Lapsuuden makuja – Siideri-sinappipossu

Déjà vu on jännä tunne. Sehän tarkoittaa entiselämystä, eli ”jo nähtyä” ja viittaa hetkeen, jonka kokee jo kertaalleen eläneensä ja nähneensä. Selityksiä on wikipediassakin ilmiölle useampia ja mitä luultavimmin kyse on pikemminkin pienestä aivoharhasta kuin aiemmassa elämässä eletystä tuokiosta.
Jännä kyllä, makujen ja tuoksujen kautta itsensä pystyy viekoittelemaan tarkoituksellisesti Déjà vun pyörteisiin. Maun tai tuoksun mielleyhtymä voi olla niin voimakas, että siihen assosioituvan hetken voi kuin elää uudelleen.

Mummolan tuoksu. Mummin mannapuuro. Äidin leipomat sämpylät pihapöydällä. Puutarhan puista puristettu omenamehu. Valkosipulisilakat joulupöydässä. Ala-asteen emännän valmistama kanaviillokki. Naularallin jäljiltä riekaleina olevan pyörän sisäkumin tuoksu.

Nuo maut ja tuoksut ovat minulle piirtyneet niin vahvasti mieleen, että kun aistin jotain vastaavaa, elän sen hetken kuin uudestaan. Muistan mummin hymyn, kesäisen hetken puutarhakeinussa, lapsenomaisen ilon ja jännityksen jouluaattona ja ala-asteen ystävieni ilmeet, eleet ja jopa heidän käyttämänsä vaatteet muutaman vuosikymmenen takaa. Muistoihin piirtynyt maku ikään kuin avaa portin elokuva-arkistoon, johon ei muuten pääse käsiksi.

Toisaalta taas jokin maku jää kiusaamaan ja vaivaamaan pitkäksi aikaa. Niin tuttu, mutta mistä? Missä olen tätä maistanut ennen?

Lapsuudessa koetut maut ovat tärkeitä. Niihin tullaan palaamaan elämän aikana lukemattomia kertoja. Mieltymyksemme suunta naulataan jo varsin varhain ja siksi pidän tärkeänä, että lapsuudessa maut ovat pikemminkin aitoja kuin teollisia.

Siksi luin ilolla Ruokatietoa 2009 –tutkimuksen tuloksia, jonka mukaan keitot ja kunnon perusruoat ovat nousseet nuorten suosioon. Hampurilainen ei enää mahdu viiden parhaan joukkoon, vaan siellä ovat mm. jauhelihakeitto, hernekeitto, makaroonilaatikko ja paistettu kala. Ehkä ruoka-Suomella on sittenkin tulevaisuutta!

Antaa lasten itse valita omat lempparinsa – meidän tehtävä on taata riittävä valinnanvara.

Kotikokkaamisen ei tarvitse olla fiiniä – mutta aitoa sen on oltava.

Siideri-sinappipossu

Saa lasten aisteja stimuloida myös eksoottisemmillakin mauilla. Tämän yksinkertaisenpossuruoan maustaa ranskalainen sinappi ja englantilainen siideri.

AINEKSET

  • 4 possun kevyesti nuijittua pihviä (esim. kasslerista)
  • 1 rkl Dijonin A l’ Ancienne  -vanhanajan sinappia
  • 1,5 dl englantilaista kuivaa omenasiideriä
  • 2 dl kermaa
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä
  • öljyä paistamiseen

Lisukkeeksi uunissa valmistettuja veneperunoita.

VALMISTUS
Mausta pihvit kevyesti pippurilla ja suolalla. Ruskista pihvit pannulla. Kaada joukkoon siideri ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon sinappi ja kerma. Hauduta 10 minuuttia. Voit halutessasi suurustaa kastiketta vatkaamalla joukkoon hieman Maizenaa. Tarjoa veneperunoiden kera.

Erinomaista viikonloppua!

Perjantaikokki

Kärpäsenä katossa – Pitkään haudutettua porsaanselkää

Lapsiperheen kotiarki on varsin vauhdikasta – noin niin kuin lievästi ilmaistuna. Tehokaksikkomme, jonka yhteenlaskettu ikä on jo kuusi vuotta, saa aikaan, kun sille päälle sattuu. Joskus, kun vanhemmillakin on naurussa pitelemistä, tulee mieleen, että mitä jos me elämmekin piilokamerakodissa. Me, vanhemmat, olemme ne teeveessä hölmistyneiltä näyttävät höynäytettävät ja miniatyyrikokoinen turbotiimimme onkin hommaan palkattu näyttelijäkaksikko.

Keskiviikkoilta oli yliveto. Tiimin johtaja, kohta nelivuotias tyttölapsi katseli pingviiniohjelmaa ja päätti siltä istumalta, että nyt alkoi matka pikkuveljen kanssa pingviinien maahan.

