Makkarapastaa á la Oliver – Elämää yksipyöräisellä

Saimme eilen mieluisia vieraita, kun kummityttömme perheineen marssi ovesta sisään. Oli myöhästyneiden syntymäpäiväjuhlien aika. Karkeloista muodostui varsin urheilulliset, sillä kummitytön veli toi mukanaan yksipyöräisen, tuon useimmiten sirkuselämään liitettävän kapistuksen.

Olin kokeillut vekotinta kerran aiemmin ja innostuin heti. Tuli lapsuus mieleen, sillä eteneminen ei polkupyörällä enää ollutkaan itsestään selvän vaivatonta. Päinvastoin. Haasteellista, mutta harjoittelulla kenties mahdollista.

Tahkoin itseäni hikeen ja koin onnistumisen tunteita jo muutaman metrin yhtämittaisista suorituksista. Illan päätteeksi oli paita märkä ja naapurit hämmästyneitä, mutta pisin pystyssä pysytty matkani oli jo kolmisenkymmentä metriä. Olin varsin ylpeä.

Illalla blogia kirjoittaessani selailin nettiä ja huomasin, että lauantaina vietetään Valtakunnallista Yrittäjän Päivää. Oma, toistaiseksi varsin lyhyt, urani yrittäjänä muistuttaa huomattavasti iltapuhdettani yksipyöräisen päällä. Uran tai polkupyöräilyn aloittaminen jännittää. Alussa horjuttaa jo pelkkä pyörän päällä istuminen. Päätös liikkeellelähdöstä on välttämätön, mutta olo on kuin tyhjän päälle kaatuisi. Kun vauhtiin pääsee, niin asentona pitäisi olla ronski etukeno, jolloin liike ei pysähdy, vaan tulosta syntyy. Paikallaan ei yksipyöräisellä voi olla, vaan vääjäämättä alkaa liike viedä joko taakse- tai eteenpäin, riippuen pyöräilijän asennosta – tai asenteesta.

Uskon, että moni muukin yrittäjä tunnistaa itsestään pienen yksipyöräilijän. Pystyssä pysyminen ei haastavissa olosuhteissa ole mitenkään varmaa. Varmaa on vain se, että makuun päästyään, ei elämää yksipyöräisen päällä enää muuhun vaihda.

Onnekseni sain lainaan yksipyöräisen viikonlopuksikin. Juhlistan kaikkia Suomen yrittäjiä lauantaina sillä fillaroiden. Tiukassa etukenossa. Vaikka sitten lamaa päin.

Valtakunnallinen Yrittäjänpäivä

Makkarapastaa á la Oliver

Ensimmäinen lapsemme syö kaikkea. Rakastaa kasviksia ja hedelmiä, herkuttelee mädillä ja ostereilla – kokeilee ennakkoluulottomasti mitä vaan. Olimme ylpeitä itsestämme keittiökasvattajina ja tiesimme heti lapsen hyvän ruoka-asenteen olevan täysin ansiotamme. Sitten saimme toisen lapsen. Ruokakasvatuksemme on ollut identtistä. Tulos? Poika ei laita suuhunsa mitään vihreää, marjoista, hedelmistä tai hieman oudommista aineksista puhumattakaan. Lempiruokaa on pasta ja makkara. Jouduimme toteamaan, että maku lienee synnynnäistä, eikä kasvatuksen tulosta, vaikka niin kuvittelemmekin.

Pojan viettäessä kaksivuotissynttäreitä, emme yllättyneet ruokatoiveesta. Makkaraa ja pastaa, pliis… Ja sitä tehtiin.

AINEKSET
– 400 g spagettia
– 400 g italialaista raakamakkaraa (tai esim. mausteista bratwurstia)
– 400 g paseerattua tomaattia
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– tilkka oliiviöljyä
– pinnalle tuoretta persiljaa koristeeksi

VALMISTUS

Pilko sipuli ja valkosipuli. Paista hetki oliiviöljyssä ja lisää makkarat. Ruskista. Lisää tomaattikastike, mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua puolisen tuntia.

