Sometimes wrong, never in doubt!

Eräs sisäpiiriläinen kuvasi kerran väittelytaktiikkaani yllä olevilla sanoilla. Sen voisi suomentaa vaikka seuraavasti: ”mitään ei myönnä, vaikka väärässä olisikin.” Ja jos oikein ilkeillä haluaa, niin yksikin sana riittää: ”besserwisser”. Sen kummemmin ottamatta kantaa väittämän oikeellisuuteen, kerron teille ihan pienen tarinan.

Menin kolmisen viikkoa sitten viisastelemaan autovuokraamoiden vuokraehdoista.

Että pitikin taas viisastella…

Olemme nyt siis Italiassa. Odotettu matka alkoi viime sunnuntaina. Matkustimme perheen kesken ja matkaseuraan kuului myös elämänkokemusta yhden mummin muodossa. Pidän itseäni organisaattorina, joka nauttii haasteista, kuten 1200 hengen risteilyjärjestelyiden hoitamisesta. Usein pyrin ulottamaan järjestelmällisyyttä myös kotielämään ja organisoin mielelläni myös muiden puolesta. Olin siis hyvissä ajoin varannut lennot, autot, yösijan ja muut tarpeelliset asiat. Olin muistuttanut mummia lähtöajasta, passista ja lähes kaikesta muustakin. Matka alkoikin suunnitelman mukaan, hyvissä ajoin aamusella. Kysäisin vielä pikaisesti, että onhan kaikilla passit. No sellainen oli tietenkin tuolta kokeneimmalta reissaajalta unohtunut. Ei ollut ensimmäinen kerta.

Onneksi olin laskenut hyvin varoaikaa, joten kurvasimme mummilan kautta, nappasimme passin matkaan ja suuntasimme kohti Tampereen lentokenttää. Kaikki oli hyvin, kunnes mummi vilkaisi passiinsa ja totesi sen vanhentuneen. Siihenkö matkamme siis kaatuisi?

Vielä mitä! Otin haasteen vastaan ja numeropalvelun avukseni. Haasteellinen homma, koska oli sunnuntaiaamu. Mutta puolessa tunnissa, kymmenen pikaisen puhelinsoiton jälkeen, seisoi hieman hölmistynyt mummi Helsinki-Vantaalle menevän bussin pysäkillä kourassaan kirjalliset ohjeet passivalokuvan ottamisesta, pikapassin hakemisesta, uuden lennon varausnumeroista ja aikatauluista. Matka siis jatkui suunnitelman mukaan – paitsi, että mummi suuntasi eri kentälle ja koneelle kuin muut. Pikkutyttömme hieman ihmetteli, kun mummi jätettiin kesken kaiken tienposkeen…

Rahaa tähän säätämiseen paloi kohtalaisesti, mutta kerrankos sitä lomaillaan! Olin jälleen ylpeä organisointitaidoistani ja ajelin hieman äitini hajamielisyyttä myhäillen kohti Tamperetta. Meilläkö muka samat geenit…

Saavuimme Milanoon ja kännykkäni piippasi: ”Passi kourassa ja kone lähdössä. Nähdään Milanossa! T. Mummi.”

Hienoa! Nyt vain autoa noutamaan ja sitten mummin noutoon toiselta kentältä. ”Saas nähdä, minkä Fiat Punton nämä italiaanot ovat järjestäneet…” mietin itsekseni kohti autovuokraamoa kävellessäni ja muistelin kolmen viikon takaista varausprosessia.

Menin vuokraamon tiskille ja maailmanmiehenä esitin asiani sujuvalla italiallani. Että ollaan sitä ennenkin reissattu! Ystävällinen mieshenkilö otti varausnumeroni, ajokorttini ja passini ja näpytteli tietoja koneelle. Hetken kuluttua hän kysyi, että sattuisiko Herra Perjantaikokilla olemaan tuoreempia asiakirjoja? Ihmettelin, että mitä hän oikein tarkoittaa. ”Katsokaas, kun tuo passinne on vanhentunut vuodenvaihteessa…”

Lienee turha kuvata sitä sisäisen häpeän määrää, jota tunsin tuon pienen ohikiitävän hetken. Onneksi viisasteluni kohteeksi joutuneen autovuokraamofirman miekkonen oli asiakaspalvelija henkeen ja vereen eikä antanut pienen detaljin pysäyttää matkantekoa. Ajellessani mummia noutamaan sieltä toiselta kentältä, mietin, että mistäköhän sitä selittelyn aloittaisi…

Tätä lukiessasi (jos luet perjantaina 18.4.2008 aamupäivästä) on Bergamon kentällä yksi kappale perjantaikokkeja, vanha passi kourassa ja pieni jännityksen hiki päällä. Toivottavasti italialaiset ovat yhtä hutiloja tarkastamaan passeja kuin suomalaiset kollegansa. Muuten tulee eteen matka Roomaan, Suomen konsulaattiin. Konsulaatin nettisivujen mukaan väliaikaisen passin saa sieltä keskimäärin kolmessa viikossa…

Ps. samat geenit on ja vuokra-auto oli parempi, mitä varasin!

Paahtopaisti italialaisittain

Oliko matka sitten kaiken tämän vaivan arvoista? Taatusti! Alla ensimmäisen iltamme yksi ruokalaji. Erittäin yksinkertaista, erittäin hyvää.

AINEKSET

– 600 g naudanpaistia
– 1 sipuli
– 2 dl oliiviöljyä
– 3 kpl laakerinlehtiä
– 2 rkl voita
– kourallinen yrttejä (persilja, timjami, rosmariini yms.)
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Sekoita öljystä, viipaloidusta sipulista, pippurista, laakerinlehdistä ja pilkotuista yrteistä marinadi. Anna lihan maustua – mielellään yön yli – kylmässä.

Laita lihan pinnalle muutama ruokalusikallinen voita ja nosta liha uunivuoassa 225 asteiseen uuniin ruskistumaan. Ruskista n. 20 minuuttia. Valele lihaa paistamisen aikana lihasta valuvalla liemellä ja sulaneella voilla (lisää tarvittaessa tilkka vettä). Ota uunista, mausta suolalla ja laita takaisin uuniin n. 150 asteeseen. Kypsennä, kunnes sisälämpötila on n. 57 astetta (noin 1,5 tuntia). Lihan kuuluu jäädä sisältä punertavaksi.

Nosta paisti uunista ja ota paistinliemi talteen. Anna lihan jäähtyä, leikkaa erittäin ohuiksi siivuiksi ja tarjoa kuuman liemen kera. Voit tarvittaessa suurustaa liemen voi-jauho-seoksella.

Avajaisiin on enää kaksi ja puoli viikkoa!

Perjantaikokin suuri toive tänään on päästä Suomeen ennen kuin Vaakahuoneen Paviljonki aukeaa vapunaattona. Kerron sitten ensi perjantaina, että olenko Roomassa vai toisessa seitsemän kukkulan kaupungissa, Turussa. Pysy siis kanavalla.

Erinomaista viikonloppua!

Perjantaikokki