”Missä se on, äiti?”.
”Etelänavalla”.
”Selvä!”

huusi tytär ja hilpaisi alakertaan, ”Meen vaihtamaan varusteita ja pakkaamaan”. Lupasi pakata myös veljelle. ”JEE! MÄ TUUN PINKKUMAAHAN MOPOLLA! BRRRM BRRRM!” –karjui pikkuveli ja keuli kuvitteellisen mopon kanssa olohuoneessa.

Piakkoin retkikunnan johtaja saapui yläkertaan arktisille alueille asiallisesti varustautuneena. Päällä oli Disney-prinsessamekko, muoviset korkkarit, kutreilla kruunu ja harteilla Prinsessa-lehden mukana tullut lämmin olkahuivi. Veljelle matkatavarat oli pakattu tiikerireppuun ja itselle nukenvaunujen kantokassiin. Tarkempi selvitys osoitti, että pojalle oli etelänavalle varattu mukaan kaksi kauluspaitaa ja tytölle kolme vaihtomekkoa. Siis parasta, mitä oli löytynyt kaapeista, jotka oli vedetty kaikkinensa lattialle. Retki alkoi lupaavasti, mutta päättyi pikaisesti, kun parvekkeella tuli ohuessa mekossa kylmä.

Ei käynyt iltamme tylsäksi, ei.

Piilokameralle olisi ollut käyttöä myöhemminkin. Halusin tehdä videon YouTubeen patteritoimisesta pippurimyllystäni, jonka olin valinnut seuraavaksi tuotteeksi lukijoilleni. Valmistelin kaiken, eli laitoin pannun tulelle ja kameraan virran. Sain jopa suostuteltua vaimon kameran taakse.

Ensimmäinen otto meni harakoille, kun taustamusiikiksi videolle tuli yhtäkkiä Muumi DVD:n tunnusmusiikki. Naparetkeilijät olivat tulleet lämmittelemään ja löytäneet TV:n kaukosäätimestä volyyminappulan.

Otto numero kaksi meni pieleen, kun jo nukkumaan mennyt arktisten alueiden valloittaja ei ollutkaan niin uninen ja alakerrasta kuului yhtäkkiä ”mulla on paha mieli” -huuto nauhalle saakka. Ei muuta kuin uusiksi nukuttamaan.

Otto numero kolmessa petti kuvaajalta pokka.

Olin jo epätoivoinen, mutta viimein lapset nukahtivat ja taloon laskeutui rauha. Sittenpä alkoi televisiosta Greyn anatomia. Käsitin vaimon eleistä, että hetkeen ei kuvattaisi. Sain kuitenkin neuvoteltua, että mikäli pidän pannun kuumana, kameran käynnissä ja odotan aktiivisesti keittiössä, niin mainostauolla passaisi kuvaajan saapua.

Vihdoin, neljännellä otolla, ilman käsikirjoitusta ja käsivaralla, oli Perjantaikokin ensimmäinen markkinointivideo purkissa!

Jos kattokärpäsille voisi myydä pääsylippuja, niin olisimme varmasti miljonäärejä.

Katso vaivalla valmistunut video tästä (YouTubessa).

Pitkään haudutettua porsaanselkää á la Perjantaikokki

Videolla nähty porsaan etuselkä päätyi erittäin maittavaksi ateriaksi. Resepti syntyi kuvaussession jälkeen improvisoiden ja yllätti kokinkin. Haudutin lihaa vuorokauden 65 asteisessa uunissa kannen alla ja keitin vielä lientä kasaan puolisen tuntia. Voi sitä tuoksua, joka vuorokauden leijui uunista! Ja liha maksoi 1,9€ / kg!

Tilaa itsellesi Perjantairesepti sähköpostiin, jos haluat reseptit helposti tulostettavassa PDF-muodossa.

AINEKSET

  • 2 kg pala etuselkää luulla
  • 1 pkt pekonia
  • ½ fenkoli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 dl tummia kalamata-oliiveja
  • 1 dl pieniä cocktailkurkkuja
  • 1 dl hillosipuleita
  • 1 punainen paprika
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • 3 dl paseerattua tomaattia (tai tomaattimurskaa)
  • 2 dl vettä
  • pieni pala kuivattua chiliä pilkottuna
  • rosmariinia, timjamia ja salviaa kuivattuina
  • merisuolaa ja mustapippuria Perjantaikokki-myllystä

VALMISTUS

Pilko pekonit ja laita ne uunin kestävään kasariin levylle. Murskaa valkosipulinkynnet ja laita pekonien sekaan. Paista hetki ja lisää etuselkä. Ruskista molemmin puolin. Pilko paprika ja fenkoli pikkurillin paksuisiksi siivuiksi ja lisää pannulle. Lisää myös oliivit, kurkut ja hillosipulit sekä mausteet. Paista hetki. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehua minuutin verran. Lisää paseerattu tomaatti ja vettä sopiva määrä. Anna kiehua hetki.

