Siikaa ja sitruunarisottoa – Logistiikkakustannukset

Viime kuukausina kohonneet polttoainekustannukset ovat saaneet monet miettimään liikkumistaan uudella tavalla. Yksityisautoilijat välttävät turhia kilometrejä ja yritykset kannustavat taloudelliseen ajotapaan. Perjantaikokki kuuntelee polkupyöräilyn innokkaana kannattajana monen tuttavan uutta innostusta fillarointiin suorastaan tyytyväisenä. Saa nähdä kuinka monen vuosikymmenen päästä purjelaivat, hevoskärryt ja polkuautot valtaavat ykkössijan liikkumismuodoissa. Mekin jo höyrylaivalla mietimme, kuinka hienoa se olisikaan nostaa leija Aurajoessa laivan nokkaan ja mennä tuulen mukana Naantaliin. Manöveerit ahtaassa joessa saattaisivat vain olla hieman näyttävämpiä kuin nykyään. Mutta visioihan toisaalta Viking Linekin jo purjeilla kulkevaa risteilyalusta.

Pääsin viime maanantaina purjehtimaan eräällä saaristomme upeimmista aluksista – Kuunari Lindenillä. Oli kertakaikkisen hieno kokemus seilata 15 metriä sekunnissa puhaltavassa tuulessa yhdeksän solmun vauhtia isolla laivalla. Alusta kipparoinut yrittäjäkin totesi, että ennen ei polttoainetta edes mieltänyt kulueräksi, mutta nykyään sitä laskeskelee, että jokainen purjeilla liikuttu tunti säästää melkein satasen. Se on aika iso summa, kun noita tunteja tulee kesässä aika monta.

Logistiikkakustannukset tuntuvat myös leivän hinnassa. Olimme eilen Sihteeri & Assistenttimessuilla Helsingin messukeskuksessa. Kiireapulaisemme Pentti-Oskari saapui paikalle junalla ja innostui arvostelemaan VR:n hinnoittelua ravintolavaunussa. Littanaan painunut, muoviin kääritty aamiaissämpyläkin oli maksanut melkein viisi euroa! Kun hän oli ihmetellyt leivän hintaa junan asiakaspalvelijalle, oli vastaus ollut tyhjentävä. ”Totta kai se maksaa paljon. Siinä on logistiikkakustannukset mukana. Tuokin leipä on käynyt jo kahdesti Rovaniemellä!”

Ei se logistiikka, vaan logiikka…

Siikaa ja sitruunarisottoa

Jos tälle ruoalle pitäisi määrittää hinta, niin se olisi aika kova. Raaka-aineet nimittäin seilasivat purjeveneessä ristiin rastiin saaristomerta kolme päivää, ennen päätymistään lautaselle. Kala tosin ostettiin tuoreena Gullkronasta Gunvaldilta.

AINEKSET

– 800 g siikaa fileenä
– kantarelleja niin paljon kuin raaskit laittaa

Risotto
– 2 kpl salottisipuli
– 1 kpl sellerin varsi
– 25 g voita
– 1 rkl oliiviöljyä
– 3 dl arborio-riisiä
– 2 rkl kanafondia
– 1 litra vettä
– 0,5 kpl sitruunan kuori ja mehu
– 2 oksaa rosmariinia (tuore)
– 1 kpl keltuainen
– 4 rkl parmesaani
– 4 rkl kermaa
Maldonsuolaa ja valkopippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko sipuli ja selleri erittäin pieneksi. Paista pannulla voin ja öljyn kera (1/2 voista) viisi minuuttia. Lisää riisi ja paista hetki. Lisää pikkuhiljaa vettä sekä kanafondi. Sekoita lopuksi sitruunankuori ja rosmariini joukkoon. Sekoita pienessä kulhossa munankeltuainen, parmesaani, kerma ja pippuri.

Lisää lopuksi valmiiseen risottoon munasekoitus sekä loput voista.

Leikkaa kala neljään annospalaan. Paista vaahtoavassa voissa samanaikaisesti sieniä sekä kala lähes kypsäksi nahkapuolelta ja käännä vielä aivan hetkeksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Nauti risoton kera.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

Järjestätkö tapahtumia? Lipunmyyntijärjestelmä voi olla helppokäyttöinenkin. Tutustu Lyytiin!