Keitä pasta al dente. Valuta ja sekoita kastikkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla. Nauti.

Yritteliästä viikonloppua!

Perjantaikokki

 

Savulammaspasta – Kesä ruokaillen

Sain eilen kouraani Hesarin jutun ilmiöstä nimeltä ”kolmioleivittäminen”. Sana tarkoittaa käytännössä tienvarsiruokailun alennustilaa Suomessa. Nyt on kesä ja ihmiset liikkuvat. Sadat tuhannet matkailijat ruokitaan Suomessa päivittäin suojakaasuun pakatuilla, kaksikin viikkoa säilyvillä kolmioleivillä ja niin sanotuilla ”panineilla”.

Nälkäisinä kauppareissulla erehdyin viemään pesueeni kauppakeskukseen hampurilaiselle. Kokemus ei ylentänyt mieltä. Pikaruoka-termi ei pitänyt paikkaansa, sillä jonossa meni puolisen tuntia. Sitten nautimme herkkumme kymmenessä minuutissa likaisessa pöydässä, mopopoikien kiroillessa viereisessä pöydässä ja lasten imiessä nykysuomen urbaanisanastoa itseensä. Lopputuloksena etova ähky ja pari opittua kirosanaa. Roskaruokailua, totesin perheelleni ääneen. Tätäkö tämä kesäruokailu Suomessa on?

Vaihtoehtoa ei oikein taida löytyä. Vai löytyykö?

Italiassa, Venetsian Canal Granden varrella söin kerran karnevaalien jälkeisenä aamuna elämäni parhaan kolmioleivän. Ravintola oli erikoistunut niihin. Leipä leivottiin itse ja täytteet olivat tuoreita kuin kala sushissa.

Samassa maassa kun autostradalla pysähtyy paninille, saa käteensä aamulla tehdyn, Parmankinkulla tai muilla herkuilla täytetyn, vasta paahdetun leivän. Ei lötköä majoneesimassapatonkia.

Pari päivää kauppareissun jälkeen grillasimme kotigrillillämme hampurilaiset. Mynämäkeläisen Veraisen leipomon herkullisten perunasämpylöiden väliin päätyi paistista jauhettua lihaa, Sorrin raikkaita salaatteja ja tomaatteja sekä Sauvon valkosipulisuolakurkkuja ja itse tehtyä majoneesia. Taivallista. Tytär söi hyvällä ruokahalulla ja kysyi, että ”onko tämäkin iskä roskaruokaa?” Yritin selittää, että tässä ja kauppakeskuksen hampurilaisessa on eroa joitakin tuhansia logistiikkakilometrejä ja litroittain suojakaasua. Taisi mennä hieman korkealentoiseksi pikkutytöllemme.

Ranskassa ajetaan rengasfirman opas kourassa moottoritieltä pois ja etsitään hyväksi tunnettu lounaspaikka vähän kauempaakin. Siellä hyvä ruoka on olennainen osa matkailua. Täällä meillä kelpaavat vain liikennevaloissa kiinni olevat syöttyölät, joissa ”tankataan energiaa” suojakaasupusseista ja litkukahvista. Ja eikun tienpäälle! Taas jaksaa ajaa, vaikka takapenkki kiukuttelisikin.

Hyvä ruoka, parempi matka.

Ps. jos tiedät hyviä, paikallisia pysähdyspaikkoja kesälomareittien varrella, joissa ei tarvitse nauttia suojakaasuleipiä, niin kerro niistä muillekin! Helpoiten se onnistuu klikkaamalla alta ”kommentoi”-linkkiä.

Savulammaspasta

Turun Kauppahallista, Reino Jokisen lihaliikkeestä, saa maukasta savulammasta, joka taipuu vaikka pastan seuraan. Toimii helteelläkin!

