Aihearkisto: Mielipiteet

Parsakeitto ja kuha-nieriä -terriini – Lapsityövoimaa lamatalkoissa

Posted on by

Nyt on lama, eikös juu. Ja nyt täytyy säästää, sehän on selvä. Mutta säästetäänkö aina oikeista kohteista?

Kirjoitin 3.4.2009 kouluruoasta. Silloin huolestuin lähinnä kotien katoavasta ruokailukulttuurista, mutta viime aikojen uutiset saavat kyllä perjantaikokin varsin huolestuneeksi myös koulujen ruokakulttuurista.

Turussa, tuossa sivistyksen kehdossamme, ruvetaan julkisen puolen kululeikkauksiin oikein urakalla. Luonnollisesti kohteena ovat he, jotka eivät yleisönosastoihin kirjoittele, eli lapset. Ennen ruoka tehtiin lapsille 61 sentillä per päivä. Varsin ruhtinaallista määrärahaa on nyt tarkoitus leikata, koska rahaa ei riitä enää tuotakaan vertaa.

Turun kaupungin sivuilla (http://www.tkukoulu.fi/ruokailu/ ) julistetaan juhlavasti, että: ”Kouluruokailu sisältyy Turussa olennaisesti koulun kasvatukseen ja opetukseen. Tavoitteena on tarjota terveellistä ja ravitsevaa ”kotiruokaa”, jossa otetaan huomioon suomalainen ruokakulttuuri ja kansainvälistyminen. Ruokailun kasvatuksellisena tavoitteena on luoda hyvistä ruokailutottumuksista ja käytöstavoista elinikäisiä.”

Kiitän tekstin kirjoittajaa ymmärtämyksestä laittaa kotiruoka-sana lainausmerkkeihin. Kotiruoka lienee kaukana jättikeittiöiden hehtopadoista. Se mikä tässä julistuksessa pelottaa, on, että kaupunki pyrkii luomaan tarjoamastaan tottumuksesta lapsille elinikäisen tavan. Väittämä ja lupaus on kova, mutta toivottavasti mahdoton saavuttaa.

Edeltäjämme ovat kasvattaneet tähän maahan mikrosukupolven. Nyt on kasvamassa pikaruokasukupolvi. Ellei nyt tehdä reilua korjausliikettä, niin kuka enää kymmenen vuoden päästä edes muistaa, mitä ruoka oli ja missä tai miten se valmistettiin? Suomalaisesta ruoasta tai perinteisistä ruokailutavoista puhumattakaan.

Lamalla on puhdistava vaikutus, sillä silloin turhat resurssit koordinoidaan uusiksi ja nousu lähtee entistä terveempänä käyntiin. Väitän, että kouluruoka on kohde, jossa turhia resursseja ei ole ollut, eikä siksi siitä leikkaaminen johda kuin entistä sairaampaan sukupolveen. Sukupolveen, joka ei tiedä, että ruoka ja nautinto voivat tarkoittaa samaa asiaa. Tulevalle sukupolvelle ruoka tarkoittanee energiaa. Ilo ruokanautinnosta hävisi, kun lapsityövoimaa käytettiin isojen ihmisten aiheuttaman laman kaatotalkoissa.

Parsakeitto ja kuha-nieriä -terriini

Tähän ruokaan teimme itse parsakeiton ja terriinin ostimme valmiina. Jos haluat tehdä terriinin itse, niin ohjeen samankaltaiseen löydät täältä. Voit hyvin tarjota keiton myös kylmäsavulohen tai savulohen kera. Näin kun teet, niin ruokailu tarkoittaa samaa kuin nauttiminen. Sen takaan.

AINEKSET
– 10 kpl valkoisia parsoja
– 1 salottisipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 varsisellerin varsi
– 1 purjon valkoinen osa
– 2 dl kermaa
– 2 dl täysmaitoa
– 2 dl parsan keitinvettä
– suolaa
– voita paistamiseen

VALMISTUS

Kuori parsat ja katkaise tyviosasta noin kolmasosa pois. Keitä noin viisi minuuttia. Säästä keitinvesi. Kuori sipulit, varsiselleri ja purjo. Pilko ainekset pieniksi. Kuullota voissa kaikki edellä mainitut ainekset. Lisää lientä 2 dl ja mausteet ja keitä noin 1/3 osa kasaan. Lisää lopuksi kerma sekä maito ja anna kiehahtaa. Soseuta keitto tehosekoittimessa sileäksi. Tarjoa kalaterriinin kera.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto – Mistä motivaatio syntyy?

