Avainsana-arkisto: lapset

Pizzaiolon kanankoipia ja paprika-polentaa – Ei se tyyli, vaan suunta

Posted on by

Poikani Oliver on erinomaisen taitava. Ainakin näin isän objektiivisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Ikää on vain viisi kuukautta, mutta elämän ansioluettelossa taitoina jo mm. kuolaus ja peruuttaminen. Hän osaa tehdä näitä molempia jopa täysin samanaikaisesti. Isän vahva mielipide on, että kyseessä on ilmiselvä monitaituri.

Hänellä on hetkiä, jolloin jokin hänen havittelema asia on aivan siinä sormien edessä – saavutettavissa pienen pienellä liikeellä. Hän lähtee ponnistelemaan sitä kohti, mutta mitä enemmän hän tekee työtä, sitä kauemmas tavoite loittonee. Häntä harmittaa, välillä niin vietävästi. Ja usein hän antaa sen myös näkyä.

”Mikä siinä on, että vaikka kuinka yritän, niin tuo nallukka karkaa yhä vaan kauemmas.” Ei voi pieni mies ymmärtää.

Hän toipuu vastoinkäymisistä kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, nostaa pään pystyyn, suuntaa katseen maaliin ja aloittaa alusta. Uskomattoman sinnikäs pikkukaveri, ajattelen usein.

”Tuossa se on, se tavoite – nyt enää pieni rutistus! Mutta ei. Taas se menee väärään suuntaan. Miksi? Vaikka minä niin kovin ponnistelen ja yritän.”

Voi sitä ilon päivää, kun hän oppii ryömimään eteenpäin! Tai vaihtoehtoisesti ymmärtää, että peruuttaenkin pääsee perille. Mitä sillä tyylillä on väliä, kunhan suunta on oikea!

Onko tuttu tunne? Harmittaa, kun tavoite vain loittonee. Mitäs jos kokeilisi uutta tyyliä?

Olimme viime viikonloppuna retkiluistelemassa. Jää oli riittävän kestävää, mutta kieltämättä täysin läpinäkyvänä ja tummana aika pelottava. Totesimme, että alkuun pääsee helpoiten luistelemalla takaperin. Ei jännittänyt yhtään niin paljoa…

Jäällä tai olohuoneen parketilla – näkökulman vaihto saattaa kannattaa!

Ps. se retkiluistelukokemus peilikirkkaalla jäällä oli niin huima, että laitoin siitä videon tänne. Suosittelen tutustumista!


Pizzaiolon kanankoipia ja paprika-polentaa

”Pizzaiolo” tarkoittaa pizzanpaistajaa. Tomaattiset kastikkeet nimetään Italiassa usein näin, eli ”pizzanpaistajan tapaan”. Voit käyttää tätä kastiketta myös lihalle tai kalalle.

AINEKSET
– 4 kpl marinoimatonta kanankoipea (tai lihaa, kalaa tms.)
– 1 prk tomaattimurskaa
– 1 valkosipulinkynsi pilkottuna
– 1 punasipuli pilkottuna
– ½ prk pieniä kapriksia
– ½ pakettia pekonia pilkottuna
– tilkka oliiviöljyä
– merisuolaa, mustapippuria, hyppysellinen sokeria ja currya

Polenta
– 250g polentaryynejä
– 1 l vettä
– 2 rkl kanafondia
– 1 paprika
– ½ kukkakaali
– merisuolaa

VALMISTUS

Paista koipiin kaunis pinta oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota koivet pois pannulta. Paista pekonit rapeaksi ja valuta ylimääräinen rasva pois. Laita samaan pannuun sipulit ja paista hetki. Lisää tomaattimurska ja kaprikset. Hauduta hetki ja mausta.

Laita koivet uunivuokaan, kaada kastike päälle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

Valmista polenta: pilko paprika ja kukkakaali pieniksi kuutioiksi. Kiehauta vesi, lisää fondi ja sekoita joukkoon polentaryynit, paprika ja kukkakaali. Keitä polentaa miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia aktiivisesti sekoittaen. Kaada haluamasi malliseen vuokaan ja anna jäähtyä. Leikkaa annospaloiksi ja lämmitä uudelleen esim. uunissa n. 10 minuuttia.

