Aurajuustokanaa ja kukkakaali-kuskus

Välillä tämän reseptikirjeen ruuat ovat oikein perisaaristolaisia ja toisaalta taas ei niin saaristolaisia. Se johtuu siitä, että tässä esiteltävät ruuat syntyvät usein torstain illalliseksi ja vähän kokin mielenalan mukaan. Eilen teki ihan hirveästi mieli Aurajuustoa ja illalliseksi syntyikin eräs kokin vaimon klassikoista. Lisukkeeksi ruualle voit tehdä vaikka riisiä, mutta kokeilemisen arvoinen on myös oheinen lisuke. Älä kerro ruokavieraillesi kuskuksen perusraaka-ainetta, vaan anna heidän veikkailla. Voipi mennä hetki 🙂

Aurajuustokanaa ja kukkakaali-kuskus
Neljälle hengelle tarvitset

– 1 iso grillattu broileri
– 1 punainen paprika
– 1 prk säilykepersikoita
– 1 sipuli
– 2 kynttä valkosipulia
– 1/2 chili pilkottuna
– 2 dl kermaa
– puolikas Aurajuusto
– persiljaa

– kukkakaali
– 2 rkl oliiviöljyä
– sahramia tai kurkumaa
– suolaa ja pippuria myllystä

Valmistus
Aurajuustokana

Irrota lihat broilerista ja pilko lihat, paprikat sekä persikat suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko pieneksi myös sipuli, valkosipuli, chili ja persilja. Kuullota sipuleita pannulla oliiviöljyssä hetki. Lisää broileri, paprika, persikat ja chili. Paista hetki. Laske lopuksi lämpöä ja kaada pannulle kerma ja pieneksi pilkottu Aurajuusto. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes juusto on lähes kokonaan sulanut. Lopuksi koristele pilkotulla persiljalla.

Kukkakaali-kuskus

Pilko kukkakaali aivan pieneksi. Paista oliiviöljyssä, kunnes on ”al dente”. Mausta sahramilla tai kurkumalla, suolalla ja pippurilla.

Herkullista viikonloppua!

Grillattua lohta feta-jogurttikastikkeessa

Torstai on vain toivoa täynnä, mutta perjantaissa on jo selvästi lupaavampi fiilis… Kohta saa laittaa pillit pussiin pariksi päiväksi (paitsi ravintolan keittiössä:) ja ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten. Parhaiten akut latautuvat hyvän ruuan parissa, joten alla taas vinkkejä viikonlopun ruokaostoksiin.

Grillattua lohta feta-jogurttikastikkeessa
Aineksia neljälle tarvitset seuraavasti:

– neljä isohkoa lohimedaljonkia
– maustamatonta jogurttia (ruuanlaittojogurttia tai ihan tavallista luonnonjogurttia)
– 100 g fetaa
– teelusikkallinen hunajaa
– aurinkokuivattuja tomaatteja
– persiljaa silputtuna
– suolaa
– mustapippuria myllystä

Lisukkeeksi esim. uusia perunoita keitettynä tai, kuten kuvassa, kesäkurpitsaa ja kyssäkaalia paahdettuna. Kuvan annoksessa lisukkeena myös kukkakaalipyrettä, jonka reseptin olen julkaissut jo aiemmin.

Hyvin misattu on puoliksi tehty
Aina on tärkeää valmistaa annos siten, että kaikki osaset saapuvat lautaselle kuumina ja kypsyysasteeltaan oikeina. Tässä tapauksessa esivalmistelu, eli ”misaaminen”, kuten ravintolaslangissa asia ilmaistaan, etenee seuraavasti:

Valmista kastike tekeytymään:
– murskaa fetajuusto sormilla kulhon pohjalle
– kaada päälle n. 1 dl jogurttia
– pilko aurinkokuivatut tomaatit pieneksi ja lisää kulhoon
– sekoita joukkoon hunaja, persilja ja rouhi myllystä mustapippuria
– sekoita lusikalla sekaisin. Jos kastike on liian tönkköä, lisää jogurttia. Laita jääkaappiin odottamaan.

Pilko kasvikset haluamasi kokoisiksi paloiksi. Paahda kuumalla pannulla pienen oliiviöljytilkan kanssa ”al dente”. Pidä lämpimänä.

Viimeiseksi grillaa lohi. Mausta suolalla ja pippurisekoituksella. Kokoa annos ja herkuttele!

Herkullista viikonloppua! Ja hei, kesä jatkuu vielä 😉

Ensi viikkoon!

T. Perjantaikokki

Grillattua ankanrintaa, mango-paprika-chutneyta

Meillä grillataan joskus jopa talvellakin, mutta kyllä se parhaimmillaan on kesällä. Tätä ruokaa tehdessä ja suunniteltaessa paloi olkapäät, sillä niin kuumasti saariston aurinko paistoi vielä elokuussa. Ei auta valittaa, sillä tätähän sitä on koko talvi aina odotetaan ja kesä sitten ihmetellään 🙂 Mutta kun grillailette, niin varokaa, että ette polta ruokaanne tai itseänne!

Grillattua ankanrintaa, mango-paprika-chutneyta ja paljon muuta kivaa grillattuna…
Tässä tulee nyt sitten oikea grillaajan unelma! Melkein kaiken saa tehdä grillissä. Mutta muistakaa grillatessa oikea marinointi! Kun kokin marinoi lasillisella punaviiniä grillauksen aikana, niin grillaus on paljon miellyttävämpää 🙂

AINEKSET NELJÄLLE

– Ankanrintaa 600 g

CHUTNEY
– 1 mango
– 2 punaista paprikaa
– 2 tl inkivääriä
– 1/2 punasipuli
– 2 rk hienonnettua ruohosipulia
– 2 rkl valkoviinietikkaa
– 2 rkl sokeria
– 3 tl suolaa
– tuore hienonnettu jalopeno
– hieman oliiviöljyä

GRILLATUT SIPULIT
– 4 kevätsipulia varsineen
– sitruunamehua
– oliiviöljyä

VALMISTUS
Chutney:
Grillaa kokonaisia paprikoita, kunnes pinta tummuu ja kupruilee. Jäähdytä kannellisessa astiassa, jotta kuori irtoaa helpommin. Kuori ja kuutioi. Kuori ja kuutioi myös mango, hienonna sipuli, raasta inkivääri, hienonna jalopeno ja sekoita ainekset keskenään. Laita tilkka öljyä kattilaan ja lisää etikka, lisää mango, sipuli ja jalopeno ja paprikat, sekoita varovasti. Lisää mausteet, anna hautua hetki ja tarkista maku. Tarjoile joko lämpimänä tai kylmänä.

Grillatut kevätsipulit:
Leikkaa sipulit pitkittäin puoliksi ja jätä hieman vartta mukaan. Marinoin oliiviöljyllä ja sitruunamehulla. Mausta pippurilla ja suolalla. Grillaa kypsiksi.

Ankanrinta:
Leikkaa rasvaan viiltoja ristiin rastiin. Mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa rasvapuolelta hiljaisella tulella rapeaksi. Grillaa sitten nopeasti toiselta puolelta ja laita uuniin, 200 asteeseen n. 5 minuutiksi. Leikkaa siivuiksi ja asettele tarjolle.

Hauskoja grillaushetkiä ja nauttikaa kesästä niin kauan kuin sitä kestää!

Terveisin

Perjantaikokki

Ps. ensi viikolla äänestetään reseptikilpailun voittaja. Perjantaiseen siis!