Törmäsin tarinaan kaverista, joka eli unelmaansa. Oli hypännyt oravanpyörästä – siirtynyt markkinamiehestä hellan ääreen. Italian vierailu antoi Perjantaikokille ajattelemisen aihetta maanviljelijöistä ja heidän työstään Suomessa. Monen pitäisi hypätä traktorin ratista väliksi markkinamiehen hommiin – ihan vain oman ammattinsa arvostuksen takia.
On mielenkiintoista seurata asennetta, jolla italialainen viininviljelijä suhtautuu ammattiinsa, tilaansa ja tuotteisiinsa. Kaikki on lähtökohtaisesti ainutlaatuista. Ei ole niin pientä tai suurta, uutta tai vanhaa tilaa, etteikö siellä tuotettaisi juuri sen alueen parhaimpia viinejä rypäleen alkuperää kunnioittaen ja juuri kyseisen tilan ainutlaatuista mikroilmastoa hyödyntäen. Asenne on ihailtava, vaikka monta tilaa kiertäessä huomaa, että kyllä toiset ovat aidosti parempia työssään kuin toiset. Laatueroista huolimatta ovat kaikki lähtökohtaisesti rinta rottingilla omista tuotteistaan eivätkä häpeä paukutella henkseleitään omasta erinomaisuudestaan.
En tiedä, miten moinen asenne sopisi suomalaiseen maanviljelijäkulttuuriin, mutta osan siitä soisi tarttuvan kansainvälistymisen myötä myös tänne pohjolaan. Olisi se hienoa, kun Turun torillakin saisi kuulla luennon perunoiden täydellisestä kasvuympäristöstä, juuri kyseisen tilan suotuisista maanmuodoista, niiden vaikutuksista tuulten käyttäytymiseen ja siten lämpötilavaihteluihin kullakin pellolla ja vuosisataisten perunanviljelyperinteiden kunnioittamisesta.
Eiväthän kaikki kauniit sanat aina edes pidä paikkaansa, mutta osoittaa, että viljelijä on ylpeä työstään ja tekee sitä täydellä sydämellä. Ja kyllä se ruoka tai juoma maistuu hitusen paremmalta, kun tietää, että sitä on rakkaudella kasvatettu. Huonokin muuttuu keskinkertaiseksi, hyvä loistavaksi ja jo ennestään loistava taivaalliseksi. ”Ne nyt ova vain perunii” –myyntipuhe tekee saman homman, vain toiseen suuntaan.
Maajussit hei! Henkselit paukkumaan ja omakehu haisemaan. Ei se arvostus muuten kasva!
Grilliribsit ja rucolaperunasalaatti
Tämän lihareseptin olemme saaneet hyviltä ystäviltämme, perunasalaatti on puolestaan uusimmasta Glorian Ruoka&Viini –lehdestä. Lainattua kaikki tyynni, mutta maittavaa!
AINEKSET
Ribsit
– 2 kg porsaan kylkiluita (ribs)
– merisuolaa, mustapippuria ja laakerinlehtiä
Marinadi
– 500 g tomaattimurskaa
– 2 dl coca colaa
– 0,5 dl soijaa
– 2 rkl fariinisokeria
– 1 chilipalko pilkottuna
– 0,5 dl punaviinietikkaa
– 0,5 dl kahvia
– 100 g salamia
Perunasalaatti
– 1 kg uusia perunoita
– 1 dl paahdettuja pinjansiemeniä
– 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
– 1 dl raastettua parmesaania
Rucolaöljy
– 2 valkosipulinkynttä
– 2 dl hienonnettua rucolaa
– 1 tl sitruunamehua
– n. 1 dl oliiviöljyä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
VALMISTUS
Järjestys: keitä lihat, tee marinadi, anna maustua, tee perunasalaatti ja grillaa lihat.
Laita lihat kiehuvaan, suolalla, pippurilla ja laakerinlehdillä maustettuun veteen. Keitä noin 1,5 tuntia tai kunnes liha on mureaa ja kypsää.
Sekoita marinadiainekset, kiehuta neste puoleen ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä ja laita lihat maustumaan marinadiin esim. yön yli.
Valmista perunasalaatti. Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi ja puolita ne. Pilko valkosipuli. Laita ne kulhoon muiden ainesten kanssa ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Yhdistä perunat, öljy, pinjansiemenet ja tomaatit. Sekoita hyvin ja viimeistele parmesaanilastuilla.
Kuumenne grilli, laita lihat ritilälle ja grillaa kuumiksi. Tarjoa perunasalaatin kera.
Erinomaista viikonloppua! Perjantaikokki
Ensi viikolla ne alkavat…
Nimittäin Linnateatterin teatteriristeilyt s/s Ukkopekalla. Näillä on aina ollut sen verran hauskaa, että tuskin maltan odottaa…
Lisää näet täältä!
Hallinnoi tapahtumat uudella työkalulla! Tutustu Lyytiin.