää väylää fillareiden kanssa samaan aikaan. Tekee kaikkien elämästä jännempää.

Onneksi marraskuussa kaikki on jo kuollutta. Muuten tähän pätkään tarvittaisiin viidakkoveistä.

Onneksi marraskuussa kaikki on jo kuollutta. Muuten tähän pätkään tarvittaisiin viidakkoveistä.

Polun profiili vaatii tavalliselta polkijalta aikamoista voimaa reisistä ja varsin kehittynyttä pyöränkäsittelytaitoa. Polun yli menevät asfalttitiet tarjoavat mainiot, parikymmentäsenttiset hyppyrit. Paikoitellen profiili muistuttaa BMX:lle tarkoitettua Pump Trackia ja jyrkimmistä kohdista voi saada kunnon vauhdit seuraavaan hyppyyn.

Pyöräilijän reisiä hellitään jyrkillä kumpareilla. Autoilijalle on onneksi tie tasoitettu.

Pyöräilijän reisiä hellitään jyrkillä kumpareilla. Autoilijalle on onneksi tie tasoitettu.

Sopii toivoa, että yksikään hölmö turisti ei eksy reitille pyöräkärryn kanssa, sillä kärryn molemmat renkaat eivät aina mahdu polulle. Suosittelen myös, että rengastie kierretään aina myötäpäivään, sillä suurimmalla osalla tästä kevytpolusta ei vastaantulijaa kykene ohittamaan.

Siltatyömaan jälkeen kevytpolulle liittyminen on varsin hankalaa. Kokeilin tehdä sen satulassa istuen, mutta se oli mahdotonta.

Siltatyömaan jälkeen kevytpolulle liittyminen on varsin hankalaa. Kokeilin tehdä sen satulassa istuen, mutta se oli mahdotonta.

Mutta minä nautin tästä polusta tänään! Onneksi allani oli cyclocross, sillä maantiepyörällä ei tänne ole mitään asiaa. Vauhti hyytyy puoleen asfalttitiehen verrattuna, mutta tänään en ollut tavoittelemassa kovaa keskinopeutta. Tästä polusta saisi mahtavan teräsmieskilvan: kuka selviää Paraisilta kevytpolkua pitkin Nauvon lauttarantaan viikon tavarat peräkärryssä!

Silti, vaikka minä tästä tänään pidin, en voi olla hämmästelemättä rakentamispäätöksen järkevyyttä. Lehtijutun mukaan kahdeksan kilometrin pätkä on maksanut 770 000€, joten koko kevytpolku lienee maksanut lähes kaksi miljoonaa. Hirvet ja peurat tekevät metsiimme vastaavia polkuja satoja kilometrejä vuosittain aivan ilmaiseksi!

Vuonna 2005 silloinen Turun Tiepiirin projektipäällikkö Jaakko Klang arveli Turun Sanomissa näin:

”Vuotta 2013 voisi pitää jonkinlaisena rajapyykkinä, Klang heittää varovaisen arvion koko rengastien ympäröivän pyörätien valmistumisvuodeksi.”

Kiitän poliitikkojen tehottomuutta, rahan riittämättömyyttä ja maanomistajien aktiivista vastustamista siitä, että ainoastaan 15 kilometrin pätkälle on rakennettu tällainen järjettömyys. Mieluummin vähän ja hyvää kuin paljon ja turhaa.

WP_20141107_10_52_41_Raw

Kevytpolkua voisi verrata siihen, että Turun ja Helsingin välille suunniteltu moottoritie olisi rakennettu siten, että vain motocross-pyörällä selviäisi siitä. Se olisi hauskaa alan harrastajille, mutta suurin osa potentiaalisista käyttäjistä kiroaisi koko hanketta.

Petri

#Viski 42% 47€ plo

Tässäpä teille blogipostaus, jossa on ihan yhtä vähän järkeä kuin aluehallintoviraston toiminnassa. Luettelen alla erilaisia prosenttilukuja sekä hintoja, jotka liittyvät tai voivat olla liittymättä alkoholiksi nimettyyn aineeseen.

4,7%
7€ / 4cl
41%
8,5€ / 4cl
16%
39%
38,5%
11€ / 4 cl
5,2%
3,5%

Osa luvuista lienee näin julkisesti kirjoitettuna laittomia ja osa laillisia. Näin ihmeellinen on maamme Suomi. Yksi A lähti luottoluokituksesta. Siihen liittyen saan A-kirjaimen julkistaa, mutta mitä, jos kirjoittaisinkin A-oluesta. Saisinkohan Avin niskaani? Onko A-kirjaimen laillisuus Avin lyhenteessä muuten varmistettu?

