Kantarelli-pekoni bruschetta ja tomaatti-mozzarella-salaatti – Miten tavoitteet saavutetaan?

Miten sitku-ihmisistä tulee nytku-ihmisiä? Eli kuinka päästä jahkailusta eroon ja saada ideat myös toteutetuksi?

Voin antaa vinkin, jonka olen havainnut omalla kohdallani erittäin toimivaksi. Vinkki on peräisin Positiivarien Jussilta. Tee ideastasi riittävän julkinen. Lupaa hieman liian monelle, että toteutat ideasi, niin perääntyminen nolottaisi oikein peijoonisti.

Meillä oli keskiviikkona hurja päivä. Piskuisella Loistokarin saarellamme (kuva vieressä) kävi kylässä päivän aikana 1200 henkeä, jotka saapuivat sinne 13 eri aluksella. Tuuli kovaa ja tuli ukkoskuuroja. Vierasvaraksi oli keitetty 600 litraa lohikeittoa ja voideltu 3600 siivua saaristolaisleipää. Juotavaa oli varattu 100 koria. Ihan siis tavallinen iltapuhde meillä saaristossa.

Kaksi vuotta sitten minulta kysyttiin, että onnistuuko tällainen risteily. Vastasin, että ”luonnollisesti” – vaikka todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan siitä, onko Turussa edes alusresursseja tällaiselle määrälle. Lupasin ja menin kerskumaan kollegoille isolla tilauksella sen verran, ettei perääntyä voinut.

Kun lähdin vuonna 2002 Italiaan vuodeksi, kysyivät paikalliset (tulevat) ystäväni minulta, puhunko italiaa. Vastasin ”il naturalmente!” – eli ”luonnollisesti!”. Muuta en silloin oikein osannutkaan. Mutta kun tuli kehuttua osaavansa, niin oli pakko oppia. Ja nopeasti.

Kerroin uuden keittokirjan tekemisestä ihan ideana. Sain teiltä niin monta velvoittavaa postia, että pakkohan se nyt on tehdä. Tänään aamulla starttaa pieni lila kuplavolkkari saaristoon lastattuna yhdellä kokilla, yhdellä perjantaikokilla ja kahdella kuvaajalla. Aikaa on viikonloppu, raaka-aineita riittävästi ja lupauksia annettu suuntaan jos toiseen – homma alkakoon!

Italiaa puhun ja risteily meni loistavasti. Valmistuuko keittokirja? Sitä voit seurata livenä lauantaista, noin puolesta päivästä eteenpäin nettikamerasta, joka kuvaa, kun me kuvaamme ja kokkaamme. Ei minulla sitä kameraakaan vielä ole, mutta nyt on pakko hommata, kun kuitenkin olette kaikki kohta sitä sivuiltamme etsimässä…

Mene siis lauantaina puolen päivän jälkeen Ukkopekan nettisivuille, niin löydät linkin nettikameraamme ja näet, mitä keittokirjakeittiöömme kuuluu. Ehkä vilkuttelemme aina välillä 🙂

Lue Turun Sanomien juttu 1200 hengen risteilystä

Kantarelli-pekoni bruschetta ja tomaatti-mozzarella-salaatti
Purjehdusruuat jatkuvat. Tässä siis yksi ruoka, jonka tein parin viikon takaisella purjehduksellani. Mielestäni minnekään ei pitäisi lähteä ilman pekonia, kanttarelleja ja sipulia. Niistä kun saa tehtyä melkein mitä vain…

BRUSCHETTA

AINEKSET
– 4 viipaletta maalaisleipää
– 1 valkosipulin kynsi
– tilkka oliiviöljyä
– litra kantarelleja
– 2 keltasipulia varsineen
– paketti pekonia
– suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Puhdista sienet ja pilko isompia sieniä hieman. Pilko pekonit, kesäkurpitsat ja sipulit pieneksi. Paista pekonia hetki. Kuullota sipulit pekonien kanssa ja lisää joukkoon kantarellit. Paista hetki. Lisää lopuksi kesäkurpitsa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sivele leipiä kevyesti öljyllä ja paahda ne uunissa. Kun leivät ovat rapeita, hiero pintaan valkosipulia. Kasaa leivälle täytteet..

