Aihearkisto: Pääruoka

Suppilovahveropiirakka á la Maija – Kunniakkaita perinteitä vai kaavoihin kangistumista

Posted on by

Nyt astunen aralle alueelle. Mikä on perinnettä, eli pohjavireeltään positiivista toimintaa ja mikä kaavoihin kangistumista, eli luonteeltaan tylsää ja taantunutta? Jos teet asiat aina samalla lailla, niin kumpaan luokkaan kuulut – perinteitä kunnioittaviin vai paikalleen jämähtäneisiin.

Eilen, miettiessäni jälleen kerran aamun perjantaireseptin aihetta, katselin sivusilmällä kympin uutisia. Herra Loppukevennys, Mika Tommola, vieraili puolustusministeriön ruokalassa haastattelemassa jotain ylitarkastajaa, joka oli koko työuransa syönyt joka torstai kello 11 lounaaksi hernekeittoa. Yhteensä yli 500 litraa – julisti journalistin laskelma. Vaikuttavaa – tavallaan. Oliko tämä perinteiden kunnioittamista vai kaavoihin kangistumista?

Entä kun Toyotan tehtaassa joka ikinen osa asennetaan autoon aina samalla tavalla? Tai äidin perunamuusi valmistetaan aina saman salaisen kaavan mukaan. Tai jo eläkkeelle siirtyneet kansalaiset istuvat joka sunnuntai-ilta saariston lauttajonossa matkalla kohti kotia, vaikka maanantaina ei olisi jonoa eikä heidän tarvitse mennä töihin. ”Sunnuntaina mennään, koska ollaan aina menty.”

Mihin sarjaan nämä tapaukset kuuluvat?

Saan silloin tällöin positiivista palautetta, kun tarjoan aina erilaisen ruokavinkin viikonlopuksi. Vaihtelusta pidetään. Ihmisen perusluonne tuntuu olevan taipuvainen kangistumaan tiettyihin kaavoihin, mutta pieni osa jokaisesta meistä kaipaa vaihtelua, uusia ideoita ja virikkeitä. Toivon, että vaikka et reseptini mukaan kokkaisikaan, niin nappaa kaupasta edes kerran viikossa joku uusi raaka-aine ja vetreytä mieltä sekä kieltä!

Lopuksi vastaan omiin kysymyksiini:

  • Toyotan tehtaiden toimintatapaa kutsutaan laaduksi
  • Äidin perunamuusia kutsutaan herkuksi
  • jonottamista vain tavan vuoksi kutsutaan kaavoihin kangistumiseksi
  • ja jokainen muodostakoon oman kantansa 500 litrasta hernekeittoa.

Suppilovahveropiirakka á la Maija
Olemme nuori perhe ja vasta luomassa perinteitä. Tämän syksyn miniperinne on kuitenkin jo muodostunut. Sienestys mökillä. Pienin, kolmekuukautinen, nukkuu kopassaan sammalmättäällä, kun isosisko etsii sieniä innosta pinkeänä kuin ilmapallo vappuna. Ja tulosta tulee, kuten kuvasta näkyy. Jos jaksat lukea ihan alas asti, niin esittelen toisen asian, josta yritän kovasti tehdä perinnettä.

Tämän perjantain ruokana piiras viime viikonlopun sadosta. Herkullista!

AINEKSET

Taikina
– 5 dl vehnäjauhoja
– 125g pehmeää voita
– hyppysellinen suolaa
– 1,5 dl vettä
Piirakan täyte
– 1,5 dl suppilovahveroita (tilavuus paistettuna)
– 1 punasipuli
– ½ pakettia pekonia
– 2 munaa
– 1,5 dl kermaa
– 1,5 dl maitoa
– 1 dl parmesaania raastettuna
– suolaa ja pippuria

VALMISTUS

Valmista taikina pohjaa varten. Nypi voi jauhojen joukkoon. Lisää suola ja vesi. Sekoita nopeasti ja anna vetäytyä jääkaapissa tunnin verran.

Paista pekonit, sipulit ja sienet pannulla. Asettele täytteet piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma, maito ja munat keskenään ja kaada seos täytteiden päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä pinnalle parmesaani. Paista 170 c uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Herkuttele

Maistuisiko kokkikurssi?

Viime keväänä ne aloitimme ja nyt jatkamme – kokkikurssit saaristossa. Olemme vahvasti sitä mieltä, että tämä on hieno tuote. Sen tietää siitä, kun sitä on hauska toteuttaa!