Haluan painottaa, että yksikään yllämainituista luvuista ei liity Olutexpon tarjontaan (ex. Olut & Viski Expo http://olutexpo.fi). Enhän haluaisi ikinä aiheuttaa haittaa tapahtumalle, jonka slogan on ”Juodaan vähemmän, maistellaan enemmän.” Tähänhän ei alkoholilakimme pyri, vaan täysin päinvastaiseen: ” Juodaan ja tuodaan Virosta enemmän, maistellaan vähemmän.”

Ai niin, on se hyvä, ettei sitä Mannerheim-elokuvaa koskaan Suomessa tuotettu. Olisi tullut levityskielto Marskin ryypyn piilomainontana.

Taidan nauttia viskin Avin kunniaksi ja Marskin kunniaksi.

Perjantaikokki

Ps. Jos et tiedä, mistä on kyse: http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1412992673442

#satasyytäollaonnellinen #86 #sunnuntai

Mites se Sunnuntain mainoksessakin soinut biisi menikään? ”On taaskin sunnuntai…” Mahtava viikonpäivä, kertakaikkiaan. Hiljaista teillä ja kaupungissa, kaikkialla lungi fiilis. Itse en kaipaa lainkaan supermarkettien sunnuntaiaukioloa. En tosin kaipaa supermarkettejakaan. En kertakaikkiaan ymmärrä suomalaisten viehtymistä hehtaarin kokoisiin halleihin, joissa myydään tennareita ja Norjan lohta vieri vieressä. Mutta nyt meni taas ohi aiheen – tosin lupaan kirjoittaa tästä aiheesta vielä.

Minun lempikauppani on kylämme pieni Spar. Pihalla on suihkulähde ja kahdeksan parkkipaikkaa, joissa on aina tilaa. Omppujakin on tarjolla vain kahta laatua, ajattele! Toiset ovat lemppariani, joten kein Problem.

Kauppa on oikeasti pieni, sillä kahdellakymmenellä askeleella sen kävelee päästä päähän. Ja silti sieltä löytyy kaikki tarvittava (ja sen lisäksi mahtava juustotiski ja hyvä valikoima viinejä). Valkotakkinen, varmaankin kahdeksaakymppiä lähestyvä kauppias, tulee aina tervehtimään ja kysyy, että onko kaikki hyvin ja miellyttääkö valikoima. Miellyttäähän se.

Perjantaina bongasin pakastealtaasta kokonaisen ankan. Aku maksoi 15 frangia, eli n. 12 euroa. Ei paha! Ostin sen tietämättä mitä siitä tehdä.

Tänään menimme lounaalle taas eilen mainitsemalleni laavulle. Grillasimme nuotiolla nakkeja ja St. Galler – bratwursteja. Sitten kävin fillarilenkillä. Lenkin jälkeen aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja auton mittari näytti +20 astetta, kun suuntasimme poikien toiveesta SihlCityn valtavaan skeittiparkkiin. Oliver on kuin kala vedessä isossa poolissa. Varmasti nuorimpana potkulautailijana kerää huomiota ja siitä nuorimies nauttii. Kenen lie geenit…

Albert painelee hänkin sujuvasti potkulautansa kanssa ja harjoittelee ensimmäisiä hyppyjään. Julian kanssa harjoittelimme yksipyöräisellä ajoa. Jokunen metri hänellä sujuu jo!

Sitten rouvan piti käydä jakamassa solut. Tai jotain muuta tieteellistä. Suuntasimme Hönggerbergille ETH:n kampukselle koko perhe. Julia meni äidin kanssa tutkimaan soluja mikroskoopilla ja me potkulautailtiin ja yksipyöräiltiin poikien kanssa urbaanissa leikkipuistossa. GoPro-kamera tallensi hienoja hyppyjä ja temppuja poikien potkulautailuvideota varten.

20140406-221854.jpg

Illalla otin Pekingin ankan pois uunista. Neljä tuntia se ehti siellä muhia. Löysin hyvän reseptin Kaikki äitini reseptit-blogista. Tosin sovelsin sitä, sillä eihän minulla tietenkään ollut viismaustetta… Mutta hyvää tuli! Tätä tehdään toistekin!

Nautimme ruoan teepaitasillaan terassilla, auringon laskiessa kukkuloiden taakse. Herkullinen ja urheilullinen sunnuntai. Juuri sellainen, jonka jälkeen menee onnellisesti nukkumaan.