TOMAATTI-MOZZARELLA -SALAATTI

AINEKSET
– 4 punaista tomaattia
– 4 palloa buffalon mozzarellaa
– 30 basilikan lehteä
– hyvää oliiviöljyä
– maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Tärkeää on, että sinulla on kypsiä tomaatteja, hyvää mozzarellaa ja maldon-suolaa. Saat taivaallisen salaatin. Jos kaupasta löytyy vain kovia, vihertäviä tomaatteja, pizzaan tarkoitettua mozzarellaa ja jozo-suolaa, niin on melkein parempi jättää tämä ruoka tekemättä.

Pilko tomaatit siivuiksi (poista kannat). Pilko mozzarella siivuiksi. Kasaa lautaselle vuorotellen tomaatinsiivu, mozzarellan siivu ja basilikan lehti. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja rouhi pinnalle pippuria. Suolaa maldonilla juuri ennen tarjoilua.

Hyvää? IL NATURALMENTE!

Kalaa saaristosta?
Edellisessä kirjeessäni harmittelin, kun tuoretta tai savustettua kalaa ei saa mistään saaristosta. Sen jälkeen sain useita kirjeitä ja vinkkejä siitä, keneltä kalastajalta tai mistä satamasta kannattaa kalaa hakea ja milloin. Haluaisin kerätä nämä vinkit yhteen paikkaan. Jos siis liikut saaristossa ja tiedät paikan, josta saa alueelta kalastettua kalaa joko tuoreena tai käsiteltynä, niin kerro paikka (saaren nimi tai koordinaatit), kalastajan tai kalan myyjän nimi ja yhteystiedot, mistä kalaa saa ostaa. Ehkä ensi kesänä joku kiertää saaristoa tämä ”kalapaikkaopas” kourassaan.

Mukavaa viikonloppua! Itselläni se kuluu kokkaillen ja herkutellen. Entä sinulla?

Terveisin

Perjantaikokki

Grillattua lammasta ja lämmintä salaattia paprikoista ja perunoista, aiolia – Asenne ratkaisee. Aina.

Tällaisen puskuritarran saatat nähdä liikenteessä. Kyseessä on Positiivarien oivallisen osuva slogan.

Kun kerroin muutamalle ihmiselle kokkailuharrastuksesta purjeveneessä, sain ihmetteleviä katseita. Eihän niissä tiloissa mitään voi tehdä. Väitin, että voipas. Lisäsin vettä myllyyn ja kerroin, että siinä 37-jalkaisessa veneessä kokkailtiin lounaat ja kolmen aterian illalliset joka päivä ja lisäksi annokset kuvattiin. Oman lusikkansa soppaan laittoivat vielä kolme lasta, iät kuukaudesta neljään vuoteen. Ja kuusi aikuista.

Ja valmisruokaa ei käytetty.

Olen monesti miettinyt, että miksi ihmeessä sitä jaksaa aina säätää näin paljon. Miksi ei lomalla tyytyisi lekottelemaan ja hörppimään pussikeittoa?

Taitaa hyvä ruoka olla vain niin lähellä sydäntä, että ilmankaan ei oikein osaa olla.

Niin tai näin – asenne ratkaisee! Myös kotikeittiössä. Aina.

Grillattua lammasta ja lämmintä salaattia paprikoista ja perunoista, aiolia
Tämä lammasresepti on ehdoton grillisuosikkini. Salaatti puolestaan pitäisi alkuperäisen! ohjeen mukaan tarjota kylmänä, mutta se on erittäin maukasta myös kuumana. Valmistusjärjestys: laita lampaat marinadiin esim. päivää ennen. Valmista aioli, eli valkosipulimajoneesi. Valmista salaatti ja grillaa lampaat.

