Viimeviikkoisen kirjoitukseni ”Pullat pannaan” aiheutti keskustelua enemmän kuin yksikään aiemmin. Sain sähköpostiini suoraa palautetta – puolesta ja vastaan – osa jatkoi keskustelua myös osoitteessa blogissa. Keskustelimme aiheesta illallisella myös ystäväpiirissä kuluneella viikolla.
Eräs ystäväpariskuntamme asuu maaseudulla, maalaistilan idylliseen pihapiiriin entisöidyssä talossa. Alueella on viime vuosina kaavoitustoiminta kiihtynyt ja ”uusmaalaisia”, eli kaupungista maalle muuttaneita, on alueelle muuttanut merkittävä määrä. Kaikki maalaisidylliä ihannoivat eivät ole kuitenkaan sopeutuneet elämään maalla.
Kyseisen maalaispitäjän paikallislehdessä oli muutama aika sitten mielipidekirjoitus, joka kuvasi osuvasti ristiriitoja, joita saattaa syntyä, kun kaikki maan tavat eivät ole tulokkaan tiedossa. Mielipidekirjoituksessa kiitettiin sitä ”huolestunutta ja eläimistä välittävää kansalaista”, joka oli toimittanut kirjoittajan koiran paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle. Huolestunut kansalainen oli löytänyt koiran metsäretkellään harhailemassa sinne tänne, ottanut koiran kiinni ja toimittanut hauvan turvallisempaan ympäristöön.
Kirjoitus kuitenkin jatkui: ”Jatkoa varten haluamme kertoa kaikille huolestuneille eläinystäville, jotka tapaavat metsässä yksinäisiä, sinne tänne juoksentelevia koiria, että kyseessä saattaa myös olla ajossa oleva metsästyskoira, joka etsii kadottamaansa hajujälkeä. Lisäksi haluamme painottaa, että metsästyskoiraksi kuljeskelijan tunnistaa melko varmasti kaulassa olevasta paksuhkosta tutkapannasta, jonka avulla koiran sijaintia ja liikkeitä seurataan. Antakaahan koiran juosta, sillä jahti keskeytyy pahasti aina, kun koiraa haetaan takaisin metsään eläinsuojeluvalvojan häkistä.”
Tarinat kertovat myös jahdeista, jolloin koiran on tutka- tai GPS-seurannan avulla todettu olevan hyvin saaliin perässä. Yhtäkkiä koiran liike on hetkeksi pysähtynyt, usein autotien ylityksen yhteydessä tai tien välittömässä läheisyydessä. Tämän jälkeen seuraavat havainnot koiran signaalista osoittavat, että hauva liikkuu yhdeksääkymppiä kohti lähintä kaupunkia. Joko jälkikoira sai oikein kunnon motivaatiopiikin ja tiukemmat juoksutrikoot tai sitten se istuu jonkun ”huolestuneen kansalaisen” takapenkillä matkalla kohti eläinsuojan turvallisempaa ympäristöä.
Maassa maan tavalla. Ja maalla varsinkin.
Herkkutattirisottoa ja mausteista makkaraa
Onko sinulla niitä hetkiä, jolloin ”kaapissa ei ole mitään ja jotain pitäisi syödä”? Alla oleva resepti on erään tällaisen päivän tulos. Pakkasesta löytyi makkaraa ja sieniä, kaapista risottoriisiä. Risoton reseptiä ei oikein voi parantaa ja siksi tarkkasilmäiset lukijat huomaavat, että kyseessä on jo aiemmin julkaistu resepti.
AINEKSET
– 8 mausteista italialaista raakamakkaraa tai bratwurstia
– 1 sipuli
– 3 dl Arborio-riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 5 dl kanalientä
– 1 dl herkkutatteja pilkottuina ja paistettuina
– tilkka oliiviöljyä
– 1/2 dl raastettua parmesaania
Suolaa ja mustapippuria myllystä. Koristeeksi oksa rosmariinia.
VALMISTUS
Paista pilkottua sipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisäät nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, lisää sienet ja mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä lientä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani.
Grillaa makkarat. Koristele annos rosmariininoksalla.
Palautetta työstä
Harva jaksaa ilman palautetta. On tärkeää kuulla, miten on onnistunut – oli palaute sitten suitsuttavia kehuja tai rakentavaa kritiikkiä. Perjantaikokki sai pari viikkoa sitten hieman molempia – Kauppalehti Option taholta. Lue palaute oheisesta kuvasta.
Maukasta viikonloppua!
Perjantaikokki
***
Jos järjestät tapahtumia, niin tässä sinulle oiva ilmoittautumisjärjestelmä! Lyyti.
Perjantaikokin blogi 