Nosta kasari kannella peitettynä 70 asteiseen uuniin. Anna hautua vuorokauden verran. Nosta uunista ja keitä vielä kasaan ilman kantta puolisen tuntia. Tarjoa esim. ratatouillen kanssa. Ylijäävästä kastikkeesta saa seuraavana päivänä loistavan pohjan vaikka pastakastikkeelle, kun sekaan paistaa bratwurstinsiivuja.

Vauhdikasta viikonloppua!

Perjantaikokki

Vaihtokauppa se on, joka kannattaa – Hirven entrecote mango-avocadopedillä

Vaihtokaupat ovat hyviä, sillä usein molemmat voittavat. Vaihdannan kohde on toiselle vähempimerkityksinen kuin toiselle ja siihen koko homma perustuu. Vaihtamalla jonkun itselleen jo hyödyttömän asian johonkin toiseen, itselleen tärkeämpään, päätyvät molemmat osapuolet lähtöasetelmaa parempaan tilanteeseen.

Tätä käytetään aika usein hyväksi myös perhe-elämässä. ”Jos minä menen nyt poikien kanssa oluselle, niin sinä saat sitten huomenna mennä tyttöjen kanssa jumppaan.” Reilua, eikö? Meillä näin käy varsin harvoin, sillä en juo olutta ja vaimo polkee jumpan sijaan fillaria. Mutta periaatteen tiedämme mekin.

Luin eräästä vaihdantatalouden ekspertistä, joka oli aloittanut punaisella paperiliittimellä ja vaihtanut sen aina johonkin toiseen tuotteeseen. Yhden vuoden jälkeen oli miekkosella takanaan 14 onnistunutta vaihtokauppaa, joiden tuloksena punainen paperiliitin oli vaihtunut taloon Kanadassa. Voit itsekin lukea tarinan englanniksi osoitteesta http://oneredpaperclip.blogspot.com/http.

Oluen juonnin sijaan perheemme miehet joutuvat neuvottelemaan vaihtokaupan vuosittaisesta kalastusreissusta, ”äijien kalamatkasta”. Kerroin siitä ”Jokapäiväistä leipää” – kirjoituksessani pari viikkoa sitten. Toistaiseksi olemme aina päässeet neuvotteluissa  molempia osapuolia tyydyttävään vaihtokauppaan: miehet menevät viikonlopuksi kalaan ja tämän jälkeen vaimot lähtevät viikonlopuksi kalaan. Yksinkertaista ja tasapuolista.

En ole aivan varma tosin, onko meitä miehiä nyt hieman viety. Saatoimme lasten kanssa vaimon rouvien kalareissulle eilen illalla. Saariston sijaan hyppäsi rouva Helsingin junaan, lentolipussa luki Lontoo ja virvelit olivat kaikilta jääneet kyllä saareen.

No, kukin kalastaa tyylillään. Ja sitä paitsi epäselväksi ei jäänyt kuka tässä voitti. Ensiksi minä sain viikonlopun saaressa miesporukassa ja toinen on näemmä luvassa tänä viikonloppuna lasten kanssa.

En vaihtaisi edes taloon Kanadassa.

Hirven entrecote mango-avocadopedillä

Tämä ruoka oli tarjolla pari viikkoa sitten äijien kalareissulla. Sopivan miesmäistä, vaikka onkin salaattipedillä.

AINEKSET

  • 4 isoa hirven (tai naudan) entrecote-pihviä
  • 1 kypsä mango
  • 1 kypsä avokado
  • 20 kirsikkatomaattia
  • tammenlehväsalaattia
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä
  • yrttejä maun mukaan
  • oliiviöljyä

VALMISTUS

Leikkaa tomaatit puoliksi ja poista siemenet. Kuori mango ja leikkaa siivuiksi (varo kiveä). Pilko siivut kuutioiksi. Leikkaa avokado puoliksi, poista kivi ja poista avokadon liha lusikalla kuorestaan. Kuutioi. Revi salaatti pieneksi. Sekoita salaattiainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla.
Grillaa entrecotet lähes kypsiksi (entrecote on rasvaisempi ja saa siksi mielestäni olla aavistuksen kypsempi kuin esim. ulko- tai sisäfilee. Eli ei aivan kypsä, mutta ei mediumkaan). Mausta liha suolalla ja pippurilla sekä haluamillasi yrteillä. Tarjoa salaattipedillä.

Tuloksekasta viikonloppua!

Perjantaikokki