Aikaa tähän menee jonkin verran, mutta takaan, että et pety!

AINEKSET LAMPAASEEN
– 16 kpl lampaan tai karitsan kyljyksiä (4 kpl / syöjä)
– 1,5 dl oliiviöljyä
– sitruuna
– kolme valkosipulin kynttä
– 2 rkl pilkottua timjamia
– 2 rkl pilkottua rosmariinia
– suolaa ja pippuria myllystä

LAMPAIDEN VALMISTUS
Puhdista lampaiden luut (ellei lihakauppias ole tehnyt sitä puolestasi). Raasta sitruunan kuori. Sekoita kuori öljyn ja yrttien sekä suolan ja pippurin kera. Purista joukkoon vielä sitruunan mehu. Murskaa valkosipun kynnet sellaisenaan (niitä ei tarvitse edes kuoria) ja laita mukaan marinadiin. Pyörittele lampaat marinadissa ja anna maustua mielellään yön yli.

AINEKSET SALAATTIIN
– 2 kpl isoa rosamunda- perunaa (tai muuta jauhoista perunaa)
– 2 kpl paprikaa, keltainen ja punainen
– 1/2 dl oliiviöljyä
– 50 g fetaa
– 1 kpl kurkkua
– 1 kpl punasipulia silputtuna
– 12 kpl varrellisia kapriksia
– 2 rkl balsamiviinietikkaa
– suolaa ja mustapippuria myllystä

SALAATIN VALMISTUS
Leikkaa perunat n. 2 cm kuutioiksi. Älä kuori niitä, vaan pese ne. Poista paprikoista siemenet ja leikkaa saman kokoisiksi kolmioiksi. Pyörittele oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa 200 asteessa, kunnes perunat ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. Kuori kurkku, halkaise ja poista siemenet lusikalla. Suikaloi juustohöylällä tai kuorimaveitsellä n. 5 cm mittaisia lastuja. Murusta feta haarukalla. Sekoita ainekset keskenään. Tarjoa joko kuumana tai kylmänä.

AIOLIN AINEKSET
– kaksi keltuaista
– n. 2 dl öljyä
– 0,5 rkl etikkaa
– kaksi valkosipulinkynttä murskattuna
– 1 tl dijon-sinappia
– suolaa

AIOLIN VALMISTUS
Vatkaa öljyä keltuaisten joukkoon pikkuhiljaa. Kun majoneesi saa oikean koostumuksen, mausta se etikalla, sinapilla ja suolalla sekä valkosipulilla.

Hästön leivät ja Parmakinkkupaistos – Lähiruokaa saaristosta

Perjantaikokki on jo kolmena vuotena pestautunut muonavastaavaksi vaimon perheen purjehdusviikolle. Ruokapalkka, mutta maisemat vaihtuvat 🙂 Viikko on haastava, sillä lauantaiaamuna pitää marssia kauppaan ja kerätä raaka-aineet lähes koko viikoksi. Lisäksi raaka-aineista pitäisi tehdä ruokaa purjeveneen keittiössä (siis pienissä tiloissa) 6 – 8 vaativalle herkkusuulle. Toistaiseksi olen onnistunut, sillä nuo herkkusuut osallistuvat innokkaasti myös ruuan valmistukseen.

