Kuntaliitoskeskustelu on tylsä. Siitä puuttuu uudet ideat, särmät ja lennokkuus. Kyseessä on kuitenkin vain missään näkymättömien hallinnollisten rajojen siirtelystä. Nykyisellään jaarittelu kiinnostaa vain paatuneimpia kunnallispolitiikkojyriä, jos heitäkään.
Jotta kansalaiset saataisiin aidosti kiinnostumaan asiasta, ehdotan keskusteluun uusia avauksia. Ideoitani saa käyttää, kunhan mainitsee aina keskustelun yhteydessä ”Copyright Perjantaikokki” ja lähteeksi http://www.perjantaikokki.fi
”Sadan kilsan sääntö”
”Jokaisen kunnan on liityttävä toiseen, mutta se toinen ei saa olla sadan kilometrin säteellä.”
Valinnanvara kasvaa huimasti. Nyt keskustelu on jumiutunut asemasodan poteroihin, koska voidaan pohtia vain lähialueen kuntia. Kuka nyt naapurista kiinnostuu? Ruoho on aina vihreämpää kuntakartan toisella laidalla.
Otetaan esimerkiksi Turun alueen ”lonely rider”, Kaarina. Kaarinalaiset innostuisivat liittymään ihan eri tavalla, kun kunta voitaisiin liittää esimerkiksi Kittilään. Miettikää niitä mainoslauseita, joita kunnan markkinointipäällikkö voisi tienvarsimainoksiin rustailla.
”Tervetuloa Kattilaan*, kuntaan saariston reunalla, tunturin juurella.”
*(Kaarina-Kittilän uusi nimi, toim. huom.)
Eikä hiihtolomamatkakaan tuntuisi lapsista niin pitkältä, kun ajetaan vain oman kunnan pohjoisosan mutkamäkeen. Autojunaankin riittäisi paikallisliikenteen lippu.
”Aakkossääntö”
”Kunnan saa liittää toiseen, vain jos niiden nimissä on kaksi samaa alkukirjainta.”
Jälleen kerran päätösprosessi saa uutta pontta, kun vaihtoehdot on selkeästi rajattu. Otetaan esimerkiksi taas Kaarina. Tässä lista vapaaseen käyttöön ja vaikka kansanäänestyksen pohjaksi:
Kaarinan vaihtoehtoiset liitoskunnat:
- Kaavi
- Kajaani
- Kalajoki
- Kangasala
- Kangasniemi
- Kankaanpää
- Kannonkoski
- Kannus
- Karijoki
- Karkkila
- Karstula
- Karvia
- Kaskinen
- Kauhajoki
- Kauhava
- Kauniainen
- Kaustinen
Jälleen kerran saamme paljon mielenkiintoisempia partnereita kuin Turku. Kukapa ei haluaisi liittyä vaikkapa Kauniaisiin! Matalat verot ja hyvät palvelut kaikille, yhdellä äänestyksellä.Helppoa ja näppärää, instant-onni.
Lisäksi vääjäämättä liittymäkuntia kohtaava nimitaistelu helpottuu, kun kummankin kunnan asukkaat ovat samaa mieltä edes kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Emmehän halua, että Paraisten (ex. Länsi-Turunmaan kaupunki, ex. Nauvostoliitto) nimifarssi toistuu enää missään? Lossitkaan eivät tienneet mihin suuntaan ajaa, kun nimikylttejä vaihdettiin rannoilla alvariinsa.
”Viiden tonnin sääntö”
”Kunnan saa liittää vain suurempaan, mutta ei liian suureen. Kunnassa saa olla maksimissaan 5000 asukasta enemmän kuin siihen liittyvässä kunnassa.”
Onhan se nyt sanomattakin selvää, että kun pieni liitetään suureen, niin se on sitten yhtä syrjintää ja tylytystä. Pieni jää väistämättä varjoon. Kaksi samanarvoista ja -kokoista kuntaa tulevat paljon paremmin toimeen keskenään.
Nyt esimerkkikunnallamme, Kaarinalla, on liittymisvaihtoehtoina Ylöjärvi, Nokia ja Kerava. Esimerkiksi maantieteellisesti lähimpään vaihtoehtoon, Turkuun, verrattuna ovat nämä kolme huomattavasti eksoottisempia vaihtoehtoja. Itse en esimerkiksi ole miesmuistiin käynyt Nokialla, Ylöjärvestä puhumattakaan. Ex-kaarinalaisena ja ex-turkulaisena olen taas näissä kahdessa kunnassa rampannut jo liiankin kanssa. Mitä uutta ja jännää kuntaliitos Turun kanssa toisi muka kaarinalaisten elämään?
Sen sijaan voi miettiä miten hienoa olisikaan käydä Ylöjärvellä kuulemassa Vuorentaustan TV-näkyvyyksistä terveyskeskusreissun yhteydessä tai vierailla Keravan kirjastossa kuuntelemassa Ville Virtasta kertomassa Hevosen tajusta samalla kun vierailee oman kunnan kelakonttorilla.
”Alko joka kylään -sääntö”
Viimeisin ehdottamani sääntö on ehkä nerokkain, mitä olen ikinä keksinyt. Sääntö kuuluu näin:
”Jokaisen alkottoman kunnan tulee liittyä kuntaan, jossa toimii vireä ja palvelualtis Alko.”
Loppuu se rutina siitä, etteikö joka kunnassa olisi suomalaiselle peruspalveluita. Yhtään uutta Alkoakaan ei tarvitse enää avata. Jos niitä suljetaan, niin alkaa taas uusi kiva liittymisleikki.
Kuten sanottu, kuntaliitoskeskustelu tarvitsee uusia tuulia ja ehdottamani mallit ovat päättäjien käytettävissä täysin veloituksetta. Muuta en pyydä kuin ideani perusteella syntyvien kuntien vaakunoihin ”Idea by Perjantaikokkki” –tuotemerkin.
Liittymisterveisin,Perjantaikokki
Tää oli kyllä mahottoman viisas idea!
– meillä Merikarvialla on viinakauppa, eli liittykää meihin hyvät naapurikunnat. Porissa on liikaa asukkaita,se ei ala M-kirjaimella ja sinne on alle 100 kilsaa, joten sitä ei voi ottaa huamioon. Karviaan ei kans oo sataa kilsaa, mutta ne vois liittyy meihin, kun niiden kunta on jo meidän nimes 😉
jne…
Olinko ymmärtäny edes vähä oikein 😀
Täysin oikein ymmärsit Anne! Mielestäni Karvia on nyt potentiaalisi liittyjäkunta. Meiliä vain sinne kunnanjohtoon.
Oletko lukenut Kalle Isotalon kirjan ”Pelastaja Pelkosenniemeltä”.
””Juuso Kuntola omistaa Tunturihotellin Pelkosenniemellä. Juusolla on sama huoli kuin kunnan elinkeinoasiamiehellä: hiihtokausi on liian lyhyt eikä turisteja ole riittävästi. Mitä Lapin autioitumiselle voisi tehdä.
Samaan aikaan Kauniaisten johdossa mietitään, miten estää veroäyrin nostaminen. Jotta valtionapu kasvaisi, tarvitsisi kunta lisää köyhiä. Mutta köyhillä ei taas ole varaa asua Kauniaisissa.
Kun toinen kunta haluaa rikastua ja toinen köyhtyä, ovat edellytykset yllättävälle yhteistyölle olemassa. ”” Tuota kun ideaa vähän muokkaisi, niin avot!
Hei Kirsti, en ole lukenut, mutta jos siinä on noin hyviä ideoita, niin laitetaan lukulistaan!