Kaurarieska

Saaristolaisleivän lisäksi eräs suosikeistani on kaurarieska tarjottuna tyrnivoin kera. Rieskoja voi paistaa myös ulkona muurinpohjapannulla tai nuotiolla litteän kiven päällä!

Kaurarieska

Kaurarieskaan tarvitset

1 litra kädenlämpöistä vettä
1 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 tl kuminansiemeniä
1 tl sokeria
4 dl kaurahiutaleita
n. 8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Liota hiiva lämpimään veteen ja lisää mausteet. Lisää kaurahiutaleet ja vähitellen vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa käsin hetken. Mitä löysempi taikina, sen pehmeämpiä rieskoja saat. Voit siis jättää osan jauhoista pois. Taputtele jauhoisin käsin leivinpaperin päälle ohuita n. paistinpannun pohjan kokoisia lettuja. Pistele haarukalla pintaan reikiä ja kohota huoneenlämmössä n. puoli tuntia.

Paista 250 asteisessa uunissa 15- 20 minuuttia. Tarkista, että myös pohja on saanut väriä. Voit hyödyntää taikinaan myös aamusta ylitse jäänyttä kaurapuuroa, perunamuusia tai kaapin kätköistä löytyviä myslejä.

Tee rieskoja vaikka vappupicnicille. Olet taatusti suosittua seuraa 🙂

Herkullisia hetkiä rieskojen parissa ja hauskaa Wappua!

Kuhavartaita ja serranokinkkua sekä rucolaöljyä

Aivan alkuun iloinen tervehdys uusille reseptikirjeen tilaajille! Pari viikkoa sitten lukijoita oli 2800, nyt jo yli 3400! Kokki tuntee suurta ylpeyttä saadessaan esitellä ruokiaan näin suurelle joukolle. Tervetuloa taas hyvän ruuan pariin jälleen kerran!

Takana on aurinkoinen maaliskuu ja alkaa kevään todellinen odotus huhtikuun myötä. Kokkailussa hauskinta on, että kun kaivaa veitset esiin ja laittaa pannun kuumenemaan, niin ulkona vallitseva loskakeli, sumu ja sateet unohtuvat heti! Kontrasti upean aurinkoiseen maaliskuuhun tämän aamun sateisella ilmalla on suuri. Kun kontrastit ovat suurimmillaan, ovat kokemukset parhaimmillaan, niin ajattelin esitellä harmaan sateiseen keliin pirteän värikkään ja upean juhlallisen ruuan. Kuhaa ja serranokinkkua rucolaöljyn kera.

Turun Saaristo yhdistyy Välimereen…
… ei tosin fyysisesti, mutta lautasella kuitenkin. Vaikka lainaammekin raaka-aineita hieman kauempaa, pitää linja silti: helppoa, yksinkertaista ja todella maukasta!

Tämän perjantain ruokaan neljälle tarvitset

– neljä keskikokoista kuhafilettä (ruodottomana)
– kahdeksan siivua serranokinkkua
– paketti rucolaa
– valkosipulin kynsi
– 1 dl oliiviöljyä (hyvää sellaista – halvin on myös kitkerin…)
– pakastealtaasta pussillinen herneenpalkoja tai tuoreita sokeriherneenpalkoja
– koristeluun esim. kirsikkatomaatteja
– suolaa ja valkopippuria myllystä
– metallisia tai puisia grillivartaita neljä kappaletta

Kuha laineilla Airiston
Nyt laitetaan kuha kirjaimellisesti laineille! Aloita liottamalla puisia grillivartaita vedessä, jotta ne eivät kärvenny uunissa hiileksi. Tee tämä, varsinkin, jos valmistat ruuan grillaamalla. Lämmitä uunin grillivastus 250 asteeseen. Levitä siivu serrano-kinkkua leikkuulaudalle, leikkaa kuhafile pituussuuntaan puoliksi ja laita serranon päälle kahdessa osassa siten, että leveät osat osoittavat pois kinkun keskikohdasta. Mausta kala suolalla ja valkopippurilla. Pujota tämän jälkeen kala-kinkku -levy laineille grillivartaaseen. Tee sama kaikille kaloille.

Laita kourallinen rucolaa ja yksi valkosipulin kynsi tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon. Kaada päälle vajaa desilitra öljyä ja anna koneen käydä, kunnes rucola on pilkkoutunut pieneksi ja värjännyt öljyn. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Valele vartaita rucola-öljyllä ennen uuniin laittamista. Laita kalavartaat uunin yläosaan n. 10 minuutiksi kalapuoli ylöspäin. Jos grillaat vartaat, niin valele niitä öljyllä myös grillauksen aikana.

Kiehauta tai höyrytä herneitä hetki, siten että jäävät al denteksi. Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan.

Kokoa annos. Ripottele herneiden päälle hieman Maldon-suolaa ja lusikoi kalavartaille sekä lautaselle rucola-öljyä. Koristele tomaatilla.

Oikein herkullista viikonloppua!

Ps. Jos et tee ruokaa heti, niin kokeile sitä uusien perunoiden kanssa kesämmällä. Voittanutta ei löydy!

Maijan maailmanparas sienikeitto

Jälleen kerran kokilla on kunnia toivottaa aurinkoista perjantaita! Maaliskuu on ollut täällä saaristossa aivan kertakaikkisen upeaa. Öisin kovaa pakkasta ja päivällä hohtavia hankia ja sinistä taivasta. Kevättä kohden mennessä on aika tyhjentää pakastin viime syksyn sadosta. Tällä kertaa kokki kävi taas ”reseptivarkaissa” ja laittoi ruokaa vaimonsa ohjeiden mukaan… 🙂 Tässä lopputulos. Olkaa hyvä!

Maijan maailmanparas sienikeitto
Sienikeittoon tarvitset seuraavia aineita:

– keskikokoinen keltasipuli
– 100g sieniä (suppilovahveroa, mustatorvisieni, tai herkkutatti)
– 2 rkl vasikanfondia
– ainakin 100g Aurajuustoa
– pekonia ainakin viisi siivua
– 1 – 1,5 l kiehuvaa vettä
– kermaa 2 dl
mausteeksi suolaa ja pippuria

VALMISTUS

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota keväauringon keltaiseksi pienessä oliiviöljytilkassa. Pilko pekoni pieneksi ja heitä sipulin jatkoksi kattilan pohjalle. Paista, kunnes pekoni on melkein rapsakkaa. Valuta sienet (mikäli käytät kuivattuja), pilko pieneksi ja kippaa joukon jatkoksi kattilaan. Paista ihan hetki. Murenna päälle makusi mukaan Aurajuustoa ja kippaa keitokseen pari ruokalusikallista fondia. Anna makustua hetki.

Kaada päälle sopiva määrä kiehuvaa vettä. Anna kiehua pienellä liekillä kymmenisen minuuttia. Kaada lopuksi joukkoon kerma (mielellään aitoa, jos haluat maailmanparasta sienikeittoa:). Voit lopuksi suurustaa keittoa halutessasi Maizenalla tai jauho-vesi-tilkalla.

Koristele persiljalla ja tarjoa saaristolaisleivän tai uunituoreen patongin kera.

HYVÄÄ RUOKAHALUA!

Ps. mikäli vahingossa jostain sattuu löytymään tilkka konjakkia tai portviiniä, niin voit kruunata keiton tilkalla jompaa kumpaa. Jos on liiaksi, niin keksi lopulle muuta käyttöä…

OIKEIN MAUKASTA VIIKONLOPPUA JA ENSI PERJANTAISEEN!