Lohi-perunalättyjä ja kylmäsavulohta – Eläkkeelle ysikymppisenä?

Eläkeikä ja sen varsin vauhdikas vaihtelu on puhuttanut kuluneen viikon aikana. Ensiksi se nousi, sitten se laski ja nyt harva tietää mikä eläkeikä oikein on.

Olen pitänyt jo pitkään varmana, että en ikinä saavuta eläkeikää. Tarkoituksenani ei ole lopettaa maallista vaellustani erityisen nuorena – varsinkaan, jos geeneihin on luottamista. Niiden avulla todennäköisesti pelailen tennistä ja korjailen autoani vielä pitkälti yli yhdeksänkymppisenä. Huonokuuloisena ajan aina kaasupohjassa töihin tai harrastuksiin, mutta periksi en anna. Sen verran realisti olen, että eiköhän tuo eläkeikä huitele neljän – viidenkymmenen vuoden päästä jo siellä yhdeksänkympin tienoilla. On siis parempi elellä eläkepäiviä odottelematta.

Työssä jaksaminen lienee avainkysymys myöhäisen eläköitymisen ongelmien ratkaisemisessa. Jos työ on kivaa, niin tuskin sitä haluaa ihan heti lopettaa. Mutta tilanne näyttää päinvastaiselta. Pomoni törmäsi viikolla verkkopalveluun, jossa kielitoimiston asiantuntijat kääntävät ilmaiseksi asiakkaita askarruttavia termejä suomesta englanniksi. Suurimmassa osassa he onnistuivatkin varsin kepeästi, mutta listallisen verran sanoja oli jäänyt vaille käännöstä.

Lista näytti tältä:

  • voimavaralähtöisyys
  • yhteisöllinen
  • kilpailuttaminen
  • työyhteisö
  • vanhemmuuden tukeminen
  • viriketoiminnanjohtaja
  • turvallistaminen
  • työssäjaksaminen

Listaa lukiessaan keksi pomoni sanoista viikon puheenaiheeseen liittyvän kannanoton. Se kuuluu näin:

”75% suomalaisista haluaa ennen 65-vuoden ikää eläkkeelle. Työ ei enää innosta vaan uuvuttaa. Tästä johtuen on työyhteisössä voimavaralähtöisyys minimissään ja yhteisöllisyys hukassa. Vanhemmuutta kun ei tueta, niin sekin stressaa. Motivaatioon tarvitaan viriketoiminnanjohtajaa, töitä pitää pikaisesti turvallistaa ja työssäjaksamiseen panostaa.”

Meillähän on aivan oma uupumuskielemme täällä Suomessa! Voimme sujuvasti puhua pitkät pätkät siitä, kuinka huonosti asiat töissä ovat käyttäen vain termejä, jotka eivät ikinä kerro kuulijalle yhtään mitään.

Jos nykyisten kolmikymppisten on turha odotella auvoisia eläkepäiviä, niin mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Itse olen päättänyt hoitaa asian siten, että teen vain asioita, joista nautin. Olen onnistunut tässä varsin hyvin, enkä ole kokenut tarvetta vielä aloittaa eläkepäivien odottelua. Ja sekin auttaa, kun sanoo asiat suoraan. Suu auki, jos väsyttää ja sitten hetkeksi lepäämään! Suosittelen muillekin.

Ittestä se vaan on kiinni.

Lohi-perunalättyjä ja kylmäsavulohta

Pojalle ei maistunut paistettu lohi ja perunamuusi. Kun ne
paistoi lätyiksi, niin johan upposi!

AINEKSET
– 4 isoa perunaa (esim. Rosamunda)
– 2 dl maitoa
– 50 g voita
– 150 g lohta
– 1 dl vehnäjauhoja
– 2 kananmunaa
– 100 g kylmäsavulohta
– ½ prk smetanaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Lisäksi tarjolle
– salaattia
– pieniä maustekurkkuja

VALMISTUS
Ruokaan sopii parhaiten tähteeksi jäänyt muusi ja kala, mutta voi tämän tehdä tuoreestakin. Valmista ensiksi muusi. Keitä neljään osaan pilkotut perunat vähässä, suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Soseuta ja lisää joukkoon 25 g voita ja 1 dl maitoa. Paista sitten kala kypsäksi ja anna kalan sekä muusin jäähtyä.

Soseuta jäähtynyt kala haarukalla ja sekoita muusin joukkoon. Sekoita joukkoon myös kaksi kananmunaa, loput maidosta ja vehnäjauhot. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Taikina saa jäädä paksuhkoksi. Lisää tarvittaessa jauhoja tai maitoa.

Lusikoi taikinasta pikkulettupannulle taikinaa ja paista voissa molemmin puolin rapeaksi. Leikkaa kylmäsavulohesta ohuita siivuja. Kokoa annos: pohjalle lätty, päälle smetanaa ja kylmäsavulohisiivuja ja taas päälle lätty. Tee vielä toinen kerros ja tarjoa salaatin sekä pikkukurkkujen kera.

Onnekasta perjantaita ja kolmattatoista päivää!

Perjantaikokki

Rukiiset savukalablinit mätikastikkeella

Bliniaika on parhaimmillaan

Aina, kun lumi tulee maahan ja lämpömittari painuu pakkaselle, alkaa tehdä mieli blinejä. Mutta tällä kertaa kokki halusi kokeilla jotain hieman nopeampaa ja helpompaa. Näillä blinin korvikkeilla voit järjestää kestit vaikka lapsille! Taatusti maistuu 🙂

Rukiiset savukalablinit mätikastikkeella
Resepti on neljälle hengelle ja riittää sellaisenaan vaikka lounaaksi.

AINEKSET

– 2 munaa
– 6 dl maitoa
– 1/2 dl öljyä
– suolaa
– 3 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
– 1 dl ruisjauhoja
– 1 tl leivinjauhetta
– 8 kpl savusilakoita tai muuta savukalaa perattuna ja pilkottuna.
– 1 sipuli

KASTIKE

– 1 tölkki kermaviiliä
– 1 tölkki raejuustoa
– 150 g mätiä
– iso suolakurkku pilkottuna
– 3 rkl ruohosipulia pilkottuna

VALMISTUS
Pilko suolakurkku ja ruohosipuli pieneksi. Sekoita muiden kastikeainesten kanssa ja laita tekeytymään jääkaappiin.

Sekoita munat, maito, öljy ja suola. Lisää joukkoon jauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Pilko sipuli, kuullota se pannulla ja lisää taikinaan. Lisää savukalat taikinaan ja sekoita kunnolla, jotta kalan liha hajoaa pieniksi palasiksi kastikkeen joukkoon.

Paista lätyt molemmin puolin miedolla lämmöllä. Kokin levyssä asteikko on yhdestä yhdeksään ja viitonen osoittautui parhaaksi – eli noin puolella lämmöllä. Pinoa komeaksi torniksi ja kruunaa mätikastikkeella.

Hauskaa kokkailua ja reipasta viikonloppua. Nautitaan taas talvesta!

Terveisin

Perjantaikokki