Kahden kalan salaatti – Juhlahumua

Juhlien järjestäjiä on monenlaisia – ja niin on juhliakin. Toiset valmistelevat kemuja vuoden ja hukkaavat välillä metsän puilta. Näin käy helposti varsinkin häitä häärätessä. Itseäni miellyttävät juhlat vaativat vain neljää asiaa:

– hyvää seuraa
– hyvää ruokaa
– hyvää viiniä
– hyvää musiikkia

Muut asiat ovatkin sitten lillukanvarsia. Mutta jos noista jonkun jättää pois, niin ei tuu mittään…

Olimme viime viikonloppuna varsin epätavallisissa häissä Italiassa. Kahdeksankymmenen vieraan joukossa oli kymmenen eri kansallisuutta – todellinen kansainvälinen sillisalaatti siis. Ehkäpä siksi järjestäjät olivat joutuneet keskittymään vain ja ainoastaan oleelliseen. Ja siksipä niistä sukeutuivatkin varsin loistavat karkelot! Tarjoilen teille kuvakattauksen Italian herkuista – niin lautasella kuin maiseminakin. Pääset kuvakattaukseen tästä.

Itselläni juhlakausi vain jatkuu. Mittariin kilahtaa pyöreät 30 vuotta maanantaina ja lisäksi sain kunnian vastaanottaa kahden upean yrityksen toimitusjohtajuuden tällä viikolla.

Silloin juhlittakoon, kun juhlan aika on!

Kahden kalan salaatti

Italian innoittaman nautimme tätä herkullista ja edullista salaattia eilen alkupalaksi. Tuo kesän kielelle.

AINEKSET
– 6 savusilakkaa
– 1 pieni purkki tonnikalaa öljyssä (satsaa euro enemmän per purkki, saat huomattavasti parempaa!)
– 4 kypsää tomaattia
– 1 tölkki isoja valkoisia papuja
– 1/2 punasipuli
– ruohosipulia
– hyvää oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Irrota lihat savusilakoista. Valuta säilykkeistä öljy pois. Pilko punasipuli erittäin ohuiksi siivuiksi. Sekoita pavuista, punasipulista ja tonnikalasta salaatti. Leikkaa tomaatit siivuiksi ja asettele siivut lautaselle. Pirskottele pinnalle oliiviöljyä. Kokoa päälle papusalaatti. Koristele savusilakan lihalla ja ruohosipulilla. Rouhi pinnalle vielä mustapippuria ja nauti!

Juhlavaa viikonloppua!


Perjantaikokki

Yksi kommentti artikkeliin ”Kahden kalan salaatti – Juhlahumua

  1. Tiedän pyytäväni ehkä liikaa, mutta olis kiva kuulla mitä kaikkea hyvää lautasilla oikein oli. Mukavia kuvia jokatapauksessa, ihan vesi herahtaa kielelle…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s