Herkullista viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

 

Toast Skagen – Enteet ja ennustukset

Posted on by

Uudenvuodenaattona kuuluu tehdä ennustuksia tulevasta. Meidän perheessä se on perinteisesti tehty valamalla tinaa ja tutkimalla sitten sen muodosta, rakenteesta ja pinnasta tulevan vuoden metkut ja mutkat. Lähes joka vuosi olen nähnyt tinastani purjeveneen muodon. Joskus näen veneen ylvään silhuetin, toisaalta taas olen tulkinnut tinani vaikka väkisinkin pilssipumpun varakahvaksi. Mikä olisikaan mukavampaa kuin keskellä talvea saada lupaus kesästä, merestä, saaristosta ja purjehduksesta. Ja tiedä vaikka uusivuosi toisi tullessaan oman purjeveneen.

Eipä ole vielä tuonut – ainakaan sellaista isoa. Onneksi on höyrylaiva, jonka kyytiin pääsen kesällä työsuhde-etuna vaikka joka päivä. Harvojen ja onnekkaiden huvia! Mennyt kesä toi tosin mukanaan pitkällisen projektini, mahonkivanerijollan valmistumisen. Sen kanssa oli leppoisaa purjehtia hetkeksi pois mökkirannasta ja kuvitella olevansa isommalla merellä hurjissa seikkailuissa. Onneksi minulla on vilkas mielikuvitus.

Vaimonkin sain innostettua jollapurjehdukseen. Innostus kesti vartin verran, kunnes kova puuska kippasi hieman ylilastatun paatin keulan kautta kyljelleen ja palasimme mökille uiden. Nyt olen talven ajan puhkunut tulta tuohon hiipuvaan innostukseen. Josko taas ensi kesänä purjehdittais…

Sain jouluna eräältä yhteistyökumppanilta mukavan joululahjan – Paulo Coelhon ”Alkemistin.” Luin sen välipäivinä lähes yhtä soittoa. Siinä puhutaan elämäntiestä – siitä kuinka ihmisen pitää seurata sydäntään, jotta löytää aarteensa. Jos toimii sydämestään ja haluaa jotain, niin ”koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.” Lause pisti miettimään. Onkohan tosiaan näin? Silloinhan etukäteen murehtiminen on turhaa, sillä loppujen lopuksi asioiden pitäisi järjestyä aina parhain päin. Kunhan vain kulkemani suunta on oikea.

Uudenvuoden aatonaattona, nukkumaan käydessäni, pyöri päässäni jo tulevan viikon työasiat. Olin ollut mietteliäs, sillä Matka 2008-messut lähestyvät ja parhaanakin palkitun, hyvin perinteisen messuosastomme rakentajat olisivat kaikki ”poissa pelistä” syystä tai toisesta tulevat viikot. Kuka osaston nyt rakentaa? Tuleeko siitä yhtä hyvä ja tunnelmallinen? Laatuun kun tottuu, niin sitä ei mielellään lähde tinkimään tavoitteista. Muistin kirjan opetukset ja ajattelin, että turha tässä on murehtia etukäteen. Ehtii sitä myöhemminkin, jos tarve vielä on.

Seuraavana aamuna marssimme täpötäyteen ruokakauppaan, jossa väki hamstrasi tykötarpeita illan juhlaa varten. Hyvä kun sekaan mahduimme. Keskellä tungosta minua vastaan marssii messuosastomme pääarkkitehti – mies, johon en törmää siviilissä ikinä. Tiesin, että se on enne hyvästä. Sain siinä irtokarkkihyllyn vieressä sovittua kaikki messuihin liittyvän ilman turhaa murehtimista ja pääsin vielä toivottamaan hyvät uudet vuodet. Mietin, että elämäntiellä taidetaan olla ja ainakin pieni osa maailmankaikkeudesta potkii myötämäkeen silloin tällöin.