Valkosipuli-sitruunakanaa sekä savoijinkaalia uunista – Aika kultaa muistot

Moni on kesälomiltaan jo palannut, kuten myös minä viimeviikkoiselta purjehdukseltani. Yleinen kysymys palaajalle on, että ”no, oliko hyvä loma?” tai ”oliko kiva matka?” Tähän lomaltapalaajan pitäisi pystyä vastaamaan yhdellä lauseella, kertoen kaiken olennaisen, mutta kuitenkaan liikaa jaarittelematta. Tehtävä on mahdoton ja siksi vastaus typistyy helposti lyhyeksi. ”Oli, kiitos kysymästä!”

En muista koskaan saaneeni negatiivista vastausta kysymykseen. ”Kiitos kysymästä, mutta loma oli aivan onneton! Toivottavasti en enää ikinä joudu lomalle!”

Pomollani on tapana kirjoittaa matkakertomus ja samanlaista perinnettä olemme noudattaneet nyt neljättä vuotta venereissuillamme. Olemme siis kirjoittaneet lokikirjaan säätilan, lähtö- ja saapumisajan, kuljetun matkan ja muiden perinteisten merkintöjen lisäksi päivän hauskat sattumukset tai vastoinkäymiset, nautitut ruoat ja muut mielenkiintoiset asiat.

Kun vuoden kuluttua katselee kuvia ja muistelee matkaa, niin muistaa varmasti vain ne hienot hetket. Moni jälkikäteen hauska kommellus on painunut unholaan. Kuka nyt ylipäätään kuvaisi itkeviä lapsia tai pohjaan palanutta ruokaa ja haluaisi niitä muistella! Mutta kun pienet vastoinkäymisetkin on kirjattu muistiin, on sattumuksille kahta hauskempi nauraa jälkikäteen!

Paljastan teille nyt, että minulla oli erittäin mukava lomaviikko, vaikka omat kommelluksensa siihenkin osui. Poikamme yritti kaikessa yksivuotiaan ennenaikaisessa uhmaiässään tehdä vain kiellettyjä asioita (ja niitä ahtaassa purjeveneessä on paljon!) ja jos ei niitä saanut tehdä, niin osoitti tyytymättömyytensä tavalla, jonka koko venekunta sai tuta. Pojan uhma meni pidemmän päälle jopa huvittavaksi. Miten niin pienellä miehellä voikin olla niin kova tahto? Päätimme kirjoittaa tästä hänelle omistetun kappaleen lokikirjaan, ettemme vain sitä unohtaisi.

Jos hänestä joskus kasvaa purjehtija, niin lupaan lukea sen hänelle ääneen.

Oman pienen kappaleen kertomuksessa sai myös armas anoppi, joka spontaanisti tarttuu hetkeen ja saa aina aikaan – ja paljon. Purjehduksen tiimellyksessä menin tiputtamaan kamerani lattialle sillä seurauksella, että salamalaite meni käyttökelvottomaan kuntoon. Tämä tapahtui jo matkan toisena päivänä ja hetken sadattelin mielessäni, koska uutta en saisi ennen palaamista Turkuun. Olimme suunnitelleet erinomaisia ruokia, jotka olisin halunnut ehdottomasti kuvata.

Kun ilta koitti ja ruoka oli pöydässä, laitoin veneen kaikki valot päälle ja kaivoin avuksi vielä kaksi otsalamppua ja yhden taskulampun. Josko niillä saisi edes vähän valaistua annosta! Pyysin anoppia auttamaan ja pitämään lamppuja. Säädin kameraani ja otin muutamia testikuvia. Kun nostin katseeni ruoasta, meinasin tippua penkiltä. Oli taas anoppi tarttunut hetkeen ja saanut oikein älynväläyksen! Kirjaimellinen valopää.

Lopputuloksen näette viereisestä kuvasta! Ei tätäkään kiikkustuolissa muistaisi, ellei olisi kirjoittanut muistiin…

Valkosipuli-sitruunakanaa sekä savoijinkaalia uunista

(pahoittelen kuvan kalpeaa valoa – syyn arvannette)

AINEKSET

Sitruunakana

– 1 kg marinoimattoman broilerin osia (koipi, reisi, rinta)
– 1 kpl valkosipuli
– 2 kpl sitruuna
– 2 rkl timjami, tuore
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1,5 dl valkoviiniä
– mustapippuria myllystä

Paistettua savoijinkaalia

– 1 kpl iso savoijinkaali
– 5 dl kanalientä (tai 1 rkl fondia ja 5 dl vettä)
– 5 rkl oliiviöljyä
– 3 rkl timjami, tuore
– Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sitruuna paloiksi ja irrottele valkosipulin kynnet. Älä kuori kynsiä, vaan riko ne veitsen lappealla puolella. Laita öljyä uunivuokaan kanan, sipulin ja sitruunan kanssa. Pirskottele päälle valkoviiniä ja paista uunissa miedolla lämmöllä kaksi tuntia folion alla. Ota uunista ja poista folio. Laita uuni täysille ja grillaa kanoihin kaunis pinta. Ripottele pinnalle timjamit.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa kaali neljään osaan ja laita uunivuokaan. Kaada päälle kanaliemi. Pirskottele pinnalle öljy sekä mausteet. Paista uunissa noin 20 minuuttia.