Ikävää tässä purjehduksen muonituksessa on, että tuoreiden raaka-aineiden saantiin ei saaristossa voi luottaa laisinkaan. Voisi kuvitella, että Turun keskustasta ei tarvitse muuta kauppakasseihin pakata kuin kuiva-aineet ja ostaa sitten kalat, lihat, perunat ja porkkanat matkalta. Mutta toinen on todellisuus. Kolme päivää seilattuamme oli pakko purjehtia Hangon Origoon syömään saaristolaispöytää, sillä kalaa ei saanut mistään muualta. Ei savustettuna tai loimutettuna – tuoreesta puhumattakaan. Oli kyllä oivallinen saaristolaispöytä, mutta tavallaan sitä toivoisi, että edes tuoretta kalaa saisi suoraan kalastajilta. Sehän on vähän sama kuin menisi Parmaan Italiaan eikä löytäisi mistään ilmakuivattua kinkkua. Onko kyse pelkästään kannattamattomuudesta vai osittain myös kunnianhimottomuudesta? Saatan sohaista ampiaispesää, mutta saako tuet helpommin muualta kuin kalastamalla? Vai onko se pakastesei sitä mitä Suomi syö ja kuluttaja vaatii?

Hästön leivät ja Parmakinkkupaistos
Oli ihan pakko tehdä sitä parmakinkkua veneessä, koska kalaa ei saanut ja veneeseen lastattavien raaka-aineiden tulee säilyä hyvin. Nämä säilyvät, varsinkin jos ostat kylmäsavulohen vakuumissa. Nimi leiville tulee Hangon itäpuolella olevan saaren nimestä, sillä leivät syntyivät sen suojaisassa poukamassa eilen torstaina.

AINEKSET
– neljä isoa siivua saaristolaisleipää
– 150 g kylmäsavulohta
– 0,5 purkkia kermaviiliä
– paketti Aurajuustoa
– pieni punasipuli renkaina
– muutama retiisi koristeeksi
– neljä salaatinlehteä koristeeksi
– mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Murenna Aurajuusto kermaviilin joukkoon. Laita leivälle kermaviilitahnaa, lohta, salaatinlehti, retiisit ja punasipuli. Rouhi pinnalle pippuria myllystä. Valmis.

Kesäkurpitsa-parmakinkkupaistos
AINEKSET
– kaksi pientä kesäkurpitsaa
– 100 g Parmakinkkua siivuina
– kolme tomaattia
– 1 dl kirveliä pilkottuna
– 0,5 dl oliiviöljyä
– 1 dl pecorinoa tai parmesaania raastettuna

VALMISTUS
Kalttaa tomaatit (leikkaa ristiviilto tomaatin päälle, kasta n. 10 sekunniksi kiehuvaan veteen ja upota sitten kylmään veteen. Kuori.). Koverra siemenet kuppiin. Leikkaa malto kuutioiksi. Valuta siemenet ja ota mehu talteen.

Leikkaa kesäkurpitsa pituussuunnassa ohuiksi siivuiksi. Paista kinkkusiivuja hetki kuumalla pannulla. Kokoa ruoka pieneen uunivuokaan kuten lasagne. Ensiksi kurpitsaa, sitten kinkkua, taas kurpitsaa jne. Lopuksi päälle tomaatinliha. Sekoita tomaattimehu oliiviöljyyn ja kaada kurpitsojen päälle. Raasta pinnalle juusto ja paahda uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Koristele kirvelillä ja pippurilla.

Herkuttele

Perjantaikokin jälkiruokavinkki
Kuten näette, on ruokamme veneessä kovin rustiikkia ja yksinkertaista 🙂 Stockalta kasseja lähti viikon purjehdukselle 12 ja torilta lisäksi neljä. Elämäntapa sekin on, vaikka välillä valmisruokakeitto tuntuu houkuttelevan helpolta vaihtoehdolta. Mutta jos oikein helpon jälkkärin haluat, niin kokoa seuraavanlainen suklaaburgeri. Laita kahden kaurakeksin väliin pala ohutta tummaa suklaata. Valmis. Juomaksi sopii kahvi ja VSOP -konjakki. Mutta silloin kannattaa paatti olla jo tukevasti ankkurissa 🙂

Myötätuulta ja ensi viikkoon!

Perjantaikokki