Posted on by

Palaan tämän kysymyksen ääreen tuon tuosta. Mikä meitä oikeasti motivoi? Lyhyen elämäni aikana olen oppinut sen, että olen oppinut vasta varsin vähän. Kuvittelen aina silloin tällöin tietäväni jostain asiasta jo varsin paljon, kunnes huomaan sen tosiaan olleen vain kuvitelmaa.

Olen työhaastatellut satoja ihmisiä, palkannutkin kolmattasataa ja toiminut jonkinlaisissa esimiestehtävissä kymmenisen vuotta. Ja aina päädyn pohtimaan, että mikä tuotakin yksilöä oikein motivoi.

Keppiä vai porkkanaa?

Elämäni suola, ja samalla haaste on, että joka kesä kaikki alkaa alusta. Tehdyistä virheistä voi aidosti oppia ja hyvät käytänteet sekä uudet ideat voi siirtää neitseelliseen maaperään ilman muutosvastarintaa. Suurin haaste liittyykin aina uuden henkilökunnan motivoimiseen. On opittava tuntemaan johdettavansa yksilöinä, jotta heitä voi motivoida oikealla tavalla. Raha ratkaisee itse asiassa hyvin harvalle. Kun perustoimeentulon mahdollistava summa ylitetään, astuvat kuvaan muut motivaatiotekijät. Toiselle toimii kehu, toiselle painostus, kolmannelle lisävastuu ja neljännelle selkeä käsky. Valitse väärin ja motivaatio matelee maan tasalla pitkään.

Miten siis motivoida oikein? Toimivatko sanktiot paremmin kuin kannustimet? Vai toisinpäin? Hämmästyttävän usein ihmiset ajattelevat muiden toimintaa ja reaktiota päätöksiä tehdessään. Sosiaalisen suosittelun tai paineen merkitys voi olla valtava. Yksilöön suunnattujen toimenpiteiden merkitys voikin siis olla pienempi kuin vaikkapa yksilön ystäväpiiriin kohdistettujen viestien ja toimenpiteiden.

Luin eräästä johtamista käsittelevästä artikkelista esimerkin päiväkotimaailmasta. Kaikkihan tietävät, että säntilliset vanhemmat hakevat lapset päiväkodista tiettyyn aikaan mennessä. Muuten päiväkodin työntekijöiden päivä venyy. Pihalla lapsia luovuttaa silloin vihainen päiväkodin täti ja iskällä tai äidillä on varsin huono omatunto loppuillan. Israelissa vanhemmat kuitenkin tuppasivat luistamaan aikarajasta ja asiaan päätettiin puuttua sakoilla. Jos hait lapsen liian myöhään, sait sakon. Mitä kävi? Hakivatko jatkossa kaikki kuuliaisesti lapsensa ajoissa sakkojen pelossa? Päinvastoin! Nekin, jotka ennen sakotusta hakivat lapsensa ajoissa, alkoivat luistaa takarajasta. Enää myöhästymisestä ei saanut huonoa omaatuntoa, vaan hommasta selvisi rahalla. Mikä helpotus sakko olikaan monelle!

Tähän aikaan vuodesta työpäivät venyvät väkisinkin. Vaakahuoneen avajaisiin on enää kuusi päivää, eikä aikaa ole minuuttiakaan liikaa. Kotiinkin pitäisi silti ehtiä, sillä niistä poissaoloista ei selviä sakoilla. Sosiaalinen paine sotkea fillaria kotimatkalla hieman lujempaa on varsin kova. Tänään, runnoessani pyörääni kohti kotia vimmattua tahtia, muistelin armeija-aikaa ja intin motivointikeinoja. Fiksuimmat kouluttajat olivat ymmärtäneet sosiaalisen paineen merkityksen jo paljon ennen Facebookia ja muita sosiaalisia medioita:

Armeijan koulutuksissa oli sääntö, että jos joku nukahtaa, niin molemmat vierustoverit juoksevat viisi kierrosta kasarmin ympäri. Varsin tehokasta motivointia!

Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto

Päivä kun venyy, niin jopa hieman hävettää astua valmiiseen, vaimoni kattamaan herkkupöytään. Mutta se näyttää olevan kohtaloni – koetan korvata sitten syksymmällä. Tyydyn nyt vain toteamaan, kuten savolaismies, jota naapuri arvosteli, kun vaimo aina souti verkoille ja mies vain istui. Naapuri kysyi, että eikö herra yhtään häpeä, kun vaimo aina soutaa. Mies vastasi: ”Häppiän, häppiän! Mut mieluummin mie häppiän kuin souan!”

AINEKSET

Ravut ja marinadi
– 12 ravunpyrstöä
– ½ dl oliiviöljyä
– 1 valkosipulinkynsi pieneksi silputtuna
– ½ limen mehu
– merisuolaa myllystä

Risotto
– ½ punasipuli
– 2 rkl voita
– 3 dl Arborio –riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 1 l vettä
– 1 dl parmesaania raasteena
– 2 tl pieneksi pilkottua minttua
– ½ limen mehu ja sen raastettu kuori
– ½ kesäkurpitsa ohuina siivuina

VALMISTUS
Sekoita oliiviöljy, valkosipuli, limen mehu ja suola marinadiksi. Anna katkarapujen marinoitua puolisen tuntia.

Valmista risotto. Pilko sipuli ja paista sipulia hetki voissa. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisää nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä vettä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani, minttu ja lime. Paista pilkottu kesäkurpitsa tilkassa oliiviöljyä al denteksi ja sekoita risoton joukkoon.

Laita katkaravut vartaisiin ja grillaa kypsiksi. Tarjoa risoton kera.

Kuplivaa kevääseen

Jatkoin rankkaa ja vaativaa viinien valitsemistyötäni silkasta vastuuntunnosta. Sosiaalisesta paineesta, ymmärrättehän. Tälle ruoalla valikoitui kuplivaa italialaista – onhan risottokin sitä aitoa oikeaa saapasmaan ruokaa.

Kesää kohti!

Perjantaikokki

Pasqua Prosecco

Alkon sivuilla kuvaus kertoo viinin omenaiseksi ja hennon sitrusmaiseksi. Siksi se komppaakin varsin hyvin limerisottoa ja rapuja. Hintaa hitusen alle kahdeksan euroa. Lisätiedot

Alkoholiliikkeen sivuilta.

Lihamakaronilaatikko – Kuoleva kulttuuri

Posted on by

Sain kutsun itseäni kokeneempien ja viisaampien joukkoon valmistelemaan Turun tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden ruokakulttuurinäkökulmaa. Istuimme tiistai-iltapäivän pitkän pöydän ääressä eri alojen edustajien kanssa miettien miten tämä kulttuurin osa-alueista maistuvin siivittäisi vuoden 2011 kulkua.

Oman ammattini puolesta olen tekemisissä lähinnä ravintoloiden edustajien kanssa. Siksi oli erittäin innostavaa kuulla myös mm. keittokirjailijoiden, ruokatieteen- ja laitosruokailun edustajien näkökulmia. Koin kulttuuritilaisuudessa kulttuurishokin, kun kuuntelin kaupungin kouluruokailuista vastaan henkilön hurjia kertomuksia tosielämästä.

Kouluruokailu nousee keskusteluihin vähän väliä ja useimmiten tyydytään kauhistelemaan ateriointiin käytettävän rahan pienuutta. Turussa herkkuaterioita varten on varattu 61 senttiä päivässä oppilasta kohden. Kyseessä on varsinaisesta niukkuuden jakamisesta, mutta tällä rahalla taiotaan kuitenkin kohtalaisen maistuvaa pöperöä lasten lautasille. Ei minua tuo summa pöyristyttänyt, vaan tarinat, joita kuulin kouluunkin heijastuvasta kotien ruokakulttuurin muuttumisesta.

Kuulin, että kouluruoan menekki on suurinta maanantaisin ja laskee tasaisesti loppuviikkoa kohden. Ihmettelin, miksi lihapatojen äärellä vietetyn viikonlopun jälkeen oikein ahmitaan laitoskeittiön antimia. Totuus on kuvitelmaani karumpi – on suuri määrä lapsia, jotka eivät saa kunnolla kotona syödäkseen ja maanantaina aloitetaan energiavarastojen täydennys. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ei tässä vielä kaikki. Keittiöiden koko laitoksissa vain kasvaa, kun tuotantoa keskitetään. Kohta suurtalouskokin pienin mittayksikkö reseptissä on yksi trukkilava. Kannatan, että ruokaa valmistettaisiin pienemmissä erissä lähellä ruokailijoita, lähikeittiöissä. Mutta en arvannut, että lähikeittiöitä vaaditaan päiväkoteihin takaisin, koska muuten monet lapset eivät näe ikinä, että ruokaa oikeasti valmistetaan. Päiväkodin keittäjä voi siis olla lapsen ainoa havainto ruoan laittamisesta – monet kun kuvittelevat, että se vain tulee aina erilaisissa mikropaketeissa ilman sen kummempaa työtä. No nyt sain oikein tukista kaaliin!

