Miten pyöräreissulla voi tuoksua hyvältä?

Minulta kysytään aktiivisesti, eli ei siis koskaan, että miten ajovaatteiden huolto onnistuu pyöräreissulla. Koska olen jokaisen alan asiantuntija, kerron nyt muutaman vinkin, joita noudattamalla tuoksut siedettävältä viikonkin pyöräreissun.

Pyöräillessä hikoillaan ja ainoastaan hyvin kaukana muista ajava kuski uskaltaa käyttää useamman päivän samaa ajopaitaa. Ja vaikka ajelisit ylhäisessä yksinäisyydessäsi keskellä metsää, on kolmas päivä samassa paidassa kärsimystä jo kuskillekin. Toisaalta pyöräreissulle pakkaa mieluiten kevyesti (siis maks. kaksi vaatekertaa) eikä haisevia vaatteita viitsi roudata kassissa tai säilyttää huoneessa päivästä toiseen.

On siis pestävä pyykkiä. No, kaikkihan sen osaavat, sen nyrkkipyykin. Mutta miten saada kamat kuivaksi – siinä se taito piileekin.

Ensimmäinen vinkkini: rakenna mankeli

Kun olet pessyt vaatteet lavuaarissa, purista ne käsin niin kuivaksi kuin saat. Tämän jälkeen levitä kuiva pyyhe lattialle, laita vaatekappale siihen päälle ja rullaa se tiukaksi rullaksi. Tämän jälkeen kävele rullan päällä ja kääntele sitä. Rullaa auki ja ripusta kuivumaan.

WP_20141209_17_32_59_Raw

WP_20141209_17_33_20_Raw

Tämä on tärkeä vaihe, sillä muuten sinulla on aamulla märät kamat päällä. Tämän opin hotellipyykkäämisen ammattilaiselta Jussilta Haute Routella.

Toinen vinkki: rakenna wc:stä kuivauskaappi

Laita rullatut vaatteet henkareille ja roikkumaan esim. suihkutankoon. Sitten vain hotellihuoneen hiustenkuivan käyttöön! Viritä se johonkin telineeseen osoittamaan kohti märintä vaatekappaletta vähintään puolen metrin päähän. Teippaa tai sido se jollakin tukevasti asentoonsa ja teippaa myös virtanappi pohjaan. Kuvassa sidontaan on käytetty kuivaimen omaa johtoa ja virtanapin painaa pohjaan energiapatukka.

WP_20141209_17_38_15_Raw

Sitten vain ovi kiinni ja rentoutumaan! Lämmin ilmavirta kuivattaa kuteet parissa tunnissa ja aika pian WC:ssäkin on sen verran kuuma, että lämpökin haihduttaa kosteutta.

Mikäli koko huoneesi alkaa muistuttamaan saunaa, avaa ikkuna tai nauti lämmöstä.

Kolmas vinkki: älä jätä kuivauskaappiasi vartioimatta

Märätkin vaatteet on parempi vaihtoehto kuin tuhansien eurojen lasku kärähtäneen hiustenkuivaimen aiheuttamasta kylppäripalosta. Kurkkaa siis tasaisin väliajoin kuivauskaappiisi ja poistuessasi huoneesta, kytke virta aina pois.

Bonusvinkki: pakkaa kevyesti ja jätä pyykinpesuaineet kotiin

Oman kokemukseni mukaan hotellin käsisaippua toimii siinä missä pyykinpesuaineetkin. Jokainen turha gramma on liikaa.

Kohti hyväntuoksuisia reissuja! Ja terveisiä Helsinki-Vantaalta. Luojan kiitos haiseva kassini on ruumassa, ettei tarvitse valehdella kantavansa kotiin haisevia sveitsiläisiä juustoja. Sillä viimeisenä päivänä kamoja ei pestä…

Perjantaipyöräilijä  

3 kommenttia artikkeliin ”Miten pyöräreissulla voi tuoksua hyvältä?

  1. Mainio vinkki tuo mankeli. Moottoripyöräillessämme aikoinaan, teimme 5 litran vesipönikästä pesukoneen; vaatteet tungetaan sisään, perään pesuainetta ja vettä puolilleen. Sidotaan säiliö sivulaukkujen päälle ja päivän ajon jälkeen on illalla puhdasta pyykkiä. Toimii fillaroinnissakin – jos jaksaa polkea ylimääräinen painolasti mukanaan 🙂

    Tärkeämpää, kuin ajovaatteiden haju, on ajohousujen suolaantuminen. Kun ajaa päivästä toiseen, alkaa takapuolen iho helposti rikkoontua. Jos ajohousujen säämiskässä on suolaa/suoloja, aiheuttaa se helposti tulehduksia ts. arkuutta takalistossa. Paras konsti välttää tämä, on pestä ajohousut joka ikinen päivä. Kannattaa olla mukana kahdet housut ja laittaa pestyt ja kosteat esim. satulan alle roikkumaan ja kuivumaan ajopäivän ajaksi. Ja tosiajomiesten vinkki; maatalouskaupasta saa Tummelia 🙂

  2. Paluuviite: Team Tuska » Blog Archive » Blogista: miten pyöräreissulla voi tuoksua hyvältä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s