Tarjolla on kahta eri laatua. Keittiöpäällikkömme johdolla kokkaillut kurssit ryhmille sekä allekirjoittaneen johdolla myös yksityisille.

Tutustu, niin ehkä tutustutaan!

Mukavaa viikonloppua toivotellen – kaavoihin kangistumatta, perinteitä luoden ja kunnioittaen.

Perjantaikokki

Perjantaikokin kokkikurssit – mukaan voit lähteä vaikka yksin!

Kokkikurssit aktiviteetiksi ryhmillemme Julien Boulangerin johdolla

Kultakirjolohta sekä höyrytettyjä kasviksia – Kun appiukko hauen nappas

Posted on by

Kullakin suvulla on omat perinteensä. Joku järjestää sukukokouksia – toiset kesäjuhlia. Kokoonnutaan muodossa tai toisessa. Meillä on ollut tapana vaimon suvun miesten kanssa kokoontua kerran vuodessa, parhaaseen haukiaikaan, kalareissulle. Niin myös tänä vuonna – viime viikonloppuna.

Kahden vuoden takaisesta organisointivirheestä olemme oppineet. Silloin aurinko paistoi lokakuisena lauantaina niin kauniisti, että se houkutteli myös suvun naiset katkaisemaan ”naisten shoppailuviikonlopun” (perinne sekin ja osuu mukavasti yksiin meidän viikonlopun kanssa) ja karauttamaan saaristoon mökille. Ihania naisia kaikki, mutta kyllä illanvieton luonne muuttuu, kun ronskia ”äijäiltaa” piristetään kukkalaitteella ruokapöydässä ja kalavaleiden sijaan kerrataan alkuiltapäivän hyvää saalista kaupungin hepenekaupoista. Organisointivirheen jälkeen olemme osanneet lähettää naiset viikonlopuksi pääkaupunkiseudun paremmille kauppa-apajille. Sieltä kun ajaa mökille reilut kolme tuntia, niin ihan pienestä auringonpaisteesta ei kytkintä nosteta.

Tämän vuoden kalamatka sujui erittäin hyvin. Ilma oli upea – maailman kaunein auringonnousu yhdistettynä sateenkaareen oli pysäyttävä näky. Kaikki oli hyvin, paitsi että kalaa ei juuri tullut. Hauet olivat tiessään eivätkä siiatkaan eksyneet verkkoihin. Kalajuttuja ei siis syntynyt, paitsi yksi ja sitäkin parempi: ”Kun appiukko hauen nappas”. Tarina on tosi, vaikka ette sitä uskokaan.

Ja näin se kuuluu…

Olimme veneessä kahdestaan – appiukko ja minä. Laskimme siikaverkot puolimetriseen veteen mökin edustan hiekkasärkälle. Aiempina vuosina hyväksi todettuun paikkaan. Vesi oli kirkasta ja näkyvyys jopa nelisen metriä. Kävimme siinä aamuseltaan vielä hieman virvelöimässä ja päätimme kokea verkot pikaisesti ennen lounasta. Usein olemme näin saaneet jo ensimmäiset siiat pannuun.

Minä hoidin venettä ja appiukko oli keulassa, kävi verkkoa läpi pää reunan yli roikkuen. Ei kuulunut luupaavia huudahduksia, vaan täysi hiljaisuus. Mitä nyt Busterin moottori hyrisi. Yhtäkkiä appiukon olan yli lentää komeassa kaaressa jättimäinen pötkäle, jonka tunnistin lennon puolivälissä aidoksi rantarosvoksi, jättihaueksi. Appiukko ei sanonut mitään, jatkoi vain verkon kokemista. Hauki pomppi veneen lattialla ja ihmetteli olosuhteiden äkkinäistä muutosta. Ilme oli epäuskoinen, sekä minulla että hauella. Appiukko koki verkon loppuun, minä ohjasin venettä ja hauki tutki veneen lattiaa elämänsä uutta käännettä pähkäillen.

Kun verkko oli koettu loppuun, nousi appiukko penkilleen istumaan ja katseli tyynesti haukea. Emme hauen kanssa olleet ihan kärryillä siitä, mitä hetki sitten tapahtui. Minä ihmettelin mistä hauki oli tullut ja hauki ihmetteli mihin oli tullut. Lähdin ajamaan kohti mökkilaituria ja kysyin appiukolta, että mistä tuo tuli. ”Tuosta vedestä minä sen nappasin” – kuului vastaus. No niinpä, olinpa hölmö, vedestäpä tietenkin.

