Hyvää uutta vuosikymmentä! – Haukea ja punajuurignoccheja

Uuden vuosikymmenen kunniaksi luontoäiti on päättänyt näyttää parastaan ja helliä meitä etelänkin asukkeja kunnon talvella. En muista pulkkailleeni, kelkkailleeni ja hiihtäneeni näin paljon näin varhain koskaan aiemmin – paitsi tietenkin lapsuuden muistoissa. Alan kallistumaan sille kannalle, että parasta vanhemmuudessa on lupa olla aina välillä lapsi. Kukaan ei katso kieroon, kun kolmikymppinen säntää innosta piukkana pulkkamäkeen tai napakelkan kimppuun – varsinkin kun vetää perässään pulkkaa, jossa istuu lapsi tai kaksi. Mutta hullun leima olisi vauhdilla otsassa, jos vaimon kanssa kahdestaan rientäisimme aina työpäivän päätteeksi lähimäkeen Stigoinemme.

Välipäivinä eksyin lukemaan loistavaa blogia luonnosta ja kokkaamisesta luonnossa. Kaimani Vahdolta, Lounais-Suomen metsämailta, kirjoittaa ”Tuulenhuminaa” –blogiinsa tarinoita luonnosta ja kokkaa varsin kunnioitettavia menuja metsän siimeksessä. Hänen innoittamanaan minäkin vein pesueeni joululomalla usein ulos syömään – kirjaimellisesti. Suosittelen tutustumaan!
Tuulenhuminaa –blogia lukiessani innostuin myös tarkkailemaan lähiluontoa eri tavalla. Aistimaan sitä kaikilla aisteilla ja löysinkin paljon uutta ja ihmeellistä – aivan läheltä. Mieleeni painui kaksi kohtaamista jäällä.

Olin retkiluistelemassa yksin mökkisaaremme ympäri Nauvossa. Jää oli vastamuodostunutta, joten pysyttelin rannan lähellä – anopin meripelastusoppien mukaisesti. Yhtäkkiä huomasin edessäni parinkymmenen metrin päässä oudon otuksen. Luulin sitä kumartuneeksi pilkkijäksi, mutta yhtäkkiä se levittikin valtavat, lähes kaksimetriset tummat siipensä ja muutamalla siiveniskulla lensi lähisaareen, minun näkymättömiini. Jäi varmastikin tarkkailemaan tunkeilijaa. Löysin jäältä puoliksi syödyn peuran. Lienee etupää päätynyt ilveksen ruoaksi ja takapään jämät merikotkalle. Lähiruokaa ja kierrätystä parhaimmillaan. Nappasin siitä kuvankin, joka on tuossa vieressä.

Toisella kerralla hiihdin kotini lähellä olevan Littoistenjärven jäällä. Maamme lounaiseen kolkkaan taianomaisen tunnelman luonut sumu roikkui jo neljättä päivää sankkana kiinni puissa ja puskissa. Aurinko paistoi jossakin korkealla sumun yläpuolella, mutta sumussa oli hiljaista, turvallista ja rauhallista. Aivan kuin pumpulissa olisi hiihtänyt. Menin kierroksissa sekaisin ja kadotin välillä suuntavaistoni, mutta se ei haitannut. Oli kiva hiihtää nähden edessään vain latupätkän. Kuvittelin olevani Lapin tuntureilla ja soilla, sillä mikään ei paljastanut todellista sijaintiani. Silmäni näkivät vain valkoisen ja harmaan eri sävyjä.

Sitten sumusta ilmestyi selkä edellä kaksi hiihtäjää ja yksi koira. Huomasin koiran olevan opaskoira, joka auttoi näkövammaista hiihtäjää. Nostin mielessäni hattua hiihtäjälle, joka yhden aistin menetettyään jatkoi elämästään nauttimista muilla aisteilla.