Illalla valoimme tinat. Tulkitsin möhkäleestäni jälleen kerran selkeääkin selkeämmän purjeveneen muodon. Se näytti ihan hieman kierolta mastolta.

Rakas vaimo ja armaat lapset – pelastusliivit päälle, tästä tulee hyvä vuosi!

Toast Skagen

Jouluna eräs oiva kokki lähipiiristä valmisti taivaallista Toast Skagenia alkupalaksi. Mekin päätimme kokeilla taitojamme juhlan kunniaksi. Hyvää tuli – vaikka en kehtaa väittää, että ihan jouluisen veroista. Mutta kyllä tällä ohjeella kelpaa harjoitella. Kuva on joululta, mutta resepti uudelta vuodelta.

AINEKSET
– 4 siivua vaaleaa paahtoleipää
– 400 g kuorimattomia katkarapuja
– 0,5 dl ranskankermaa
– 1 rkl voita
– 100 g kirjolohenmätiä
– kirsikkatomaattia

Majoneesi
– 1 keltuainen
– 1 dl rypsiöljyä
– 1 tl dijon-sinappia
– ¼ sitruunan mehu
– 2 rkl tilliä pilkottuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

– tilkka pestoa ja muutama tillinoksa koristeluun

VALMISTUS
Jos haluat todella hyvää, tee itse majoneesi ja käytä kuorimattomia katkarapuja. Vikkelän ”arki-Skagenin” saat myös kuorituista katkaravuista.

Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi sinappi, sitruunan mehu, tilli, suola ja pippuri sekä ranskankerma. Kuori katkaravut ja sekoita nekin majoneesin joukkoon.

Leikkaa leivät haluamaasi muotoon. Paista ne rapeaksi voin kera pannulla tai paahda paahtimessa. Nostele leiville katkarapumajoneesi sekä mäti ja koristele lautanen kirsikkatomaattien siivuilla ja pestolla.

Nam…

Oivallista vuotta 2008! Perjantaisin taas tavataan.

Terveisin

Perjantaikokki

Ps. jos Matkamessuille suuntaatte, niin tervetuloa moikkaamaan! Messut ovat siis 17.-20.1. Helsingin messukeskuksessa. Itse päivystän osastollamme torstain ja perjantain.

 

Hernekeitto ja pannukakku – Hyvä ruoka tekee hyvää

Posted on by

Luin keskiviikkona uutisen Suomen nuorten menestyksestä Pisa-tutkimuksessa. Tutkimuksessa vertaillaan eri OECD-maiden 15-vuotiaiden nuorten osaamista mm. matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä. Näissä kaikissa Suomen nuoret ovat kansainvälistä huippuluokkaa – piikkipaikalla melkein kaikissa osa-alueissa. Upea saavutus.

Pienemmällä uutisoitiin, että huippuosaamisemme ei ulotukaan aivan kaikille elämän osa-alueille. Unicefin kokoamassa lasten hyvinvointitilastossa emme yllä kolmen parhaan joukkoon. Huonoimman sijoituksen saamme lasten perhe- ja ystävyyssuhteissa, jossa olemme sijalla 17. Mikä mättää?

Ruoka-ajat kunniaan

Lueskelin uutista hieman sivusilmällä, kunnes tartuin viimeiseen lauseeseen. Siinä Suomen Unicefin hallituksen varapuheenjohtaja Sirpa Taskinen arvioi, että perhesuhteiden pisteitä laskee se, että perheet eivät useinkaan kokoonnu syömään yhdessä.

Havahduin, että voiko se muka olla niin yksinkertaisesta asiasta kiinni. Onko yhteisellä aterialla niin suuri vaikutus, että sen puuttuessa tipumme kansainvälisissä tilastoissa kolisten? Mietin hetken, että miten nykyperheet tapaavat toisia perheenjäseniä, keskustelevat iloista ja suruista tai saavat tietoa lastensa menoista. Tuntuu, että perheen yhteistä aikaa tärkeämpää on omistaa kuntoklubin kuukausikortti, harrastaa viittä eri lajia jo lapsesta ja saada kymppejä koulun kokeista. Aikaa ei siis ole edes yhteiseen, päivittäiseen ruokahetkeen. Ei, vaikka kaikkien pitää syödä – useimpien vielä kolmesti päivässä.

