Siika-lohi -tartar

Viikonloppu on jälleen käsillä ja on aika suunnata katseet kokin reseptiarkistoon. Sitä ennen kuitenkin kiitoksen sana kaikille palautetta lähettäneille. Melkein jokaisen kirjeen jälkeen saan paluupostissa palautetta – kiitoksia ja kannustusta hyvistä resepteistä ja myös toiveita tulevista resepteistä. Tänään toteutetaan erään lukijamme toive. Hän nimittäin toivoi ohjetta nopeatekoisesta kylmästä kala-alkuruuasta. Heti ensimmäisenä mieleen tuli kunnon klassikko: siika-lohi -tartar.

Graavaa kalat mieluiten itse
Itse graavaamalla saat säännösteltyä suolan määrää paremmin. Kaupan graavaama on ainakin kokin makuun usein liian suolainen. Tosin kun ostat kalat valmiiksi graavattuna, on tämä ruoka todella nopea tehdä.

Nyrkkisääntönä graavatessa voit pitää, että yhtä kiloa kalaa kohden merisuolaa tulee n. 50 g ja sokeria n. 40 g ja kalan tulee antaa graavaantua ainakin yön yli. Varmista, että fileen paksuun kohtaan tulee enemmän mausteita kuin ohueen. Näin saat maun tasaiseksi.

Siian graavaamisessa voit käyttää hieman vähemmän suolaa ja sokeria, sillä filee on yleensä ohuempi ja suolaantuu helpommin.

Tartaria varten tarvitset:

(4 hengelle – kohtalaisen runsas annos)

150 g graavia lohta
150 g graavia siikaa
1 punasipuli
100 g smetanaa
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia

Valmistus käy kuin leikki
Joskus tätä ruokaa on kokinkin ruokapöydässä kehuttu niin maukkaaksi, että oikein hävettää myöntää kuinka helppotekoinen se on. Mutta kuten usein ruuan kanssa on; yksinkertainen ja helppo on myös maistuvaa.

Valmistus:

Leikkaa kalat ohuiksi kuutioiksi, pilko sipuli pieneksi, vatkaa smetanaa hetki, jotta siitä tulee hieman ”tönkömpää” ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Voit lisätä joukkoon myös hieman tilliä ja muista rouhia mukaan myös mustapippuria.

Muotoile massasta stanssilla (tai vaikka kahvikupilla) pyöreä kiekko lautaselle ja tarjoa saatavilla olevan, paahdetun leivän kera. Koristele tillillä.

Oikein hyvää ruokahalua, hyvää viikonloppua ja ensi perjantaiseen!

Terveisin

Perjantaikokki

Tonnikala-bruschetta

Tämän viikon resepti nimettäköön kokin hairahdukseksi, sillä se ei ole saaristolaisruokaa, vaan ihan jostain muualta. Kokki nimittäin lomaili hiihtolomalla Italian Dolomiiteilla, ystävystyi hotellinsa kokin kanssa – kuinkas muutenkaan – ja sai tuliaisiksi aivan loistavan bruschetta-reseptin. Niin oli hyvää, että pakko on esitellä teillekin.

Tonnikala-bruschetta
Bruschettoja (lausutaan muuten ”brusketta”:) varten tarvitset seuraavia tuotteita:

– hyvää ciapatta-leipää. Tai kaiva kaapista pari päivää vanhaa, sillä pieni rapeus ei tässä haittaa.
– tomaatteja 4 kpl
– pinjansiemeniä 50 g
– basilikaa ruukullinen
– Pecorino- tai manchegojuustoa 50 g
– tuoretta tonnikalaa 300 g
– oliiviöljyä

Valmistus
Leikkaa leipä sormen paksuisiksi siivuiksi. Kalttaa tomaatit, eli upota ne hetkeksi kiehuvaan veteen, jotta kuori irtoaa helpommin. Pilko tomaatit pieneksi. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla pannulla. Varo, että ne eivät pala, sillä niistä tulee silloin kitkeriä. Pilko pari basilikan lehteä per leipä. Leikkaa juusto kuorimaveitsellä lastuiksi ja sekoita kaikki ainekset pariin ruokalusikalliseen oliiviöljyä. Anna täytteen maustua hetki.

Kun täyte maustuu, niin esivalmistele sillä välin tonnikala. Rouhi mustapippuria huhmareessa ”ronskilla kädellä” eli pippuri saa jäädä kunnon kokoisiksi palasiksi. Sekoita joukkoon maldon-suolaa ja pyörittele tonnikalapihvit seoksessa. Paista tonnikalat kuumalla pannulla n. minuutti per puoli. Kalan tulee jäädä punaiseksi keskeltä. Mikäli kalan paistaa kypsäksi, niin samalla voi ostaa purkkitonnikalaa ja säästää monta euroa.

Paahda lopuksi leivät pannulla oliiviöljyssä rapeiksi, levitä täytettä leiville ja aseta päälle tonnikalasiivuja. Koristele basilikan lehdellä. Juomaksi tämän seuraksi käy loistavasti shampanja tai kuohuviini.

Oikein maittavaa viikonloppua!

Savuahventa saaristolaisleivällä

Tämän viikon annos käy joko kevyeksi lounaaksi tai juhlalliseksi alkupalaksi.

Savukalasaaristolaisleipä

Koita löytää saaristolaisleipää, joka ei ole liian tumma ja kuiva, vaan pikemminkin kosteahko. Se maistuu parhaimmalta. Saaristolaisleivän resepti on täällä.

Aineksina neljälle hengelle tarvitset:

– neljä siivua leipää
– voita
– vaalealihaista savukalaa (esim. ahven, kuha, lahna, kampela) n. 500 grammaa. Kuvan leivässä on käytetty ahventa
– yksi punasipuli tai pala purjoa
– kapriksia
– neljä munankeltuaista
– Maldon-suolaa
– mustapippuria myllystä

Valmistus:

Voitele leivät ohuelti. Puhdista kala kaikista piikeistä. Kalan lihan voi pieniä ja esim. lahnan kohdalla tämä on lähes välttämätöntä, jotta kaikki piikit saadaan pois. Kokoa kalan liha tasaisesti neljälle leivälle. Paina leivän keskelle peukalolla pieni kolo, johon kaadat raa’an munankeltuaisen (ehjänä). Ripottele leivälle kapriksia makusi mukaan ja reilusti aivan ohueksi leikattua purjoa tai pieneksi pilkottua punasipulia. Jauha myllystä mustapippuria ja ripottele kaiken päälle pari hyppysellistä Maldonia. Koristele persiljalla.

HUOM. leivät voi myös paahtaa aluksi!

Oikein herkullista viikonloppua.