Mietin, miltä tuntuisi hiihtää ilman näköaistia. Mitkä tuntemukset vahvistuisivat ja miten nautinto muuttuisi. Varsinkin nyt, kun näkeväkään ei nähnyt kuin valkoista. Suljin silmäni ja hiihdin. Hetken tunsin sumun sakeuden ja kosteuden kasvoillani tiivistyvän, mutta sitten meinasin jo lentää naamalleni ja jouduin avaamaan silmäni. Ymmärsin, että olen onnellinen, kun voin nauttia elämästä terveenä kaikilla aisteillani ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Nostin toistamiseen hattua koiran kanssa hiihtäjälle.
Nauttikaa elämästä, hyvästä ruoasta, juomasta seurasta ja luonnosta. Ne ovat parhaimmillaan lähellä ja läheltä – nyt ja ympäri vuoden.

Katso kuviani monimuotoisesta saariston talvesta täältä

Haukea ja punajuurignoccheja

Tuulenhuminasta löysin myös tämän gnocchireseptin. Sen on alun perin tehnyt mökkimme lähellä olevan Pensar Sydin emäntä Eva. Hauki ja majoneesi ovat omaa käsialaa. Käsityötä tässä ruoassa riittää, mutta se on mukavaa puuhaa ja vaivan väärti.

AINEKSET

Kala

– haukifileetä ruodottomana n. 1 kg
– vehnäjauhoja reilusti
– korppujauhoja reilusti
– 3 kananmunaa

Gnocchit

– 7 jauhoista perunaa
– 400 g keitettyjä punajuuria
– 400 g vehnäjauhoja
– 2 kpl keltuaista
– 0,5 tl suolaa
– timjamin lehtiä
– 1 valkosipulin kynsi
– parmesaania raastettuna

Limemajoneesi

–  1 keltuainen
– 1,5 dl rypsiöljyä
– ½ limen mehu
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Järjestys: tee ensiksi majoneesi. esivalmistele sitten gnocchit ja laita odottamaan. Valmistele kala ja paista se. Pidä lämpimänä, kun viimeistelet gnocchit pannulla.

Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä ensin muutama tippa kerrallaan ja sitten hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi limen mehu, suola ja pippuri. Säilytä jääkaapissa.

Keitä perunat kypsiksi. Leikkaa punajuuret pieneksi ja jauha tehosekoittimessa. Muusaa perunat haarukalla ja sekoita joukkoon jauho, keltuaiset ja punajuurisose. Vaivaa taikina notkeaksi massaksi. Pyöritä taikinasta pitkiä tankoja ja leikkaa 2-3 cm paloiksi. Jauhota palat ja keitä suolatussa vedessä pari minuuttia, kunnes ne nousevat pintaan.  Kerää reikäkauhalla kulhoon ja pidä lämpimänä.

Leikkaa ruodottamasta hauesta etusormen kokoisia suikaleita. Kuumenna syvässä paistinpannussa reilusti öljyä uppopaistamista varten. Jauhota pieni määrä haukea ensiksi vehnäjauhoissa, ravistele ylimääräiset jauhot pois ja pyöritä sitten kananmunassa. Lopuksi pyörittele kalat korppujauhoissa ja uppopaista öljyssä kullanruskeaksi. Pidä lämpimänä esim. uunivuoassa, jossa on talouspaperia pohjalla noin 150 asteessa, kun paistat loppuja kaloja.

Riivi lehdet timjamista. Leikkaa valkosipuli pieneksi ja pane pannulle timjamin seuraksi. Lisää voi ja paista gnocchit pikaisesti. Raasta pinnalle lopuksi tuoretta parmesania.

Tarjoa heti. Appiukkoni mainitsi, että tämä on paras haukiruoka, mitä on ikinä syönyt. Ja hän on niitä saanut minunkin kauhastani aika paljon. Joten suosittelen kokeilemaan!

Herkullista uutta vuosikymmentä!
Perjantaikokki

Kuka pelkää sosiaalisuutta? – Sillisilakat

”Pienet yritykset karsastavat sosiaalista mediaa.”

