Kana-chorizosalaatti – Ihana äiti!

Äitienpäivä on aina ollut tärkeä päivä perjantaikokille. Lapsena se tarkoitti aamua, jolloin yritettiin hiipiä yhdeksän maissa (muka aikaisin…) keittiöön keittämään äidille aamukahvia ja koristelemaan kakkua. Ja aina äiti onnistui näyttämään yllättyneeltä sängyssään, vaikka samaan aikaan kätkikin epätoivoisesti aamuvarhaisella keittämäänsä kahvikupposta ja postilaatikosta haettua aamun lehteä peiton alle piiloon. Olimme ylpeitä! Olimmehan onnistuneet herättämään äidin herkullisen aamupalan kera.

Nyt äitienpäivä tarkoittaa, että yritämme kuumeisesti vajaan puolitoistavuotiaan prinsessamme kanssa keksiä lahjaa äidille ja isoäidille. Aamulla ei kuitenkaan tarvitse hiippailla sinne keittiöön, sillä kokin vaimolla on lähiseudun parhaat unenlahjat. Saamme siis keitellä kahvit ihan rauhassa 🙂

Otsikolla on muuten tarina. Yritin maanantaina kuumeisesti miettiä otsikkoa paikallislehti Turkulaisen keskiviikon etusivun mainokseen. Mainos käsitteli tietenkin äitienpäivälounasta ja -risteilyjämme. Ihmettelin, että millä keksin aiheeseen liittyvän otsikon välttäen sanahelinää.

Samalla pieni tyttäreni taapersi vaippasillaan äitinsä perässä kohti ”peuhua” (eli sohvaa) ja huusi kirkkaalla lapsen äänellä: ”IHANA ÄITI!”.

Oli totta joka sana, eikä mitään sanahelinää. Otsikko oli valmis.

Hyvää äitienpäivää ihanat äidit!

Kesäisen herkullinen kana-chorizosalaatti vaikka äidille

Viime viikolla kerroinkin, kuinka olin valinnan paikan edessä – tarjoillako teille kanasalaattia vai ahvenia. Ahvenet saitte, mutta nyt on sen kanasalaatin aika. Tee vaikka etukäteen, vie äiti brunssille luonnonhelmaan ja tarjoa kana-chorizosalaattia. Siinä lahjaa kerrakseen…

AINEKSET neljälle

– friseesalaattikerä ja Lollo Rosso-kerä tai useampiakin salaattilaatuja (nyt jos koskaan on sitten aika panostaa salaattiin – hae mieluummin lähituottajalta torilta kuin lähimarketista)
– 3 kanan rintafilettä
– 4 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
– 50 g chorizomakkaraa ohuina siivuina
– 1 iso punasipuli
– 2 mozzarellapalloa
– kourallinen kirsikkatomaatteja
– puolikas kurkku
– 1 rkl pestoa
– 2 rkl oliiviöljyä
– Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Paista kanojen ”pinta kiinni” kuumalla pannulla tai grillissä. Tökkää paistomittari kylkeen ja laita 200 asteiseen uuniin kunnes sisälämpö on 70 astetta. Huuhtele salaatit ja kuivaa ne. Revi suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko myös tomaatit, kurkut ja mozzarellat ja sekoita salaattiin. Pilko punasipuli siivuiksi ja paista chorizon kanssa pannulla.

Kun kana on valmis, siivuta se ja asettele salaatin päälle. Kaada kuumat sipulit ja chorizot suoraan salaattiin ihan lopuksi. Idea on, että sipulit eivät lötkisty, vaan ottavat vain hieman makua chorizosta ja lempeyttä lämmöstä.

Sekoita pesto ja öljy. Kaada salaatin joukkoon. Rouhi pinnalle mustapippuria ja tarvittaessa jokainen ruokailija voi ripotella annokseensa suolaa.

Maistuu myös jäähtyneenä siellä luonnon helmassa. Hyvää ruokahalua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s