Tämän viikon resepti nimettäköön kokin hairahdukseksi, sillä se ei ole saaristolaisruokaa, vaan ihan jostain muualta. Kokki nimittäin lomaili hiihtolomalla Italian Dolomiiteilla, ystävystyi hotellinsa kokin kanssa – kuinkas muutenkaan – ja sai tuliaisiksi aivan loistavan bruschetta-reseptin. Niin oli hyvää, että pakko on esitellä teillekin.
Tonnikala-bruschetta
Bruschettoja (lausutaan muuten ”brusketta”:) varten tarvitset seuraavia tuotteita:
– hyvää ciapatta-leipää. Tai kaiva kaapista pari päivää vanhaa, sillä pieni rapeus ei tässä haittaa.
– tomaatteja 4 kpl
– pinjansiemeniä 50 g
– basilikaa ruukullinen
– Pecorino- tai manchegojuustoa 50 g
– tuoretta tonnikalaa 300 g
– oliiviöljyä
Valmistus
Leikkaa leipä sormen paksuisiksi siivuiksi. Kalttaa tomaatit, eli upota ne hetkeksi kiehuvaan veteen, jotta kuori irtoaa helpommin. Pilko tomaatit pieneksi. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla pannulla. Varo, että ne eivät pala, sillä niistä tulee silloin kitkeriä. Pilko pari basilikan lehteä per leipä. Leikkaa juusto kuorimaveitsellä lastuiksi ja sekoita kaikki ainekset pariin ruokalusikalliseen oliiviöljyä. Anna täytteen maustua hetki.
Kun täyte maustuu, niin esivalmistele sillä välin tonnikala. Rouhi mustapippuria huhmareessa ”ronskilla kädellä” eli pippuri saa jäädä kunnon kokoisiksi palasiksi. Sekoita joukkoon maldon-suolaa ja pyörittele tonnikalapihvit seoksessa. Paista tonnikalat kuumalla pannulla n. minuutti per puoli. Kalan tulee jäädä punaiseksi keskeltä. Mikäli kalan paistaa kypsäksi, niin samalla voi ostaa purkkitonnikalaa ja säästää monta euroa.
Paahda lopuksi leivät pannulla oliiviöljyssä rapeiksi, levitä täytettä leiville ja aseta päälle tonnikalasiivuja. Koristele basilikan lehdellä. Juomaksi tämän seuraksi käy loistavasti shampanja tai kuohuviini.
Oikein maittavaa viikonloppua!