Näin oli präntätty Kauppalehteen eilen torstaina. Pienet yritykset eivät kuulemma halua lähtee sosiaalisuuteen mukaan, kun pelkäävät sen hallitsemattomuutta.

Mitä tuo sosiaalisuus oikein tarkoittaa?

Otetaan esimerkki. Pekka käy parturissa. Parturi on innoissaan uudesta ”Super Barber” -koneestaan ja ajelee millin terällä Pekan niskavilloja oikein elämänsä kyllyydestä. Niskan tiukassa kurvissa ei vauhti kuitenkaan pysähdy ja terä leikkaa koomisen loven hiusrajaan. Pekka ei ole tyytyväinen, menee seuraavana päivänä työpaikalleen ja jää pikaisesti kiinni avotoimistonsa kanssaeläjille oudosta tukkatyylistä. Pekka kertoo syyn, parturiliikkeen nimen ja vannoo, että ei toiste astu sinne jalallaan. Ja vannottaa myös kollegansa toimimaan samoin.

Toinen esimerkki. Raija käy kampaajalla. Raijan tukan kampaa uusi ja innokas parturi-kampaaja, joka ehdottaa uutta tyyliä. Raija ihastuu uuteen tyyliinsä ja saa vielä kokeilupussukan uutta hoitoainetta mukaansa. Kotona illalla Raija pesee tukkansa, viimeistelee iltansa hoitoaineella ja kertoo kavereilleen Facebookissa uudesta frisyyristään kuvan kera. Hän törmää myös Marttojen keskustelupalstalla galluppiin kotikaupungin parhaista kampaajista. Raija äänestää siellä omaansa ja hehkuttaa vielä kommenttien kera päivän tapahtumia.

Molemmissa esimerkeissä sosiaalinen media on kuvassa mukana. Ensimmäisessä se media, eli viestinnän väline, on Pekan tylysti tykittävä turpavärkki ja vaikutuspiirinä parikymmentä työkaveria. Osaa kiinnostaa, suurinta osaa ei. Informaatio tulee pakotettuna korvasta sisään.

Toisessa se on Raijan ihastuksesta näppäimistöä hivelevät sormet ja vaikutuspiirinä tuhannet samaa internetsivustoa seuraavat kanssakeskustelijat. Lähes kaikkia kiinnostaa, sillä lukea ei ole pakko.

Mikä tässä sitten pelottaa ja miksi juuri pienet ovat jääneet pois sähköisestä sosiaalisesta mediasta? Eikö kaikkien tavoitteena ole viidakkorummun rummuttaminen omaan tahtiin?

Tässäpä se vika varmaan lieneekin. Yritykset kuvittelevat, että omaa mainettaan voi hallita mediassa. Kymmenen vuotta sitten yrityksen maine oli sama asia kuin etusivun mainos paikkakunnan ykköslehdessä. Pulju oli laadukas, jos mainoksessa niin luki. Tyytymättömät saivat valitusvirtensä vain muutaman kymmenen kuuluviin, jos oikein jaksoivat töissä ja vapaa-ajalla räksyttää. Tyytyväiset puolestaan haluavat varsin harvoin omaa onnellisuuttaan kailottaa kylillä. Mainoksen sanaa ei siis ollut kyseenalaistaminen.

Pienten yritysten asiaa ei ratkaise ”mepäs jäämme sosiaalisesta mediasta kokonaan pois!” –asenne. Se kun on käytännössä mahdotonta. Yritys ei voi itse ratkaista, onko se siellä vai ei. Se nimittäin on. Asiakkaat – tyytyväiset ja tyytymättömät – pitävät siitä huolen. Sinne ei pääse rahalla eikä sieltä olla pois rahalla.

Mitä yritysten sitten pitäisi tehdä?

