Siikaa parmakinkun, punajuuren ja kukkakaalikuskuksen kera

Mitä yhteistä on tällä blogilla ja omalla tyttärellä? Tytär on kokin ikioma lapsi ja siltä myös tämä blogi välillä tuntuu. Joka kerta, kun tyhjän kirjeen avaa eteensä, tuntuu siltä kuin ruudulle pitäisi saada aikaiseksi jotain henkilökohtaista. Ainoastaan aidot ajatukset ovat kiinnostavia. Vaahtokarkkimainen markkinointiteksti ei toimi ja takertuu kitalakeen. Tytär ja kirje ovat siis kokille kovin henkilökohtaisia asioita. Myönnettäköön myös pomolle…

Harva tietää, että muutakin yhtäläisyyttä on. Ensimmäinen perjantairesepti syntyi 29.11.2005 ja on siten vain 12 päivää omaa tytärtä vanhempi. Molemmat ovat siis reippaita ja joskus yllättäviäkin yksivuotiaita. Kummatkin hakevat vielä sitä omaa linjaansa, mutta selkeät luonteenpiirteet ovat jo nähtävissä.

Erojakin on. Kokki on tällä hetkellä Ranskassa, ensimmäisellä matkalla ilman tytärtään. Kova paikka – kokille. Tytärtä ei voi kasvattaa etänä, mutta onneksi edes perjantairesepti ja sen myötä yli 7000 ystävää on matkalla mukana.

Koskaan ei voi tietää, mitä omasta tyttärestä tulee, mutta aavistella voi. Hyvältä näyttää. Ja monien Matkamessuilla treffattujen ”perjantaireseptiläisten” palautteistakin voisi varovaisesti päätellä, että kauhea häirikkö ei reseptikirjekään ole. Joskus jopa odotettu perjantaivieras.

Kiitos kaikille sähköpostiosoitteille, joille messuilla sain kasvot. On kiva nähdä aina välillä, kenelle kirjoittelee 🙂 Toivottavasti jatkossakin kirje tuo hymyn naamalle, kuten innokkaan yksivuotiaan kuuluukin!

Ja takaisin päivän epistolaan…
…kuten sanonta kuuluu. Kokilla on tapana puhua lyhyesti ja ytimekkäästi. Kuten myös tänään 🙂

Tämän viikon resepti syntyi viime viikonloppuna saaristossa, kun pakkasta oli -7 astetta, meri avoinna ja tuuli puhalsi myrskylukemissa kerryttäen kymmeniä kiloja jäätä kokin verkkoveneeseen. Siiat saatiin merestä, kiitos appiukon sormien pakkaskestävyyden. Muuten olisi herkku jäänyt syntymättä. Lisukkeena tarjotaan pari ennenkin reseptikirjeissä esiteltyä kokin suosikkia, mutta kun hyviä ovat, niin olkaa hyvät jälleen kerran.

Siikaa parmakinkun, punajuuren ja kukkakaalikuskuksen kera
Neljälle hengelle tarvitset

AINEKSET

– 4 siikafilettä suomustettuna
– yksi iso keltasipuli
– 15 lehteä basilikaa
– 4 siivua parmakinkkua
– voita paistamiseen

Punajuuret

– 2 isoa punajuurta
– hyppysellinen salviaa
– voita paistamiseen

Kukkakaalikuskus

– keskikokoinen kukkakaali
– keskikokoinen keltasipuli
– oliiviöljyä paistamiseen
– sahramia tai kurkumaa

Lisäksi kaikkiin merisuolaa ja mustapippuria myllystä.

ESIVALMISTELU
Keitä punajuuret kypsiksi. Kuori ja pilko ne siivuiksi. Pilko sipulit pieneksi. Kuullota miedolla lämmöllä. Ota puolet sipulista syrjään ja säästä se kuskukseen. Pilko basilika ja lisää loppujen sipulien kanssa pannulle. Paista vielä hetki. Leikkaa kukkakaalista sisus pois ja laita loput tehosekoittimeen. Aja koneella ”ryynimäiseksi” (kestää muutamia sekunteja). Voit vaihtoehtoisesti pilkkoa kukkakaalin puukolla erittäin pieneksi. Laita kalafileet pellille leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Jauha fileiden pinnalle suolaa ja mustapippuria ja levitä sipuli-basilikaseos tasaisesti fileille. Laita koko komeuden päälle siivu parmakinkkua.

ITSE VALMISTUS
Lämmitä uunin grillivastus 240 asteeseen. Lämmitä kaksi pannua, toinen punajuurille ja toinen kuskukselle. Laita kalat uuniin n. 7 – 10 minuutiksi (riippuen kalojen koosta). Paista sillä välin punajuuria kevyelti voissa. Mausta suolalla, pippurilla ja salvialla. Paista kukkakaalia oliiviöljyssä muutama minuutti kohtalaisellä lämmöllä. Lisää joukkoon sipuli ja mausta suolalla, pippurilla ja sahramilla.

Kokoa annos ja herkuttele.

Ranskanmaalta teitä tervehtien

Perjantaikokki

Parmesaanisilakkapihvit punajuuripedillä – siideripunajuurikastiketta

Nyt on aika antaa vuoro saariston yhdelle suurimmista herkuista – silakalle. Silakka vääntyy ja kääntyy mitä erilaisimpiin resepteihin. Se maistuu niin kylmänä kuin lämpimänä, kypsänä kuin raakakypsennettynäkin sekä kylmä- tai lämminsavustettuna.