AINEKSET
– 400 g savulammasta ohuina siivuina
– 500 g värikästä tagliatelle-pastaa
– 4 salottisipulia
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 dl lihalientä (tai 1/2 rkl lihafondia ja 1 dl vettä)
– 2 dl kermaa
– kourallinen pilkottua persiljaa (tai lehtipersiljaa)
– oliiviöljyä
– parmesaania pinnalle
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko sipulit pieneksi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää lammas ja paista hetki. Lisää kerma ja lihaliemi. Anna hautua rauhassa puolisenkin tuntia, kunnes nesteestä on haihtunut ainakin puolet. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Keitä pasta suolatussa vedessä ”al dente” (käytännössä minuutti – pari vähemmän mitä ohje pakkauksessa sanoo.) Kaada vesi pois ja sekoita kastike pastan joukkoon. Ripottele pinnalle persilja ja raasta lopuksi päälle runsaasti parmesaania.

VIINISUOSITUS
Kuvassa näkyvä Caliterra Tributo Shiraz svengasi tämän pastan kanssa kesäpöydässä kuin hirvikärpänen koivikossa. Hintaa hieman alle 11 euroa, löytyy Alkosta numerolla 442687 ja lisätiedot alla olevasta linkistä.

Caliterra Alkon sivuilla

Lämmintä viikonloppua toivoen!

Perjantaikokki

Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto – Mistä motivaatio syntyy?

Palaan tämän kysymyksen ääreen tuon tuosta. Mikä meitä oikeasti motivoi? Lyhyen elämäni aikana olen oppinut sen, että olen oppinut vasta varsin vähän. Kuvittelen aina silloin tällöin tietäväni jostain asiasta jo varsin paljon, kunnes huomaan sen tosiaan olleen vain kuvitelmaa.

Olen työhaastatellut satoja ihmisiä, palkannutkin kolmattasataa ja toiminut jonkinlaisissa esimiestehtävissä kymmenisen vuotta. Ja aina päädyn pohtimaan, että mikä tuotakin yksilöä oikein motivoi.

Keppiä vai porkkanaa?

Elämäni suola, ja samalla haaste on, että joka kesä kaikki alkaa alusta. Tehdyistä virheistä voi aidosti oppia ja hyvät käytänteet sekä uudet ideat voi siirtää neitseelliseen maaperään ilman muutosvastarintaa. Suurin haaste liittyykin aina uuden henkilökunnan motivoimiseen. On opittava tuntemaan johdettavansa yksilöinä, jotta heitä voi motivoida oikealla tavalla. Raha ratkaisee itse asiassa hyvin harvalle. Kun perustoimeentulon mahdollistava summa ylitetään, astuvat kuvaan muut motivaatiotekijät. Toiselle toimii kehu, toiselle painostus, kolmannelle lisävastuu ja neljännelle selkeä käsky. Valitse väärin ja motivaatio matelee maan tasalla pitkään.

Miten siis motivoida oikein? Toimivatko sanktiot paremmin kuin kannustimet? Vai toisinpäin? Hämmästyttävän usein ihmiset ajattelevat muiden toimintaa ja reaktiota päätöksiä tehdessään. Sosiaalisen suosittelun tai paineen merkitys voi olla valtava. Yksilöön suunnattujen toimenpiteiden merkitys voikin siis olla pienempi kuin vaikkapa yksilön ystäväpiiriin kohdistettujen viestien ja toimenpiteiden.