Vastaus on simppeli. Yritysten tulee pitää asiakkaistaan niin hyvää huolta, että nimi näkyy pääsääntöisesti hymiöiden ja ylöspäin osoittavien peukkujen vieressä. Uskon, että näin ne pienet yritykset pyrkivätkin tekemään, vaikka eivät aktiivisesti sosiaalista mediaa hyödynnäkään.

Mutta jos haluaa saada kunnon tehot irti, niin pitää ryhtyä avoimeksi. Jos mokaa ja asiakas siitä räksyttää sosiaalisessa mediassa, niin ei muuta kuin keskusteluun mukaan, myöntämään virhe ja kertomaan mitä aikoo tehdä ensi kerralla paremmin. Ajatelkaa mikä mahdollisuus! Harva pääsi Pekan avotoimistoon pahoittelemaan mokaa ja lupaamaan ensi kerralla hillitympää hiuslookia.

Jos näin uskaltaa toimia, niin suosio sosiaalisessa mediassa(kin) on saletti. Se näkynee myös siinä, että ovipumppua pitää rasvata entistä tiuhempaan ja yhä useammin matkalla pankkiin vain hymyilyttää.

Ps. jos haluat auttaa taivaltani sosiaalisessa mediassa, niin sen sijaan, että painat ”reply” ja kommentoit tekstiä minulle, tee se sosiaalisessa mediassa klikkaamalla tuota linkkiä alempaa

Ole sosiaalinen, pliis.

Oskarin sillisilakat ja purjo-perunamuusi

Tässä Herrankukkaron reseptiä on tuunattu valkosipulisuolakurkuilla ja savustetuilla silakoilla.

AINEKSET
– 500g silakkafileitä
– 1 matjessillifilee
– 3 dl kermaa
– 2 valkosipulisuolakurkkua
– 3 savustettua silakkaa
– 6 isoa jauhoista perunaa
– ½ purjo
– suolaa perunoiden keitinveteen
Kastike
– 2 dl kermaviiliä
– ½ nippua tilliä

VALMISTUS
Poista silakkafileistä selkäevä vetämällä sitä vastakarvaan. Leikkaa kurkut ja sillifilee muutaman tulitikun paksuisiksi siivuiksi. Rullaa puoleen silakkafileistä sillinpala ja puoleen kurkkutikku sisään. Lado silakkarullat uunivuokaan vieri viereen. Perkaa savusilakat ja ripottele liha silakkarullien väleihin. Kaada lopuksi päälle kermaa siten, että silakkafileet lähes peittyvät. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes kerma rusehtaa pinnalta.
Kuori ja lohko perunat. Pilko purjo. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois. Soseuta ja lisää tarvittaessa tilkka kermaa ja vähän voita, jos vaimo suo.

Pilko tilli ja sekoita se kermaviilin kanssa. Tarjoa silakat ja perunamuusi tilli-kermaviilikastikkeen kera.

Sosiaalista viikonloppua!

Perjantaikokki

Jokapäiväistä leipää – Toast Skagen

”Niin, kahvit ja pullat on ysiltä, yhdeltätoista sit viimeistään saadaan taas ruokaa, kun on lounas. Nyt en muista, et oliks se buffaa vai miten, mut kuitenkin ruokaa. Kolmelta, saas nähdä siis kuinka kauan se venyy tällä kertaa, pitäis olla kahvit taas. Ja varmaan suolainen piirakka, et jaksetaan illalliseen, joka onkin sitten vasta kasilta. Vitsi, mä oon kerran vaan ollut tässä kongressissa ennen, mutta silloin siellä oli tosi hyvät ruoat! Ai että, mulla on nälkä. Siis ihan hirvee nälkä. Tuli tästä, kun luin tätä kongressiohjelmaa…”

Istuin keskiviikkona junassa matkalla Helsinkiin ja siitä Lahteen enkä saattanut olla kuulematta viiden hengen naisseurueen keskustelua. Rouvat olivat matkalla Tukholmaan kongressiin. Kongressin aihe ei minulle aivan helposti auennut – ellei se sitten käsitellyt ruokaa ja syömistä. Sen verran aktiivisesti keskustelu painottui syömiseen.