Tämän perjantain resepti ravistelee klassikkoa – silakkapihviä hieman uuteen eloon italialaisittain. Tervetuloa nauttimaan!

Parmesaanisilakkapihvit punajuuripedillä – siideripunajuurikastiketta
Tähän uusvanhaan klassikkoherkkuun neljälle hengelle tarvitset:

SILAKKAPIHVIT
– silakkafileitä 500g
– tilliä pilkottuna 1 dl
– ruohosipulia pilkottuna 1 dl
– parmesaania raastettuna 1,5 dl
– yksi punasipuli hienonnettuna
– voita
– ruisjauhoja
– suolaa ja pippuria myllystä

PUNAJUURIPETI
– 5 pientä punajuurta tai 3 isoa
– voita
– salviaa
– suolaa ja pippuria myllystä

PUNAJUURIKASTIKE
– kaksi pientä punajuurta
– 2 dl kermaa
– 1 dl omenasiideriä (kuivaa) tai valkoviiniä
– 2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
– cayennepippuria hyppysellinen
– suolaa ja pippuria myllystä

Valmistus
Aloita laittamalla punajuuripetiä varten varatut punajuuret kiehumaan. Keitä, kunnes ovat lähes kypsiä. Kuori ja siivuta ohuehkoiksi siivuiksi.

Kun punajuuret kiehuvat, esivalmistele silakkapihvit. Pilko sipuli ja freesaa pannulla pienessä määrässä voita tai oliiviöljyä. Pilko tilli ja ruohosipuli pieneksi ja lisää ne sipulin kanssa pannulle ja sekoita ainekset keskenään massaksi. Anna jäähtyä. Raasta parmesaani ja sekoita se tilli-sipuliseoksen joukkoon.

Poista selkäevät silakoista ja lado uunivuoan pohjalle puolet fileistä nahkapuoli alaspäin vieri viereen. Rouhi pinnalle hieman merisuolaa ja valkopippuria. Levitä fileiden päälle kerros parmesaanimassaa ja lado massan päälle loput fileet nahkapuoli ylöspäin. Ripottele fileiden pinnalle ruisjauhoa ohut kerros. Laita jokaisen fileen päälle pieni nokare voita. Lämmitä uuni 250 asteeseen ja valmista punajuurikastike ennen silakoiden laittamista uuniin.

Kuori punajuurikastiketta varten varatut punajuuret ja pilko ne n. 1/2 cm kuutioiksi. Paista niitä kattilan pohjalla voissa, kunnes ovat lähes kypsiä. Lisää kattilaan etikka ja siideri tai viini ja keitä noin puolet kokoon. Lisää kerma ja keitä vielä hetki. Varmista, että punajuuret ovat kypsiä ja saosta kastike sauvasekoittimella. Mausta suolalla, pippurilla ja cayennepippurilla. Pidä kastike lämpimänä.

Laita nyt silakat uuniin. Niillä menee siellä n. 15 minuuttia. Kun ovat pinnalta lähes kullanruskeita, heitä pilkkomasi punajuuret pannulle voin seuraksi, freesaa hetki, mausta suolalla, pippurilla ja salvialla.

Olet onnistunut, kun kastike on lämmintä, silakat juuri uunista tulleen kullanruskeita sekä punajuuret herkullisen kuumia ja hieman al dente!

Voit tarjota lisukkeena vielä vaikka oliiviöljyssä paistettuja herkkusieniä ja höyrytettyjä ruusukaaleja.

Hyvää ruokahalua ja oikein hyvää viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

PS. punajuuripeti ja -kastike sopivat loistavasti myös chevrellä gratinoidun portobellon lisukkeiksi. Tulee huippuhyvää – jos ei silakoista pidä.

Punajuuripaistos

Tämän perjantain resepti sopii mitä parhaimmin jouluun. Se on erittäin helppo valmistaa ja itse valmistelu on erittäin nopeasti muiden joulukiireiden lomassa suoritettu. Uunissa paistoksen täytyy olla määrästä riippuen 2 – 3 tuntia, joten se täytyy huomioida valmisteluajassa. Sopii loistavasti esim. kalan lisukkeeksi tai sellaisenaan kasvisruokana!

Ainekset
Tässä resepti on mitoitettu neljälle, mutta mikäli joulupöytään istuu useampi herkuttelija, niin kasvata määriä vastaavasti.

– tuoreita punajuuria n. 500 grammaa
– puolikas purjo tai tavallinen sipuli
– rakuunaa
– suolaa
– ruokakermaa

Valmistus
Leikkaa punajuuri mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi suikaleiksi. Tee myös purjosta ohuita suikaleita. Sekoita suikaleet uunivuoassa, lisää joukkoon rakuunaa ja suolaa mausteeksi. Kaada päälle ruokakermaa siten, että suikaleet melkein peittyvät. Laita vuoka 150-asteiseen uuniin. Kypsennysaika riippuu tehtävästä määrästä, mutta ainakin kaksi tuntia siihen on syytä varata. Kun pinta on kauniin kellanruskea, peitä vuoka foliolla, ettei pinta pala.

Muista kokeilla punajuuren kypsyyttä, jotta se varmasti on valmista. Melkein voi sanoa, että mitä kauemmin jaksaa paistosta pitää uunissa, sitä parempaa siitä tulee!

Perjantaikokki