Aina välillä tuntuu, että kaikki hyvä katoaa aikanaan. Lapsuuden muistot, maut, hajut ja maisemat katoavat, kehitys kehittyy ja ihmiset muuttuvat. Entinen, pieni kyläkoulunikin on kasvanut liikuntasalilla, urheilukentällä ja suurtalouskeittiöllä. Nykyään siellä on oikea jakolinjastokin. Silloin, kun minulla oli ilo kuluttaa kyseisen ahjon penkkiä, ruokailu tapahtui luokissa ja ruoka kannettiin niihin oppilaiden toimesta.

Lapsuuden maisematkin ovat muuttuneet. Sinne tänne on noussut omakotialueita, joissa postimerkin kokoisilla tonteilla on niihin juuri ja juuri mahtuvia kivitaloja kahden auton autotalleilla. Ala-asteen ystävieni vanhempien asunnot, joita silloin pidin isoina ja näyttävinä, ovat pieninä ja nuhjuisina jääneet isojen tulokkaiden varjoon. Tosin vanhojen talojen isoille tonteille mahtuu muutakin kuin aita ja trimmattu puudeli.

Eilen koin aikamatkan lapsuuteen. Menimme lastemme kanssa uimaan Kaarinan uimahalliin. Minun lapsuudessani uimaretki oli usein toistuva ilon hetki. Äitimme koulutti meidät aina uimamaistereiksi saakka. Se olikin pitkään korkein koulutusasteeni. Uimahallissa oli silloin pieni kioski, jonka maut, hajut ja tuoksut on kaiverrettu jonnekin alitajuntani tarkimmin vartioidulle alueelle.

Uimahalli on lapsuudestani kasvanut, uima-altaiden lämpötila noussut ja nykyään halli on varustettu jopa porealtaalla sekä niskaa mukavasti hierovilla vesisuihkuilla. Siitä on tullut pienoiskylpylä. Jotain vanhaakin on säilytetty. Vaikka kioskin tilat on uusittu, niin edelleen sitä pyörittää sama vaaleatukkainen, ystävällinen yrittäjä, kuin minun lapsuudessani. Vuosia kioskiyrittäjänä tälle rautarouvalle on tullut samassa paikassa uimahallin perustamisesta saakka, eli 37 yhtäjaksoista vuotta.

Meitä istui pöydän ääressä rouvan asiakkaita kolme sukupolvea. Tuli nostalginen olo, kun tiesin itse istuneeni samassa paikassa kaksivuotiaan poikani ikäisenä. Halusin tarjota lapsilleni lapsuuteni uimahallimakuja ja -muistoja. Sorruin tilaamaan lihapiirakat nakilla, jätskit ja kirpeitä pääkallokaramellejä, joita aina lapsena söin.

Maistuivat kuin lapsena! Myös lapsille. Ja äitini maksoi – kuin lapsena. Taisi hänkin olla nostalgisella tuulella.

Tomaatti-persiljapasta

Tämä resepti on vielä kesän purjehdusmatkamme satoa. Jos saat lehtipersiljaa, niin käytä sitä.

AINEKSET
– 6 rkl oliiviöljyä
– 3 kynttä valkosipulia
– 8 siivua parmankinkkua, pekonia tms.
– 3 dl tomaattimurskaa
– 1 dl kasvislientä(tai 1 tl kasvisfondia ja 1 dl vettä)
– 1 puntti lehtipersiljaa
– 2 rkl pistaasipähkinöitä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

– 1 paketti paksua spagettia

VALMISTUS
Kuori ja pilko valkosipulit. Paista pilkottua valkosipulia ja kinkkua öljyssä miedolla lämmöllä. Lisää tomaatit ja nosta lämpöä. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua hiljalleen, kunnes kastike on redusoitunut noin puoleen. Keitä pasta ja lisää al dentenä kastikkeen joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja pilko pistaasit puoliksi. Pilko persilja ja ripottele pistaasien kanssa pastan pinnalle.

Nauti tästä ruoasta ja talvisesta viikonlopusta!

Perjantaikokki

Kertaus on opintojen äiti

Mikäli resepti on kateissa, niin hae se hakutoiminnolla sivun ylälaidasta.

Ja mikäli haluat kommentoida tai antaa palautetta, niin klikkaa alta ”lähetä kommentteja”. Voit toki lähettää myös sähköpostia, mutta täällä kommenttisi on muidenkin luettavissa ja kommentoitavissa. Voit jättää mielipiteesi myös anonyyminä.

***

Ilmoittautumislomake nettiin helposti! Tutustu Lyytiin!