Sattumanvaraista viikonloppua!

Perjantaikokki

Ps. Lipunmyynti verkossa tarpeena? Tutustu Lyytiin.

Caprislohta ja suolakurkkuja – Elämän yksinkertaisuudesta

Sesonkiluonteisesta työstä huolimatta yritän nipistää viikon pätkän kesässä, jolloin mielessä pyörivät muutkin kuin työasiat. Ehdottomasti paras keino tähän on purjehtiminen. Kun seilaat ja navigoit, ei töitä edes pysty ajattelemaan, vaikka yrittäisikin.

Meidän purjehdusreissut alkavat aina yhden illan kestävällä istunnolla, jonka aikana selataan kodin keittokirjat läpi ja tehdään viikon menu. Arvata saattaa, että pussikeittolinjalle emme mene. Tälläkin kertaa kauppareissu ennen veneeseen astumista kesti melkein kaksi tuntia kolmen aikuisen voimin.

”Saaristomme on maailman kaunein”, hoetaan siellä sun täällä. Ja hitsi vieköön, se muuten on! Vaikka työnkin puolesta liikun jonkin verran saaristossa, niin kyllä viikko aivan omissa oloissa tuulen viemänä tuo taas mieleen, missä on maailman upein erämaa. Turun saaristossa.

Viikkoon mahtuu paljon. Kamerassa filmiä kuluu, jääkaappi tyhjenee ja matkaa taittuu. Upeita muistoja tallentuu joka päivä – toivon, että pienimmätkin purjehtijat muistavat niistä edes jotain vuosien päästä. Ehdottomiin suosikkeihin on kuulunut tänä kesänä Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvat etäiset luonnonsatamat, joissa on rannassa hiekkaa, kristallinkirkas vesi ja rantaniityillä laiduntaa lauma kesyjä lampaita. Voiko tällaista luksusta olla? Olemme merellä käytännössä katsoen yksinämme. Vastaan tulleita veneitä on viikossa ollut vähemmän kuin perävanaamme ihmetelleitä hylkeitä.

Jonain päivänä teen reissuista kirjan – keittokirjan, jonka nimeä en vielä tiedä. Kuvamateriaalia, tarinoita ja ohjeita on jo neljältä vuodelta. Tältäkin viikolta on taas kertynyt toistakymmentä reseptiä, joita teille syksyn mittaan tarjoilen. Kaikki on veneessä testattu ja isolle porukallekin sopivat. Lapsia on hankalin miellyttää. Vaikka minkälaisia herkkuja pienessä venekeittiössä taioimme, niin yliveto oli torstai-illan päättänyt lättyjenpaistohetki rantakalliolla, aivan Marskin entisen kalamajan naapurissa. Edes kermavaahtoa ei tarvittu – sokeri riitti.

Elämä on parhaimmillaan aika yksinkertaista. Ollapa taas lapsi.

Caprislohta ja suolakurkkuja

Tässä teille yksi oiva alkupala, jonka tekee vaikka veneessä. Reissulla tämä täytyy tehdä ensimmäisenä tai toisena päivänä, sillä lohi ei kauaa hyvänä säily. Varsinkin kun ruoka nautitaan käytännössä raakana.

AINEKSET
– 1 kpl lime
– 1 rkl oliiviöljyä
– Maldon-suolaa
– valkopippuria

– 400 g lohta fileenä
– 4 rkl kapriksia, pieniä
– 6 kpl cocktailkurkkuja
– 3 rkl tilliä, tuoretta
– 800 g uusia perunoita

VALMISTUS

Purista limen mehu kulhoon. Sekoita siihen öljy, suola ja pippuri. Leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi ja levitä pinnalle limeseos. Anna maustua noin vartin verran kylmässä. Leikkaa kurkut puoliksi pituussuunnassa ja levitä lohelle. Ripottele kaprikset pinnalle ja nauti. Yksinkertaista, mutta erinomaista!

Tavallisen yksinkertaista viikonloppua toivoen

Perjantaikokki

Yksinkertaisuus on tavoitteena Lyytillä myös! Lipunmyynti onnistuu myös verkossa. Tutustu!