Luin eräästä johtamista käsittelevästä artikkelista esimerkin päiväkotimaailmasta. Kaikkihan tietävät, että säntilliset vanhemmat hakevat lapset päiväkodista tiettyyn aikaan mennessä. Muuten päiväkodin työntekijöiden päivä venyy. Pihalla lapsia luovuttaa silloin vihainen päiväkodin täti ja iskällä tai äidillä on varsin huono omatunto loppuillan. Israelissa vanhemmat kuitenkin tuppasivat luistamaan aikarajasta ja asiaan päätettiin puuttua sakoilla. Jos hait lapsen liian myöhään, sait sakon. Mitä kävi? Hakivatko jatkossa kaikki kuuliaisesti lapsensa ajoissa sakkojen pelossa? Päinvastoin! Nekin, jotka ennen sakotusta hakivat lapsensa ajoissa, alkoivat luistaa takarajasta. Enää myöhästymisestä ei saanut huonoa omaatuntoa, vaan hommasta selvisi rahalla. Mikä helpotus sakko olikaan monelle!

Tähän aikaan vuodesta työpäivät venyvät väkisinkin. Vaakahuoneen avajaisiin on enää kuusi päivää, eikä aikaa ole minuuttiakaan liikaa. Kotiinkin pitäisi silti ehtiä, sillä niistä poissaoloista ei selviä sakoilla. Sosiaalinen paine sotkea fillaria kotimatkalla hieman lujempaa on varsin kova. Tänään, runnoessani pyörääni kohti kotia vimmattua tahtia, muistelin armeija-aikaa ja intin motivointikeinoja. Fiksuimmat kouluttajat olivat ymmärtäneet sosiaalisen paineen merkityksen jo paljon ennen Facebookia ja muita sosiaalisia medioita:

Armeijan koulutuksissa oli sääntö, että jos joku nukahtaa, niin molemmat vierustoverit juoksevat viisi kierrosta kasarmin ympäri. Varsin tehokasta motivointia!

Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto

Päivä kun venyy, niin jopa hieman hävettää astua valmiiseen, vaimoni kattamaan herkkupöytään. Mutta se näyttää olevan kohtaloni – koetan korvata sitten syksymmällä. Tyydyn nyt vain toteamaan, kuten savolaismies, jota naapuri arvosteli, kun vaimo aina souti verkoille ja mies vain istui. Naapuri kysyi, että eikö herra yhtään häpeä, kun vaimo aina soutaa. Mies vastasi: ”Häppiän, häppiän! Mut mieluummin mie häppiän kuin souan!”

AINEKSET


Ravut ja marinadi
– 12 ravunpyrstöä
– ½ dl oliiviöljyä
– 1 valkosipulinkynsi pieneksi silputtuna
– ½ limen mehu
– merisuolaa myllystä

Risotto
– ½ punasipuli
– 2 rkl voita
– 3 dl Arborio –riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 1 l vettä
– 1 dl parmesaania raasteena
– 2 tl pieneksi pilkottua minttua
– ½ limen mehu ja sen raastettu kuori
– ½ kesäkurpitsa ohuina siivuina

VALMISTUS
Sekoita oliiviöljy, valkosipuli, limen mehu ja suola marinadiksi. Anna katkarapujen marinoitua puolisen tuntia.

Valmista risotto. Pilko sipuli ja paista sipulia hetki voissa. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisää nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä vettä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani, minttu ja lime. Paista pilkottu kesäkurpitsa tilkassa oliiviöljyä al denteksi ja sekoita risoton joukkoon.

Laita katkaravut vartaisiin ja grillaa kypsiksi. Tarjoa risoton kera.

Kuplivaa kevääseen

Jatkoin rankkaa ja vaativaa viinien valitsemistyötäni silkasta vastuuntunnosta. Sosiaalisesta paineesta, ymmärrättehän. Tälle ruoalla valikoitui kuplivaa italialaista – onhan risottokin sitä aitoa oikeaa saapasmaan ruokaa.

Kesää kohti!

Perjantaikokki

Pasqua Prosecco

Alkon sivuilla kuvaus kertoo viinin omenaiseksi ja hennon sitrusmaiseksi. Siksi se komppaakin varsin hyvin limerisottoa ja rapuja. Hintaa hitusen alle kahdeksan euroa. Lisätiedot

Alkoholiliikkeen sivuilta.