Kalan ja appiukon katseet olivat kohdanneet, kun hauki oli ollut aamu-uinnilla verkon vieressä. Appiukon kädet olivat nopeammat ja hauen elämä sai uuden käänteen. Vaaka näytti 4,7 kiloa ja hölmistynyt hauki pääsi pannun lisäksi historiankirjoihin. Hän johtaa suvereenisti ainoana edustajana mökkimme kalakisaa käsinkalastuksen sarjassa.

Kultakirjolohta sekä höyrytettyjä kasviksia

Jos on kala Saaristomeressä vähissä, tai ainakin hyvässä piilossa, niin onneksi Stockan kalatiskiltä sitä vielä löytyy. Yleensä suosin vapaana kasvanutta kalaa, mutta nyt oli pakko kokeilla uutta tulokasta, nimittäin kultakirjolohta. Kala on kohtalaisen uusi kasvatettava laji Suomessa ja väritykseltään upea. Eikä makukaan hassumpi ollut, ehkä lähempänä nieriää kuin kirjolohta. Ruoka sopii oivasti kevyeksi lounaaksi.

AINEKSET

  • 4 palaa á 150 g Kultakirjolohifileetä nahkoineen (tai lohta, kirjolohta, siikaa…)
  • 4 isoa porkkanaa
  • 2 kokonaista fenkolia
  • voita paistamiseen
  • tilkka oliiviöljyä
  • merisuolaa ja musta- tai valkopippuria myllystä
  • (smetanaa ja mätiä, jos haluat kastikkeen)

VALMISTUS
Kuori ja leikkaa porkkanat hieman tulitikkua paksummiksi ja pitemmiksi suikaleiksi. Halkaise fenkolit ja poista kova kanta sekä mahdollisesti tummempi uloin lehti. Leikkaa pituussuunnassa ohuiksi suikaleiksi – samankokoisiksi kuin porkkana. Höyrytä kasviksia n. 6-8 minuuttia. Valmista sillä välin kala.

Kuumenna voita pannussa, kunnes se vaahtoaa. Laita kalat pannuun, nahkapuoli alaspäin. Rouhi pinnalle suolaa ja pippuria. Paista lähes kypsäksi nahkapuolelta ja käännä vielä aivan hetkeksi. Näin saat rapean nahan ja täydellisen kypsyyden.

Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, laita toiselle pannulle tilkka oliiviöljyä ja kuumenna. Pyöräytä kasviksia siinä ja mausta suolalla. Halutessasi voit sekoittaa kastikkeen esim. smetanasta ja lohen mädistä.

Kokoa annos ja herkuttele!

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

Kylmäsavulohella aateloitu kuharulla katkarapu-kermakastikkeessa – Niin syöt kuin elät

Posted on by

Eilen illalla mietin, että mistäs sitä huomiseksi perjantaireseptiläisille kirjoittaisi. Istuin läppärin kanssa ja surffailin. TV oli päällä ja sieltä tuli Elämä Pelissä. Eksyin ohjelman nettisivuille ja sen eliniän ennustavaan testiin. Siinä vastataan noin kolmeenkymmeneen kysymykseen ja ohjelma laskee tilastollisen elinikäodotuksesi. Kysymykset käsittelevät elämäntapoja, ruoka- ja juomatottumuksia, kolesteroliarvoja, asennettasi työhön ja perheeseen, liikuntaa sekä harrastuksia ja monta muuta aluetta.

Tein testin ja pyrin olemaan mahdollisimman totuudenmukainen. Poskipäät kuumottaen myönsin koneelle jopa nauttivani viiniä pari lasia illassa, myös arkisin. Käytökseni huvitti, sillä tuskin niitä vastauksia siellä kukaan reaaliaikaisesti seuraa ja soittelee sitten paikallisille AA-kerhoille, että tuolla Kaarinassa olisi potentiaali raitistettava. Sain kuitenkin ennusteekseni 86 vuotta ja 5 kuukautta. Olin tyytyväinen, kyllä siihen ikään mennessä pitäisi keretä riittävästi.

Hauskinta testissä on, että voit muokata vastauksiasi ja katsoa sitten muuttuneiden tietojen vaikutuksen elinikään. Hah! Voisihan sitä kokeilla elämää vaikka raivoraittiina kasvissyöjänä, joka kokee lapset piinaavaksi lisäksi elämään ja harrastaa yhdistystoimintaa. Ei kun tuumasta toimeen!