Hei haloo, me kaikki pienten lasten vanhemmat! Minkälaista kulttuurintuhoamista oikein harrastamme ostamalla ruoan kotiin erilaisiin mikromuoveihin pakattuna? Kuinka suuren muutoksen tämä elintärkeä kulttuurinala onkaan kokenut muutamassa sukupolvessa. Perinnetietoa ja –taitoa katoaa kansaltamme vauhdikkaammin kuin sademetsää päiväntasaajalta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten taito siirtyi äidiltä tyttärelle, ja välillä pojillekin, luontaisessa kanssakäymisessä illallisen valmistelun ja nauttimisen yhteydessä. Reseptit periytyivät sukupolvelta toiselle – syntyi perinneruokia. Olemmeko me kiireisessä itsekkyydessämme katkaisemassa tämän ja siirrämme ruokakulttuurin vetovastuun valmisruokateollisuudelle? Jos me emme tee ruokaa, opettele tuota jaloa taitoa ja vie sitä omalla esimerkillämme lapsillemme, niin kuka sen tekee? Ohjatut emännänkatseluhetket päiväkodissako? Minä en ainakaan halua kuulua sukupolveen, joka eväsi lapsiltaan mahdollisuuden syödä itse perinteisten reseptien mukaan valmistettua ruokaa.

Lapset keittiöön – ja aikuiset edellä! Tehkää vaikka makaronilaatikkoa. Pääasia, että teette alusta saakka itse.

Lihamakaronilaatikko

Tiistain ideariihestä sydämistyneenä marssin kauppaan ja kaivoin Kotitalouden kirjasta makaronilaatikon reseptin esiin. Tuunasin sitä hieman italomieltymykseni mukaiseksi. Lapset istuivat hellan molemmin puolin kapustat kourassa ja keittivät minkä ehtivät. Lasten avulla isikin onnistui.

AINEKSET
– 5 dl makaroneja
– 400 g jauhelihaa
– ½ pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 1 valkosipulin kynsi
– 2 tomaattia
– 10 basilikan lehteä
– 2 kananmunaa
– 4 – 5 dl maitoa
– 200 g mozzarellaraastetta
– 100 g parmesaania raastettuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– rypsiöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä pussin ohjeen mukaan. Pilko sipulit ja pekonit. Paista rypsiöljyssä, kunnes pekonit ovat kypsiä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada makaronit, liha, pilkotut basilikanlehdet ja raastettu parmesaani uunivuokaan. Sekoita varovasti. Sekoita kananmunat ja maito ja kaada muna-maitoseos joukkoon. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste. Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia, lisää pinnalle pilkotut tomaatit, laske lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä toinen puoli tuntia.

Koristele basilikalla.

Arkiruoan seuraksi rentoa arkiviiniä kantokassista

Perjantaireseptikyselyssä 57% vastaajista toivoi Perjantaireseptiin myös viinisuosituksen. Minut tuntevat tietävät, että en ole perso tuolle jumalten juomalle, joten pitkin hampain ryhdyin tähänkin urakkaan… Jatkossa kirjeessä on siis aina silloin tällöin viini- tai juomavinkki reseptille. Tällä viikolla vuorossa on miellyttävä tuttavuus Etelä-Afrikasta.

Viini on pehmeä, kuin Afrikan yö ja varsin näppärä tarjoiluastia houkuttaa toiseenkin lasilliseen. Pakkaus on 1,5 -litrainen ja näin ollen pullohinnaksi Alkossa tulee hieman alle 6,5€ / plo. Tämä on aivan ykkönen kesän ulkoilmaruokailussa, kun näitä voi fillarin tarakalle pinota narulla vaikka viisi, eikä lasin rikkoutumisesta ole vaaraa. Suosittelen!

Lisätiedot viinistä

Perinteistä viikonloppua!

Perjantaikokki