Elämän näennäinen helppous on mahdollistanut sen, että viisihenkisessä perheessä on illalla viisi eri ruoka-aikaa. Kukin syö kun kerkiää. Paketti mikroon ja ”pling”. Sitten otetaan suunta omaan huoneeseen lautasen kanssa, tietokoneen näyttö päälle ja sosiaalista aikaa viettämään kavereiden kanssa chattaillen. Aikoinaan, kun pelkkää ruoan lämmittämistä varten piti laittaa hellaan valkea ja odottaa ainakin puolisen tuntia, oli yhteinen ruokailuaika elämisen edellytys. Salakavalasti tuli ruokapöydässä opittua sosiaalisen elämän perustaidot, parannettua sydänsurut, jaettua ilot ja pysyttyä kärryillä lasten ja heidän kaveriensa elämästä.

Eräs lukijani sanoi kerran upean lauseen ruokailuun liittyen. En enää muista sitä sanatarkasti, mutta sisältö oli se, että hyvän ruoan ääreen kokoontuu vain ihmisiä, jotka haluavat olla toisilleen hyviä. Niinpä.

Hernekeittoa ja pannukakkua

Eilen oli torstai ja itsenäisyyspäivä. Televisiosta tuli perinteiseen tapaan Tuntematon Sotilas. Oli siis vain yksi ja ainoa ruoka, joka sopi tähän tilanteeseen. Perinteinen hernekeitto ja pannukakku. Myönsimme vaimoni kanssa toisillemme hieman häpeissämme, että emme olleet koskaan itse valmistaneet hernekeittoa. Syöty kyllä useasti. Oli siis jo aikakin kokeilla. Tätä reseptiä en väitä itse kehitellyksi. Miksi keksiä pyörää uudelleen? Löysimme sen ruokala.tv:n reseptiarkistosta.

Hernekeitto ja pannukakku

AINEKSET

Hernekeitto:
– 2,5 l vettä
– 500 g kuivattuja herneitä
– 500 g savukinkkua tai -potkaa, pekonia, joulukinkun jämiä tms.
– 2 sipulia
– 2 kpl kasvis- tai lihaliemikuutiota (tai 2 rkl lihafondia)
– suolaa ja pippuria
– 1 tl kuivattua tai 1 rkl tuoretta meiramia hienonnettuna

Pannukakku:
– 4 dl vehnäjauhoja
– 1/2-1 dl sokeria
– 1 tl leivinjauhetta
– 1 tl suolaa
– (1 tl kanelia, kardemummaa tai vaniljasokeria)
– 8 dl maitoa
– 3 kananmunaa
– 50 g voita sulatettuna

VALMISTUS
Hernekeitto:
Liota herneitä vedessä yön yli. Kaada liotusvesi pois, huuhtele herneet ja valuta. Mittaa vesi kattilaan ja lisää herneet. Hienonna sipuli ja lisää se sekä liemikuutiot kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Paloittele liha ja lisää palat keittoon.(Jos käytät savupotkaa, laita se kattilaan herneiden kanssa samaan aikaan antamaan makua keittoon. Nosta se sitten pois kattilasta kun herneet ovat kypsiä, irrottele liha luusta, kuutioi ja lisää keittoon.) Mausta keitto suolalla, pippurilla ja meiramilla. Anna keiton kiehua hetki ennen tarjoilua. Tarkista maku. Tarjoa keitto sinapin ja ruisleivän kanssa. Voit ripotella pinnalle myös pilkottua sipulia.

Pannukakku:
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon maito sekä kananmunat hyvin sekoittaen. Lisää viimeiseksi voisula. Anna taikinan turvota hetken, kaada se leivinpaperilla vuorattuun uunipannun ja paista 200 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

Tarjoa kermavaahdon ja mansikkahillon kera.

Ja sitten koko perhe pöydän ääreen ja syömään!

Mukavaa viikonloppua toivotellen
Perjantaikokki