Tässä testin tulokset, kun muokkasin elämääni aina yhden muuttujan osalta:

• tiputin omat ja vaimoni tulot nollaan – elinikäni laski 8 kuukautta. Vaimon elinikää tai avioliiton kestoa ei ohjelma tosin laskenut.
• jätin viininautinnot kokonaan – elinikäni piteni vuodella. Siis yksi vaivainen vuosi lisää kun raitistelisin loput 58 vuotta.
• luovuin voista ja kermasta keittiössä, samoin öljyistä. Sain kuukauden lisäaikaa. Hiphei!
• lopetin turvavyön käyttämisen – elämäni lyheni kahdella kuukaudella.
• otin elämääni ihanan lisän – useammin kuin kerran viikossa toistuvan luottamustoimipalaverin. Sain 9 kuukautta lisäaikaa. Selittänee, miksi vanhat pysyvät vallassa.
• ilmoitin olevani täysin tyytymätön tähänastisiin saavutuksiini – elämäni lyheni 11 kuukaudella!
• väitin, että minulla ei ole ystäviä – kurja, yksinäinen vierailuni elävien kirjoissa jäi armollisesti kolme kuukautta etukäteen suunniteltua lyhyemmäksi. Kiitos siitä.

Mitä tästä voi päätellä? Jätä mieluummin turvavyö kiinnittämättä kuin surkuttele elämääsi. Viininjuonnin lopettamisella saisi vuoden lisäaikaa, mutta onko sillä sitten niin väliä, kun vanhainkodissa ei kuitenkaan tarjoilla? Elämä kun tuppaa pitenemään sieltä loppupäästä eikä esim. keskeltä, jolloin lienee oikein kivaa. Mitä tulee rasvankäyttöön, niin ainakin minä laitan tähän alla olevaan reseptiin kermaa, enkä keinotekoista, tehtaalla ennen värjäystä harmaalta näyttänyttä litkua, jonka kyljessä lukee isolla ”VAIN 7% RASVAA!”. Yksi lisäkuukausi siellä vanhainkodissa ei liene sen arvoinen…

Tästä voi tosin myös päätellä sen, että onnelliset absolutistipoliitikot elävät tosi pitkään. Ollapa Vanhanen.

Suosittelen testiä – on oikein mukavaa ajanvietettä. Tosin takuuta eliniän saavuttamisesta ei annettu. Alla olevasta linkistä sinne pääsee.

Elämä Pelissä -testi

Kylmäsavulohella aateloitu kuharulla katkarapu-kermakastikkeessa

Tästä reseptistä saan taas kiittää vaimoani, joka äitiyslomalaisena kokkailee kotona ja ruoka on valmista, kun mies saapuu töistä. Ihan kuin Italiassa – mutta niin ohimenevää!

AINEKSET neljälle
– 4 kuhafileetä
– 100 g kylmäsavulohta
– ½ dl turkkilaista jogurttia
– 1 rkl persiljaa pilkottuna
– 1 tl sitruunamehua
– 1 dl katkarapuja
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja pippuria myllystä
– 8 hammastikkua

Lisukkeeksi esim. höyrytettyä parsa- ja kukkakaalia tai perunamuusia.

VALMISTUS
Poista fileistä kylkiruodot. Leikkaa fileet selkäruotojen vierestä puoliksi ja poista toisesta fileen puolikkaasta selkäruodot. Mausta kalat suolalla ja pippurilla.

Sekoita jogurtti, persilja ja sitruunamehu. Mausta suolalla. Levitä tasainen kerros fileiden päälle. Päällystä fileet ohuilla kylmäsavulohisiivuilla. Rullaa ja kiinnitä hammastikuilla. Kokoa rullat pystyasennossa uunivuokaan ja kaada kerma päälle. Pirskottele vielä sitruunamehua tilkka kalojen päälle ja paista uunissa 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Kalojen paistuessa höyrytä kasvikset tai valmista muusi.

Sulata katkaravut ja lisää ne vuokaan muutama minuutti ennen paistoajan päättymistä (etteivät sitkisty).

Yksinkertaista ja helppoa! Kuten miehen elämä…

Mukavaa viikonloppua!

Toivoo

Perjantaikokki

Ps. pikkujouluihimme tuli tilaa muutamaan iltaan. Lisätiedot karkeloista alta. Jos päätät osallistua, niin mainitse myyntipalvelullemme, että olet perjantaireseptiläinen, niin tarjoan pienen yllätysedun!

Pikkujoulut Herrankukkarossa