Mistä löydät aina idean perjantaireseptin tarinaan?
Sain pohdittavakseni tämän kysymyksen viime viikon perjantaina Pori Jazzeilla törmätessäni erääseen perjantaireseptiläiseen. Totesin, että ei se aina olekaan erityisen helppoa – joskus vaaditaan jopa yön pimeyttä, että tekstiä syntyy. Toisinaan inspiraatio iskee keskellä päivää toimistossa. Pomoni huomautti, että jos olisin poikamies, ei hommasta tulisi mitään. Sen verran usein vaimo toimii muusana ja lapset aiheena. Myönsin väitteen todeksi. Häpeilemättä.
Ja siinä samalla sain taas aiheen. Vaimo innoitti tämänkin. Tavallaan.
Vuosi sitten, 18.7.2007, olin asiakkaidemme kanssa Pori Jazzien Superjameissa. Kyseessä on fiinimmän tason tilaisuus, jossa ruokaillaan hyvin ja nautitaan jazzista. Poikamme laskettu aika oli jo mennyt, mutta vaimoni vakuutti aamulla, että mitään ei tule tapahtumaan, että mene vaan. Kerroin tilanteesta vieraillemme ja pidin puhelimessa värinähälytyksen täysillä. Alkupalan syötyäni alkoi taskussa väristä. Katsoin luuria – vaimo soitti. Selvä peli, kiitos kaikille seurasta, oli oikein kivaa, mutta nyt poistun!
Superjameja vietettiin Yyterissä, josta on ihan kunnon matka Porin keskustaan, eikä siihen aikaan julkisia autoja enää kulkenut kuin harvakseltaan. Kysyin henkilökunnalta järkevintä tapaa pyrkiä Turkuun ja ehdottivat taksia Poriin ja sieltä parin tunnin päästä lähtevää bussia. Siinä tilanteessa ei aikataulutus oikein lämmittänyt.
Astuin Yyterin hotellista ulos ja huomasin, että Pori Jazzin paidassa oleva kuljettaja purki juuri pikkubussistaan Jazzien toimitusjohtajaa ja hallitusta hotellin sisäänkäynnin edustalle. Kysyin, olisiko hän menossa Poriin, että pääsisikö mitenkään kyydissä. Kuljettaja kai hieman ihmetteli kesken juhlien poistuvaa hermostunutta henkilöä, jolla taisi vielä serviettikin roikkua napinlävessä, mutta olemuksestani huolimatta hän suostui ottamaan minut kyytiin.
Hyvin pian lähdön jälkeen kuljettajalle selvisi lähtöni syy. Hän oli matkalla Poriin kuljettamaan jotain maailmantähteä lentokentälle, mutta soitti yhden puhelun kuljetusosaston vastaavalle ja antoi luurin minulle. Ihmettelin elettä, mutta otin puhelimen. Ääni luurissa totesi sujuvalla Porin murteella, että ”sää et mitään bussiaikatauluja nyt mieti, sulla on tärkeämpääkin tekemistä! Me hoidetaan sut Turkuun ja synnyttämään!”
Sen enempää miettimättä käänsi kuljettajani konepellin kohti Turkua, kyyditsi minut kotiovelle saakka, nakkasi kouraani Pori Jazz-sateenvarjon, sillä ulkona satoi kaatamalla ja innostuneena jäi vielä odottamaan, että pääsisi viemään meitä sairaalaan.
Poika syntyi – ja samalla syntyi upea muisto, jonka muistan taatusti aina Pori Jazzeilla käydessäni. Tämän parempaa palvelua en ole koskaan saanut. Kuljettajani Raimo teki työtä vielä vapaaehtoisena avustajana. Pidän muistoa tuoreena ja käytän tätä esimerkkiä, kun pitää kuvata, mitä tarkoittaa hyvä palvelu. Se tarkoittaa juuri tätä.
Mutakakkua ja valkosuklaamansikoita
Perjantaireseptien yleisestä linjasta poiketen on tänään tarjolla jälkiruokaa, sillä niin hyvää tämä oli. Vaimoni teki sitä poikamme 1-vuotissynttäreille viime viikonloppuna. Varoituksen sana mainittakoon: myöhään illalla nautittuna tämä kakku menee suoraan silmäluomiin. Seurana suositellaan nautittavaksi iso muki vahvaa espressoa.
AINEKSET
– 200g tummaa Fazer Block-suklaata
– 1 tl leivinjauhetta
– 4 munaa
– 2dl sokeria
– 2,5dl vehnäjauhoja
– 200g voita
Mansikoita
Valkosuklaata
VALMISTUS
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri valkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi ja kaada munasokerivaahtoon. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe varovasti sekoittaen. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun pyöreään vuokaan (n.25cm) Paista uunin keskiosassa noin 12 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön ja valkosuklaamansikoiden kera (sulata valkosuklaata ja kasta mansikoita siihen – anna jäähtyä ja koristele kakku niillä).
Erinomaista ja lämmintä viikonloppua!
Terveisin
Perjantaikokki
Perjantaikokin blogi 