Ajatukseni kulkivat jo tulevaan viikonloppuun ja ”äijien kalareissuun”. Perheemme miehet vetäytyvät kerran vuodessa (jos vaimot vain sallivat) saariston rauhaan miesten kesken kalastamaan. Usein saan viikonlopusta kommentteja, että ”muistakaa nyt ottaa virvelit mukaan edes näön vuoksi” tai ”kyllä nuo reissut tiedetään. Että oikein kalastamaan…”.

On myönnettävä, että totuus on toisenlainen. Kalassa käydään ja sitä saadaan, mutta kyllä homma pyörii paljon ruoan ympärillä. Muutama vuosi sitten, kun reissu toteutui lokakuussa ja sattui mitä kaunein ilma, oli veneemme penkkien alle pakattu vähintään pienen yksiön keittiön verran tarvikkeita, raaka-aineita ja astioita. Lounaat ja välipalat olin esivalmistellut siten, että kanawrappien kanat saatiin nopeasti grillaamalla ja kaikki raaka-aineet oli valmiiksi pilkottu. Aika gourmeeta avoveneeseen.

Ruoasta emme tingi, vaikka ”äijäporukassa” ollaankin.

Sain eilen kunnian olla puhumassa seminaarissa, jossa mm. Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Matti Rihko piti erittäin mielenkiintoisen puheenvuoron ruokatuotannon tulevaisuudesta. Kuinkakohan moni meistä itse asiassa ymmärtää, että jo parinkymmenen vuoden päästä on yhtälömme varsin mahdoton. Ihmisten määrä jatkaa kasvuaan, viljelykelpoisen alan määrä laskuaan eikä lannoitteita ja keinokastelua voida lisätä loputtomiin.

Ruoasta tulee kallista. Ja hyvästä, lähellä tuotetusta ruoasta tulee erittäin kallista!

Muutos on radikaali ja tullee muuttamaan suhtautumisemme ruokaan. En toivo aikaa, jolloin ruoka on meille vain energian lähde, mutta näin tullee varmasti joskus käymään. Kongressimatkalaisten esimerkki kertoo luontaisen suhteemme ruokaan: jokapäiväistä leipäämme odotetaan, pureskellaan ja nautitaan pääasiassa aivan muista syistä kuin vain energian vuoksi. Se on niin sanottua ruokakulttuuria.

Ps. hieman ennen Pasilaa sain selville, että sosiaalialan kongressista oli kyse.

Kalareissun Toast Skagen

Toast Skagen sopii vaikka kalaveneeseen. Rapeaksi paahdettua leipää vain mukaan ja katkaraputäytettä lusikoidaan leivän pinnalle – herkku on valmis ja helposti esivalmisteltavissa.

AINEKSET
– 4 siivua vaaleaa paahtoleipää
– 400 g kuorimattomia katkarapuja
– 0,5 dl ranskankermaa
– 1 rkl voita
– 2 kevätsipulinvartta
– kirsikkatomaattia

Majoneesi
– 1 keltuainen
– 1 dl rypsiöljyä
– 1 tl dijon-sinappia
– ¼ sitruunan mehu
– 2 rkl tilliä pilkottuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä ensin muutama tippa kerrallaan ja sitten hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi sinappi, sitruunan mehu, tilli, suola ja pippuri sekä ranskankerma. Kuori katkaravut ja sekoita nekin majoneesin joukkoon.

Leikkaa leivät haluamaasi muotoon. Paista ne rapeaksi voin kera pannulla tai paahda paahtimessa. Nostele leiville katkarapumajoneesi ja koristele lautanen kirsikkatomaattien paloilla ja keväsipulilla.

Siimat kireälle!

Perjantaikokki