Aivan alkuun iloinen tervehdys uusille reseptikirjeen tilaajille! Pari viikkoa sitten lukijoita oli 2800, nyt jo yli 3400! Kokki tuntee suurta ylpeyttä saadessaan esitellä ruokiaan näin suurelle joukolle. Tervetuloa taas hyvän ruuan pariin jälleen kerran!
Takana on aurinkoinen maaliskuu ja alkaa kevään todellinen odotus huhtikuun myötä. Kokkailussa hauskinta on, että kun kaivaa veitset esiin ja laittaa pannun kuumenemaan, niin ulkona vallitseva loskakeli, sumu ja sateet unohtuvat heti! Kontrasti upean aurinkoiseen maaliskuuhun tämän aamun sateisella ilmalla on suuri. Kun kontrastit ovat suurimmillaan, ovat kokemukset parhaimmillaan, niin ajattelin esitellä harmaan sateiseen keliin pirteän värikkään ja upean juhlallisen ruuan. Kuhaa ja serranokinkkua rucolaöljyn kera.
Turun Saaristo yhdistyy Välimereen…
… ei tosin fyysisesti, mutta lautasella kuitenkin. Vaikka lainaammekin raaka-aineita hieman kauempaa, pitää linja silti: helppoa, yksinkertaista ja todella maukasta!
Tämän perjantain ruokaan neljälle tarvitset
– neljä keskikokoista kuhafilettä (ruodottomana)
– kahdeksan siivua serranokinkkua
– paketti rucolaa
– valkosipulin kynsi
– 1 dl oliiviöljyä (hyvää sellaista – halvin on myös kitkerin…)
– pakastealtaasta pussillinen herneenpalkoja tai tuoreita sokeriherneenpalkoja
– koristeluun esim. kirsikkatomaatteja
– suolaa ja valkopippuria myllystä
– metallisia tai puisia grillivartaita neljä kappaletta
Kuha laineilla Airiston
Nyt laitetaan kuha kirjaimellisesti laineille! Aloita liottamalla puisia grillivartaita vedessä, jotta ne eivät kärvenny uunissa hiileksi. Tee tämä, varsinkin, jos valmistat ruuan grillaamalla. Lämmitä uunin grillivastus 250 asteeseen. Levitä siivu serrano-kinkkua leikkuulaudalle, leikkaa kuhafile pituussuuntaan puoliksi ja laita serranon päälle kahdessa osassa siten, että leveät osat osoittavat pois kinkun keskikohdasta. Mausta kala suolalla ja valkopippurilla. Pujota tämän jälkeen kala-kinkku -levy laineille grillivartaaseen. Tee sama kaikille kaloille.
Laita kourallinen rucolaa ja yksi valkosipulin kynsi tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon. Kaada päälle vajaa desilitra öljyä ja anna koneen käydä, kunnes rucola on pilkkoutunut pieneksi ja värjännyt öljyn. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Valele vartaita rucola-öljyllä ennen uuniin laittamista. Laita kalavartaat uunin yläosaan n. 10 minuutiksi kalapuoli ylöspäin. Jos grillaat vartaat, niin valele niitä öljyllä myös grillauksen aikana.
Kiehauta tai höyrytä herneitä hetki, siten että jäävät al denteksi. Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan.
Kokoa annos. Ripottele herneiden päälle hieman Maldon-suolaa ja lusikoi kalavartaille sekä lautaselle rucola-öljyä. Koristele tomaatilla.
Oikein herkullista viikonloppua!
Ps. Jos et tee ruokaa heti, niin kokeile sitä uusien perunoiden kanssa kesämmällä. Voittanutta ei löydy!