Rommimarinoidut kalavartaat – Kesälomaruokailua – jatkosarja

Kirjoitin viime viikolla tienvarsiruokailun alennustilasta. Onnekseni epätoivoni oli osittain turha. Hyviä ruokapaikkavinkkejä kertyi perjantairesepti.fi –blogiinkin kolmisenkymmentä. Sieltä vain reissulle lähtiessä poimimaan ruokasuomen karttaan pysähtymispaikkoja!

Oman positiivisen ruokapilkahduksen koin kesän alussa. Rymättylän eteläkärjestä liikennöi sesonkina Linta –niminen yhteysalus Seilin kautta Nauvon kirkonkylälle. Reitti on mitä parhain itselleni matkalla Herrankukkarosta mökille. Tätä kautta matkaa kertyy 25 kilometriä, mantereen kautta kiertävä vaihtoehto on noin 75 kilometriä pidempi.

Aluksessa on kahvio A-oikeuksin. Kyseessä on siis sellainen mukavampi lossi. Aiempina kesinä olen tuskaillut ruokavalikoiman kanssa, sillä fillaristi ei kesäisessä saaristossa mielellään kebab- tai makkaraperunoiden välillä arvuuttelisi.

Pääsin mukaan aluksen kesän ensimmäiselle reissulle, vaikka meinasinkin jäädä alkuun rannalle. Bussiryhmä oli buukannut kaikki paikat, mutta laivaväki heltyi kuullessaan vaihtoehtoni. 75 kilometrin lisälenkki oli pääsylippuni alukseen. Lupasin myös vaikka maalata kantta, kunhan vain mukaan mahtuisin.

Olin evästänyt reppuni banaanilla, mutta yllätyin iloisesti kahvilaan marssiessani. Vetäjä oli vaihtunut, tiskin takana seisoi kaksi tomeraa, hymyilevää naisihmistä, jotka toivottivat minut tervetulleeksi. Kebab-mainokset olivat vaihtuneet vitriinin graavilohi-saaristolaisleipiin ja itse leivottuihin marjapiirakoihin. Sydämeni hypähti ja olin onnellinen. Näin sen kuuluu olla, ajattelin itsekseni ja marssin tiskille.

Tässä siis oma vinkkini. Mikäli suuntana on saaristo ja sen pikkurengastie, niin suositella voin.

Rommimarinoidut kalavartaat

Resepti on mukaelma Glorian Ruoka&Viini –lehdestä napatusta reseptistä. Tätä on mökillä kokeiltu ja hyväksi todettu! Kala- ja äyriäisvalikoimaa voit varioida. Lohen lisäksi vartaaseen voi mainiosti pujottaa vaikka haukea.

AINEKSET
– 600 g lohta
– 4 kampasimpukan lihaa
– 8 jättikatkarapua kuorineen
– 4 kpl varrastikkuja

Marinadi
– 1 dl fariinisokeria
– 1 dl vaaleaa rommia
– 1 rkl murskattuja korianterin siemeniä
– 2 limeä (yhden kuori ja kahden mehu)
– 3 rkl tuoretta korianteria
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– 1 dl öljyä

VALMISTUS
Leikkaa ruodoton lohi lapsen nyrkin kokoisiksi paloiksi. Leikkaa ravuista kuori yläpuolelta halki ja poista suoli. Laita varrastikut likoamaan veteen. Valmista marinadi.

Sulata sokeri pannulla ja paahda aivan hetki. Lisää rommi ja kiehuttele miedolla lämmöllä, kunnes alkoholi on haihtunut. Anna kiehua hiljalleen ja lisää korianterin siemenet. Raasta yhden limen kuori. Purista molemmista limeistä mehut marinadiin, mutta lisää kuori vasta myöhemmin. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä viitisen minuuttia ja ota pois liedeltä. Lisää öljy ja limen kuori sekä tuore korianteri. Anna jäähtyä.

Laita kalat ja äyriäiset kulhoon. Kaada jäähtynyt marinadi päälle ja anna maustua muutama tunti.

Paista rapuja muutama minuutti pannulla, koska niillä kestää kypsyä hieman kauemmin kuin muilla. Pujottele sitten kaikki vartaisiin ja grillaa neljä – viisi minuuttia per puoli. Valele grillaamisen aikana marinadilla. Kiehuta loppumarinadista kastike, jolla vielä sivelet grillatut vartaat.

Tarjoa kesän rapean salaatin kera.

Kesäistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Kesälomavinkkejä Turkuun, Naantaliin ja saaristoon

Alueellamme toimii kaksi varsin vireää matkailuorganisaatiota, joiden palveluista haluan teille vinkata. On suuntana Turku, saaristo tai Naantali, niin hyvät tuotteet löytyvät täältä:

Turku: Turku Touring

Naantali: Naantalin Matkailu

Salaatti meren antimista

Kokin terveiset Ranskasta

Hämmästyttävän lämmintä syksyistä perjantaita kaikille! Kokki vietti viime viikon Ranskan Rivieralla opintomatkalla ja taisi matkalaukussa tulla tuliaisiksi palanen Ranskan lämpöä, sillä kesäinen lämpö tuntuu vain jatkuvan. Seuraavissa kirjeissä esittelen muutamia todellisia ”cross kitchen” annoksia. Onhan ne tehty Ranskassa italialaisten isäntien vieraana ja suomalaisen kokin toimesta. Katsotaan, mitä saatiin aikaan…

Salaatti meren antimista

Suomalainen kalatarjonta on erinomaista, mutta kyllä silti kokki nautti paikallisten markettien kalatiskien ihailemisesta. Ihailu ylsi lautaselle saakka. Tässä annoksessa käytettiin tietenkin vain tuoreita raaka-aineita, mutta kaikkia näitä saa melkein joka kaupasta Suomessakin. Erityisen hyvät valikoimat ovat itämaisten kauppojen pakastealtaissa.

Ainekset neljälle

– Iso kulhollinen salaattiaineksia (tammenlehvää, rucolaa, friseesalaattia yms.)
– 12 kpl jättikatkarapuja kuorineen
– 12 kpl isoja kuorittuja katkarapuja
– 4 kpl kampasimpukan lihaa
– säilykemaissia 2 rkl per syöjä
– säilykeherneitä 2 rkl per syöjä
– vihreitä papuja keitettynä
– yksi kypsä avocado siivuina
– porkkanaa pieninä suikaleina
– tuoretta mangoa suikaleina

– itse tehtyä majoneesia tai kaupanversiota sinapilla maustettuna

Valmistus
Huuhtele ja kuivaa salaatit ja revi suupalan kokoisiksi paloiksi. Paista kampasimpukan lihat voissa kypsiksi ja leikkaa siivuiksi. Mausta suolalla. Kokoa annos siten, että salaatti tulee pohjalle ja muut ainekset omiin kekoihinsa. Ripottele päälle Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä. Siinä se. Sekoittamisesta huolehtii kukin syöjä itse.

Ps. tämä salaatti vaatii ison lautasen ja kelpaa vaikka pääruuaksi!

Herkullista viikonloppua!